- Liittynyt
- 02.11.2016
- Viestejä
- 1 249
Tänne kaikki keskustelu kaikenlaisesta jousiammunnasta.
Kiinnostuin jousista ja erityisesti aasialaistyyppisistä jousista. Ensimmäiseksi jouseksi ajattelin halpaa jousta, jolla alkaa kunnolla harrastus ja päädyin AliBow:sta tällaiseen, josta luin, että vaikka onkin tosi halpa, niin on silti ihan kelpo väline. Hintaa siis vain 70€. Lisäksi hiilikuitunuolia 6 kpl. Eivät ole vielä saapuneet, etten voi kommentoida sen enempää. Paunoiksi valitsin 50. Voi olla alkuun vähän paljon, mutta tällä voisi jo sitten metsästääkin, mikä myös kiinnostaa. Joskus olen ampunut 50-paunaisella taljajousella, mutta siinähän lopussa helpottuu jännitys taljojen takia. Yritän vahvistaa oikeita lihaksia tekemällä kuminauhalla lajinomaisia harjoituksia. Ajattelin myös ampua tutummalla välimerellisellä tyylillä ainakin aluksi ja myöhemmin ehkä peukalo-otteella. Rata ja seurakin löytyy, jossa olen muutaman kerran käynyt ampumassa.