Joululahjaideoita 2016

nurmijo

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
93
Joulu lähestyy, eikä pienintäkään käryä mitä lahjaksi läheisille?
Täällä jaetaan hyviä ideoita joululahjojen suhteen, oli se sitten lapsille, nuorille, aikuisille tai senioreille suunnattu.

Aloitan ehdottamalla lumenpudottajaa omakotitaloissa asuville, varsinkin hiukan iäkkäämmille henkilöille. Suurin osa malleista, joita olen koittanut, toimivat erinomaisesti. Nuo kaikkein kalleimmat on toki vähän liiankin kalliita, mutta tuollaisen nikkaroi suhteellisen helposti vaikka itse, jos on kätevä käsistään.
 
Jos mahdollista niin palveluita ja kokemuksia, krääsä kun on vain hetken huumaa jos sitäkään. Tuo lumenpudotus on hyvä idis. Ite aattelin lahjoa 6-vee kummitytön laskettelukouluun, jos se vaikka innostuisi ja saisi siitä elinikäisen harrastuksen. Vanhuksille jos vaikka risteilyn tai liput jonnekki paikalliseen teatteriin.
 
Itse ennakkotilasin kesällä pari mini nessiä. Siinä on hyvä lahja niin nuorille kuin keski-ikäisille. Valitettavasti toimitusvaikeuksien takia toimitusarvio on 27.1. :facepalm:

Joten täälläkin tarvitaan lahjavinkkejä vaikka yritin kerrankin olla ajoissa.
 
Vaimolle ja itselle yö hyvässä hotellissa ja ravintola varattuna ja maksettu valmiiksi. Lapsi tietenkin hoitoon.
 
Onneksi ei tarvitse miettiä kuin paremmalle puoliskolle lahja. Tosin hän ehdotti, että jos ostettaisiin toisillemme ainakin kolmet lahjat, niin on sitten enemmän avattavaa aattona. Itse en tälläistä materiahössötystä ymmärrä ja odotankin aatosta lähinnä sitä, että pääsen syömään rajattomasti kinkkua. Lupasin kuitenkin ostaa vaikka sen kolme lahjaa, jos se tekee hänet onnelliseksi. Yllätykset on kuulemma kivoja, että siksi kolme pakettia yhden sijasta.

Myöhemmin tuo näyttikin sitten netistä jo jotain 'ihanaa' Michael Korsin laukkua. Hintakin oli aika ihana ja kolminumeroinen. Sanoin voivani ostaa sen kyllä, mutta sitten on ihan turha odotella kolmea lahjaa, kun en ihan oikeasti ole nelinumeroisia summia upottamassa johonkin vitun jouluun. Sanoi ymmärtävänsä täysin ja pakittelikin heti sen verran, että tietysti jos tälläisen kalliimman ostaa niin riittää toki yksi lahja.

Näistä lähtökohdista pitäisi sitten jotain kehitellä. Helpoimmalla varmaan pääsen, jos käsken valitsemaan sen yhden merkkilaukun ja ostan sen hänelle. Toisaalta taas veikkaan, että hän ehkä kuitenkin arvostaisi enemmän kolmea pienempää itse mietittyä lahjaa. Jännityksellä jään odottelemaan teidän ehdotuksianne, josko sieltä irtoaisi jotain vaihtoehtoa itsellekin.
 
Shaveclub.fi tuli parranhoitokamaa ostettua pukinkonttiin. Miespuoliselle "jolla on jo kaikkea" löytyy ihan kivaa tavaraa.

Slurp.fi kahvitilaus on kanssa aika hyvä.
 
Pääsin tuota Black Fridayna testaamaan, ja ajattelin myös ostaa veljenpojille, niin on taas hyvä syy mennä kyläilemään. 199€ oli Powerissa, olikos jostain muualta vielä ennen joulua halvempaa hintaa tyrkyssä?

Kiitos vinkistä Tommy Goldfish! Olin jo tilannut carrera go radan pojille, mutta en ole vielä noutanut postista joten tämän kerran aion tehä pienen pahan teon ja jättää sen noutamatta!

Btw 136€ ja ilmanen posti amazon.de https://www.amazon.de/Anki-000-00046-Overdrive-Starter-Kit/dp/B0157Z3I7Y/ref=sr_1_1?s=toys&ie=UTF8&qid=1480457952&sr=1-1&keywords=anki+overdrive&th=1
 
Pistäkääs tuosta Ankista kokemuksia, itsekin katselin sitä alunperin mutta vaikutti vähän haastavalta meidän 3 ja 5 vuotiaille niin päädyin perinteiseen.
 
Baaripöytämatto omalla tekstillä, n. 20€
Erilaisia kuoseja yms.
Tilasin tuolta puljusta siskonmiehelle baarikaappiin tuontyylisen, asiallinen ja nopea kauppa.
s-l1600.jpg

Kauppa löytyy: http://www.ebay.co.uk/usr/lsprints
 
Myöhemmin tuo näyttikin sitten netistä jo jotain 'ihanaa' Michael Korsin laukkua. Hintakin oli aika ihana ja kolminumeroinen. Sanoin voivani ostaa sen kyllä, mutta sitten on ihan turha odotella kolmea lahjaa, kun en ihan oikeasti ole nelinumeroisia summia upottamassa johonkin vitun jouluun. Sanoi ymmärtävänsä täysin ja pakittelikin heti sen verran, että tietysti jos tälläisen kalliimman ostaa niin riittää toki yksi lahja.
Kävisikö lahjakortti Korsia myyvään liikkeeseen? Saisi sitten ihan itse käydä valitsemassa, ja jos lahjakortti ei riitäkään niin maksaa itse loput.
Ja jos hänelle tulee jouluinen tunnelma nimenomaan siitä avaamisesta ja lahjojen määrästä, niin näen tässä sulle aikamoisen hyvän mahdollisuuden kerätä pisteet kotiin ostamalla vähintään tuplamäärän lahjoja, joita hän odottaa! Eihän jokaisen lahjan tarvi olla kallis, vaan voit hankkia vaikka pari jotain pikkuista mutta vähän parempaa suklaakonvehtirasiaa (jos hän siis syö suklaata), lisäksi jotain perusjuttuja joista tiedät hänen pitävän - olkoon sitten kosmetiikkaa vaikka matkakokoisina versioina, joku harrastukseen tms. liittyvä juttu, kiva heijastin tai kirjanmerkki tai lehtitilaus lyhyeksi aikaa tms. (yksittäinen naistenlehti tai joku harrastuslehti on hyvä). Mutta joka tapauksessa kannustan yllättämään hänet jos kerran nyt tiedät, että hän tykkää saada lahjoja! :)

Mä rakastan lahjojen antamista ja niiden keksiminen on ihan superhauskaa. Joten jos joku tarvitsee ideoita tai haluaa kuulla geneerisen naisnäkökulman, tarjoudun kernaasti avuksi. :D
 
Onneksi ei tarvitse miettiä kuin paremmalle puoliskolle lahja. Tosin hän ehdotti, että jos ostettaisiin toisillemme ainakin kolmet lahjat, niin on sitten enemmän avattavaa aattona. Itse en tälläistä materiahössötystä ymmärrä ja odotankin aatosta lähinnä sitä, että pääsen syömään rajattomasti kinkkua. Lupasin kuitenkin ostaa vaikka sen kolme lahjaa, jos se tekee hänet onnelliseksi. Yllätykset on kuulemma kivoja, että siksi kolme pakettia yhden sijasta.

Myöhemmin tuo näyttikin sitten netistä jo jotain 'ihanaa' Michael Korsin laukkua. Hintakin oli aika ihana ja kolminumeroinen. Sanoin voivani ostaa sen kyllä, mutta sitten on ihan turha odotella kolmea lahjaa, kun en ihan oikeasti ole nelinumeroisia summia upottamassa johonkin vitun jouluun. Sanoi ymmärtävänsä täysin ja pakittelikin heti sen verran, että tietysti jos tälläisen kalliimman ostaa niin riittää toki yksi lahja.

Näistä lähtökohdista pitäisi sitten jotain kehitellä. Helpoimmalla varmaan pääsen, jos käsken valitsemaan sen yhden merkkilaukun ja ostan sen hänelle. Toisaalta taas veikkaan, että hän ehkä kuitenkin arvostaisi enemmän kolmea pienempää itse mietittyä lahjaa. Jännityksellä jään odottelemaan teidän ehdotuksianne, josko sieltä irtoaisi jotain vaihtoehtoa itsellekin.

Komppaan edellistä, jos se laukku on vielä ok hinnaltaan yksin, niin ei kai se enää muutamasta eurosta ole kiinni. Jos haluaa availtavaa niin ne muuthan voi olla jotain muutaman euron juttuja, perushyvä suklaa/tee/kahvi/viini, sukat, leffa, joku vitosen "toisenlainen joululahja" sopivalta hyväntekeväisyyjärjestöltä tai jotain muuta pientä. Budjetoit vaikka kympin niihin kahteen muuhun lahjaan, jos haluat yhden "ison" ostaa ja puoliso tykkää availusta.

Toinen vaihtoehto "budjettilahjaksi" jos useamman paketin haluaa on jotain mitä ostettaisiin joka tapauksessa. Jos jokatapauksessa käy leffassa niin leffalippujen ostaminen ennakkoon ei ole käytännössä kustannus, jos jokatapauksessa käy usein ulkona syömässä niin yhden kerran maksaminen etukäteen ravintolalahjakorttina ei ole kustannus jne.
 
Viimeksi muokattu:
Netistä ostetuilla lahjakorteilla on menty viime vuodet, muistaa vaan kierrättää eri vuosina eri puljuja ettei joka vuosi tule annettua samaan paikkaan. Mikä sen jouluisempaa kuin itse mustavalkoprintterillä tulostettu lahjakortti, eikä tarvitse jouluruuhkiin lähteä. Ajatushan se on tärkein. ;)
 
Valokuvat olen havainnut hyväksi menetelmäksi. Jos ne liittyy jotenkin kohteeseen. Ei nyt mitään random maisemaa
 
Viimevuodet menneet suunnilleen seuraavasti: Emännälle lahjakortti jalka-/käsi-/kasvohoitoon. Muksuille jokin vähän laadukkaampi lahja. Nyt tilaan pojalle tietokoneen osista. Vihaan krääsän ostamista/saamista kun sitä on jo nurkat täynnä, tästä syystä appivanhemmat jää jälleen ilman mun ostamaa lahjaa ja toivon ettei sieltä taas tule niitä kumisaappaita, sukkia ja nahkakäsineitä.

Lahjakortit (järkevään liikkeeseen) on tylsiä mutta niin käytännöllisiä jos ei keksi mitään (tämähän EI mene mun appivanhemmille päähän, ei sitten millään).
 
Juurikin näin. Vaimolle toimii myös erinäiset seksilelut jos sellaisista sattuu tykkäämään - niistä kun on iloa pitkäksikin aikaa. Mutta tuo krääsä. Se mitä ehkä eniten inhoan krääsän ohella on kaikki maailman turha suklaa. Mikään ei ota pannuun enempää, kuin jonkun suklaakonvehtirasian saaminen. Itse en ikinä edes avaa niitä, vaan vien ne läskeille töihin syötäväksi. Oikeasti, krääsä ja suklaa. Itselle on tärkeintä ainakin se yhdessäolo ja ihmisten tapaaminen ja lahjat on täysin sekondäärisiä. Mutta tätähän ei sukulaiset aina ymmärrä ja sitten on jouluksi saatu jotain joulutonttukoristeita tai muuta skeidaa. Voi veljet.
 
Eikös sukat ja nahkakäsineet ole juurikin sitä ei-krääsää vaan kelpo käyttötavaraa? Itsellä ainakin kuluu vuoden aikana sukkia puhki sen verran että ihan kiva olisi niitä saada. Suklaa on hyvää kun sen säästää reippaasti ensi vuoden puolelle eikä ahmi heti.
 
Pistäkääs tuosta Ankista kokemuksia, itsekin katselin sitä alunperin mutta vaikutti vähän haastavalta meidän 3 ja 5 vuotiaille niin päädyin perinteiseen.
Juuri tuon ikäisille varmasti helppo pelattava. Itse testasin myymälässä, ja vastustaja oli juuri tuota ikäluokkaa. Vasemmalla on kaasu, puhelinta kääntelemällä vaihdellaan kaistaa, ja oikealla on aseet. Hyvin simppeli ja helppo hallita. Itsellä menee kyllä ostoon ennen joulua.
 
Sukulaisille tulee ostettua lahjakortteja teatteriin, kauppoihin, kampaamoihin tai hoitoloihin. Ei sitä pysty tietämään mitä tavaroita he tarvitsevat ja nuo lahjakortit menevät aina käyttöön ja ovat olleet tykättyjä. Vaimon kanssa taas on sovittu, että tehdään itse lista lahjoista jotka olisivat mieluisia/tarpeellisia ja niistä sitten voi valita mitä ostaa tietyn budjetin rajoissa. Näin toinen ei tiedä mikä tavara sieltä listalta tulee, mutta se ainakin on mieluinen. Jotain pientä ylimääräistä on sitten hankittu myös yllätykseksi, mutta pienen hintansa takia niissä ei voi mennä kauheana pieleen.
 
Eikös sukat ja nahkakäsineet ole juurikin sitä ei-krääsää vaan kelpo käyttötavaraa? Itsellä ainakin kuluu vuoden aikana sukkia puhki sen verran että ihan kiva olisi niitä saada. Suklaa on hyvää kun sen säästää reippaasti ensi vuoden puolelle eikä ahmi heti.

Juu ei. "Nuo sukat on hyvät kun ne ei yhtään kiristä nilkoista" = valuu koko ajan ja ovat muutenkin epämukavat. Itse käytät vain ja ainoastaan Puman tai vastaavan mustia tennissukkia, kesällä mahdollisesti lyhyitä versioita (varrettomia). Nahkahanskoja en ole käyttänyt varmasti koskaan, ainakaan en viimeiseen 40:een vuoteen. Silti noita löytyy muovikassillinen hintalappuineen odottamassa jollekin kirppikselle pääsyä. Suklaa ei meidän perheessä kauaa vanhene => paska fiilis kaiken ahmitun suklaan jälkeen.
 
Lähinnä puolisolle:
  • Sukkia (Ralph Lauren)
  • Jotain hieman hienompaa suklaata tai kahvia, jota ei saa s-marketista
  • Kaulahuivi 100% villaa
  • Pyyhe (merkkiä Marimekko, Gant)
  • Victorias Secret kosteusvoidetta
  • Hotelliyö jossain Kämp Collections hotellissa
Rahan/lahjakortin antaminen puolisolle tuntuisi hieman oudolta, koska voisin ihan mikä tahansa arkipäiväkin vipata 100e käteistä ilman että odotan saavani sitä takaisin.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on puoliskolle ostettu Mroomin kultajäsenyys tai oikeastaan jatkettu vanhaa vuodella. Seuraavaksi pitäisi hommata sitä pienempää "krääsää" jota on kiva repiä lahjakääreistä mutta mitä ei oikeasti tarvitse.
 
Antakaapa hyviä vinkkejä, mitä ostaa siskolle ja äiteelle. Molemmilla kaikkea jo on. Joku kirja voisi olla ok, mutta en oikein tiedä mistä tykkäävät ja mitä ovat lukeneet.
Hierontlahjakortti tai vastaava hemmottelulahja toimii aina.
 
Vanhemmille tuli hommattua Peugeotin 40cm pippurimylly (kiiltävä musta) ja 30cm suolamylly (kiiltävä valkonen). Äiteelle myös bonuksena lahjakortti kultaliikkeeseen kun sain sen yhden projektin bonuksena enkä keksinyt enää itselle mitään helyjä..

Sisaruksille menee varmaan taas perus leffalippupaketit kun ei tässä muuta ideaa ole. Jos on mielessä jotain hyviä kirjoja niin ehdotuksia otetaan vastaan!
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 834
Viestejä
4 540 602
Jäsenet
74 884
Uusin jäsen
Skaku

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom