Jollan Sailfish 3 saapuu markkinoille vaiheittain lokakuun puolivälistä lähtien

Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
813
Eipä Sony Xperia XA2 hullumpi puhelin ole jos siihen kerran tämän tulee samaan. Hinta nyt 300 € Suomen kaupoissa ja voi hyvin saada 200 € hintaan joskus mustan perjantain aikoihin, kun myös tämä uusi Sailfishin versio on julkaistu jakeluun asti. 50 € näytti maksavan Sonyn luureille tarkoitettu Jollan asennuspaketti ohjeineen Jollan sivuilla. Yhteensä 250 € on mielestäni täysin realistinen hinta laadukkaalle Sailfish-puhelimelle mustan perjantain aikoihin.

Tuota XA2:ta saa useamman värisenä, se on tyylikäs, siinä on huima akkukesto, kelpo kamera, hyvä äänilähtö erillisellä kuulokeliitännällä, aika passelin kokoinen 5,2 tuuman näyttö ja varmastikin Sailfishille riittävä Snapdragon 630 -piiri. Lähtisin siis tuolla puhelimella liikkeelle, jos haluaa käyttää tätä uutta käyttöjärjestelmää, tai ei pidä mistään muista nykyisistä, ei halua Googlen vakoilua, ei halua käytännössä ollenkaan tietoturvariskejä tai toistuvaa ohjelmiston päivittelyä, haluaa eleillä hallittavan käyttöliittymän, tai mistä tahansa muusta syystä nyt haluaakin vaihtaa.

Minä olen todella kiinnostunut ja jos tosissaan irtoaa tuo puhelin ennen pitkää 200 € pintaan niin varmaan siirryn Sailfishin pariin. Mielestäni puhelin on 300 € hinnallakin kohtuu hyvä ostos.

Sony Xperia XA2 - Black (Dual SIM), 299€ | Hinta.fi
Sony Xperia XA2 - Full phone specifications

Suosi suomalaista!
Oli jo viikko sitten Gigantissa tarjouksessa 229€. Joten vastaavia tarjouksia on varmasti tulossa.
 
  • Tykkää
Reactions: BOT
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Mistä nää saa rahansa ku ovat vieläkin pystyssä? Epäilen toista Airiston helmeä?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
36
Mistä nää saa rahansa ku ovat vieläkin pystyssä? Epäilen toista Airiston helmeä?
Siltä suunnalta rahaa kyllä tulee, eli Venäjältä ja Kiinasta, mutta ei tässä mitään hämärää pitäisi olla. Haluavat vain eroon yhdysvaltalaisista käyttöjärjestelmistä, koska NSA yms..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
378
Mä en oikein käsitä miksi joillakin on niin tympeää tuo suhtautuminen esim Jollaan. Kaveripiirissäki hirveetä valitusta ja kitinää Sailfishistä ja Jollasta vaikkei niillä ole edes kyseisestä järjestelmästä yhtään kokemusta. No se on joillekki vissiin elinehto että saa kitistä aina milloin mistäkin..

Ne tekee kuitenki tällä hetkellä ihan hyvää työtä että saataisiin meille vaihtoehto Googlen ja Ompun tilalle. Päivityksiä Sailfishiin tulee tasaseen tahtiin ja jokaisessa on hyviä ja tärkeitä korjauksia joka vie käytettävyyttä eteenpäin.

Käyttis on todella hyvä käyttää ja on ollut sitä jo pitkään. Tottakai natiiveja softia sais olla enempi mut AD:n avulla saa muutamat puutteet toistaiseksi paikattua.

Itse olen haaveillut sitä Librem 5:sta että saisivat sen käytettävään kuntoon ni siinä olisi mun seuraava UUSI puhelin. Uutta luuria mulla ei olekkaan ollut 2014 jälkeen ku ton N5:n silloin ostin.
Pari viime vuotta on menty Ubuntulla puhelimessaki ja hyvin on pärjätty.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Väitän että Jollan suurin ongelma on täysin hintaluokassa. Jos saisivat pullautettua markkinoille tyyliin satasen älypuhelimen tuolla, olisi suosio taattu kuin 520 lumialla aikanaan. Siellä halppismalleissa se myynti on nykyisin muutenkin.
ai niinku http://www.intex.in/mobile/smartphone/aqua-fish/
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Se on kiva kitistä jostain mikä on hieman epäonnistunu. Vaikeempi sellasesta, kellä menee hyvin.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Onko Sonyn luureissa ollut jotain ongelmia? Oma Xperia Z5 on toiminut moitteetta 2½ vuotta. Työkavereidenkaan Sonyissä ei ole ollut moitteen sanaa.
Olisihan tuota Jollaa kiva kokeilla, jos sen saisi vaikka yhteen Nokian malliin (7 plus tai 8) tai johonkin Sonyn lippulaivaan.
On. Joskus tullut noiden kanssa pelattua. Kolmessa mallissa huoltoprosentti yli 100%, huonoimmassa yli 150%

Sonyn malleja oli noin 40-60% kaikista huolloista ja kun suhteuttaa kuinka paljon vähemmän niitä myytiin, niin ei ole tarvinnut itse koko merkkiä edes miettiä.
Systerin Xperia (en nyt muista mikä sillä oli) tuntui olevan kanssa jatkuvasti takuuhuollossa muistaakseni mikrofonin takia.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Herättää "luottamusta" valmistajaan, kun uBlokkerin lisäksi oikein virustorjuntakin herää estämään linkkaamaasi sivustaa. :confused2:

Vaan tarkoitin luonnollisesti sellaista satasen puhelinta jonka saa "hyllystä", en sellaista niche intialuuria, jota ei saa edes ebaystä kuin viidelläsataa.
Khyl. Mielellään hyllystä ja että takuu pelittää ja saa nopeasti toimivan tilalle.

Toivottavasti HMD tuo bootloaderin muihin Nokian kännykköihin avattaviksi ja mielellään sitä maksaisi Jollalle käyttöjärjestelmästään.

En oikein usko, että HMD ryhtyisi Jollan puolesta hardware-adoptioita harrastamaan vaan Jolla sen itse tekee henkilökuntansa kera. Luulen, että Jolla varmaan bootloader-mahdollisuuden takia kyselee joko Nokialta tai HMD:ltä tarkempia tietoja luurien piireistä, jotta voitaisiin nopeuttaa JollaOS:n vaivattoman asennuksen mahdollisuutta.

Kun bootloader on mahdollista muihinkin, niin Jollan pitäisi yhteensopivuutensa takia sitten mainostaa niihin luureihin, että tähänkin kännykkään voit laittaa JollaOS:n.

Uskoisin, että valtaosa ihmisistä eivät edes ole tietoisia, kun kuvittelevat olevan vain kolmenlaisia: iOS, Android, MS.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
Olisiko tuo Nokian 8:n bootloaderin avaaminen alkusysäys myös yhteistyöhön HMD:n ja Jollan välille? Toivottavasti :)
En kyllä suoraan näe syytä miksi HMD alkaisi käyttämään omia resurssejaan Jollan tukemiseen. Välillä tuntuu olevan HMD:llä ongelmia omien laitteidensa päivitysten saaminen ajoissa ja "joka kuukausi", niin siihen pitäisi vielä alkaa vääntämään ajuria yms tukea SailfishOS:lle.
Kyse on enemmän alustan avaamisesta kolmannelle osapuolelle. Ajurit on piirivalmistajien takana. QC taitaa vain olla yksi hankalimmista valmistajista rautaspeksien avoimuuden suhteen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Herättää "luottamusta" valmistajaan, kun uBlokkerin lisäksi oikein virustorjuntakin herää estämään linkkaamaasi sivustaa. :confused2:
En tiedä mistä herja johtuu, itsellä ei tule mitään ilmoituksia linux, windows, android tai jolla alustoilla. "Intex is India's second-largest selling mobile phone company by sales." Pitäisi olla ihan legitti firma.

Vaan tarkoitin luonnollisesti sellaista satasen puhelinta jonka saa "hyllystä", en sellaista niche intialuuria, jota ei saa edes ebaystä kuin viidelläsataa.
Torissa näkyy jollat olevan 20-50€ Jolla 1 toimii vähintään yhtä hyvin kuin satasen Android luuri (tai linkittämäni Intex). Ongelmia voi tulla loppuunajateun akun muodossa tosin. Mutta joo, uusia luureja ei kaupasta helposti saa.
 

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 541
Onko tässä olemassa jotain konkreettista hyötyä, miksi haluaisi ajaa Sailfishia jonkun Androidin sijaan? Missä mielessä tuo Jolla on parempi/nopeampi/turvallisempi/kätevämpi/yhteensopivampi? Itselle ei aukene miksi JollaOS olisi kaikin tavoin parempi vaihtoehto, kuin jo olemassa olevat androidit ja tuhannet eri rootkitillä asennettavat versiot. Vai onko tää "torilla nähdään, suomi mainittu" bonuspojo ja erikoinen lumihiutale -efekti vai mikä?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 370
Khyl. Mielellään hyllystä ja että takuu pelittää ja saa nopeasti toimivan tilalle.

Toivottavasti HMD tuo bootloaderin muihin Nokian kännykköihin avattaviksi ja mielellään sitä maksaisi Jollalle käyttöjärjestelmästään.

En oikein usko, että HMD ryhtyisi Jollan puolesta hardware-adoptioita harrastamaan vaan Jolla sen itse tekee henkilökuntansa kera. Luulen, että Jolla varmaan bootloader-mahdollisuuden takia kyselee joko Nokialta tai HMD:ltä tarkempia tietoja luurien piireistä, jotta voitaisiin nopeuttaa Sailfish:n vaivattoman asennuksen mahdollisuutta.

Kun bootloader on mahdollista muihinkin, niin Jollan pitäisi yhteensopivuutensa takia sitten mainostaa niihin luureihin, että tähänkin kännykkään voit laittaa Sailfish:n.

Uskoisin, että valtaosa ihmisistä eivät edes ole tietoisia, kun kuvittelevat olevan vain kolmenlaisia: iOS, Android, MS.
Korjasin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Onko tässä olemassa jotain konkreettista hyötyä, miksi haluaisi ajaa Sailfishia jonkun Androidin sijaan? Missä mielessä tuo Jolla on parempi/nopeampi/turvallisempi/kätevämpi/yhteensopivampi? Itselle ei aukene miksi JollaOS olisi kaikin tavoin parempi vaihtoehto, kuin jo olemassa olevat androidit ja tuhannet eri rootkitillä asennettavat versiot. Vai onko tää "torilla nähdään, suomi mainittu" bonuspojo ja erikoinen lumihiutale -efekti vai mikä?
Jos et ole itse käyttänyt Sailfishiä (tai Meegoa) niin vaikea sitä paremmuutta on sanoiksi pukea. Nopeus riippuu raudasta, Sailfish on aika nopea hitaammallakin puhelimella. Turvallisuus perustuu varmaan siihen ettei puhelimesa ole sisäänrakennettuna mitään vakoilemiseen tai seuraamiseen liittyvää palikkaa kuten lähes jokaisessa Android luurissa on. Lisäksi pieni asennuskanta ei tee siitä kovin suosittua jos halutaan huijaamalla tai puhelimia murtamalla saada alustaa käyttävien tietoja ongittua.

Valitettavasti se asennuskannan pienuus ja rajalliset kehitysresurssit tarkoittavat ettei uusimpia rauta- ja softainnovaatioita ihan heti nähdä ainakaan natiiveina sovelluksina.

Omalta kohdalta voin sanoa että käytän tarpeen mukaan montaa alustaa mutta päivittäinen puhelin on Jolla millä hoituu kaikki haluamani asiat, ainoastaan kuvaus ja videokuvaus hoituu tarvittaessa muilla puhelimilla. Ts. kun tarvitsee kuvata jotain muuta kuin jokapäiväisiä näpsyjä. Androidia tai iOs:ää en sinänsä tarvitse yhtään mihinkään, ne ovat vain alustoja ja se alusta on paljon lähempänä omaa maailmaa Sailfishissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Olis mielenkiintoista saada iotechiin Jolla -testi tulla Sonyn puhelimella. Vähän asennusopasta ja käyttöä. Kameratestiä ja jne.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
@FlyingAntero asennusohje/testi oli ihan hyvä, olisko mahdollista testailla uudemman kerran kun on päivityksiä tippunut, viimeistään kolmosen tullessa ulos?

Lukijatesti: Sailfish X & Sony Xperia X - io-tech.fi
Mainiota. Olis kiva tietää onko nuo puutteet korjaantuneet. Varsinkin videoiden sulava toisto on elintärkeää
Minulla ei enää ole tuota Xperia X puhelinta, joten sillä en pääse enää testailemaan. Xperia XA2:n voisi kuitenkin jostain käydä hankkimassa, että pääsisi testailemaan Sailfish 3:sta. Pitää seurailla tilannetta :geek:.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Minulla ei enää ole tuota Xperia X puhelinta, joten sillä en pääse enää testailemaan. Xperia XA2:n voisi kuitenkin jostain käydä hankkimassa, että pääsisi testailemaan Sailfish 3:sta. Pitää seurailla tilannetta :geek:.
Olen todella kiinnostunut testailujen tuloksista. Etenkin, jos nuo muutamat ongelmat on korjaantunut voisin itselle kans laitteen hankkia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Mainiota. Olis kiva tietää onko nuo puutteet korjaantuneet. Varsinkin videoiden sulava toisto on elintärkeää
Ehkä pientä parannusta on tapahtunut videotoistossa, itse en tosin hirveästi videoita katsele, jos sinulla on joku tietty asia mihin haluat selvyyttä niin voi testata (youtube, joku tietty video tiedosto jne.)

Kameraa pn viilattu ja aikaisemmin seilannut autamaattitarkennus toimii paremmin, käytännössä poistamalla se :) Salaman kanssa tulee vielä säännöllisesti värivirhettä, mutta näppäilyyn laatu jo riittää ainakin omalla kohdalla.

Sormenjälkitunnistin on saatu toimimaan, mutta toimii ehkä vähän takkuisammin kuin niissä Android puhelimissa mitä olen testannut.

[release notes] 2.2.1 Nurmonjoki - together.jolla.com löytyy viimeisimmän julkaistun version tiedot. relese notes hakusanoilla löytyy aikaisemmat ko sivuilta. Viimeisin päivitys ei tuonut mitään ihmeellistä uutta, edellinen mouhijoki päivitys oli mielestäni isompi.
 

Painkiller

Panomies
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
951
Niin no kyllähän tuo Gemini PDA vähän houkuttais, mutta ei se kyllä mikään puhelin ole. Nokia E7 on mielestäni melko täydellinen qwerty luuri, kun vain olisi ollut enempi potkua ja oikea käyttis :( Jospa HMD saisi käyttäänsä esim. E7 tai N950 muotit ja toisi sillä ulos avoimen Android luurin...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Joku voisi käydä eventissä ja kysyä, että aikooko Jolla väki ottaa Nokialaiset työn alle, että saataisiin niihinkin toinen käyttöjärjestelmä?
 

j7u

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
309
Ei pidä investoida turhaan eli niin kauan kuin orkkis Jollassa henki pishisee :D

Sailfish 3.0.0.8 Lemmenjoki ja edelleen pelittää, akku alkaa pikkuhiljaa väsyä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 370
Ymmärtääkseni vuoden loppuun mennessä. Vähän kiinnostaisi hakea myös, kun edellisen kerran on Sailfish ollut ajossa Jolla C'n kanssa, mutta isompaa näyttöä ja accessibilitya kaipaisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
94
Jos isompaa näyttöä kaipaa, niin XA2 Plus ja Ultra mallit, joissa molemmissa 6" näyttö, verrattuna normi-XA2:n jossa 5.2", ovat myös yhtälailla Sailfish-yhteensopivia kuin perusmalli. Toki hinta onkin sitten ihan eri luokkaa kuin tuon tavallisen tämänhetkinen tarjoushinta. (380e)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Kannattaa tuon koon kanssa huomioida että aina isompi ei ole parempi, SF kun perustuu aioka paljon noihin swaippailuihin niin se että påitää venyttää sormia ruudun ylälaitaan ei välttämättä ole hieman suuremman ruudun väärti. itselleni maksimi Sailfishin kanssa on lähellä 5" ruutua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
378
Pitihän tuo tänään testata SFOS 3:sta vanhassa Nexus 5:ssa. Ja kyllä muuten toimi hyvin. Saattaa jäädäkki jopa siihen käyttöön. :D
 

Painkiller

Panomies
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
951
Kyllähän sitä itsekin haluisi purjefisua käyttää natiiveilla sovelluksilla esim. nexus 5:ssä, mutta valitettavasti turhan moni softa löytyy vain Androidille mitä tarvitsee työn puolesta ja täytyy tuosta android tuesta vielä mainita se hienous, että saat chrome castin myös toimimaan, kun asentaa ne google palvelut.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Kannattaa tuon koon kanssa huomioida että aina isompi ei ole parempi, SF kun perustuu aioka paljon noihin swaippailuihin niin se että påitää venyttää sormia ruudun ylälaitaan ei välttämättä ole hieman suuremman ruudun väärti. itselleni maksimi Sailfishin kanssa on lähellä 5" ruutua.
Itsellä ollut nyt tuo XA2 käytössä, niin yllättävän vähän sitä tarvii laitteen yläreunaan kurotella. Sovellusten sisällä oikealle pyyhkäisy toimii yleensä paluutoimintona ja kotinäkymässä ylävalikon saa esiin alas päin pyyhkäisyllä. Toki joissakin tilanteissa pitää yläreunaankin kurkotella. Ehkä isompi ongelma on leveys. Jos laite on kovin leveä, niin silloin eleiden hallinta menee hankalaksi. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että on se navigointi kuitenkin helpompaa pienemmällä X Compactilla.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Kannattaisi myös pitää mielessä, että vaikka olisi sama luuri mutta isommalla ruudulla, niin pinnan alla voi olla tehty muutoksia, jolloin se Jolla ei välttämättä toimi täysin tai sitten jää tiiliskiveksi, jos kokeilee ruutua isommalla ja pinnan alla on muutoksia tehty kuten piireissä komponenttien vaihdot yms.

Mieluummin otan sellaisen, jossa on todellakin testattu ja piirit eivät ole muuttuneet.

Silloin, kun Jolla järjesti helsinkiin esittelynsä, niin kukaan ei vastannut, että menikö kukaan sinne esittelyyn ja kysellyt Jollalta, että aikovatko he panostaa myös Nokian luurien yhteensovittamista Jollan käyttöjärjestelmän kanssa? Jos aiotaan, niin jatkossa voidaan odottaa kehittymistä.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 845
Jos tuon Sonyn XA2:n nyt hommaisi, niin pitääkö sailfishistä vielä maksaa erikseen 50€ lisää, vai tuleeko se luurin mukana?
 
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 361
Jos tuon Sonyn XA2:n nyt hommaisi, niin pitääkö sailfishistä vielä maksaa erikseen 50€ lisää, vai tuleeko se luurin mukana?
Voit asentaa ilmaisen version, mutta siitä puuttuu Android-tuki, ennakoiva tekstinsyöttö ja Microsoft Exchange-tuki. Ja ilmaineen versioon ei välttämättä tule OTA-päivityksiä.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 845
Voit asentaa ilmaisen version, mutta siitä puuttuu Android-tuki, ennakoiva tekstinsyöttö ja Microsoft Exchange-tuki. Ja ilmaineen versioon ei välttämättä tule OTA-päivityksiä.
Kiitos. Entä jos kokeilun jälkeen ei purjekalasta tykkää, niin Anteron saa laitettua takaisin? Vai onko puhelin dual-boottaava sailfishin asentamisen jälkeen? Toi Sony XA2 luuri olisi sen kaltainen että tuon 200€ viitsii maksaa, jos saa sailfishiäkin kokeiltua. Jolla vois tänään pistää vaikka Black Friday tarjouksen että purjekala puoleen hintaan :cigar2:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Silloin, kun Jolla järjesti helsinkiin esittelynsä, niin kukaan ei vastannut, että menikö kukaan sinne esittelyyn ja kysellyt Jollalta, että aikovatko he panostaa myös Nokian luurien yhteensovittamista Jollan käyttöjärjestelmän kanssa? Jos aiotaan, niin jatkossa voidaan odottaa kehittymistä.
En ollut paikalla, mutta striimissä ei ollut asiasta mitään puhetta. Nyt kun se bootloaderi on auki niin se epävirallinen porttaaminenkin helpottuu varmasti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Kiitos. Entä jos kokeilun jälkeen ei purjekalasta tykkää, niin Anteron saa laitettua takaisin?
En usko että tuollainen skenaario olisi mahdollinen :)

Vai onko puhelin dual-boottaava sailfishin asentamisen jälkeen? Toi Sony XA2 luuri olisi sen kaltainen että tuon 200€ viitsii maksaa, jos saa sailfishiäkin kokeiltua. Jolla vois tänään pistää vaikka Black Friday tarjouksen että purjekala puoleen hintaan :cigar2:
Voit laittaa siihen Sonyn tehdaspaketin takaisin käsittääkseni ihan normaalisti. Siitä en tosin ole varma saatko Sonyn kameradrm kikkareet sillä tavalla takaisin luuriin. Ne kannattaa siis ottaa varmuuden vuoksi talteen.

[HOW-TO] Install back Android on Xperia - together.jolla.com
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 245
Omaani ei ole käytetty huollossa koskaan, joten kyllä.
Itsellä ja perheellä on/ollut nyt 7 Sonyn luuria ja yksi tabu ja näytönvaihtoja(tippunut asfalttiin) ei yksikään ole ollut muuten rikki.

Z ultra
XZ
ZX
XA(2kpl)
XA ultra

+ LTE tabu.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 845
En usko että tuollainen skenaario olisi mahdollinen :)



Voit laittaa siihen Sonyn tehdaspaketin takaisin käsittääkseni ihan normaalisti. Siitä en tosin ole varma saatko Sonyn kameradrm kikkareet sillä tavalla takaisin luuriin. Ne kannattaa siis ottaa varmuuden vuoksi talteen.

[HOW-TO] Install back Android on Xperia - together.jolla.com
Kiitos. Eiköhän esteet osta- painikkeen painamiselle ole poistuneet. Nyt sitten vielä pähkäilyt Huawei 10 lite:n Nokia 7 plus ja tuon Sonyn XA2:n välillä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 647
Viestejä
4 197 275
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom