Joel Skousen: III-maailmansota aiotaan sytyttää tammikuussa 2017

Tila
Keskustelu on suljettu.

webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242

Joel Skousen on geopolitiikan asiantuntija ja kommentaattori, jolla on pitkä kokemus globalistisen geopolitiikan analysoinnista.

Hän oli tämän vuoden alussa vieraana Jeff Rense showssa ja kertoi tuolloin, että hänen päätelmiensä ja tietojen mukaan III-maailmansota on suunniteltu aloitettavan 22. tammikuuta 2017

USA:n armeijan budjetti tuolle 2017 vuodelle miltei kolminkertaistui edellisestä vuodesta.

Skousen kertoo, että tässä globalistit odottavat vain sitä, että milloin Venäjä ryhtyy sotatoimiin.

Skousen oli nyt vieraana tällä viikolla Alex Jones showssa ja hän väitti, että Venäjän pitäisi tietää nyt tilanne, että pankkiiri-globalistit odottavat heitä ryhtyvän ensin sotatoimiin.

Talouspakotteet ovat esileikkiä ja provokaatiota tälle, että venäjältä odotetaan ensimmäistä liikettä.

Skousenin mukaan kaikki nämä angloamerikkalaiset globalistit ovat hirviöitä, jotka yrittävät saada tämän kolmannen suursodan aikaiseksi keinolla millä hyvänsä.

Vaikka edelleen nämä samat pankkiiri-globalistit ostavat öljyä venäjältä sekä aseita.

Mutta tämän homman taustalla kuitenkin painaa ehkä eniten kiista plutoniumin hyötykäyttösopimuksesta USA:n ja Venäjän välillä, jonka purkamisen venäjä perusteli yhdysvaltain epäystävällisillä toimilla Venäjää kohtaan.

Vaikka yhdysvallat on yrittänyt pitää viime vuosina valheellista julkikuvaa siitä, että se olisi luopumassa ydinohjelmastaan. Niin todellisuudessa heidän sotavoimiensa plutoniumintarve on vain kasvanut entisestään, koska kun vanhat ydinpommit vanhenee, niin tilalle on äkkiä tehtävä uusia.

Ydinpommit tarvitsevat myös vain tietynlaista uraania, jota löytyy vain 235-isotooppisesta uraanista ja tätä ydinpommeihin soveltuvasta uraanista on maailmalla jo huutava pula. Koska Israelin ja USA:n ydinaseohjelmat ovat niin äärimmäisen suuret.

Sitäkin voi miettiä, että miksi esim. Intialle ja Pakistanille annettiin aikanaan oikeus ydinaseisiin ja heistä tuli tuon jälkeen ydinasevaltioita.

No tietenkin sen vuoksi, että he voisivat vielä tuossa mahdollisessa III-maailmansodassa tuhota niillä toisensa.

3-vuotiaan lapsenkin käsiin voi antaa tulitikkuja ja opettaa heitä sytyttämään niitä, mutta siitä seuraus voi olla jotain pahempaa.

Nämä angoamerikkalaiset globalistit, jotka ovat pääasiassa Rothschildien pankkisuvun dynastia ja Rockefellerit, haaveilevat edelleen siitä, että tämä III-maailmansota tultaisiin käymään ydinasein. Mutta näin ei kuitenkaan tule valitettavasti koskaan käymään.

He ovat yrittäneet sytyttää tätä kolmatta maailmansotaa ydinaseillaan jo lukuisia kertoja, joista yksi kerta oli kaksi vuotta sitten. Jolloin USA:n armeijan sukellusveneestä ammuttiin ydinohjus Venäjälle, Sverdlovskiin. Mutta toispaikkakuntalaisten osastot olivat hereillä ja korjasivat ydinsaasteet pois muutamassa sekunnissa.

Kuuluisa kuussakin kävellyt astronautti Edgar Mitchell kertoi myös tämän vuosi sitten, kuinka nämä eräät avaruusolennot ovat estäneet ydinsodan syntymisen täällä jo monta kertaa.

Joten ydinsodasta on siis yhdenkään globalistin enää turha haaveilla, koska sitä ei tulla sallimaan näiden kyseisten avaruusolentojen taholta.

Mutta silti vaikka ydinsota ei toteudu, niin on näillä konnilla muitakin ässiä hihoissaan ja yksi niistä on biologisten aseiden käyttö. Kun he yrittivät jo tuolloin 2009 lavastamansa sikainfluenssa-kampanjan aikoina Baxter- nimisen rokotevalmistajan toimesta kehitelleet jo n. puolet koko Euroopan väestön eliminointiin tarvittavat rokotteet. Mutta ne vielä kuitenkin varmuuden vuoksi päätettiin vielä testata koe-eläiminä toimineilla kesyhillereillä.

Sitten kun selvisi, että kaikki kesyhillerit kuolivat rokote testeissä, niin tämän jälkeen rokotevalmistaja Baxter ilmoitti, että näihin kaikkiin rokotteisiin oli vahingossa päätynyt tappavaa H5N1 ja H3N2 virusta.

Todellisuudessa tuo kesyhillerien testi säästi kokonaisen miljardien ihmisten kansanmurhan, jota nämä angoamerikkalaisen eliitin konnat tuolloin yrittivät jo toteuttaa.

Mutta Puolan kohdalla, kun sen maan terveysministeri sanoi, etteivät he aio tilata yhtään sikainfluenssarokotusta. Niin tämän sai lopulta Puolan hallitus maksaa sillä, että heidät murhattiin kaikki pudottamalla heitä kyydinnyt matkustajakone alas 2010 Smolenskissa. Lopulta kun kone tippui alas, niin vielä venäjää puhuneet armeijan erikoisjoukot teloittivat vielä eloonjääneet tuonne koneen putoamispaikalle. Tästä on vieläkin se video netissä, jonka kuvasi yksi silminnäkijä omalla kännykkämamerallaan.

Sattumoisin tämän videon kuvannut nuorimies joutui vielä vain pari viikkoa myöhemmin henkirikoksen kohteeksi, kun hänet puukotettiin hengiltä valko-venäjällä.

Näiden verenhimoisten angoamerikkalaisten globalistien oma Georgia Guidestonen -kivimonumenttiinkin on hakattu tuo, että "kuinka maailmanväkiluku tulee vähentää 500 miljoonaan" eikä saa enää sen jälkeen olla yhtään sen alle.

Ja syy on heidän mukaansa se, koska meitä on niiden mielestä jo liikaa hallittavaksi. Varsinkin tietoisella mielellä heränneet ihmiset pelottavat, ärsyttävät näitä psykopaatteja, kun he eivät saa heidän mielestään enää minkäänlaista kunnonlaista otetta.

Sitten kun vielä mennään tähän ehkä kauheimpaan asiaan, että edustavatko nämä hirviöt teidän mielestänne ihmisrotua ja humanismia ?

He kun todellisuudessa edustavat tätä liskoa muistuttavaa avaruusrotua, joka on aiemminkin aiheuttanut sekasortoa ja kaaosta myös muuallakin tässä universumissa.

Ainoastaan se, että heidät on noilta monilta muilta paikkakunnilta ajettu pois kokonaan. Koska siinä vaiheessa kun jonkun sivilisaation kehitys nousee tarpeeksi korkealle, niin lopulta valon määrä nousee niin paljon, ettei tällaiset negatiiviset liskot kestäisi tuota tiedon valon määrää.

Syy siihen, että miksi tälle Tellus planeetalle tuli näitä liskoja ja saivat vielä risteytettyä oman DNA:nsa tämän planeetan maan ihmisiin, johtuu osin karmaattisista syistä.

Koska Orionilla sekä Marssilla käytiin hyvin kauan sitten äärimmäisen tuhoisat sodat, joista kumpikin liittyi siellä olleen keinoälyn vallasta taisteluun.

Toinen osapuoli halusi käyttää tuota keinoälyä silloisen ihmiskunnan orjuuttamiseen. Kun taas toinen osapuoli halusi luoda sillä täysin vapaan yhteiskunnan.

Mutta koska lopulta ei tultu enää yhteiseen kompromissiin, niin lopulta jouduttiin sotimaan näitä koneita vastaankin. Eli se oli lähes sama kuin mitä Terminator -elokuvissakin.

Jos tätä nykyistä länsimaista apina-sivilisaatiotamme nyt katsoo, niin ei ole yhtään poissuljettua, että tällainen teknokraattinen helvetti tulisi vielä täälläkin voimaan.

Aivan varmasti tulee, jos ei täällä ala pian tapahtua jotain suurempaa heräämistä tietoisella sillä ihmisten mielellä, jota eivät enää nämä kontrollifriikit sortajat pysty kontrolloimaan.

Meitä on tämän takia tänne myös tullut tämä n. 11 prosentin vähemmistö aikanaan hyvin kauan sitten ja tämä oli jokaiselle meille täysin vapaaehtoista.

Se että joku suostui lähtemään tällaiselle ihmisapinoiden planeetalle, jossa älykkyys kulkee vieläkin lähellä kehittynyttä simpanssia saattoi monelle olla kova isku. Sillä moni näistä tänne vapaaehtoisesti tulleista ovat tulleet tänne jopa 6D -ulottuvuudesta.

Mutta silti ilman näitä vapaaehtoisia kosmisen rauhan palvelijoita sekä tietoisuuden evoluution lähettiläitä tämä pallo olisi tuhoutunut jo aikoja sitten.

Mutta kaikkea tätä hankaloittaa suuresti se, että tämä raskaaseen kolmanteen ulottuvuuteen jumittunut planeetta on vielä vapaantahdon planeetta, jossa kenenkään vapaamatkustajankaan henkistä kehityskulkua ei voi kukaan toinen voi käydä jonkun toisen puolesta.

Tässäkin evankelis luciferilainen kirkko rikkoo tätä vapaantahdon lakia jatkuvasti puhumalla siitä, kuinka jumala rankaisee ihmisiä ja taas jeesus antaa synnit anteeksi.

Synnit ovat karmaa, jonka ihminen luo teoillaan. Joten karman lain tilit on vasta sen jälkeen tasan, kunnes karma on sovitettu. Mikä tarkoittaa sitä, ettei mikään Jeesus voi niitä sinun puolestasi sovittaa.

Jos tällä moraalilla lähdettäisiin sotimaan, niin silloinhan jokainen USA:n armeijan kapiainenkin voisi lähteä lähes puhtaalla omatunnolla lähi-itään teurastamaan lapsia ja vanhuksia. Sitten pyydetään vain jeesukselta synnit anteeksi ja Jeesus antaa vielä Irakinkin yli miljoonan siviilin kansanmurhat anteeksi.

USA:n armeija on toiminut kristinuskon siunauksella jo pitkään ja samoin suomellakin on edelleen armeijassa ns. kenttäpastorit.

Mutta taas näiden globalisti-mädättäjien jeesus tai jumala on aivan eri, koska heidän jumalansa on langennut henkiolento Lucifer.

He ovat siis satanisteja, jotka tavoittelevat Luciferin avulla itselleen lisää rahaa ja valtaa.

Tämä Luciferkin saattaisi muuten kuulua valon puolen leiriin, ellei olisi aikanaan sortunut sellaiseen pikku syntiin kuin ylpeys. Kun näiden henkiolentojen kohdalla alkaa jo esiintyä niin suuri vastuu kaikesta, että samalla nousee ns. kosmiset turvaluokitus tasot.

Mutta jos tuolla tasolla alkaa leikkimään jumalaa, niin se tietää välitöntä pudotusta pois valon puolen evoluutiosta ja näin kävi Luciferille yvin kauan sitten.

Meidän planeettamme kuitenkin joutuu olemaan osana tuota Luciferin kirousta, koska tämän planeetan evoluutio ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi, että olisimme oppineet olemaan mm. ilman tuota ylpeyttä.

Silti kuitenkin vieläkin suurempi uhka tällä pallolla on myös ahneus, joka näkyy erityisesti suuryhtiöiden puolella.

Osinkoporsastelu ei ole loppunut. Päinvastoin se on vain suurenemaan päin ja mikä hävyttömintä, niin tätä suomalaista osinkoporsastelua tehdään yhä useammin YT-neuvotteluiden avulla.

Mutta suursodathan ne käytännössä ovat tälle pienelle angoamerikkalaiselle eliitille mitä suurinta osinkotuottoa. Pelkästään George Bush Sr:n edesmennyt isoisä Prescott Bush kääräisi II-maailmansodalla itselleen useiden miljoonien voitot ja tuki vielä Hitlerin pääsyä valtaan.

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/10/joel-skousen-iii-maailmansota-aiotaan.html
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
68
Alex Jones on todella paska lähde. Jos ap olisi yhtään mistään perillä tajuaisi hän, että kyseinen henkilö on ottanut osaa Bohemian Grove miittinkiin. Hän ei siis tunkeutunut sinne vaan oli kutsuttu sinne toisin kuin väitti jossain videoissaan. Kunnon pelonlietsontaa, ei muuta.

E: Olisihan se pitänyt heti tarkistaa:

webspy-FIN
Uusi jäsen

liittynyt:
Tiistai
Viestejä:
1
Tykkäykset:
0
Pisteet:
1

Aka vmp.
 
Viimeksi muokattu:

webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
Ei totuus pala tulessakaan vaikka kuinka yritätte estää totuuden julkituloa! Näköjään KRP on ottanut jo tämänkin sivun hallintaan.

Jottei totuus unohdu niin teille Trump faneille tiedoksi:

Vermon

Ph.D. in Wisdom Sciences
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
David Icken tarinat luettu ja jorinat kuunneltu tosiuskovaisen hartaudella.

Ah, tulihan tännekkin viimein kunnon foliohattuketju!
:kahvi:
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 444
Eikös olisi parasta palauttaa tämä suomalainen nettivakooja takaisin muropaketin puolelle?
Tai johonkin vieläkin eristetympään ympäristöön?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 508
Saako rahat takaisin jos otsikko ei pidä paikkaansa? Muutenkin haluaisin tietää mikä olisi arvon aloituspostaajan näkemys näiden useimmiten päin vittua menevien ennusteiden huonolle toteutumisprosenteille? Vaikuttaako siihen kenties reptiliaanien ajatustenhallintasäteet vai neuroleptien vaihtelevat määrät ennustajan elimistössä?
 
webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
Haha, hoida ihmeessä. Tai siis koita hoitaa niin saadaan naurut :D.. Miten ei ole soveliasta kertoa faktoja? Täys hörhöhän sinä olet.
Oletko jokin Jumala kun luulet tietäväsi faktana että blogikirjoitus on valhetta?
Kunnianloukkaussyytettä pukkaa.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Oletko jokin Jumala kun luulet tietäväsi faktana että blogikirjoitus on valhetta?
Kunnianloukkaussyytettä pukkaa.
Pistä ihmeessä, loukkasin nimimerkkisi kunniaa :D...

Ei tarvitse olla jumala että tietää että sun jutut on ihan täyttä humpuukia, jokainen joka osaa aakkoset ja laskea kymmeneen päätyy täysin samaan päätelmään. Olet vaahdonnut vuosia näistä samoista asioista, YKSIKÄÄN ennustuksesi ei ole toteutunut... Mitä näitä nyt oli, dollarin romahdusta? USA:n romahdusta? Ei voi muistaa, varmaan satoja ketjuja olet suoltanut ulostetta.
 
webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
Pistä ihmeessä, loukkasin nimimerkkisi kunniaa :D...

Ei tarvitse olla jumala että tietää että sun jutut on ihan täyttä humpuukia, jokainen joka osaa aakkoset ja laskea kymmeneen päätyy täysin samaan päätelmään. Olet vaahdonnut vuosia näistä samoista asioista, YKSIKÄÄN ennustuksesi ei ole toteutunut... Mitä näitä nyt oli, dollarin romahdusta? USA:n romahdusta? Ei voi muistaa, varmaan satoja ketjuja olet suoltanut ulostetta.
Sama mantra jatkuu, mutta ei se KRP viitsi kauaa maksaa tehottomalle työntekijälle palkkoja kun et saa estettyä totuutta.

Kyllä sullekin vielä joskus selkiytyy kuinka syvässä unessa olet ollut ja ahdistellut viestientuojia.

Vielä koittaa aika kun nämä hirmuhallitsijat joutuvat oikeudeneteen.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Sama mantra jatkuu, mutta ei se KRP viitsi kauaa maksaa tehottomalle työntekijälle palkkoja kun et saa estettyä totuutta.

Kyllä sullekin vielä joskus selkiytyy kuinka syvässä unessa olet ollut ja ahdistellut viestientuojia.

Vielä koittaa aika kun nämä hirmuhallitsijat joutuvat oikeudeneteen.
Jaa nyt mä oonkin jo KRP:n työntekijä? :D..

Ja tämä kruunasikin kaiken, jokainen joka ei jo huomannut kuinka pihalla olet tajuaa sen viimeistään lukemalla tämän hienon lainauksen :D..

Mitä sun uhkauksille tapahtui? Missä on kunnianloukkaussyyte? Mitä tapahtui erottamiselleni? Yhtä tyhjää huutelua kuin nämä kilometrin pituiset lääkehouruiset teoriasi.
 
webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
Missä on kunnianloukkaussyyte?
Se on hoidettu, älä siitä murehdi.

Suosittelen parantamaan argumentoinnin tasoa, kun et keksi mitään muuta kuin "hörhö" jne...

Helppo tapa tappaa keskustelu, mutta siihenhän te pyrittekin. Mutta totuus ei pala tulessakaan.

Ja se kruunasikin kaiken, jokainen joka ei jo huomannut kuinka pihalla olet tajuaa sen viimeistään lukemalla viestejäsi.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Se on hoidettu, älä siitä murehdi.

Suosittelen parantamaan argumentoinnin tasoa, kun et keksi mitään muuta kuin "hörhö" jne...

Helppo tapa tappaa keskustelu, mutta siihenhän te pyrittekin. Mutta totuus ei pala tulessakaan.
Kyllä, kaikinpuolin olisi parasta kun kaikki sinun "keskustelusi" tapettaisiin välittömästi. Se olisi palvelus ihmiskunnalle.

Mites tommonen erottaminen ja kunnianloukkaussyyte menestyy kun olen KRP:n palkkalistoilla estämässä totuuden tulemista julki, eli sanomassa sinua hörhöksi (mihin ei kyllä tarvitse olla KRP:n työntekijä eikä suuri totuuden vastustaja).

Lopetas jo ettei Reptiliaanit vie sua. Mistäs tiedät etten oo niiden palkkalistoilla?
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Ottaako koville kun kannattamasi Trump paljastuikin rotaksi?
Tässähän on tätä laadukasta keskustelua :D...

Jos nyt kuitenkin tartutaan tähän hienoon argumentointiin niin kysytäänpäs että missä kohtaa olen sanonut sanaakaan Trumpista? Tai mistä päättelet miksi minua kiinnostaisi pätkääkään Trump vs Hillary skenaario?

Liittyykö tämä nyt tammikuussa alkavaan kolmanteen maailmansotaan? Jokainen kommenttisi tekee sinut vain enemmän naurunalaiseksi, mitäs jos pakkaisit kamasi ja häipyisit takaisin sinne urpoforumeille missä joku voi jopa uskoa edes prosentin jutuistasi?
 
Sattumoisinko tulit tähän keskusteluun Trump memon jälkeen?
Tasan tunti siitä kun sen laitoin ilmestyit tähän ketjuun.
 
Wizand

Tukijäsen
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
364
Herran jestas mitä laatudialogia täältä löytykään viel myöhäisillan viihteeksi. Nyt voikin mennä hymyssä suin nukkumaan.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Sattumoisinko tulit tähän keskusteluun Trump memon jälkeen?
Tasan tunti siitä kun sen laitoin ilmestyit tähän ketjuun.
Oletpas sinä höpsö, etkö enää muista että olen KRP:n palkkalistoilla? Sain toki hälytyksen VIRVE puhelimeeni välittömästi kun aktivoiduit täällä forumilla. Pitäähän sitä nyt KRP:n estää totuuden tuleminen julki, jos en olisi tullut paikalle niin kaikkihan olisivat uskoneet juttusi eikä kukaan olisi kyseenalaistanut mielenterveyttäsi/lääkitystäsi.

Jos Rehellisiä ollaan niin heti KRP hälytyksen jälkeen Reptiliaanit antoivat myös telepaattisen hälytyksen, siinä ei ole paljoa Juhaliuksella sanomista kun liskomiehet käskee tulla kyseenalaistamaan kirjoituksiasi. Eihän sitä saataisi edes Illuminatin ja NWO:n suunnittelemaa kolmatta maailmansotaa tammikuussa jollen valehtelisi täällä ihmisille ettei sinun jutut ole nyt ihan totta.

Mutta nyt kun paljastit minut niin todnäk KRP hakee minut aamulla kidutettavaksi Forssaan ja kidutuksen jälkeen kuljettavat minut Trumpin ja Reptiliaanien ylläpitämään maanalaiseen vankilaan :(

Siellä ei kuulemma ole selleissä kuin vanhat CRT matkatelkkarit, semmoselta pitää seurata kolmatta maailmansotaa sitten... Toivottavasti saa edes popcorneja.
 
Vermon

Ph.D. in Wisdom Sciences
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
:kahvi: Ai että! Mahtavasti on kyllä startannut! Itse toivon ettei kettinkiä lukoteta aivan samantien ainakaan. Tokihan kaikilla on oikeus ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä.

Justiinsa parasta viihdettä nämä tämmöiset!
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
677
Pikkukaasuissa saattaisi olla ihan hauskaa luettavaa, selvinpäin ei oikein napannut. Jos korkkaan viikonloppuna niin lupaan 2 promillen jälkeen lukea uudestaan :kippis:
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Myönnä kannattavasi Trumppia, äläkä jauha paskaa.
Matemaattisesti laskettuna todennäköisyys 3 maailmansodalle vuonna 2017 on 70% luokkaa ja vuonna 2018 80%.
Kai tiedät että olet Trumpin listalla? Salainen black site vankila kutsuu välittömästi kun Trump on presidenttinä. Varoisit vähän mitä höpiset.

Mihis nuo sun prosentit perustuu? Ei tartte vastata, laskit ihan itse ja kummelia lainatakseni "Urpo laskit väärin..."

E: Ja hei ihan oikeasti, anna jo olla... Jotain toista sketsiä lainatakseni "kaikki nauraa sulle", jopa Reptiliaanit.

E2: Äläkä väitä että mun jutut on paskapuhetta, sain juuri tiedon että olen LAATUKESKUSTELIJA!

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
16
Nyt on kyllä joku taas syönyt sieniä mitä se ei tunne... =D Voihan Acer sentään.

Juhalius: Toivotaan ettei kuitenkaan kukaan niin julma ole, että ketään veisi Forssaan. Siitähän joutuu Haagiin vastamaan rikoksista ihmisyyttä vastaan jo. Rajansa CIA:nkin julmuudella, waterboarding on vielä kiva kesälaji Forssaan verrattuna! :/ Aikamoisen raskasta kohtaloa ennustat nyt kyllä...

Edit: Toivottavasti modet antaa tämän huumoriketjun kukkia. Voi pojat, tästä tulee eeppinen lanka vielä.
 
Liitteet

webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
Se on helppo huudella nyt, mutta kun nämä paljastuu aikanaan maailman kansalle niin silloin kaltaisille ahdasmielisille tullaan nauramaan ja ne jotka tekevät tuota palkasta joutuvat myös oikeuteen.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Se on helppo huudella nyt, mutta kun nämä paljastuu aikanaan maailman kansalle niin silloin kaltaisille ahdasmielisille tullaan nauramaan ja ne jotka tekevät tuota palkasta joutuvat myös oikeuteen.
Kyllä, kuten kaikki muutkin sun jutut on paljastunut.

Ikävänä faktana vaan sinulle, ne paljastuu paskapuheiksi :(

100% joka kerta käynyt näin, mites se sun murobbs ketju voi mihin vaihdoit topiciin aina vaan vuosiluvun USA:n kaatumiselle kun vuodet vaihtui ja jenkkilä olikin pystyssä? :D

Ne joille @webspy-FIN on uusi tuttavuus niin täältä voi tutustua näihin laadukkaisiin "uutisointeihin" jotka "paljastuu ihan just ja teille nauretaan!"

http://murobbs.muropaketti.com/search/6374251/

Palloaluksia Helsingin yllä, Aikamatkustaja Kanadasta, Yellowstone purkautuu ihan just nyt, kännykkäsäteilyä, ilmastonmuutosta yms "perus settiä"
 
Viimeksi muokattu:

webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
Kyllä, kuten kaikki muutkin sun jutut on paljastunut.

Ikävänä faktana vaan sinulle, ne paljastuu paskapuheiksi :(

100% joka kerta käynyt näin, mites se sun murobbs ketju voi mihin vaihdoit topiciin aina vaan vuosiluvun USA:n kaatumiselle kun vuodet vaihtui ja jenkkilä olikin pystyssä? :D
Ikävänä faktana täytyy todeta, että jos tuo edustaa yrityksesi julkista mielipidettä, niin olen varma, ettei yrityksesi kauaa pysy pystyssä. Kaltaisiani heränneitä ihmisiä on paljon. Jos kritisoit yhtä herännyttä, kritisoit samalla kaikkia. Onko yritykselläsi varaa siihen?
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Ikävänä faktana täytyy todeta, että jos tuo edustaa yrityksesi julkista mielipidettä, niin olen varma, ettei yrityksesi kauaa pysy pystyssä. Kaltaisiani heränneitä ihmisiä on paljon. Jos kritisoit yhtä herännyttä, kritisoit samalla kaikkia. Onko yritykselläsi varaa siihen?
Kyllä, meillä on helposti varaa ottaa tämä "riski", en usko että kaltaisesti ovat paljoa muuta kuin apteekin asiakkaita.

Lisäksi voin myös todeta että Vstore.fi Oy:llä ei yhtiönä ole virallista mielipidetää Reptiliaaneista, VARMASTI alkavasta kolmannesta maailmansodasta, palloaluksista Helsingin yllä jne. Voimme kyllä pitää yhtiökokouksen ja päättää yrityksen virallisen linjauksen näihin asioihin, jos näemme sen tarpeelliseksi. Katsotaan vaikka tammikuussa kun se maailmansota alkaa tai kun palloalukset saapuvat sillain että ne näkee ilman sieniä/lääkkeitä.

Mut mites mä oon nyt yrittäjä, äskenhän mä olin KRP:n palkkalistoilla? Otas lääkkeet ja mene nukkuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 342
Oi voi, liskoihmisiä? Tsihihii, nyt on katsottu liikaa V:tä.
I reject your reality and substitute my own!

webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
Kyllä, meillä on helposti varaa ottaa tämä "riski", en usko että kaltaisesti ovat paljoa muuta kuin apteekin asiakkaita.

Lisäksi voin myös todeta että Vstore.fi Oy:llä ei yhtiönä ole virallista mielipidetää Reptiliaaneista, VARMASTI alkavasta kolmannesta maailmansodasta, palloaluksista Helsingin yllä jne. Voimme kyllä pitää yhtiökokouksen ja päättää yrityksen virallisen linjauksen näihin asioihin, jos näemme sen tarpeelliseksi. Katsotaan vaikka tammikuussa kun se maailmansota alkaa tai kun palloalukset saapuvat sillain että ne näkee ilman sieniä/lääkkeitä.

Mut mites mä oon nyt yrittäjä, äskenhän mä olin KRP:n palkkalistoilla? Otas lääkkeet ja mene nukkuun.
Käytännössä vastauksesi johdosta kello alkoi tikittää nopeaan tahtiin, ei mene kauaa kun yrityksessi on konkurssissa.

Suurin osa esim. Trumpin kannattajista on heränneitä, mutta ovat astuneet Trumpin kohdalla miinaan. Samanlaisia kannattajia löytyy ympäri Euroopan. Meitä on paljon, sitä et voi kieltää.

Venäjä edustaa myös vastavoimaa Illuminatille ainakin virallisesti. On mahdollista, että Venäjä on Illuminatin hallinnassa, mutta tähän asti kaikki toimet ovat olleet sellaisia, jotka ovat illuille haitallisia.

Jos Venäjä sattuisi olemaan illujen talutushihnassa niin se ei olisi edes mikään ihmeellinen asia, niin oli Natsi-Saksakin, vaikka ne alussa pyrki taistelemaan illuja vastaan. Illuminati on saanut luotua sodat tähän päivään mennessä päästämällä jotkin maat "vapaaksi" valeoppositioksi, jolloin ne ovat saaneet sen mitä ovat tilanneetkin.

Se nyt vaan on fakta että koko finanssijärjestelmä on heidän kontrollissa eikä sellaista tahoa ole joka ei ole riippuvainen siitä. Kaikki toimii rahalla.
 
Oivoi, nyt tein ihan hirveän virhen. Voisin lyödä vetoa vaikka mistä summasta että JOS näillä viesteilläni on minkäänlaista merkitystä meidän firman myynteihin (tuskin on) niin se on pelkkää positiivista. Uskoisin että terveet ihmiset kuitenkin ostaa mieluummin sieltä mistä tietää että vastapuolikin on edes suhteellisen täyspäisiä.

Teitä on niin "paljon" ettei teillä ole mitään merkitystä minkään asian kannalta, jos teitä olisi paljon niin eikös kouluissakin jo opetettaisi Reptiliaaneja? 99,9% Suomalaisista tuskin edes tietää mikä on Reptiliaani ja putoaa kärryiltä kahden lauseen jälkeen kun rupee lukeamaan tuota sinun aloituspostausta. Täysin merkityksetöntä lääkehuuruista huutelua. Koen yrityksemme olevan turvassa "teidän heränneiden" 'talouspakotteilta'

Otan tuon lainauksesi hyvään talteen ja aina kun bongaan sinut jossain forumilla niin tulen kyseleen koska yrityksemme on konkurssissa :kippis:
 
Hyvä tietää että vielä riittää uskoa yritykseesi, muttei se uskosi ratkaise miten yrityksellesi käy. Kysymys on siitä kuinka nopeasti myynnit vähenee, tapahtuuko se hetkessä vai hitaasti mutta varmasti? Se selvinnee kun ihmiset heräävät aamulla ja lukevat nämä mielenkiintoiset viestisi. :kippis:

Mielenkiinnolla odotan tulevia selityksiä kun myynnit laskee :D ehkäpä se toimii herätyksenä sulle? who knows
 
Luuletko oikeasti että saat sympatiaa täällä tai murossa? Jossain Suomi24 tms "urpoforumilla" voit saadakin mistä voi löytyä toinen kaltaisesti. Okei, myönnetään, voi olla että saan paheksuvia mietteitä joiltain koska ei vammaisten/hullujen kiusaaminen ole kovinkaan soveliasta, ethän sinä sille mitään voi että olet kaatunut pää edellä pari kertaa liikaa. Tästä syystä voin pyytää jo valmiiksi anteeksi niin ei krapula Juhaliuksen tarvitse sitä tehdä aamulla, se ei silti muuta mielipidettäni tasan mihkään suuntaan, juttusi ovat aivan täyttä paskaa vailla pienintäkään totuutta.

Mä en nyt vaan millään voi uskoa että meidän ostajakunnasta olisi mitenkään merkittävä osa näin pihalla kuin sinä olet, en voi siis millään tapaa muuta kuin huvittua tuosta "uhkauksestasi". Mut jatka ihmeessä kirjoittelua, saan tässä samalla firmalle hyvää mainosta (sellaista ei ole kuin huono mainos) ja jokainen ketjun lukeva saa hyvät naurut jutuistasi :)
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
677
Mitä päihteitä pitää nauttia, että pääsee tuohon olotilaan?

NWO, Illuminaatit, reptiliaanit ja muita aku ankan parhaita :rofl:
Kaveri oli kerran huimausaineiden jälkeen keskustellut koristekukan kanssa väreillä. Luulen että varmaan aika samaa settiä, mitä lie olikaan...sieniä ehkä.
 
webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
Luuletko oikeasti että saat sympatiaa täällä tai murossa? Jossain Suomi24 tms "urpoforumilla" voit saadakin mistä voi löytyä toinen kaltaisesti. Okei, myönnetään, voi olla että saan paheksuvia mietteitä joiltain koska ei vammaisten/hullujen kiusaaminen ole kovinkaan soveliasta, ethän sinä sille mitään voi että olet kaatunut pää edellä pari kertaa liikaa. Tästä syystä voin pyytää jo valmiiksi anteeksi niin ei krapula Juhaliuksen tarvitse sitä tehdä aamulla, se ei silti muuta mielipidettäni tasan mihkään suuntaan, juttusi ovat aivan täyttä paskaa vailla pienintäkään totuutta.

Mä en nyt vaan millään voi uskoa että meidän ostajakunnasta olisi mitenkään merkittävä osa näin pihalla kuin sinä olet, en voi siis millään tapaa muuta kuin huvittua tuosta "uhkauksestasi". Mut jatka ihmeessä kirjoittelua, saan tässä samalla firmalle hyvää mainosta (sellaista ei ole kuin huono mainos) ja jokainen ketjun lukeva saa hyvät naurut jutuistasi :)
Todella hyvää mainosta on. :facepalm: Suurin osa täällä ellei kaikki tietää mitä yrityksesi tekee/myy. Itseasiassa sinä mainostat nwo-blogia erittäin tehokkaasti ja olisi mukava jos kävisit kiittämässä blogin kirjoittajaa lahjoittamalla.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
Todella hyvää mainosta on. :facepalm: Suurin osa täällä ellei kaikki tietää mitä yrityksesi tekee/myy. Itseasiassa sinä mainostat nwo-blogia erittäin tehokkaasti ja olisi mukava jos kävisit kiittämässä blogin kirjoittajaa lahjoittamalla.
Pitääkö mainostajan maksaa mainostuksen kohteelle? Sulla taitaa tämäkin asia mennä nyt samanlain kuin muutkin jutut sun päässä, eli yksinkertaisesti vaan täysin väärin ja kaikkea logiikkaa vastoin.

NWO Blogin kirjoittaja voi pistää lahjoitusta tännepäin hyvästä mainostuksesta, yhteystiedot löytyy nettikaupastamme.

Tottakai täällä suurin osa tietää mitä myymme, siksi mainostamme tällä(kin) forumilla. Sillain se mainostus toimii että me maksetaan ja saadaan mainosta vastineeksi, sun logiikalla toki Sampsa maksaa meille kun mainostamme täällä.
 
webspy-FIN

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
242
@Juhalius

Se on tullut selväksi että ainoa asia jota osaat on ad hominem pasketta. Tunnetko sä edes blogin kirjoittajaa? Epäilen vahvasti.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
28
AP voi lopettaa kiertelyn saman tien, jokainen murohistorian omaava tietää varsin hyvin kenestä on kyse.
 
Juhalius

Yhteistyökumppani
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203
@Juhalius

Se on tullut selväksi että ainoa asia jota osaat on ad hominem pasketta. Tunnetko sä edes blogin kirjoittajaa? Epäilen vahvasti.
En tunne ja siitä paskasta päätellen mitä suolsit tuohon aloitusviestiin (luin läpi) en todellakaan haluakaan tuntea.

Mitä ad hominemia minä nyt olen käyttänyt sinua vastaan? Minkä minä voin sille että kirjoittelet ihan mitä sattuu, yksinkertaisetkin asiat (kuten mainostus) onnistut kirjoittelemaan täysin nurinkurisesti, koen kansalaisvelvollisuudekseni opastaa näin hukassa olevaa yksilöä.

Sinä olet paljon enemmän käyttänyt "ad hominemia" kuin minä, olet jopa KEKSINYT ihan omasta päästäsi juttuja (Olen Trumpin kannattaja, KRP:n palkkalistoilla, mitä kaikkea tuosta ylhäältä löytyykin). Minusta tuntuu että sinua nyt vaan harmittaa kun et oikein pärjää tässä keskustelussa millään tasolla ja aiempaa lainaustani toistaen "kaikki nauraa sulle".

E: HAHA! :D... Nyt vasta hokasin mitä "nwo blogia" meinasit, puhut siis itsestäsi kolmannessa persoonassa. Kaikkihan (murohistoriaa omaavat) tietää että tämä ripuli on sinun tuotostasi: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/
 
Itse sinä vedät omia johtopäätöksiä. Jos olisit lukenut kirjoituksen tietäisit että kyseessä ei ole ennustus, vaan Joel Skousen on tullut siihen tulokseen.

Ensinnäkin:

a) en ole pyytänyt suoraan että lahjoittaisit blogin kirjoittalle mainostamisesta vaan siitä että tieto tuntuu nappaavan (et muuten viettäisi tässä ketjussa näin paljon aikaa "väitellessä")
b) et pysty keskustelemaan itse ketjun aiheesta. Et ole edes yrittänyt debunkata yhtäkään väitettä, jos siis oikeasti uskot tiedon olevan väärää
c) senkin edestä pyrit ad hominemilla keskustelemaan aivan toissijaisesta asiasta
d) on sanonta että hiljaisuus on myöntymisen merkki. Jos sinulla on toinen kanta väitteeseen, mikset kerro kannatatko Trumpia vai etkö?
e) et olisi ensimmäinen joka on palkattu siirtämään keskustelu toiseen suuntaan, onko esim. nato-trollit tuttuja?

Kirjoitan blogin kirjoittajasta, koska en ole kertaakaan väittänyt/sanonut olevani kyseinen blogin kirjoittaja. Kuten huomaat sieltä tuli taas johtopäätöksiä ilman minkäänlaista logiikkaa.
 
a) Tieto nappaa aina, satuilut ei. Tai no onhan fiktiokin ihan hauskaa kun se on kirjoitettu hyvin, tuo blogi ei todellakaan ole millään tasolla viihdyttävää.

b) Etkö oikeasti tajua ettei ketään kiinnosta debunkata sun juttuja? Se on sama kuin debunkkaisi joulupukkia, täysin turhaa hommaa, jokainen täysjärkinen tietää asian jo ihan oletuksena.

c) Mites ne mun KRP:n palkkalistoilla olemiset yms? Sillä ei ole siis mitään merkitystä että sinä keksit ja puhut paskaa kaikesta mahdollisesta mutta muiden pitäisi keskustella sinun kanssasi järjettömästä asiasta asiallisesti?

d) En todellakaan kannata Trumpia. Tämänkin käännät nyt varmasti täysin päälaelleen?

e) NATO- ja ryssätrollit on asia erikseen, niillä kun on takana ihan oikea agenda jonka ajamiseen varmasti rahaa käytetäänkin. Kuka palkkaisi minut (tai kenet vaan) siirtämään keskustelua sivuraiteille sinun jutuista? Kuten aiemmin sanoin, sehän olisi sama kuin joku palkkaisi ihmisiä kertomaan että joulupukki on satuolento ja kyllä, mielestäni näitä asioita voi verrata täysin keskenään. Yhtä totta nämä Reptiliaanit ja Illuminatien ja NWO:n aloittamat kolmannet maailmansodat on kuin joulupukki.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
247 556
Viestejä
4 314 451
Jäsenet
72 078
Uusin jäsen
Vashelot

Hinta.fi

Ylös Bottom