Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Nimenomaan, ennen sotaa. Sen jälkeen myi Suomalaiselle yritykselle.
E:Ja onko tässä tapauksessa ollut se lopullinen kauppalaskun saaja Jimmsin tiedossa? Lopullinenhan tarkoittaa että niitä on ollut useampia.
Minusta olisi tärkeää asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Ei Jimm's varmastikaan ainoa arveluttavaa kauppaa käynyt putiikki ole, joten olisi mielekästä ja keskustelua edistävää verrata muihin vastaaviin tapauksiin, niin Suomessa kuin muualla.Tämän ketjun uutisen aihe on Jimm's, ei Luhta tai mikään muukaan. Whataboutismi on keskustelun häiriköintiä.
Onko leikkikalu-harrastetasoiset dronet todella luokiteltu kaksikäyttötuotteiksi? Jos on, niin siinä on kyllä aika raskas kivi Jimm's selkään. Miten niille on saanut vientiluvat Venäjälle edes ennen sotaa?Pakotelistoilla olevia tuotteita ei voi myydä silleen joo joo tyylisesti.. Tietämättömyyteen ei voi vedota mikäli myymiäsi dual use tuotteita päätyy esim. Iraniin.
Ei olekaan, mutta niistä muista putiikeista voi sitten käydä keskustelua niille erikseen avautuissa ketjuissa. Jos ei sellaisia ole ja tekee mieli niistä muista putiikeista keskustella, ei kun avaamaan ketjua.Ei Jimm's varmastikaan ainoa arveluttavaa kauppaa käynyt putiikki ole
En puolusta ketään eikä kiinnosta mistä kukakin SERrinsä tilailee. Kyseenalaista näitä syytöksiä sillä hyvin innokkaasti surffaillaan misinformaation ja tahallaan väärin muotoiltujen lauseiden avulla pönkittääkseen sitä omaa agendaa.Toistakymmentä jimmsiä puolustelevaa viestiä olet kirjoittanut ja et vieläkään tiedä faktoja. Lukisit ne, ei ole vaikea ymmärtää.
Joka sormia napsauttamalla muutti pakotteiden voimaantullessa toimitusosoitteen Venäjältä Turkkiin, mutta edelleen kulkien Venäjän kautta.Käy ilmi vain, että Jimms on myynyt toiselle Suomalaiselle yritykselle.
Mistä käy ilmi että tämä oli Jimmsin tiedossa?Joka sormia napsauttamalla muutti pakotteiden voimaantullessa toimitusosoitteen Venäjältä Turkkiin, mutta edelleen kulkien Venäjän kautta.
No tämä viesti jo viimeistään kertoo, että haluat vängätä vain vänkäämisen vuoksi.Mistä käy ilmi että tämä oli Jimmsin tiedossa?
Tämä taas johtaa keskustelun kuplaantumiseen: keskustellaan oleellisesti samasta asiasta monessa paikassa mutta kokonaiskuvaa ei saa mistään. Missään ei nähdä metsää puilta.Ei olekaan, mutta niistä muista putiikeista voi sitten käydä keskustelua niille erikseen avautuissa ketjuissa. Jos ei sellaisia ole ja tekee mieli niistä muista putiikeista keskustella, ei kun avaamaan ketjua.
Tämä ketju on Jimm'sistä keskustelemiseen.
Vertailu on tosiaan eri juttunsa, ja se on minunkin mielestäni järkevää. Tuo Sampsan kommentti, jonka otit ensimmäisen viestin lainaukseesi, katsopa mihin viestiin se oli vastine. Siinä ei ollut vertailua mihinkään, ihan oikein että sellainen "keskustelu" pysäytettiin whataboutismina samantien.Tämä taas johtaa keskustelun kuplaantumiseen: keskustellaan oleellisesti samasta asiasta monessa paikassa mutta kokonaiskuvaa ei saa mistään. Missään ei nähdä metsää puilta.
Ei tietenkään ole tarkoitus keskustella muiden edesottamuksista muuten kuin vertaamismielessä, auttaa suhteuttamaan Jimm'sin toimintaa kokonaisuuteen.
Ei ole oikein antoisaa keskustelua kun luovutetaan heti kun täytyisi niitä omia näkemyksiä ja tietoja alkaa kertomaan.No tämä viesti jo viimeistään kertoo, että haluat vängätä vain vänkäämisen vuoksi.
Täällä on luettavissa nuo tullilta saadut liput ja laput, olleet moneen kertaan, mutta kun ei edes haluta ymmärtää niin ei silloin tietenkään ymmärretä.
Voit jatkaa keskenäsi tai muiden kanssa, minä en enää tuhlaa aikaani sinuun.
Mistä mittasuhteista oikein puhut?Tämä taas johtaa keskustelun kuplaantumiseen: keskustellaan oleellisesti samasta asiasta monessa paikassa mutta kokonaiskuvaa ei saa mistään. Missään ei nähdä metsää puilta.
Koska Venäjä käy laitonta hyökkäyssotaa Euroopassa ja rahtaa siirtolaisia Euroopan ulkorajoille. Jimms myi nykyaikaisen sodankäynnin kannalta tärkeää teknologiaa Venäjälle, kun iski "myyntihuuma" päälle. Jos Venäjä olisi rullannut Ukrainan ennen Suomen NATO-jäsenyyttä, olisi noita Jimmsin myymiä droneja voitu käyttää meitä itseämme vastaan. Sietääkin mennä konkurssiin tuollainen pulju. Markkinahan ei siitä pienene, joten eiköhän työntekijöille uudet työt löydy aika nopeasti.
Mikään kirjoittamastasi ei liity keskusteluun. Pysytäänkö aiheessa.Ootko koskaa aatellu että mitä jos ootkin väärässä? Kuulostaa nimittäin vähintään aprillipilalta asiaa seuraamattomalle ihmiselle että joku kävisi laitonta hyökkäyssotaa? Kaikenlisäksi toi termikin on jo ihan naruettava, onko laillisia sotia olemassa? Tuokin jo pelkästään paljastaa että meuhkaatte ja öyhötätte asiasta tunteella, ette järjellä. Vain yhtä huvittavaan terminologiaan pääsee termi "Phoutinin Throllit" - mikä siis tarkoittaisi Vladimir Putinin palkkaamia ihmisiä tahallaan ärsyttämään ihmisiä Internetissä. Tällekkin sai naurahtaa joskus vuosia sitten aika rajusti. Yksi tarjosi sentään lähteeksi etät joku reportteri oli muka menny Venäjälle ja löytänyt nämä Phouthinin Throllit jostain kerrostalosta Moskovan läheltä tekemässä tätä ihmisten tahallista ärsyttämistä Internetissä, ja tästä tämä joku ihmeen reportteri sai jopa kunnialaatan Suomen Puolustusvoimilta. Sitten täällä on syytetty että täällä on sellasia ihmisiä ollut, no osottaako viestitätjien ip-osotteet kenties sinne _Moskovan kerrostaloon? Eipä tainnu vaan löytyy supisuomalaisia ip-osotteita tavalisista suomalaisista pikkykylistä ja kaupungeista ihmisten toimesta jotka eivät osaa edes sanaakaan venäjää ja ovat suomalaisia kansalaisia. Ulkopuolisena tarkkailijana nämä ryssätrolleiksi syyttelijät näyttäisi olevan enemmänkin niitä Phouthinin Throlleja tai jotain muita Throlleja.
Opitoita on suunnilleen 3:
1) Ollaan venäjän rajanaapuri, mitäs jos tuettais sitä eikä käytäisi sotaa venäjää vastaan koska me saahaan siinä turpiin kuitenkin eikä ärhenneltäis?
2) Tuetaan rauhaa ensisijaisesti eikä mitään sotaa missään
3) Meuhkataan ja öyhötetään kaikki foorumit täyteen Venäjän laittomasta sodasta ja kuinka meidän pitää käydä Sotaa venäjää vastaan tuhansien kilometrien päässä Suomen rajoista ja alueesta, lähettää rahaa, naisia, kalustoa ja vaikutusvaltaa Venäjän Federaatiota vastaan kaikin voimin ja se on oikein, kaikki muut optiot on väärin.
On valittu näemmä tällä foorumilla poliittisesti vaihtoehto 3 mikä on ylivoimaisesti huonoin ja kuulostaa ihan pentumaiselta vouhkaukselta. Itse olen vaihtoehto 2 kannalla - Rauha ja kaikenlaisten sotatoimien, boikottien, meuhkaamisen ja tämänluokan öyhöttämisen lopettamista.
Tästäkin postauksestani varmaan saan taas trolli ja ryssäsyytökset mutta minkäs teet, vuoropuhelua kun ei sallita ellet tunnusta Venäjä-vihaa ja Sodan jatkamista ja Venäläisten sotilaitten ja kansalaisten tappamista. Droonit ukrainalle ja Natolle on oikein että päästään tappaamaan, Droonit Venäjälle on väärin koska ne tappais muuten.
Ellei joku tiedä mitä tarkoittaa hyökkäyssota niin onneksi wikipedia auttaa.
Sait ja kärsit bannit, ja sama toiminta jatkuu heti kun käyttökielto loppui. Mitäs luulet, onko pitkäaikainen visiitti tällä kertaa?Ootko koskaa aatellu että mitä jos ootkin väärässä? Kuulostaa nimittäin vähintään aprillipilalta asiaa seuraamattomalle ihmiselle että joku kävisi laitonta hyökkäyssotaa? Kaikenlisäksi toi termikin on jo ihan naruettava, onko laillisia sotia olemassa? Tuokin jo pelkästään paljastaa että meuhkaatte ja öyhötätte asiasta tunteella, ette järjellä. Vain yhtä huvittavaan terminologiaan pääsee termi "Phoutinin Throllit" - mikä siis tarkoittaisi Vladimir Putinin palkkaamia ihmisiä tahallaan ärsyttämään ihmisiä Internetissä. Tällekkin sai naurahtaa joskus vuosia sitten aika rajusti. Yksi tarjosi sentään lähteeksi etät joku reportteri oli muka menny Venäjälle ja löytänyt nämä Phouthinin Throllit jostain kerrostalosta Moskovan läheltä tekemässä tätä ihmisten tahallista ärsyttämistä Internetissä, ja tästä tämä joku ihmeen reportteri sai jopa kunnialaatan Suomen Puolustusvoimilta. Sitten täällä on syytetty että täällä on sellasia ihmisiä ollut, no osottaako viestitätjien ip-osotteet kenties sinne _Moskovan kerrostaloon? Eipä tainnu vaan löytyy supisuomalaisia ip-osotteita tavalisista suomalaisista pikkykylistä ja kaupungeista ihmisten toimesta jotka eivät osaa edes sanaakaan venäjää ja ovat suomalaisia kansalaisia. Ulkopuolisena tarkkailijana nämä ryssätrolleiksi syyttelijät näyttäisi olevan enemmänkin niitä Phouthinin Throlleja tai jotain muita Throlleja.
Opitoita on suunnilleen 3:
1) Ollaan venäjän rajanaapuri, mitäs jos tuettais sitä eikä käytäisi sotaa venäjää vastaan koska me saahaan siinä turpiin kuitenkin eikä ärhenneltäis?
2) Tuetaan rauhaa ensisijaisesti eikä mitään sotaa missään
3) Meuhkataan ja öyhötetään kaikki foorumit täyteen Venäjän laittomasta sodasta ja kuinka meidän pitää käydä Sotaa venäjää vastaan tuhansien kilometrien päässä Suomen rajoista ja alueesta, lähettää rahaa, naisia, kalustoa ja vaikutusvaltaa Venäjän Federaatiota vastaan kaikin voimin ja se on oikein, kaikki muut optiot on väärin.
On valittu näemmä tällä foorumilla poliittisesti vaihtoehto 3 mikä on ylivoimaisesti huonoin ja kuulostaa ihan pentumaiselta vouhkaukselta. Itse olen vaihtoehto 2 kannalla - Rauha ja kaikenlaisten sotatoimien, boikottien, meuhkaamisen ja tämänluokan öyhöttämisen lopettamista.
Tästäkin postauksestani varmaan saan taas trolli ja ryssäsyytökset mutta minkäs teet, vuoropuhelua kun ei sallita ellet tunnusta Venäjä-vihaa ja Sodan jatkamista ja Venäläisten sotilaitten ja kansalaisten tappamista. Droonit ukrainalle ja Natolle on oikein että päästään tappaamaan, Droonit Venäjälle on väärin koska ne tappais muuten.
Ei ole oikein antoisaa keskustelua kun luovutetaan heti kun täytyisi niitä omia näkemyksiä ja tietoja alkaa kertomaan.
Tullin lippus lappusissa jotka julkaistu 5.12.2023 käy ilmi nämä lopulliset Venäjällä sijaitsevat päätepisteet, mutta niistä ei käy ilmi että tämä olisi ollut Jimmsin tiedossa.
Jimms on jo menettänyt ja menettää osan yritysasiakkaistaan, näitä päätöksiähän tehdään liiketoiminnallisesta näkökulmasta kuitenkin. Vaikka yrityksissä suhtauduttaisiinkin silti Jimmsiin myönteisesti, asiakkaiden ja sidosryhmien, eli liikevaihdon kannalta Jimms ei tällä hetkellä ole puhtoinen kumppani.
...
Jos minulla olisi yritykseni kanssa yhteistyötä Jimmsin kanssa, miettisin itsekin haluanko tällaisen "tahran" saaneen firman kanssa olla tekemisissä. Ihan brändin ja maineen vuoksi (yritysetiikkaa unohtamatta, joka totta kai liittyy suoraan liikevaihtoon).
Vähän kummalliseksi on yritysmaailma mennyt, jos/kun arvot, etiikka ja moraaliposeeraus menee rahan tahkoamisen edelle.Jimm's ei mielestäni tue yhteiskuntaa edistäviä aatteita, varsinkaan lukuisten "vastineiden" jälkeen, joissa mahdollisuuksia korjata toimintaa on annettu aimosti.
firma myyntiin saksalaiselle Caseking GmbH:lle vuonna 2018, Casekingin omistus kätkeytyy yhtiöketjun sisään, yhtiön osti vuonna 2018 pääomasijoitusyhtiö Glide, joka puolestaan pani sen myyntiin vuonna 2021, Jimm’s PC- Store ei ole kertonut, kuka tai mitkä tahot yhtiön omistavat tällä hetkellä
Ettei nyt olisi käynyt niin, että dronekauppa Venäjälle on tunnistettu riskipitoiseksi liiketoiminnaksi, johon saksalaiset ovat halunneet päästä osingoille. Maineriskin vuoksi sitä ei ehkä ole haluttu hoitaa itse vaan sopivan etäisen tytäryhtiön kautta. Mistähän sellainen löytyisi...Nyt kuitenkin Jimmsin osalta oli kyseessä systemaattinen toiminta, jota tehtiin tietoisesti, eikä mikään yksittäinen kauppa. Eli näitä ostettiin erissä 2 miljoonalla, joten olisi ehkä pitänyt tajuta, että ei nämä nyt mihinkään luontokuvaukseen ole menossa.
Siten, että pöyristytään menneistä, päättyneistä tapahtumista, joita ei enää voi muuksi muuttaa. Ei kuollut hevonen nouse vaikka miten piiskaisi. Reagointi olisi huomattavasti perustellumpaa, jos kyse olisi edelleen jatkuvasta toiminnasta. Dronekaupat tehtiin 2022, nyt on 2024.Miten tämä on mitenkään verrattavissa #metoo'hon? Jos sinua häiritsee "massahysteria ja somelynkkaus", itseäni puolestaan häiritsee tällainen absurdi whataboutismi.
Miten tämän päivän piiskaamisella voitaisiin korjata pari vuotta sitten tapahtuneita asioita? Jimm's on mm. kertonut lopettaneensa myynnin ulkomaille.Jimm's ei mielestäni tue yhteiskuntaa edistäviä aatteita, varsinkaan lukuisten "vastineiden" jälkeen, joissa mahdollisuuksia korjata toimintaa on annettu aimosti.
Aika sakeaa on.Siten, että pöyristytään menneistä, päättyneistä tapahtumista, joita ei enää voi muuksi muuttaa. Ei kuollut hevonen nouse vaikka miten piiskaisi. Reagointi olisi huomattavasti perustellumpaa, jos kyse olisi edelleen jatkuvasta toiminnasta. Dronekaupat tehtiin 2022, nyt on 2024.
Otetaanpa vielä tämä
Miten tämän päivän piiskaamisella voitaisiin korjata pari vuotta sitten tapahtuneita asioita? Jimm's on mm. kertonut lopettaneensa myynnin ulkomaille.
Minusta yritysten esittämät pahoittelut ja anteeksipyynnöt - joita täälläkin moni penää - on tekopyhää moraaliposeerausta. Sanoopa yritys kriisitilanteessa mitä hyvänsä, ei tietenkään ole mitään takeita siitä, etteikö toiminta jatkuisi savun hälvettyä entiseen tapaan.Mutta meinaat ihan aidosti, että "no nuo olivat menneitä, ei me enää", ja sitte kaikki on ihan ok taas, niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan?

Hyvä asia tietenkin. Vaan luotto on mennyt eikä takaisin tule.Jos lisäävät "otamme tapahtuneesta opiksi", olisiko se hyvä vai huono asia?![]()
Siitä huolimatta voi pahoitella tapahtunutta aidosti ja esim. osan liikevaihdosta lahjoittaa Ukrainan apuun. Siitä saisi paitsi aimon annoksen hyvää PR:ää, niin monet myös antamaan anteeksi / unohtamaan nämä dronekaupat. Ei täällä kukaan odottaisikaan, että myöntäisivät rikollisen toiminnansa, vaan ennemmin, että sieltä tulisi edes jotain kättä pidempää, kuin "myyntihuuma iski".Eiköhän tässä vastineen heppoisuudessa ole taustalla se että Jimms ei voi missään tapauksessa myöntää tietäneensä oikein hyvin mikä kuvio oli, koska se potentiaalisesti avaisi mahdollisuuden joutua oikeuteen näistä touhuista. Kädessä on jo oikeuden päätös että näyttöä siitä että sodan alun jälkeen myydyt vehkeet tosiasiallisesti päätyivät Venäjälle ei ole, joten Jimms ei voi sanoa yhtikäs mitään sellaista joka implikoisi että he tiesivät, koska... se olisi laitonta.
Joten sieltä tulee lakimiehellä tarkistettua tekstiä jossa ehdottomasti ei myönnetä mitään jottei jouduta uudestaan oikeuteen. Anteeksipyyntökin voitaisiin tulkita kenties sellaiseksi. Samasta syystä painotetaan sitä että mitään laitonta ei ole tehty ja tarina on että tavaraa vietiin Turkkiin ja Kazakstaniin ja sillä selvä, ja vaikka se saattoi sieltä sitten eksyä eteenpäin jonnekin, Jimmssiä ei oikeudessa enää siitä voi sitten syyttää. "Ei me voitu tietää, ja heti kun keksittiin että tämä ei ole ehkä OK, lopetettiin" - johon sitten meni se mitä yhdeksän kuukautta.
Anteeksipyyntöjä voi odottaa ehkä siinä vaiheessa jos Jimms ensin joutuu uudestaan oikeuteen ja tuomitaan. Sitä ennen taatusti pitävät kiinni nykyisestä vastineestaan ja odottavat että ihmiset unohtavat.
Jos boikotointi puree vahvasti - jonka näemme vasta ajan kanssa - voi olla että omistajat ehkä pistävät vähän johtoa vaihtoon ja yrittävät tätä kautta ehkä paikata tilannetta.
Siitä huolimatta voi pahoitella tapahtunutta aidosti ja esim. osan liikevaihdosta lahjoittaa Ukrainan apuun.
Eihän meillä ole edes tietoa miksi tai mihin "myyntihuuma" loppui."Ei me voitu tietää, ja heti kun keksittiin että tämä ei ole ehkä OK, lopetettiin" - johon sitten meni se mitä yhdeksän kuukautta.
En ihmettelisi vaikka näin kävisi siinäkin tapauksessa että ohjeistus olisi todellisuudessa tullut ylempääkin. Vaikka sitähän me emme välttämättä saisi tietää.Jos taloudellinen notkahdus on iso ja/tai pitkäkestoinen, ennustan että Suomen toimintojen johto pääsee vaihtoon.
Mistä käy ilmi että tämä oli Jimmsin tiedossa?
Hmm... Voi tosiaan olla näin ja en tiedä, enkä ole lakimies perehtyäkseni asiaan syvemmin. Pitäisin kuitenkin merkillisenä, jos tästä ei mitään jälkipyykkiä syntyisi, ottaen huomioon pitkään jatkuneen ja oletettavasti tiiviin yhteistyön, minkä Jimm'sin ja tämän Luminorin välille on vuosien varrella syntynyt. Ei siis ollut mikään myyntihuuma kuitenkaan.Epäilen että eivät voi, koska syyttäjän reaktio voi olla nostaa uusi juttu jonka perusteena on se että firma myönsi asian. Ja pitää muistaa että rikos on sellainen josta voi tulla istuntoa firman johdolle (todennäköisesti ehdollista, mutta silti) joten kynnys on todella korkea ottaa riskiä vain PR-edun vuoksi.
Jimms ja heidän lakimiehensä ovat nyt ottaneet tämän strategian ja tällä mennään. Jos ihmiset unohtavat asian (2-3kk) ja taloudellinen notkahdus on pieni, matka jatkuu. Jos taloudellinen notkahdus on iso ja/tai pitkäkestoinen, ennustan että Suomen toimintojen johto pääsee vaihtoon.
On meillä, selviää lukemalla ketju.Eihän meillä ole edes tietoa miksi tai mihin "myyntihuuma" loppui.
Noh kakista ulos ne faktat sitten. Tuonkin viestin kirjoittamiseen vaadittu energia olisi hyvin voitu käyttää näiden selittämiseen.Olet kyllä trolli tai sitten haluat Jimm's fanina sivuuttaa faktat
Tutustuin jo eikä niistä selvinnyt nämä asiat.Voit tutustua tullin esitutkintamateriaaliin laajemmin
Toimitusosoite tuossa on Luminor, Vantaa. Turkki laskutusosoite, koska Luminorin jampoilla siellä nämä Venäjä kauppoja sallivat tilit.Tossahan se Jimmsin kuitissa lukee, että tavara menee Turkkiin.
Ketju on luettu, mutta pimentoon jää:On meillä, selviää lukemalla ketju.
Jimm'sin omassa vastineessa luki:
"Saatuamme tiedon epäilyttävästä toiminnasta, lopetimme heti koko kauppasuhteen."
Tämä ei tosin kerro sitä, mitä ne tiedot olivat jne, mutta tuohon loppui myyntihuuma.
Tullilta, ja ne tiedotkin lukevat tässä ketjussa. Eli saivat tietoonsa, että Luminor vei droneja Turkkiin, mutta edelleen Venäjän kautta jne.Ketju on luettu, mutta pimentoon jää:
Mistä saivat tiedon?
Mitä tietoa saivat?
Jne.
Tämä ei pidä paikkansa. Jos tilauksella olisi eri laskutusosoite, se näkyisi erillisenä "Laskutusosoite" -osiona toimitusosoitteen yläpuolella. (Tiedän, koska olen tilannut toiminimelleni ja saanut Jimm'siltä tällaisia laskuja.) Tuo alakulmassa oleva teksti on pakostikin jokin oma merkintä, sisäinen sellainen. Eli se on varmastikin yrityksen sisällä ollut merkintätapa, kun ei ole Suomeen menevä toimitus kuitenkaan.Toimitusosoite tuossa on Luminor, Vantaa. Turkki laskutusosoite, koska Luminorin jampoilla siellä nämä Venäjä kauppoja sallivat tilit.
Se että päätykö tavara Venäjälle ei selviä kuvasta.
Missä lukee, että tieto tuli tullilta, mennyt ohi?Tullilta, ja ne tiedotkin lukevat tässä ketjussa. Eli saivat tietoonsa, että Luminor vei droneja Turkkiin, mutta edelleen Venäjän kautta jne.
Eihän tämä silti muuta tätä ollenkaanTämä ei pidä paikkansa. Jos tilauksella olisi eri laskutusosoite, se näkyisi erillisenä "Laskutusosoite" -osiona toimitusosoitteen yläpuolella. (Tiedän, koska olen tilannut toiminimelleni ja saanut Jimm'siltä tällaisia laskuja.) Tuo alakulmassa oleva teksti on pakostikin jokin oma merkintä, sisäinen sellainen. Eli se on varmastikin yrityksen sisällä ollut merkintätapa, kun ei ole Suomeen menevä toimitus kuitenkaan.
Se että päätykö tavara Venäjälle ei selviä kuvasta.
Oletko koskaan yrittänyt tilata Jimm'siltä ulkomaille? Tilausvaiheessa ei ole edes vaihtoehtoa valita maata, koska oletusarvoisesti kaikki päätyy Suomeen. Tilaukset ulkomaille on erikseen tehtävä asiakaspalvelusta pyytämällä ja silloin tilaukselle hyvin suurella todennäköisyydellä lisätään tuollainen erillinen merkintä.Eihän tämä silti muuta tätä ollenkaan
Eihän tämä silti muuta tätä ollenkaan
Suosittelen näitä räikeimpiä kapitalisteja ymmärtämään, että yritykset eivät ole minkään lain yläpuolella, eivätkä yritykset sijaitse tyhjiössä, jossa tulee pönkittää kaiken muun edelle sitä rahan tahkomista. Meillä on sääntelyä, kansainvälisestä kansalliseenkin, joka sitoo kaikkia yrityksiä ja vaikka näiden päälle turvaudutaan vielä yritysten omaan itsesääntelyyn, jolla toivon mukaan päästäisiin eettisempään lopputulokseen, niin tässä poimintoja asiaan liittyvästä lainsäädännöstä ja sitovista yleissopimuksista:
Moneenko otteeseen se on todettava että tällä hetkellä Jimm's ei nykytiedon mukaan ole toiminut lainvastaisesti MUTTA kuten itse sanovat:Lainsäädäntö tietenkin velvoittaa yrityksiä ja asettaa toimintaympäristön, jonka puitteissa yrityksen on toimittava. Ainakaan toistaiseksi ei kai ole osoitettu, että Jimm's olisi toiminut lainvastaisesti?
Sillä yhdellä kuitilla oli 60 + 60 kpl DJI Mini 3 Pro, jonka lentoaika on 34 min (plus-akulla 47 min) ja maks. tuuli 10,7 m/s (38,5 km/h). Hieman suurempi 1200 € DJI Mavic 3 Classic lentää 46 min ja maks. tuuli 12 m/s (43,2 km/h). Molempien toiminta-aika osuu tuohon 30-60 min välille, mutta tuulenkesto jää alle.Lainsäädäntö tietenkin velvoittaa yrityksiä ja asettaa toimintaympäristön, jonka puitteissa yrityksen on toimittava. Ainakaan toistaiseksi ei kai ole osoitettu, että Jimm's olisi toiminut lainvastaisesti?Räikeimmille kommunisteille tiedoksi, että kommunismi ei edelleenkään toimi ja eikä varsinkaan yritysmaailmassa.
Mielestäni yritystoimintaa saa harjoittaa lain puitteissa vapaasti ja itse en odota miltään yritykseltä tätä enempää. On oikeastaan yleinen etu, että kannattavaa liiketoimintaa ei jätetä tekemättä vain siksi, että joku saattaa pahoittaa mielensä.
---
Joku täällä väitti sen suuntaista, että dronet olisivat kaksikäyttötuotteita. Tässäpä EU:n kaksikäyttöasetus
ja "droneja" (Unmanned Aerial Vehicles) käsitellään kohdassa 9A012. Täyttääkö DJI harrastedronet näitä kriteereitä?
"9A012
"Unmanned aerial vehicles" ("UAVs"), unmanned "airships", related equipment and components, as follows:
N.B.1. SEE ALSO 9A112.
N.B.2. For "UAVs" that are "sub-orbital craft", see 9A004.h.
a. "UAVs" or unmanned "airships", designed to have controlled flight out of the direct ‘natural vision’ of the ‘operator’ and having any of the following:
1. Having all of the following:
a. A maximum ‘endurance’ greater than or equal to 30 minutes but less than 1 hour; and
b. Designed to take-off and have stable controlled flight in wind gusts equal to or exceeding 46,3 km/h (25 knots);
or
2. A maximum ‘endurance’ of 1 hour or greater;
"
Kiinnittäisin myös huomiota sanaan "vehicle" ja miten se soveltuu kuvaamaan pikkudronea. Muutenkin voisi katsoa missä seurassa UAV:t on:
"9A009 Hybrid rocket propulsion system..."
"9A010 Specially designed components, systems and structures, for launch vehicles, launch vehicle propulsion systems or "spacecraft",
"9A011 Ramjet, scramjet or ‘combined cycle engines’,"
Vähän epäilen, että myös 9A012:n kirjoittajalla on ollut mielessä hivenen järeämpi kalusto kuin kuluttajadronet.
Taisi jo bannivasara heilahtaa em. keskustelijalle, mutta tämä termi laiton hyökkäyssota on suoraa seurausta siitä, että Venäjä puhui aivan viime aikoihin asti "erikoisoperaatiosta" sodan sijaan vaikka heti alussa lähti massiivisella hyökkäyksellä kohti toisen itsenäisen valtion pääkaupunkia kohti.Ootko koskaa aatellu että mitä jos ootkin väärässä? Kuulostaa nimittäin vähintään aprillipilalta asiaa seuraamattomalle ihmiselle että joku kävisi laitonta hyökkäyssotaa? Kaikenlisäksi toi termikin on jo ihan naruettava, onko laillisia sotia olemassa? Tuokin jo pelkästään paljastaa että meuhkaatte ja öyhötätte asiasta tunteella, ette järjellä.
Kuvitellaan, että dronet ovatkin aidosti Turkkiin päätyneet. Muuttaako tämä asiaa kuitenkaan sen suuremmin, että Jimm's on toiminut vastuuttomasti? Korostaisin vielä, että Jimm's ei ole esim. DJI-tuotteiden virallinen edustaja Turkissa (tai Venäjälläkään) ja on siksi erityisen kummallista, että suoratoimituksella pieneltä suomalaiselta yritykseltä pitäisi kahden miljoonan edestä toimittaa droneja juurikin Turkkiin. Jimm's ei ole tarpeellista selvitysvelvollisuuttaan noudattanut tällaisessa tilanteessa, koska dronet (ja niiden käyttötarkoitus) voisivat tavalla tai toisella liittyä esim. rahanpesuun tai terrorismiin. Turkki ei nuhteeton valtio ole todellakaan ja sitä suuremmalla syyllä pitäisi tilannetta harkita, viimeistään jo ensimmäisen tilauksen jälkeen.Sitten kun voivat todistaa, että ne heidän myymänsä droonit tosiaan lentelevät turkissa eikä muualla, niin voi uskoa. Mitään todistetta siihen suuntaan ei ole annettu, että missä myyty tavara nyt on. Toki ei lain mukaan ole mitään velvoitetta, mutta asiakkaiden takia kannaittaisi selvittää..
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.