Tuomareiden toiminta oli suhteellisen tasapuolinen ja asiallinen. Mutta lause rasahtaa aina korvaan, että ei lopussa rupee ottamaan ylimääräistä roolia. Finaalissa vain jätettiin viheltämättä molemmin puolin jäähyt. Eikö tämä tässä ole roolia ja muutos peliin? Tästähän voi toinen tiimi hyötyä, jos vain kehtaa röyhkeillä jne.
Ei sillä että tässä ottelussa mitenkään näin olisi käynyt. Loistava matsi ja hurja jännäri. Itselle vaan myös kauhea taistelu pääni sisällä, että mikä olisi oikea linjaus tuomareilta toimia.
EDIT: Itsellä jokin veti Sveitsin puolelle. Haluaisin antaa heille vuoden -95.
Lisään ylläolevaan Cereal Killahin vastaukseen, että se on vaan sellainen kirjoittamaton sääntö, joka toteutuu melkeinpä aina joukkuepeleissä jatko-otteluissa ja varsinkin finaalipelissä mikäli peli ei ole selkeästi vielä ratkennut. Käytännössä koska aina tapahtuu sama ja joukkueet myös ennakkoon olettavat niin, niin sen voi ajatella olevan nimenomaan roolinottamista jos tuomari ei jousta linjastaan.
Yleisesti sääntökirja antaisi periaatteellisesti mahdollisuuden tuomita jäähy tilanteesta x, mutta silloin unohdetaan pelin henki. En tiedä lätkästä, mutta fudiksessa se on jopa kirjoitettu virallisesti sääntöihin käsitteenä ja tarkoitetaan nimenomaan pelin yleistä linjaa, josta sitten joustetaan lopussa tai voi ajatella niinkin päin, että pelin henki muuttuu kun taistellaan viimeisiä minuutteja pokaalista, mutta sen pitää olla joka tapauksessa johdonmukainen aikaisempaan (huom. eri asia kuin yhtenevä linja). Sai nytkin pitää kaksin käsin kiinni tai vaikka maata jonkun päällä ja "koukkia" (siis hyvin vastaavasti kuin Helenius, tosin nyt ei ollut samalla tavalla selvässä maalipaikassa) suhteellisen vapaasti ja niin sen pitäisikin olla. Yleensä kummatkin joukkueet hyväksikäyttää sitä loppumatsin muutosta tuomarilinjaan, vaikkakin aikalailla tasapainottelua se on tuntosarvet ylhäällä siinä kohtaan ja toiset osaavat hyödyntää sitä paremmin. CK mainitsi Kanadan kun on nimenomaan kiinni peliälykkyydestä ja voi hyvinkin olla, mutta en nyt niin tarkkaan muista niitä viimeisiä minuutteja meidän välisistä loppufinaaleista. Se on toki kolikon kääntöpuoli, mutta parempi sekin kuin, että tuomari ratkaisisi lopussa pelaamalla toisen joukkueen pussiin, kuten meidän puolivälierässä.
Lätkässä vaihtovirhe ja ajan viivyttäminen siitä mikäli ampuu kiekon laidan yli on sellaisia, jotka aiheuttavat koppikomennuksen, koska ovat niin yksiselitteisiä ja vaikea mitenkään muuten tuomarin selittää kuin sillä, ettei nähnyt, mutta muuten tulkitaan aina rikkovan joukkueen hyväksi (kuitenkin tasapuolisesti!), eli jätetään viheltämättä.
Juuri sen takia se Heleniuksen jäähy oli niin käsittämätön. Väittäisin jopa ettei sitä olisi vihelletty toiseen suuntaan (eli kyseessä ei ollut ns. puhdas tuomarointivirhe) kun tuomarointi vaikutti koko ottelun muutenkin puolueelliselta ja yhdyn Jalosen, Kummolan ja kump. näkemykseen, että Ruotsin haluttiin voittavan, koska on niin paljon nimekkäämpi joukkue. Lisäksi Suomi on menestynyt hyvin lähivuosina, Ruotsi ei ole ollut välierissä 2018 jälkeen, tuomarit olivat Ruotsin alkulohkosta ja kukaan ei voi sanoa, etteikö parempi joukkue mennyt jatkoon, mutta toisaalta Suomi pelasi sankarillisesti altavastaajana ja suurella sydämellä, että jostain toisesta vinkkelistä ajateltuna Suomi olisi ansainnut päästä sillä esityksellä jatkoon.
Sillä tavalla tuomarointikin on subjektiivista, että ei ole kyse siitä voiko jonkun asian viheltää, vaan pitäisikö se viheltää. Nyt osa kiekkoväestä ja jopa kotimaisesta mediastakin unohtaa sen. Hauskasti kuitenkin ruotsalaisessa Expressenissä oli kolme juttua puolivälierämatsista ja se kyllä sanottiin, ettei suomalaiset hyväksyneet tuomiota, mutta yksikään kolmesta toimittajasta ei sanonut myöskään, että sen olisi pitänyt olla jäähy.
Toki kisat oli hyvät ja oikea joukkue voitti. Ja suomalaiset voi pistää tuomaroinnin piikkiin jatkosta tippumisen. Itse en ymmärrä vaan minkä takia Jalonen saa niin kohtuuttoman paljon kritiikkiä tai toki ymmärrän sen, että suomalaiseen identiteettiin sopii hyvin pikkumaisesti ilkkua vahinkoa kun vanha leijonakuningas ei viekään joukkuetta voitosta voittoon tästä ikuisuuteen.
Phhh, oli kahden lauseen vastaus, mutta näköjään lähti käsistä.