Jääkiekon MM-kisat 2019

Minuakin hiukan tuo Mertsin selostus tökkii välillä. Hyvä selostaja kun selostaa normaalisti. Ruotsi pelissäkin kiitteli joukkuetta hyvästä turnauksesta, vaikka matsia oli vielä 5min jäljellä ja aika paljon vastaavaa epäuskoa kuultavissa. Ei mielestäni ennen ole tuollaista ollut. Moni muukin asia ottaa korvaan hänen selostuksessa.
 
Merti saa selostuksellaan kunnon kansanjuhla fiiliksen, eikä monotoonista selostusta vailla iloa
 
Mertsi saa yleensä ihan hyvän tunnelman luotua mutta on turhan puolueellinen. Liikaa myös korostaa aina noita "törkeä taklaus"/"vaarallinen tilanne"/"ilmiömäinen torjunta" tyyppisiä juttuja, vaikka tyyliin olisi puhdas taklaus tai joku kakkosluokan lämäys suoraan maalivahtia päin. Ennen tykkäsin kyllä Mertsistä mutta nykyään vaan alkaa ärsyttää liikaa tuo överiksi vetäminen ja suomilasein tilanteen liioittelut. Jos saisi tuota hieman vähennettyä niin olisi oikein hyvä.
 
Onhan Mertsi aivan uskomaton puusilmä mutta tunnelmaa hän osaa luoda, siitä pisteet hänelle.
 
Kyllä sen jännityksen ja tunnelman luo kentän tapahtumat, eikä Mertarannan tai kenenkään muunkaan mekastaminen. Riittää kun selostaja kertoo ne asiat mitä telkkarin välityksellä ei näe.
 
Heh! Ilmainen VPN.

Chromecastaus vielä puhelimesta ilmaisesti muuten kuin ruudun peilaamisella. Heh!

Tarvinnet tuon toimimiseen jonkun wlan-reittimen jossa on tuki VPN-palveluille. Sitten maksullisen VPN-tilauksen.

Siinä on yhdet ohjeet jos kiinnostaa:

How to Install VPN on Chromecast? - The VPN Guru

YouTubessa taitaa olla vielä 25 tai 30 Hz kuva. Eli nykivää kuvaa.

Jos haluat katsoa ottelun Kanadan tai Jenkkien selostuksella niin tilaa joku iptv-palvelu jossa on Kanadan TSN kanavat ja NHL Networks. Kuvakin taitaa olla niissä "hd-laatua" ja 720p@60Hz. Maksavat jonkun 10 euroa kuussa ja jonkun 24h trialin saa eurolla.

Jaa siellä on paskaa kuvaa. Sitten ei kiinnosta. Voihan sitä muutenkin castata pelkällä puhelimen netillä niin jos puhelimeen sais VPN:n päälle niin silloinhan Youtube-sovelluksella pitäis pystyä castaamaan ihan kuten ennenkin. VPN:iin ei ilmeisesti ole sitten kokeilujaksoja jos ilmainen noin naurattaa :)
 
Mistä nuo selostajat pääsevät näkemään noita pelejä, että pysyvät kartalla kellä se kiekko oikein menee tai muuten vaan menee?

Jossain sketsipätkässä selostaja katseli peliä joltain pieneltä näytöltä, että onko näinkin ollut joskus oikeasti?
 
Kyllä Mertaranta ainakin katselee ihan silmillä sinne kentälle, että mitä sielä tapahtuu. Monitori sitten apuna kun sieltä tulee uusinnat. Eilisessä pelissä muistaakseni valitti että on sellainen paikka ettei näy muuta kun kuvaajien takaraivot.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Jaa siellä on paskaa kuvaa. Sitten ei kiinnosta. Voihan sitä muutenkin castata pelkällä puhelimen netillä niin jos puhelimeen sais VPN:n päälle niin silloinhan Youtube-sovelluksella pitäis pystyä castaamaan ihan kuten ennenkin. VPN:iin ei ilmeisesti ole sitten kokeilujaksoja jos ilmainen noin naurattaa :)
F-Secure FREEDOME VPN — Suojaa yksityisyytesi
F-secure Freedome 5 päivää ilmaiseksi.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuosta tosiaan puuttuu vielä vuoden 2016 Mm-kisat itänaapurissa missä Suomi voitti isäntämaan 3-1 samassa kohtaa turnausta mitä eilen.

Kiekkolegenda Sarasvuo on vetänyt oikein neronleimauksen. Se ei varmaan tajua, että joukkueet vaihtuu kisoista toiseen. :facepalm:

Ei kukaan voi tosissaan uskoa, että liigajengi voittaisi NHL-tähdet vaikka paras seitsemästä pudotuspelisarjassa. Lopulta ne pomput ja tuomarivirheet tasoittuu pidemmässä sarjassa ja parempi voittaa. Se on iso osa MM-kisojen viihdearvoa, että kuka vaan voi yhdessä ottelussa voittaa kenet tahansa.
 
Mites muuten jääkiekossa menikään sääntö ilman hanskoja pelaamisesta? Koska Suomen pelaajahan menetti hanskan tuossa Venäjä-pelin lopussa...
 
Ok, asia selvä... Mitä muuten olette mieltä, olisiko jonkun Suomen pelaajan kannattanut antaa Lankiselle maila viimeisen 30 sekunnin aikana?

Nythän kaikki päättyi hyvin, mutta noin niinkuin yleensä, eikös kenttäpelaajat usein anna maalivahdille mailan, jos se menettää omansa...
 
Eilen kaatui Putin ja tänään Leijonat repivät hennon vaahteran lehden palasiksi (toistamiseen). Tuo Tre Kronorin hannu hanhistumisen varastaminen pelin loppumetreillä oli sellainen suoritus, että kultamitalin menetys justin trödöön porukalle tämän jälkeen olisi karvas pettymys, mutta sitähän ei tule tapahtumaan!

Perkele kun tämän pitää tulla sunnuntaina näin myöhään, menee huominen konttorirottailu aika heikossa hapessa, mutta mitäpä sille sitten voi.
 
Kiekkolegenda Sarasvuo on vetänyt oikein neronleimauksen. Se ei varmaan tajua, että joukkueet vaihtuu kisoista toiseen. :facepalm:

Ei kukaan voi tosissaan uskoa, että liigajengi voittaisi NHL-tähdet vaikka paras seitsemästä pudotuspelisarjassa. Lopulta ne pomput ja tuomarivirheet tasoittuu pidemmässä sarjassa ja parempi voittaa. Se on iso osa MM-kisojen viihdearvoa, että kuka vaan voi yhdessä ottelussa voittaa kenet tahansa.

Onneksi kerroit meille tämän kaikkia askarruttavan faktan, että joukkueet vaihtuu vuosittain. Ei tullut mieleen, että kyseessä oli typerään heittoon humoristinen kuitti? :tup:
 
Onneksi kerroit meille tämän kaikkia askarruttavan faktan, että joukkueet vaihtuu vuosittain. Ei tullut mieleen, että kyseessä oli typerään heittoon humoristinen kuitti? :tup:
Sinun viestihistorialla ei tullut. Kun menit vielä täydentämään Sarasvuon olkiukkoa, niin uskon sinun jakaneen tuon twiitin koska olet samaa mieltä. :tup:
 
Sinun viestihistorialla ei tullut. Kun menit vielä täydentämään Sarasvuon olkiukkoa, niin uskon sinun jakaneen tuon twiitin koska olet samaa mieltä. :tup:
Kyseinen lausahdushan oli Venäläisten möläyttämä eikä Sarasvuon omaa tuotantoa. Ehkä kannattaa kuitenkin sitä pipoa hieman löysentää niin ei ole noin totista touhua.
 
Ei toimi nhl kaukalossa tää naurettava keskialueen sumputus näin tehokkaasti ja puolustuspelaamisen ylikorostaminen. Nhl kaukalossa nämä ongelmat on korjattu.
Lukitaanko vastaus?
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Sinun viestihistorialla ei tullut. Kun menit vielä täydentämään Sarasvuon olkiukkoa, niin uskon sinun jakaneen tuon twiitin koska olet samaa mieltä. :tup:

Katos, meillähän on oikea asiantuntija täällä. :D

Mutta aiheeseen, pelaakohan Tsekki nyt 'oikeaa' jääkiekkoa ryssien mielestä? :vihellys:
 
Eiköhän iso kaukalo ole lähtökohtaisesti taitopelaajien etu ja pieni kaukalo jopa hyödyttää Suomen kaltaisia joukkueita...
 
No vielä kun Tsekki upottaa ryssät,niin avott.:happy:
Sitten ryssien lehdistö riipii otsikoita.Tsekit eivä osaa pelata lätkää.:geek:
Ja taas Putinia vituttaa entistä enemmän,kun ei mitallia ei tullut.:vihellys:
 
Onko illan peliä mahdollista katsoa netin kautta jostakin sivulta ilmaiseksi? Ja mielellään Mertarannan selostamana. Tai voi tuosta vaikka muutaman euron maksaa jos vain kuvanlaatu hyvä.
 
Eiköhän iso kaukalo ole lähtökohtaisesti taitopelaajien etu ja pieni kaukalo jopa hyödyttää Suomen kaltaisia joukkueita...

Juuri päinvastoin. Isossa kaukalossa on aikaa reakoida ja tilaa syötellä. Pystyy pakittelemaan ja hautomaan kiekkoa ihan eri tavalla. Hitaammat pelaajat pärjäävät paremmin kun on tilaa syötellä ja aikaa reakoida. Pienessä kaukalossa tilanteet tulee niin nopeesti. Nhl kaukalossa isommat hyökkäysalueet vieläpä (keskialuetta lyhennetty). Maalipaikkoja ja hyökkäystilanteita tulee paljon enemmän, joissa sitten tehokkuus ja taito ratkaistaan.
 
Onhan se vähän toisaalta ja toisaalta. Pienemmässä kaukalossa on enemmän ukkoja neliömetriä kohti... :D

Mutta nyt kannattaisi Suomen alkaa suhtautua tohon pieneen kaukaloon etupainotteisesti eli äkkiä muutetaan kaikki liigakaukalot pieniksi. Olen aina ollut sitä mieltä että se olisi hyvä idea, ja näin Suomi voisi profiloitua Euroopan "pohjois-amerikkana" jääkiekon suhteen, mistä voisi olla hyötyä Suomen kiekkoilun vetovoiman kannalta. Ja nyt siis jatkossa on yhä enemmän syitä siirtyä pieneen kaukaloon noiden kansainvälisten pelien vuoksi, ja varmaan samalla tavalla ajatellaan monessa muussakin maassa.
 
IIHF johdolta on tullut ehdotusta että siirtyisivät pieneen kaukaloon. Jäsenmaat lopulta päättävät ja äänestävät. Oisko ollu, että parin vuoden päästä saattaisivat siirtyä.
 
IIHF johdolta on tullut ehdotusta että siirtyisivät pieneen kaukaloon. Jäsenmaat lopulta päättävät ja äänestävät. Oisko ollu, että parin vuoden päästä saattaisivat siirtyä.
Johan se on jo päätetty että 2022/23 ja siitä kolme vuotta pelataan pienessä kaukalossa ja sen jälkeen tehdään lopullinen päätös. Myös u18 ja U20 kisat pelataan pienessä kaukalossa
 
Viimeksi muokattu:
Saisi tsekki voittaa ihan vaan venäjän ulinan takia.

Johan se on jo päätetty että 2022/23 ja siitä kolme vuotta pelataan pienessä kaukalossa ja sen jälkeen tehdään lopullinen päätös. Myös u10 ja U20 kisat pelataan pienessä kaukalossa
Aika nuorena otetaan urheilu tosissaan :eek:
 
Onko illan peliä mahdollista katsoa netin kautta jostakin sivulta ilmaiseksi? Ja mielellään Mertarannan selostamana. Tai voi tuosta vaikka muutaman euron maksaa jos vain kuvanlaatu hyvä.
Antero selostaa finaalin sekä MTV3:n että Cmoren lähetykset, joten ainakin Cmoren kautta onnistuu. Tai jos on esim. Elisa viihde, niin sen kautta Mtv3:n kanavalta.
 
Olipa luokattoman huonoja rankkareita Tsekiltä. Pronssi valahti sitten Venakoille.
 
Olipa luokattoman huonoja rankkareita Tsekiltä. Pronssi valahti sitten Venakoille.
Tsekki syyllistyi ihan samaan perisyntiin kuin esimerkiksi Suomen naiset loppuottelussa, eli yritetään liian hienoja ja vaikeita harhautuksia kun ei taidot riitä suhteessa maalivahtiin. Olisivat vaan läiskineet yläkulmia kohti ja toivoneet parasta.
 
Onnettomia oli Tsekkien rankkarit.
Kierreltiin ja kaarreltiin,kun rusettiluisteluissa.
Suoraviivaisempaa hommaa ja kiekkoa sinne,
missä mummo pitää hillopurkkejaan.:happy:
 
Alkaa jo jännittämään peli, toivottavasti kairataan tänään voitto Kanadasta :) Pojan on jo aika tulla kotiin!
 
Näkyykö mertaranta mtv3 ilmaisessa streamissä? Ei ole tunnuksia minnekään. Toki linkki kelpaisi myös. Kipeänä mieluiten kattois suoraan linkistä kuin että tarvii rueta etsii sitä.
 
Näkyykö mertaranta mtv3 ilmaisessa streamissä? Ei ole tunnuksia minnekään. Toki linkki kelpaisi myös. Kipeänä mieluiten kattois suoraan linkistä kuin että tarvii rueta etsii sitä.
Kolmosta ei taida voida katsoa ilmaiseksi stremina. Cmoren kautta näkyy, mutta toki maksullinen.

Jos on Elisa viihde tai vastaava, niin sen kautta tietysti voi pyöräyttää. Esim. Elisan kohdalla pitää vain laittaa tallennus päälle ja sen jälkeen voi heti alkaa katsomaan "liveä".
 
Mainiota, kiitos vastauksista. Tuleeko IIHF:n striimi niiden normaalille YT- kanavalle?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 606
Viestejä
4 887 126
Jäsenet
78 848
Uusin jäsen
Me1sh1n

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom