io-tech selvitti AMD:n FreeSync 2 -teknologian herättämiä kysymyksiä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

AMD julkaisi eilen uuden FreeSync 2 -teknologian helpottamaan HDR-aikakauteen siirtymistä. Teknologian luvataan pienentävän latensseja HDR-sisältöä näytettäessä, sekä vaihtavan näytön tilan automaattisesti HDR- tai SDR-tilaan sisällön perusteella.

AMD:n julkaisemissa dioissa mainittiin FreeSync 2 -näyttöjen tarjoavan vähintään kaksinkertaista kirkkautta ja väriavaruutta sRGB:hen nähden. Tämä tuli monelle pettymyksenä, sillä esimerkiksi HDR10-standardin määrittelemät arvot ovat vielä merkittävästi korkeampia. io-tech kysyi asiasta AMD:lta, ja saimme tiedusteluihin varsin tyhjentävän vastauksen.

AMD:n mukaan HDR10- ja Dolby Vision -standardit on luotu pitkälle tähtäimelle, ja tosiasiassa yksikään markkinoilla oleva näyttö ei yllä edes likimain niiden luomiin tavoiteväriavaruuksiin tai -kirkkauksiin. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii esimerkiksi CES-messuilla eilen julkaistu Dellin Ultrathin-näyttö, joka tukee HDR10-standardia muttei yllä edes sRGB-väriavaruuteen ja kirkkauskin on vain 400 kandelaa neliömetrille.

FreeSync 2 -dioissa mainittu vähintään kaksinkertainen väriavaruus ja kirkkaus sRGB:hen nähden on AMD:n mukaan vain minimiarvo FreeSync 2 -leiman saaville näytöille. Teknologia tukee myös merkittävästi suurempia väriavaruuksia, eikä sille ole määritelty mitään tiettyjä maksimiarvoja.

Koska FreeSync 2:n vaatimukset ovat niinkin korkeat kuin ne ovat nykynäyttöjen ominaisuuksin nähden, tullaan tänä vuonna näkemään markkinoilla vain muutama AMD:n hyväksynnän ja sitä kautta FreeSync 2 -leiman saava näyttö.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Onko FreeSync 2 leiman vaatimuksissa mitään mainintaa adaptive syncistä (Freesync)?
Aiemman uutisoinnin perusteella ei liity Freesyncciin millään tapaa?

Menee melko sekavaksi nämä teknologioiden brändäykset.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Onko FreeSync 2 leiman vaatimuksissa mitään mainintaa adaptive syncistä (Freesync)?
Aiemman uutisoinnin perusteella ei liity Freesyncciin millään tapaa?

Menee melko sekavaksi nämä teknologioiden brändäykset.
Vähän myöhässä se eiliseen uutiseen tuli (koska pressiä ei etukäteen saatu), mutta kyllä:
Päivitys klo 17.05:

AMD:n julkaisema lehdistötiedote toi lisävalaistusta tiettyihin seikkoihin, jotka eivät käyneet ilmi diapaketista. Kaikki Radeon-näytönohjaimet, jotka tukevat FreeSync-teknologiaa, tukevat myös FreeSync 2:ta, ja kaikki FreeSync 2 -näytöt tukevat myös alkuperäistä FreeSynciä. Tiedotteessa käy ilmi myös, että ainakin Samsung tulee tuomaan FreeSync 2 -näyttöjä markkinoille lähiaikoina.
(ja vaikkei sitä tuossa erikseen mainita, kaikkien FreeSync 2 -näyttöjen pitää tukea myös LFC:tä eli Low Framerate Compensationia
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
297
Eli joutuu näyttö testejä katsomaan tarkkaan et monitori oikeasti tukee FreeSync2 tai HDR10. Ja että monitori oikeasti näyttää koko väriskaalan, mihin tuki yltää?

Ei ole helppoa ostaa kunnon näyttöä, ilman että tulee kusetetuksi.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Eli joutuu näyttö testejä katsomaan tarkkaan et monitori oikeasti tukee FreeSync2 tai HDR10. Ja että monitori oikeasti näyttää koko väriskaalan, mihin tuki yltää?

Ei ole helppoa ostaa kunnon näyttöä, ilman että tulee kusetetuksi.
freesync 2 näytöt yltävät vähintään tuohon 2x srgbhen, tänä vuonna tuskin paljon sen yli tullaan vielä menemään, hdr10-tuki ei tosiaan kerro vielä mitään
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
136
Kommentoimatta artikkelin sisältöä, otsikossa on kyllä aavistus klikkiotsikon makua. Joko Petrus punnertaa?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Kommentoimatta artikkelin sisältöä, otsikossa on kyllä aavistus klikkiotsikon makua. Joko Petrus punnertaa?
Aloitetaan nyt sillä että ehdotat mikä otsikko olisi sopinut paremmin, alkuperäinen FreeSync 2 -teknologian julkistus herätti sekä meissä toimituksessa että lukijoissa kysymyksiä, ja me selvitimme niihin vastaukset
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
136
Aloitetaan nyt sillä että ehdotat mikä otsikko olisi sopinut paremmin, alkuperäinen FreeSync 2 -teknologian julkistus herätti sekä meissä toimituksessa että lukijoissa kysymyksiä, ja me selvitimme niihin vastaukset
Niin, selvititte vastaukset ja hatunnosto siitä. Ihailtavalla tarmolla olette alkaneet puskea uutista ja artikkeli ulos. Kuitenkin, jos eräs hömppäjulkaisu julkaisisi uutisen otsikolla "Seiska selvitti Matti Nykäsen uudenvuodenjuhlinnan herättämiä kysymyksiä" niin klikkiotsikkohan olisi valmis. Tuon kruunaisi vain kommentti "Katso kuvat" ja pitkä rivi huutomerkkejä. Sanoisin että tässä ollaan harmaalla alueella.

Kun kerran kysyit parempaa otsikkoa, niin mielestäni olisi voinut jatkaa alkuperäisen uutisen otsikoinnin linjoilla tyyliin:
"AMD selvensi FreeSync 2 -teknologian herättämiä kysymyksiä". Itse artikkelissa olisi sitten voinut kuten teittekin mainita että kysyimme ja AMD vastasi.

Mutta joo, aavistuksen pilkkuun penetroitumiseksi tämä meni. :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
14
Ei nämä otsikot ole millään tavalla verrattavissa keltaiseen lehdistöön. Viimeksi eilen eräs media kertoi, että mysteerisignaali oli selvitetty. Mitään muuta ei oltu selvitetty kuin suunta mistä se tulee.
Yli 15 vuotta tuli seurattua edellistä sivustoa ja io-tech paranti paranti pahan olon, minkä nykyään muro aiheuttaa. Hyvää työtä pojat!
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Omastakin mielestä otsikko ihan hyvä. Toki ymmärrän yhtenäisyydentunteen klikkiotsikointiin, mutta otsikossa ei kuitenkaan voi kaikkea kertoa. Ehkä parempi otsikko voisi olla tyyliin:

AMD tarkensi epäselvyyksiä io-techin pyynnöstä tjsp.

Klikkiotsikoinnissa on syytä huomioida, että itse odotettavissaoleva uutissisältö ainakin omasta mielestäni tekee klikkiotsikon. Tämän topikin tyylinen otsikointi ei tunnu klikkiotsikoinnilta, mikäli uutissisältö on täyttä asiaa ja yleinen uutisoinnin taso on hyvää tasoa. Voit siis lukea otsikon ja tietää, että laatusisältöä siellä on, eikä mitään puoliksi näkyvää finniä kardashianin perseessä otsikolla "kardashianin elämä pilalla, yllättävä infektio iski"
 
Olen samoilla linjoilla. Klikkiotsikointi on sallittavaa, kunhan sisältö vastaa otsikkoa. Vituttaa iltalehden tyyliset otsikot, jossa ei sit oikeasti ollutkaan sisällöllisesti yhtään mitään järkevää.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 373
Viestejä
4 158 941
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom