Intelin Skylake(-X)- ja Kaby Lake(-X) -prosessoreista löytyi rautatason Hyper-threading-bugi

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452

Intelin Skylake-, Skylake-X-, Kaby Lake- ja Kaby Lake-X -arkkitehtuureista on löytynyt bugi, joka voi johtaa järjestelmän kaatumiseen tai muihin ongelmiin. Ongelma esiintyy edellä mainittuihin arkkitehtuureihin perustuvilla Hyper-threading-teknologiaa tukevilla prosessoreilla. Esimerkiksi Core i5 -mallit, jotka eivät tue Hyper-threading-teknologiaa, eivät kärsi ongelmasta.

Intelin Skylake(-X)- ja Kaby Lake(-X) -arkkitehtuureihin perustuvien prosessoreiden Hyper-threading-teknologiaan liittyvän bugin löysi alun perin OCaml-työkalujen kehittäjiin kuuluva Mark Shinwell. Bugin olemassaolosta on tiedetty ainakin vuoden alusta lähtien, mutta OCaml-yhteisön tekemien tutkimusten mukaan se on ollut olemassa ainakin vuoden 2016 toisesta neljänneksestä lähtien. OCaml-kääntäjällä bugin on todettu kaatavan itse kääntäjän, aiheuttavan vääriä käännöksiä ja muita erikoisuuksia.

Myös Intel on tietoinen bugista ja on ehtinyt kehittää siihen jo mikrokoodikorjauksen. Emolevyvalmistajat tiettävästi valmistelevat parhaillaan BIOS-päivityksiä korjauksen kera. Alla on lainaus Intelin omasta dokumentaatiosta asiaan liittyen. Voit tutustua bugiin tarkemmin Debianin viestiketjussa.

Errata: SKZ7/SKW144/SKL150/SKX150/SKZ7/KBL095/KBW095
Short Loops Which Use AH/BH/CH/DH Registers May Cause
Unpredictable System Behavior.

Problem: Under complex micro-architectural conditions, short loops
of less than 64 instructions that use AH, BH, CH or DH
registers as well as their corresponding wider register
(e.g. RAX, EAX or AX for AH) may cause unpredictable
system behavior. This can only happen when both logical
processors on the same physical processor are active.

Implication: Due to this erratum, the system may experience
unpredictable system behavior.​

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
jpjantti

I/O-moduuli
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
161
Tuleekohan performancehittiä päivittksestä?
Tarkempi analyysi vaatisi tiedot, mitä mikrokoodissa oikeasti muutettiin.
Mutta kuulostaa sen verran eksoottiselta ja harvinaiselta ongelmalta, että suurempia vaikutuksia mihinkään ei pitäisi olla ellei päivityksessä ole epäonnistuttu kunnolla.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Missäs on ne ihmiset jotka valitti kun AMD teki mikrokoodipäivityksen Ryzeniin?

Aiheesta sen verran, että taitaa Intelillä tulla löysät housuun, jos eivät saa nyt ryhdistäydyttyä. Olen itse pitänyt Intelin kiviä luotettavina ja aina toimivina tuotteina, muttei näköjään sekään maine kestänyt pitkään kun piti alkaa Ryzenin julkaisun jälkeen hosumaan.
 
Mikrokoodilla korjattavat bugit on oikeasti arkipäivää oli sitten kenen tahansa tekemä piiri.
Kyse onkin siitä, kuka saa yleisimmät kiinni ennen kuin siitä aiheutuu kuluttajille ongelmia.
Osaa ei välttämättä ikinä edes korjata.

Skylake tunnetut bugit, hui :dead: ->
https://www3.intel.com/content/dam/...s/desktop-6th-gen-core-family-spec-update.pdf
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
Onpas yllättävän buginen. Ja mihinkään virheeseen ei korjausta. Tuo lista siis huhtikuulta jossa tämä nyt raportoitu bugi skl150.

Prossuvalmistajien kantahan nykyisin on, että bugia ei korjata, ellei siitä ole laajempaa haittaa. Itse sain joskus vääriä tuloksia Mathematica 6 ohjelmalla Intelin prossussa olevan bugin takia ja bugi statuksella "No fix planned".

Kuinkahan kauan oikein kestää että AMD uskaltaa julkaista Ryzenin bugilistan? Ihan vaan siksi kyselen kun Ryzen olis hankintalistalla.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Kuinkahan kauan oikein kestää että AMD uskaltaa julkaista Ryzenin bugilistan? Ihan vaan siksi kyselen kun Ryzen olis hankintalistalla.
Eiköhän sitä julkaista samaa tahtia kun AMD saa vahvistettua noita bugeja. Ei niitä ole varaa pitää piilossa enää nykyaikana. Se tuo enemmän negatiivista julkisuutta kuin niiden julkaisu. Ja loppujen lopuksi sellaista esinettä kuin bugiton prosessori ei ole olemassakaan.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
871

Muistan lukeneeni ettei AMD pidä mitään julkisia bugi- listoja, korjaa toki, jos ovat käytäntöjään muuttaneet?
 
jpjantti

I/O-moduuli
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
161
Onpas yllättävän buginen. Ja mihinkään virheeseen ei korjausta. Tuo lista siis huhtikuulta jossa tämä nyt raportoitu bugi skl150.

Prossuvalmistajien kantahan nykyisin on, että bugia ei korjata, ellei siitä ole laajempaa haittaa. Itse sain joskus vääriä tuloksia Mathematica 6 ohjelmalla Intelin prossussa olevan bugin takia ja bugi statuksella "No fix planned".

Kuinkahan kauan oikein kestää että AMD uskaltaa julkaista Ryzenin bugilistan? Ihan vaan siksi kyselen kun Ryzen olis hankintalistalla.
Tässä tapauksessa 'No fix planned' tarkoittaa uutta piirevisiota samasta prosessorista. Kynnys semmoisen tekoon on todella korkea, kun ongelmaan on ohjelmistopuolen paikkaus olemassa / ei ole merkittävä.

Riippuen vakavuudesta ja korjauksen monimutkaisuudesta, seuraavaan täysin uuteen piiriin saatetaan ottaa mukaan edellisiä fixejä rautatason korjauksina.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 157
Ei ole mitään ongelmaa kunhan bugi pystytään korjaamaan mikrokoodipäivityksellä, mutta esimerkiksi
bugia Haswellin TSX-toteutuksessa ei korjattu, vaan koko TSX poistettiin käytöstä päivityksellä.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
Ok, toivottavasti se ei ole ainut, :tup: kun tuo on vuodelta 2013.
No on siellä myös vuodelta 2016 15h prossuperheen revision guide, eli päivitetty viimeksi vuonna 2016. Ryzenillekin moinen löytyy, mutta ei vaan ole julkisesti jaossa. Tietysti siellä voi olla joku tietoturva bugikin, joka halutaan pitää piilossa kunnes korjaus on löynyt ja vasta sitten julkaista revision guide 17h tuoteperheelle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 511
Viestejä
4 164 731
Jäsenet
70 418
Uusin jäsen
NKoo

Hinta.fi

Ylös Bottom