Intel valmistelee jopa 120 miljardin dollarin tuotantokompleksia Yhdysvaltoihin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Puolijohdevalmistajien panostaminen piirituotannon kasvattamiseen länsimaissa näkyy sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Johtavista valmistajista sekä Intel että TSMC valmistelevat parhaillaan uusia tuotantolaitoksia kummallakin puolen Atlantia.

Washington Post on päässyt haastattelemaan Intelin toimitusjohtaja Pat Gelsingeriä, joka paljasti Intelillä olevan valmisteilla jotain jo kerrottua noin 20 miljardin päivitystä Arizonan tuotantolaitoksiin suurempaa. Gelsingerin mukaan Intel tulee rakentamaan Yhdysvaltoihin uuden megaluokan tuotantolaitoksen. Hänen tavoitteenaan on paljastaa tulevan tuotantokompleksin tarkempi sijainti vuoden loppuun mennessä, mutta ajankohtaisesti edes osavaltiosta ei ole vielä varmuutta.

Kompleksiin on suunniteltu kuutta tai jopa kahdeksaa valmistusyksikköä, joista kukin maksaa 10-15 miljardia dollaria. Yhteensä hinta kohoaisi siis vähintään 60 mutta enimmillään jopa 120 miljardiin dollariin. Gelsingerin mukaan kyse on vuosikymmenen kestävästä projektista ja se tulee suoraan työllistämään 10 000 ja epäsuorasti 100 000 ihmistä.

Lähde: Washington Post, TechSpot

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
714
Ei ollut kuin ajankysymys, että näitä uutisia alkaa putkahtelemaan ei-aasian suunnalta. Aika isoja talouspoliittisia oppeja jäänyt mieleen koronan ajalta ihmisille. :whistling:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
891
Intelillä 70 prosentin markkinaosuus verrattuna AMD:n noin 30 prosenttiin, hyvinhän tuossa tilanteessa voi suunnitella vaikka minkälaista laitosta. Joku korjatkoon jos olen väärässä.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 537
Ei ollut kuin ajankysymys, että näitä uutisia alkaa putkahtelemaan ei-aasian suunnalta. Aika isoja talouspoliittisia oppeja jäänyt mieleen koronan ajalta ihmisille. :whistling:
Erittäin hyvä uutinen tuossa mielessä ainakin.
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
675
Ja jos samanlaista rahoitus politiikka prosesssorien tuotannossa harrastaa kuin eurooppaan suunnitelluissa fabeissa - 30% kustannuksista maksaa joku muu. Paikan etsimiseen saattaa kulua hetki.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 032
Jos ne 14nm piirit eivät käy kaupaksi, niin äkkiä kai 10nm piirien myyntimäärät menevät niistä ohi...
:cool:
Melkoisen typerää trollausta.

Ensinnäkin, tässä puhuttiin tuotantomääristä, ei myyntimääristä.

Toisekseen, oikein hyvin ne "14nm" piirit tuntuu menevän kaupaksi kun Intel viime vuonna teki kaikkien aikojen ennätystuloksensa. Itselle ei tosin keväällä läppäriin kelvannut, mutta monille muille tuntui kelvanneen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Luultavasti massiiviset tuet valtiolta koska osaaminen halutaan kiinasta pois.

Intelillä 70 prosentin markkinaosuus verrattuna AMD:n noin 30 prosenttiin, hyvinhän tuossa tilanteessa voi suunnitella vaikka minkälaista laitosta. Joku korjatkoon jos olen väärässä.
Tatäkin voi muistella uusi laitos jota ei koskaan avattu kuin vasta vuosien päästä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 537
Luultavasti massiiviset tuet valtiolta koska osaaminen halutaan kiinasta pois.
Monesti valtiot tukevat kotimaisia yrityksiään etenkin kiina on tukenut oikeasti massiivisesti. Tosin kiinassa myös yritys tekee juuri niin kuiun kiina sanoo.
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Itselle ei tosin keväällä läppäriin kelvannut, mutta monille muille tuntui kelvanneen.
Yrityspuolella ollaan monesti noin generaatio myöhässä vs. mitä oikeasti on uutta. Eli nytkin monessa yrityksessä tarjolla olevat uudet koneet on edelleen 10th gen prossuilla ja 14nm###.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 389
Kiinassa ei valmisteta kehittyneita piirejä, vaan Taiwanissa.
Kiinassakin on TSMC:n tehtaita. Homman punainen lanka tässä on se, että Taiwan on kiinan naapuri, ja Kiina uhittelee jatkuvasti Taiwani... "Chinese Taipeita". Toisin sanoen tässä vähennetään Kiina-riskiä elintärkeällä alalla.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
914
Kovasti yrittävät vielä pysyä kilvassa mukana. Saas nähdä miten käy. Jännä kyllä, että Intel puhuu valmistustekniikoista ja tehtaista, mutta eivät juurikaan mainitse EUV:tä, eikä sitä ovatko he lopultakin alkaneet tilaamaan EUV-laitteita ja jos ovat, niin milloin tilaukset on tehty. Erään netistä löytyvän kuvan mukaan TSMC:llä on v. 2024 n. 120 EUV-laitetta ja Intelillä olisi n. 20 (pieni varaus tästä, muistanko luvut oikein.)

Lopulta varmaan olis parempi, että olisi useampi valmistaja, jotka pystyisivät tekemään piirejä suurella transistoritiheydellä.

Tekevät jo enemmän 10nm kuin 14nm
Tekevät, mutta mielestäni Intel on aina tarkoittanut piikiekkoja. Eli tekevät enemmän 10nm piikiekkoja, kuin 14nm piikiekkoja. Mahdollisten saanto-ongelmien ja muiden meille tuntemattomien seikkojen takia tästä on vaikea tehdä mitään päätelmiä.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Kovasti yrittävät vielä pysyä kilvassa mukana. Saas nähdä miten käy. Jännä kyllä, että Intel puhuu valmistustekniikoista ja tehtaista, mutta eivät juurikaan mainitse EUV:tä, eikä sitä ovatko he lopultakin alkaneet tilaamaan EUV-laitteita ja jos ovat, niin milloin tilaukset on tehty. Erään netistä löytyvän kuvan mukaan TSMC:llä on v. 2024 n. 120 EUV-laitetta ja Intelillä olisi n. 20 (pieni varaus tästä, muistanko luvut oikein.)
Ovat hankkineet jo, 7nm eli nykyinen Intel 4 käyttää EUV:tä.
En tiedä missä nuo luvut olet nähnyt, Anandilla oli ASML:ltä suoraan saatuna luvut että viime vuonna se toimitti 33 konetta kun tavoite oli 35. Tän vuonna koittavat saada 45-50 konetta toimitettua. TSMC:llä oli viime vuoden puolessa välissä noin puolet kaikista euv-vehkeistä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 946
ASML:n pörssitiedotteista voi koittaa kaivella, että mihin maihin he ovat noita EUV-laitteita toimittaneet.

Korea vs. Taiwan vs. USA kertonee aika tarkkaan sen, että miten Samsung - TSMC - Intel jako menee. Tosin laitteet ovat eivät ole keskenään aivan vertailukelpoisia, koska uusissa vehkeissä on enemmän tehoa / laajemmat valotusalueet, jolloin niiden kapasiteetti on oikeasti suurempi, kuin noiden 2018 / 2019 laitteiden osalta.

Joku varmaan jaksaa lukea nuo mallinimet ja speksit läpi ja niistä laskea todellisen kapasiteetin, minä en oikein jaksa.

Julkista tietoa ei kait ole oikein siitä, että paljonko kullakin valmistajalla on tilauksia sisällä ja missä järjestyksessä ASML noita toimittaa. Kaikki isot foundry-yritykset ovat ASML:n suuromistajia, joten niillä on mahdollisesti myös sisäpiirin tietoa kilpailijoiden tilauksista sitä kautta.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
914
Ovat hankkineet jo, 7nm eli nykyinen Intel 4 käyttää EUV:tä.
En tiedä missä nuo luvut olet nähnyt, Anandilla oli ASML:ltä suoraan saatuna luvut että viime vuonna se toimitti 33 konetta kun tavoite oli 35. Tän vuonna koittavat saada 45-50 konetta toimitettua. TSMC:llä oli viime vuoden puolessa välissä noin puolet kaikista euv-vehkeistä
Tiedän kyllä, että Intelillä on joitain EUV-laitteita, mutta suhteellisen vähän kilpailijoihin verrattuna. Ovat selkeästi edellisen toimitusjohtajan aikakaudella vähentäneet panostusta EUV:hen.

ASML raportoi toimitetut EUV laitteet "mantereittain". Taulukon luvut ovat käsittääkseni johdettu ASML:n tiedoista ja laitteita ostavien yritysten ilmoituksista.

Löysin kuvat. En tiedä kuinka totuudenmukaisia ovat. Vuosiluvun olin muistanut väärin, olikin 2023 eikä 2024 (lähde: Semiwiki.com viestiketju)

1628683960203.png


1628683973665.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Intel toimari on sanonut, että Intel aikoo jatkossa myydä valmistuskapasiteettia myös ulkopuolelle, joten varmaan laitoksen koossa on huomioitu se, että tulevat valmistamaan myös piirejä Intelin omien tuotteiden ulkopuolelta. Tosin tuskin AMD koskaan tulee valmistamaan piirejään tuolla muuten arkkitehtuuri tarkka rakenne vuotaa Intelin tietoon.
 
Liittynyt
27.05.2021
Viestejä
28
Kiinassakin on TSMC:n tehtaita. Homman punainen lanka tässä on se, että Taiwan on kiinan naapuri, ja Kiina uhittelee jatkuvasti Taiwani... "Chinese Taipeita". Toisin sanoen tässä vähennetään Kiina-riskiä elintärkeällä alalla.
Voin olla myos vaarassa, mutta kasittaakseni TSMCn Kiinan tehtaat eivat ole niita heidan kaikista kehittyneimpia tehtaita. En usko, etta TSMC lahtisi rakentamaan samanlaisia tehtaita Kiinaan kuin mita USAn. Japanikin taisi saada RnD centerin, voisiko EUn myos kinuta jotain ja laittaa rahaa peliin kun sita nyt tuntuu riittavan ihan mihin vaan projektiin.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Voin olla myos vaarassa, mutta kasittaakseni TSMCn Kiinan tehtaat eivat ole niita heidan kaikista kehittyneimpia tehtaita. En usko, etta TSMC lahtisi rakentamaan samanlaisia tehtaita Kiinaan kuin mita USAn. Japanikin taisi saada RnD centerin, voisiko EUn myos kinuta jotain ja laittaa rahaa peliin kun sita nyt tuntuu riittavan ihan mihin vaan projektiin.
TSMC etsii parhaillaan paikkaa tehtaalle myös Euroopasta, todennäköisimmin päätyy Saksaan (kuten Intelkin)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 562
Viestejä
4 166 462
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom