Intel pidentää 13. ja 14. sukupolven Core -prosessoreiden takuuta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 963

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intelin 13. ja 14. sukupolven Core -prosessorit ovat olleet viime ajat myrskyn silmässä epävakausongelmiensa vuoksi. Nyt yhtiö on ilmoittanut parantavansa ongelmaprosessoreiden takuuta samalla, kun lakiyhtiö kokoaa yhteen käyttäjiä joukkokanteen merkeissä.

Intelin tutkimusten mukaan 13. ja 14. sukupolven vakausongelmien perimmäinen syy on virheessä mikrokoodissa, joka saa prosessorin pyytämään tarkoitettua korkeampia jännitteitä. Korjaus mikrokoodiin ollaan julkaisemassa näillä näkymin kuun puoliväliin mennessä, mutta se ei pelasta jo vahingoittuneita prosessoreita.

Nyt Intelin edustaja on ilmoittanut Redditissä yhtiön tulevan pidentämään 13. ja 14. sukupolven Core -prosessoreiden jälleenmyyntiversioiden takuuta kahdella vuodella. Lausunnon mukaan kaatumisongelmasta kärsivät prosessorit kuuluvat yhtiön prosessoreiden vaihto-ohjelmaan ja nyt pidennetyn takuun myötä kuluttajien ei pitäisi joutua hermoilemaan takuuajan loppumisesta epätietoisuudessa prosessorin todellisesta tilasta.

Intel on myöntänyt myös erillisen hapettumisongelman prosessoreiden valmistusprosessissa, mutta se ongelma korjattiin jo vuoden 2023 alkupuolella ja viimeisetkin mahdollisesti ongelmasta kärsivät prosessorit saatiin poistettua markkinoilta alkuvuoteen 2024 mennessä. Voit tutustua Intelin lausuntoon lähdelinkin takaa.

Lakiyhtiö Abington Cole + Ellery on puolestaan julkaissut verkkosivun, jossa voi ilmoittautua mukaan joukkokanteeseen yhtiötä vastaan 13. ja 14. sukupolven Core -prosessoreiden ongelmien tiimoilta. Tässä vaiheessa ilmoittautuessa kysytään yksinkertaisesti onko käyttäjä ostanut jommankumman prosessorin tai sellaisen sisältävän tietokoneen ja onko käyttäjällä ollut sen kanssa ongelmia.

Lähteet: Reddit, PCGamer

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 104
Takuun jatko koskee vain jälleenmyynti eli ns. Boxed -versioita.

Jos jostain ostanut edullisemman ns. Bulk version prossun ei takuun jatkoa joka on kyllä käsittämätön päätös.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 667
Intelin on pakko keksiä joku työkalu käyttäjille, jolla voi testata oman prosessorin terveystietoja että onko käristynyt vai ei. Mikrokoodipäivityksen ajaminen ei välttämättä ole tarpeeksi helppoa tavan tallaajalle, joten aika syvällä suossa Intel on, kun useat Intel-käyttäjät eivät tiedä miksi heidän pakettitietokone kaatuilee koko ajan eivätkä ole tietoisia miten ongelmaa voi yrittää taklata. Lisäksi Intel-pakettikoneiden takuuaika on vähän kysymysmerkki vieläkin.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
87
No onneksi Suomessa on tuotteilla virhe vastuu. Niin olipa cpu pakettikonessa tai ostettu erikseen niin kyllähän tuon pitäisi pystyä palutaan virhevastuun piikkiin varsinkin, kun Intel on itse avoimesti tunnustanut että tuotteessa on virhe.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 913

Siinä vain käynnä niin että virhevastuucasessa maksajaksi jää jälleenmyyjä tai tukkuri eikä valmistaja.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 643
Siinä vain käynnä niin että virhevastuucasessa maksajaksi jää jälleenmyyjä tai tukkuri eikä valmistaja.
Eiköhän näistä käydä keskusteluja suljetuin ovin. Joka tapauksessa melkoista pelleilyä tuo Intelin toiminta on kun eivät jatkaneet kaikkien prosessoreiden takuuta. Ottaisivat vastuun virheestä eivätkä pelleilisi. Kuluttajien luottamuksen menettäminen se vasta kalliiksi tulee...
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
1 083
Just aamulla redditiä selailin niin yksi postaus oli käyttäjältä, jolta oli 2 kertaa evätty takuuvaihto intelin prossusta. En sen tarkemmin lukenut juttua ja jos todennäköisesti jenkkikäyttäjä niin jutut eivät ole välttämättä luotettavia, mutta kuitenkin pisti silmään otsikko, enkä tähän hätään löytänyt postausta, mutta ilmeisesti muka intel syytti käyttäjää, aika perseestä intelin toiminta.
Välttäisin kyllä uusimpien intelien ostamista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 025
Intelin on pakko keksiä joku työkalu käyttäjille, jolla voi testata oman prosessorin terveystietoja että onko käristynyt vai ei. Mikrokoodipäivityksen ajaminen ei välttämättä ole tarpeeksi helppoa tavan tallaajalle, joten aika syvällä suossa Intel on, kun useat Intel-käyttäjät eivät tiedä miksi heidän pakettitietokone kaatuilee koko ajan eivätkä ole tietoisia miten ongelmaa voi yrittää taklata. Lisäksi Intel-pakettikoneiden takuuaika on vähän kysymysmerkki vieläkin.
Tällä hetkellä on kuulostanut siltä että ovat olleet aika kuutamolla ongelmista jos ehdottivat mm. asennella Nvidian ajureita x kertaa uudelleen, jos vaikka sillä sattuu kippaamaan. :grumpy:
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 793
Intel on myöntänyt myös erillisen hapettumisongelman prosessoreiden valmistusprosessissa, mutta se ongelma korjattiin jo vuoden 2023 alkupuolella ja viimeisetkin mahdollisesti ongelmasta kärsivät prosessorit saatiin poistettua markkinoilta alkuvuoteen 2024 mennessä.
Tähän voisi tarkennuksena todeta että siis alkuvuodesta hapettuneita prossuja ei ole mennyt enään Intelin myyntiputkessa hyllyille, mutta asiakkaille niitä on iloisesti toki myyty sieltä hyllyiltä siihen asti. Kun ei mitään takaisinkutsuja tietääkseni ole ollut niin jos prossut ei ole vielä kuollut ja RMA:lla vaihdettu niin niitä hapettuneita prosessoreja on kuluttajilla ajossa odottamassa tuomion päivää tuntematon määrä.

Just aamulla redditiä selailin niin yksi postaus oli käyttäjältä, jolta oli 2 kertaa evätty takuuvaihto intelin prossusta.
Näitä on vähän kuulunut ja kun tukka-Steve vihjaili että "Intel on uskomattoman limainen" moniosaista videosarjaa mainostaessaan niin epäilen että kuullaan lisää...

Screenshot_20240802-165244.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 821
Näitä on vähän kuulunut ja kun tukka-Steve vihjaili että "Intel on uskomattoman limainen" moniosaista videosarjaa mainostaessaan niin epäilen että kuullaan lisää...
Katsoo nyt, mitä sieltä tulee. Multi-part vihjaa, että ne taas mässäilee tuolla kunnolla ja on yli tunti materiaalia yhteensä. Lisäksi mielestäni välillä tulee vaan paisuteltua asioita ja yksi osa on kuitenkin "pyydettiin Inteliltä kommenttia ja näin sieltä vastattiin". Ja pahimmassa tapauksessa tulee mukaan myös entisen CEO:n naisalaisten käpälöinnit, jotka on jo menneen talven lumia, mutta niillä voi saada klikkiotsikoita..
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
606
Ja pahimmassa tapauksessa tulee mukaan myös entisen CEO:n naisalaisten käpälöinnit, jotka on jo menneen talven lumia, mutta niillä voi saada klikkiotsikoita..
Brianiin viittaat? Eihän sillä mitään käpälöintijuttuja ollut, vaan avioliiton ulkopuolinen suhde yhden alaisensa kanssa. Sekin oli firman politiikan mukaan iso no-no, ja joutui lähtemään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 911
2 vuotta ei ole kuin hyttysen inahdus käytettyjen koneiden/osien ostajille. Jos Intel ei pysty jollain tarjoamallaan testiohjelmalla kertomaan onko 13/14th-gen CPU jo kirjaimellisesti kärähtänyt niin moisten jälleenmyyntiarvo oli sitten siinä. Intel tarjoaa tässä kohden lähinnä kuuluisan "Perävalotakuun" vaikka CPU olisikin maksanut 600€. En epäile jottei alikellotettu 14900K toimisi enimmäkseen ongelmitta, mutta se yritetään kuitenkin varmasti myydä 14900K-hintaan. Joka ei toki alkuun haittaa meitä jotka seuraamme alaa, mutta kärähtäneetkin päätynevät kuitenkin jotain kautta markkinoille meitäkin kiusaamaan :mad:
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 289
Just aamulla redditiä selailin niin yksi postaus oli käyttäjältä, jolta oli 2 kertaa evätty takuuvaihto intelin prossusta. En sen tarkemmin lukenut juttua ja jos todennäköisesti jenkkikäyttäjä niin jutut eivät ole välttämättä luotettavia, mutta kuitenkin pisti silmään otsikko, enkä tähän hätään löytänyt postausta, mutta ilmeisesti muka intel syytti käyttäjää, aika perseestä intelin toiminta.
Välttäisin kyllä uusimpien intelien ostamista.
Eiköhän nuo ole ihan todellisia kokemuksia. Intelhän totesi jo itsekin, että käyttäjät voivat laittaa uutta takuuhakemusta, jos aiempi ei mennyt läpi. Lienevät siis muuttaneet takuukäsittelyprosessia suhteessa aiempaan. Kuluttajan kannalta todella ärsyttävä tilanne. Ainoa oikea ratkaisu olisi ollut takaisinkutsu.
Yhtiö jätti kuitenkin kommentoimatta mahdollisesta takuuajan pidennyksestä, joten se portti on vielä ainakin raollaan. Se ei myöskään ollut halukas kertomaan, miten mahdolliset takuutapaukset tullaan käsittelemään, mutta kehottaa kaikkia, joiden mahdollinen aiempi takuuhakemus on hylätty, kokeilemaan uudelleen takuuprosessia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
479
Ihmeellistä, että intel ei saa kerrottua tarkkaan mitä prosessoreja asiat koskee. Oksidaatio jos on saatu kiinni jo 2022 ja 2024 alusta niitä ei ole enää myyty, niin eikö sen pitäisi tarkoittaa, että se ei koske 14 gen prossuja?
 
Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 104
Just aamulla redditiä selailin niin yksi postaus oli käyttäjältä, jolta oli 2 kertaa evätty takuuvaihto intelin prossusta. En sen tarkemmin lukenut juttua ja jos todennäköisesti jenkkikäyttäjä niin jutut eivät ole välttämättä luotettavia, mutta kuitenkin pisti silmään otsikko, enkä tähän hätään löytänyt postausta, mutta ilmeisesti muka intel syytti käyttäjää, aika perseestä intelin toiminta.
Välttäisin kyllä uusimpien intelien ostamista.
Noin maailmalla on toimittu, mutta Intelin edustaja sanonut julkisesti, olikohan viime viikonloppuna että jos prossusi takuuvaihto on aiemmin hylätty, niin laittakaa vaan uusi RMA eli takuu juttu vetämään.

Nythän Intelillä on selvinnyt kuinka toimia ko. tapauksissa kun toiminta malli oli epäselvä vielä viikko sitten.

Onhan tuolla maailmalla myynnissä noita 13700/-900 sekä 14700/-900 sarjan prossuja enemmän kuin vielä 1-2kk sitten kun tuli mikrokoodi (ylijännite) vian lisäksi hapettumisilmiökin pintaan ja sekin Intelin tunnustamaksi ongelmaksi.
 
Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 104
Ihmeellistä, että intel ei saa kerrottua tarkkaan mitä prosessoreja asiat koskee. Oksidaatio jos on saatu kiinni jo 2022 ja 2024 alusta niitä ei ole enää myyty, niin eikö sen pitäisi tarkoittaa, että se ei koske 14 gen prossuja?
Intel sanonut ettei hapettumiset koske 14th gen prossuja, vain 13th gen ja niiden "alkupään" tuotantoa.

Ylijännite (degraatio) ongelmat joilla prossuja kärynnyt koskee 13 ja 14 gen prossuja.

Eli kaksi toisistaan riippumatonta ongelmaa joiden takia suo on syvä heille.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 911
Vai sanoisimmeko kohteliaasti aikanaan jos/kun sukulaisen/tutun/kaverin koneessa on 13/14th-gen Intel jonka kanssa koskaan tulee mitään ongelmia niin asiahan ei kuulu meille millään tavalla. Ellei Intel maksa meille tästä tuesta, jota epäilen. Näin olen Intelin asenteen ongelmaansa jo tulkinnut.
Mutta jos kyseinen kone/cpu on vanhempi niin saatan vaikka auttaakin kysyttäessä toki hiukan sukulaisen mukaan :love:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 730
Viestejä
4 337 453
Jäsenet
72 274
Uusin jäsen
Walluvaa

Hinta.fi

Ylös Bottom