Intel myöntää 10 nanometrin epäonnistumisen ja tähtää takaisin huipulle 2021

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intelin ongelmat 10 nanometrin valmistusprosessin kanssa eivät ole mikään salaisuus. Nyt yhtiö on valottanut Morgan Stanleyn TMT-konferenssissa yhtiön lähitulevaisuuden suunnitelmia prosessoreiden ja valmistusprosessien suhteen.

Intelin talouspäällikkö George Davis ei lausunut korulauseita kertoessaan yhtiön 10 nanometrin prosessin tilasta teknologia-alan analyttikoille. Davisin mukaan 10 nanometrin prosessi ei tule olemaan yhtiön paras prosessi ja sen jäävän tuottavuudessa jälkeen sekä 14 että 22 nanometrin prosesseille. Intel on kuitenkin tästä huolimatta innoissaan prosessiin kehitetyistä parannuksista ja tulevista prosesseista.

Vaikka 10 nanometrin prosessi ei ole tasolla, jolla Intel toivoi sen olevan, tullaan tänä vuonna julkaisemaan prosessilla valmistettavat uudet Ice Lake -arkkitehtuuriin perustuvat palvelinprosessorit. Lisäksi yhtiö julkaisee kuluvan vuoden aikana parannetulla 10 nm+ -prosessilla valmistettavat Tiger Lake -prosessorit.
7 nanometriin on kuitenkin vielä matkaa. Daviksen mukaan yhtiön 7 nanometrin taival alkaa käytännössä vuoden 2021 lopulla. Todennäköisimmin tällä viitataan Xe-HPC-arkkitehtuurin Ponte Vecchio -laskentapiireihin, joiden yhtiö on kertonut jo aiemmin olevan ainakin sen ensimmäinen 7 nanometrin GPU, vaikkei erillistä varmistusta ensimmäisestä 7 nanometrin tuotteesta olekaan annettu. Intelin tähän asti vuotaneissa roadmapeissa ei ole nähty 7 nanometrin prosessilla valmistettavia prosessoreita.

Davis varoitteli samalla, että kiilatakseen takaisin prosessiteknologioiden piikkipaikalle, yhtiö on joutunut kiihdyttämään kehitysohjelmiaan ja niihin liittyviä investointeja. Intel odottaakin yhtiön katteen laskevan etenkin vuoden 2021 aikana prosessiteknologiaan liittyvien investointien vuoksi, kun 7 nanometrin tuotannon vasta käynnistyessä pitää yhtiön tehdä jo merkittäviä investointeja 5 nanometrin prosessiin. Yhtiön mukaan se uskoo yhtiön 5 nanometrin prosessin tulevan olemaan aikanaan markkinoiden paras valmistusprosessi.

Lähteet: Tom's Hardware, WCCFTech

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Olisi mielenkiintoista tietää mikä tuota prosessia suunnitellessa on kussut niin pahasti ettei sitä voida ilmeisesti ollenkaan korjata. Ja sijoittajia varmaan kiinnostaisi aika paljon mitä on tehty ongelmien estämiseksi näissä pienemmissä prosesseissa. Onko tuossa jo vähän ennakointia siitä että 7nm prosessikaan ei ole kovin hyvä kun jo pitää hypettää 5 nm maailman parhaaksi?
 

Foxy

• Artisti •
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
323
Aikamoista tiedottamista kun ei oikeasti tiedoteta mitään.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Olisi mielenkiintoista tietää mikä tuota prosessia suunnitellessa on kussut niin pahasti ettei sitä voida ilmeisesti ollenkaan korjata. Ja sijoittajia varmaan kiinnostaisi aika paljon mitä on tehty ongelmien estämiseksi näissä pienemmissä prosesseissa. Onko tuossa jo vähän ennakointia siitä että 7nm prosessikaan ei ole kovin hyvä kun jo pitää hypettää 5 nm maailman parhaaksi?
Kyllähän se Intelin 7 nm on varmaan hyvä, mutta kilpailijoilta (TSMC ja Samsung) on jo tulossa samaa tasoa olevia prosesseja (5 nm -nimikkeellä), joten uusi prosessi auttaa vain pääsemään ehkä tasoihin. Intelin 5 nm voi sitten olla kova juttu, mutta toistaiseksi asiassa on paljon toiveajattelua.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Olisi mielenkiintoista tietää mikä tuota prosessia suunnitellessa on kussut niin pahasti ettei sitä voida ilmeisesti ollenkaan korjata.
No ei tuolla ihan niinkään sanota, tästä jää ainakin itselle se kuva että prosessia on pikkuhiljaa saatu hierottua paremmaksi:

It's important that we're continuing to see yield improvements rate-ably over the time period [...]
ja koska 10nm tuotteita on kuitenkin tulossa ulos niin kai siellä on saatu sen verran aikaseksi että jotain saadaan myyntiin asti.

Toivottavasti 7nm luontuu paremmin ja päästään siihen optimitilaan että kilpaillaan tosissaan laadulla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Olisi mielenkiintoista tietää mikä tuota prosessia suunnitellessa on kussut niin pahasti ettei sitä voida ilmeisesti ollenkaan korjata. Ja sijoittajia varmaan kiinnostaisi aika paljon mitä on tehty ongelmien estämiseksi näissä pienemmissä prosesseissa. Onko tuossa jo vähän ennakointia siitä että 7nm prosessikaan ei ole kovin hyvä kun jo pitää hypettää 5 nm maailman parhaaksi?
Netissä kiertää huhuja, että siellä tehtiin siirtymiä johonkin uusiin materiaaleihin, joita ei koskaan aikaisemmin ole käytetty / joita kukaan muu ei käytä massavalmistuksessa. Intel uskoi saavansa ne toimimaan, mutta käytännössä hommat eivät ole onnistuneet.

Jos kehität ensin vuosia jotain prosessia X aineella Y ja sitten käy ilmi, ettei tästä oikein tule mitään, niin koko kehitysaika on isolta osin mennyt hukkaan, eikä korjausta vaan saa aikaiseksi ilman että vaihtaa X:n ja Y:n kokonaan johonkin toiseen yhdistelmään.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Muistaakseni Intel on ihan suoraan sanonut että heillä oli aivan liian tiukat tavoitteet prosessille, mistä ne kaikki ongelmat juontavat juurensa. Prosessin kehitys ei ole kuitenkaan mikään parin viikon homma mutta löysäämällä alkuperäisiä tavoitteita prosessin elementtien koosta on saatu edes jotain järkevää ulos, vaikkei ne Ice Laket 14nm:lle pärjääkään
 

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Muistaakseni Intel on ihan suoraan sanonut että heillä oli aivan liian tiukat tavoitteet prosessille, mistä ne kaikki ongelmat juontavat juurensa. Prosessin kehitys ei ole kuitenkaan mikään parin viikon homma mutta löysäämällä alkuperäisiä tavoitteita prosessin elementtien koosta on saatu edes jotain järkevää ulos, vaikkei ne Ice Laket 14nm:lle pärjääkään
Tuskin mikään "yhden stepin" parannus pärjäisi jos edeltäjä prosessia olisi hierottu ja hipelöity samalla tapaa kun intelin 14nm, siten ettei taida edes kukaan talossakaan muistaa montako + merkkiä siihen perään pitäisi iskeä. :)

Liekkö mitään CPU:illa yleisesti käytössä olevaa / ollutta prosessia on hipelletty ja optimoitu yhtä paljon kuin tuota Intelin 14nm.. eikä sitäkään kun pakon edessä.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Kyllä se näkyy jo kannettavien puolella 10nm ongelma että kellotaajuksia ei saa korotettu tarpeeksi ylös ja 14nm mallit ovat suorituskykyisempiä.
Jotenkin epäilen että aikasintaan vuonna 2022 nähdään 7nm malleja ja nekin ovat alussa kannettaville suunnattuja.
AMD voi lähettää intelille hedelmäkorin kiitoskirjen kera.
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Eipähän tässä vaiheessa taatusti enää kukaan uskoisikaan, jos Intel väittäisi että kyllä tuo 10nm toimii suunnitellusti...

En kyllä olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut että Intel voisi itsensä tunaroida tällaiseen tilanteeseen.


ja koska 10nm tuotteita on kuitenkin tulossa ulos niin kai siellä on saatu sen verran aikaseksi että jotain saadaan myyntiin asti.
Etkö nyt muista että Intelhän julkaisi 10nm prossuja jo pari vuotta sitten?
Eli kyllä sitä olisi jo aikakin saada muutamaa demokappaletta enemmän edes niitä matalien kellojen prossuja ulos...
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
914
Etkö nyt muista että Intelhän julkaisi 10nm prossuja jo pari vuotta sitten?
Eli kyllä sitä olisi jo aikakin saada muutamaa demokappaletta enemmän edes niitä matalien kellojen prossuja ulos...
Jos en ihan väärin ole ymmärtänyt, niin esim. Surface Pro 7 koneissa on 10nm prosessilla tehdyt prosessorit. Eli kyllä sieltä tulee toimia prossuja ulos. Jos noita artikkeleita luet, niin niissä puhutaan kokoajan saanto-ongelmista (yield). Eli siis eivät saa samanlaista massaa ajettua ulos, kuin esim. 14nm prosessilla.
 
Liittynyt
26.06.2019
Viestejä
163
"Eli siis eivät saa samanlaista massaa ajettua ulos, kuin esim. 14nm prosessilla"

Ja siitä syystä on kannattamatonta valmistaa näitä 10nm prossuja, se vain tulee liian kalliiksi. Kalliiksi tuli myös Nokialle luottaa pelkästään Inteliin.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
62
On varmaan Intelillä luvattu seittemän hyvää uudesta prosessista aikanaan ja kai siihen oli ihan perusteltua luottaa. Monessa arkisemmassakin asiassa vaan näkyy, että kaikki munat samaan koriin on ihan suoranaista veren kaivamista nenästään. Pelkästään pankkikortteja on syytä olla kahteen eri pankkiin tai voi jäädä ostokset kassalle. Tai pitää käteistä olla tuntuva summa häiriötilanteisiin.
Ihan mutulla kun en mitään aiheesta tiiä, mutta ilmeisesti noi pienemmät prosessit aika lailla myyty loppuun kapasiteetin osalta. On kai ne Nokiallakin kyselly toista tekijää, mutta ei vissiin ihan niin helposti käykkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Muistaakseni Intel on ihan suoraan sanonut että heillä oli aivan liian tiukat tavoitteet prosessille, mistä ne kaikki ongelmat juontavat juurensa. Prosessin kehitys ei ole kuitenkaan mikään parin viikon homma mutta löysäämällä alkuperäisiä tavoitteita prosessin elementtien koosta on saatu edes jotain järkevää ulos, vaikkei ne Ice Laket 14nm:lle pärjääkään
Nyt en tiedä, miten eivät pärjää - mutta oletan, että kellotaajuuksissa..
Jos vaan saadaan energiatehokkaampia ratkaisuja ja ydinmäärää ylös, minun mielestäni se on jo voitto 10nm prosessille.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Nyt en tiedä, miten eivät pärjää - mutta oletan, että kellotaajuuksissa..
Jos vaan saadaan energiatehokkaampia ratkaisuja ja ydinmäärää ylös, minun mielestäni se on jo voitto 10nm prosessille.
Eivät pärjää siten, että jopa Intelin omissa dioissa Comet Lake (i7-10710U) voittaa Ice Laken (i7-1065G7) useammin kuin Ice Lake sen. Molemmissa kyse parhaasta mallista ja molemmissa sama TDP. Ice Laken GPU on kyllä selvästi parempi, mutta myös selvästi uudempaa sukupolvea ja isompi
 

VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
14nm on kyllä jo niin pitkälle viety, että tavoitteet pitääkin olla aika korkealla.

Liekö sitten 10nm hiominen samalle tasolle yhtä energiatehokkaaksi edellissukupolven tuotteen kanssa ollut niin haastava työ, että päättivät viivanleveyden pienentämisen 7nm:lle olevan vähemmän hiottunakin jo väkisin parempi ?
 

VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Intel on toisin sanoen pahemmassa kuin kusessa. Kilpailun kannalta tämä saattaa olla muutaman vuoden jatkuessaan ehkä parempikin juttu asiakkaan näkökulmasta, kun markkinat myllätään uusiksi ja intelin on pakko alkaa pukkamaan useampaa ydintä per prosessorimalli.

Pelaajan kannalta ytimien moninkertaistuminen on siitä positiivinen että pelit päädytään optimoimaan useammille ytimille. Piakkoin voisi kuvitella että tekoälyllekin voisi varata prosessorista omia ytimiä, puhumattakaan fysiikoista.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
Tänään julkaisivat diilin Marvellin kanssa raudan kehityksestä. Intel otti aika lujaa osumaa kyllä luotettavuudessa.
En löytänyt uutista Nokian sivuilta, mutta Marvelin sivuilta löytyi. Intelin puolelta taas viime kesäkuulta löytyi blogipostaus Nokian 5G:n liittyen (muitakin juttuja oli) Expert Insights: Realizing 5G’s Full Potential with AI - Technology@Intel

Tais löytyä syyt miksi Siilasmaa ja Suri vaihtuvat tuolta Nokian johdosta. Siilasmaa oli aikoinaan pistämässä munia samaan windowsphone -koriin. Ei näemmä oppinut siitä mitään vaan taas oli munat siinä yhdessä korissa ja nyt koko reefshark chipset suunnitelma lähtee toisen firman kanssa alusta asti käyntiin. Eli tulee ainakin 2-vuotta viivettä Nokian 5G alustaan (siis siihen millainen sen Nokian mukaan piti olla).
 
Liittynyt
08.06.2017
Viestejä
593
Kyllä se Nokian sivuilta löytyy myös:
Nokia and Marvell enter into partnership on silicon technology for 5G

EDIT: Ja mitä tulee itse uutiseen...
En allekirjoita viivettä. Tästä yhteistyöstä ilmoitettiin nyt, mutta pitää muistaa, että esim. MIMO Reefshark-piirejä on jo tuotteissa ja osa piireistä on menossa tuotantoon. Tämän ilmoituksen ajankohta ei siis kerro sinällään paljoa.

Nokialla oli kertomansa mukaan myös ainakin toinen valmistaja SoC-piireille. Tämän toisen valmistajan nimi ei ole julkista tietoa, vai tuliko se nyt tässä?
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
Nokialla oli kertomansa mukaan myös ainakin toinen valmistaja SoC-piireille. Tämän toisen valmistajan nimi ei ole julkista tietoa, vai tuliko se nyt tässä?
Toi riippuu siitä milloin Nokia kertoi tuosta toisesta valmistajasta. Itse veikkaan että tarkoittivat tuota Marvelia eli tavallaan jatkavat yhdellä valmistajalla edelleen, mutta se voi olla että uusi johto ottaa mukaan jonkun toisenkin varmuuden vuoksi. Myös Marvel voi epäonnistua.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
16
Nokia on kuitenkin sen verran pieni peluri ettei ole varaa panostaa kuin yhteen (5G) ratkaisuun kerrallaan. Nyt kun Intelin kanssa ollaan selkeästi menty pahasti metsään niin on pakko panostaa uuteen rautaan vaikka ei olisikaan varaa.

En tosin ymmärrä miksi alunperinkään lähdettiin FPGA:lla liikkeelle. Tai luotettiin Inteliin.
 
Liittynyt
08.06.2017
Viestejä
593
Eipä tuo tilanne ihan niin onneton ole, ainakaan jos Barclaysin raporttia on uskominen (jota Lightreading referoi):
Barclays had anticipated a deal between Nokia and Marvell in its November report. "We think these delays have led them to work with Marvell for their 5G baseband," it said. "We expect Nokia to begin the transition away from FPGA to Marvell's baseband from 1Q20."
Huomioiden kehitysajat, päätöksen on täytynyt tulla jo paljon aiemmin kuin än-yy-tee NYT, jotta tavaraa saataisiin pihalle jo ensimmäisellä neljänneksellä tänä vuonna.

Toinen merkittävä huomio samasta artikkelista:
Analysts at the bank said their research suggested Nokia has also been working more closely with Broadcom and Global Unichip/TSMC on certain radio and analog functions.
Alkaa mennä off-topicin puolelle, paitsi että Intelillä putosi pallo ja pahasti. Olisi ollut melkoiset massit tiedossa jos olisivat saaneet ajoissa tuotteen pihalle ja Nokialle käyttöön.

EDIT: Sitten samaan aikaan...
Nokia collaborates with Intel on silicon technology innovations for 5G New Radio and cloud infrastructure

Kuinkahan kovat alennukset ovat Nokialla saaneet? :lol:
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
[offtopic]
Nythän tää sitten selkenee. Eli marraskuussa uumoiltui yhteistyötä Marvelin kanssa ja Siilasmaa ilmoitti luopuvansa paikasta Nokian hallituksessa viime joulukuun alussa Risto Siilasmaa jättää Nokian hallituksen – Sari Baldauf nousee uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi

Onnittelut niille jotkat ehtivät myydä Noksun osakkeet marraskuussa pois. Toivottavasti Nokia ei nyt menettänyt 5G peliä. Sinänsä hyvä että jatkavat yhteistyötä Intelinkin kanssa, joten munat ei ole enää samassa korissa. Mutta nyt näyttää Suomalaisyrityksen osalta tilanne pahalta.

Huomioiden kehitysajat, päätöksen on täytynyt tulla jo paljon aiemmin kuin än-yy-tee NYT, jotta tavaraa saataisiin pihalle jo ensimmäisellä neljänneksellä tänä vuonna.
Tossa siihen pyhytään siirtymäajasta Q1 2020. Mitään tuotetta ei tule vielä ulos. Ainakin vuosi menee ennenkuin tunnelin päässä kajastaa valo. Sekin riippuu nyt siitä mitä Marvel ja Intel saavat aikaiseksi. Lisäksi on vielä COVID-19 sotkemassa asioita.
[/offtopic]
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Aika suoraan varmasti vaikuttaa siihen, että kukaan ei halua Nokian Mamimo toteutusta rakentaa. Ellu vaihtoi ne Huaweihin, Telia rakentaa Helsingissä 8x8MIMO toteutusta perinteisempään tekniikkaan pohjautuvalla. Lisäksi kun ei ole ollut DL 256QAM päällä mamimossa, silloin kun sitä oli... Ei voi olla vain sattumaa. Jospa parin vuoden päästä saadaan Reefshark 2, kun Intel on saanut prosessinsa kuntoon. Silloin ehkä Nokia pääsee tasoihin maMIMO tuotelinjansa kanssa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 750
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom