Intel lähtee ydinkilpaan järein asein 288-ytimisellä Sierra Forest Xeonilla

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 629


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD on Zen-prosessoreiden aikakaudella mennyt heittämällä Intelin ohi mitä prosessoreiden ydinten määrään tulee. Nyt Intel on kuitenkin lähdössä leikkiin mukaan tosissaan.

Intelin toimitusjohtaja Pat Gelsinger julkisti Innovation 2023 -tapahtumassa peräti 288-ytimisen version Sierra Forest -arkkitehtuurista. Yhtiö oli jo aiemmin kertonut tuovansa markkinoille 144-ytimisen Sierra Forestin. Sierra Forest on E-ytimiä käyttävä palvelimiin suunnattu Xeon-prosessori, jonka Compute-sirut valmistetaan Intel 3 -prosessilla. Markkinoille niiden pitäisi ehtiä ensi vuonna.

Teoriassa Intelillä pitäisi olla vielä mahdollisuus 432-ytimiseen versioon, sillä Sierra Forest käyttää samaa maksimissaan kolme Compute-sirua mahdollistavaa alustaa Granite Ridgen kanssa. Compute-sirut jäävät prosessorin paketoinnissa kahden IO-sirun väliin.

Intel varmisti Innovationissa lisäksi tuovansa 5. sukupolven Emeral Rapids -arkkitehtuuriin perustuvat Xeonit markkinoille 14. joulukuuta, samanaikaisesti Meteor Lake -kuluttajaprosessoreiden kanssa. Emerald Rapids on tiettävästi Raptor Cove P-ytimiä hyödyntävä 64-ytiminen palvelinprosessori ja se valmistetaan Intel 7 -prosessilla.

Lähde: Intel, Tom's Hardware

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
670
Näen jo sieluni silmin Gelsingerin savuttelemassa paksua havannalaista pomon tapaan. :woot:
 

pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
793
Nyt kyllä pitää antaa palautetta puutteellisesta uutisotsikoinnista, kyllähän niinkin asiantuntevan tahon kuin io-tech pitäisi tietää että kyseessä on nimenomaan ydinsota.

:stongue:


edit: typo
 
Viimeksi muokattu:

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 214
Nyt kyllä pitää antaa palautetta puutteellisesta uutisotsikoinnista, kyllähän niinkin asiantuntevan tahon kuin oo-tech pitäisi tietää että kyseessä on nimenomaan ydinsota.
:stongue:
Voidaan suorastaan sanoa että AMD:n vuonna 2017 (tai 2019 3950x ja 64 ytimisen epycin myötä) aloittama ydinsota on ottanut uusia kierroksia.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 136
E-ytimien käyttö palvelimissa on oikein fiksua. Intelin olisi pitänyt julkaista E-ytimiä käyttäviä palvelinpiirejä jo paljon aiemmin.

Geneerisessä monisäikeisessä kokonaislukupainotteisessa koodissa (jota perinteiset palvelinhommat on) E-ytimissä on käytännössä n. puolet P-ytimien suorituskyvystä alle kolmasosalla pinta-alasta, ja selvästi paremmalla energiatehokkuudella.

P-ytimissä on parempaa lähinnä ainoastaan
1) Yhden säikeen suorituskyky, jolla on paljon väliä pelikäytössä, mutta ziljoonaa käyttäjää palvelevassa palvelimessa hyvin vähän väliä(*)
2) Liukulukuvääntö AVX-512aa käyttäessä hyvin rinnakkaistuvassa lähinnä tieteellisessä laskennassa, mutta tämäkin laskenta on suurissa määrin siirtynyt GPUille.


(*) Muuten ei olisi mitään väliä, mutta jos ajetaan useampaa palvelinsäiettä rinnakkain, muistinkulutus voi kasvaa verrattuna siihen, että ajettaisiin pienempää määrää säikeitä rinnakkain yksittäisen taskin valmistuessa nopeammin.
 
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
261
luulen kyllä että kyse on siitä että amd menetää viivaleveys etujaan koko ajan mutta edes ko, prossu ei ole tasoissa amd prossujen kanssa.
ko, prossu on intel 3,eli process node on 5nm.

tasapäisen vertailun ilman viivalevys handicappejä amd:lle nähtäneen 2024/2025.
 
Liittynyt
25.02.2022
Viestejä
377
Jar-Fin:n ei petä koskaan:) Miten voi saada näin yksinkertaisen asian suomenkielellä väännettyä niin sekopäiseksi? Hienoa että joku jaksaa! Mahtavaa että meillä on mahdollisuus lukea syväluotaavia anaalijuuseja hänen aivokuoren säikeistestyksen kyllästämästä totuudestaan. Lotto on hieno peli: siinä voi laittaa numeroita ja kone arpoo osuuko:)
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 629
Ei, nuo E-sarjan ytimet on oikeasti energitehokkaita. Koko piiriltä on odotettavissa selvästi alle kilowatin tehonkulutusta.
Tuo taitaa olla Granite Rapids AP:n kanssa sama alusta eli 500W TDP socketilla. Jos onkin GRS-SP-alusta niin olisi 350W
 
Liittynyt
30.04.2017
Viestejä
146
Ellei henkilön käsi kuvassa ole pieni. Tuo prossu on jo aika massiivinen kun suhteutan omaan käteen. Intel on rämpinyt vuosia AMD:n takana. Meneekö enää koskaan ohitse.

Olen aina kiinnostunut tuplaprossuista. Mikä on teho ja kulutus kun näitä isketään kaksi emoon kiinni.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 629
Ellei henkilön käsi kuvassa ole pieni. Tuo prossu on jo aika massiivinen kun suhteutan omaan käteen. Intel on rämpinyt vuosia AMD:n takana. Meneekö enää koskaan ohitse.

Olen aina kiinnostunut tuplaprossuista. Mikä on teho ja kulutus kun näitä isketään kaksi emoon kiinni.
Jos se on GRS-AP-alustalla niin TDP on kahdelle prossulle 1000W, jos GRS-SP niin 700W (tulee saataville 1S ja 2S)

Kyllähän nuo palvelinprossut on isoja. Ei toki samassa kädessä mutta AMDn tuoreimman sukupolven epyc jonkun kädessä
1695555622137.png
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 459
Viestejä
4 215 657
Jäsenet
71 057
Uusin jäsen
Puokkiw

Hinta.fi

Ylös Bottom