Intel kertoi lisää tietoa 11. sukupolven Core-prosessoreista (Rocket Lake)

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 599

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intel julkaisi päivää ennen AMD:n Zen 3 -prosessoreiden julkaisua blogin, jossa kerrottiin muun muassa 11. sukupolven Rocket Lake -prosessoreiden saapuvan markkinoille ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Nyt yhtiö on julkaissut lisää tietoja tulevista prosessoreista.

11. sukupolven Core -prosessorit tullaan valmistamaan edelleen 14 nanometrin valmistusprosessilla, mutta Skylake-arkkitehtuurista on päästy vihdoin ja viimein eroon. Prosessoriytimet perustuvat Cypress Cove -arkkitehtuuriin, eli vanhemmalle prosessille muunnettuun Ice Lakesta tuttuun Sunny Cove -arkkitehtuuriin. Uusi ydinarkkitehtuuri tuo mukanaan selvästi Skylake-pohjaisia arkkitehtuureita paremman IPC:n (Instructions per Clock). Prosessoreiden grafiikkaohjain tulee perustumaan Xe-arkkitehtuurin UHD Graphics -versioon.

Toinen merkittävä uutuus on tuki 20 PCI Express 4.0 -kaistalle suoraan prosessorilta. Kaistat on validoitu käytettäväksi yhdessä PCIe 4.0 x16 -liittimessä ja yhdessä PCIe 4.0 -M.2-liittimessä. Lisäksi prosessoreissa on tuki Intel Deep Learning Boost- ja VNNI- teknologioille (AVX-512 Vector Neural Network Instructions), integroitu USB 3.2 Gen 2x2 -ohjain sekä uusia ylikellotusominaisuuksia. Prosessoreiden rinnalle julkaistaan myös 500-sarjan piirisarjat, mutta prosessorit sopivat myös nykyisiin 400-sarjan emolevyihin.

Intel nosti kuluttajaprosessoreidensa ydinten maksimimäärän 10. sukupolven myötä kymmeneen, mutta 11. sukupolvessa palataan maksimissaan kahdeksaan ytimeen. Uusittu muistiohjain tukee nyt parhaimmillaan DDR4-3200-nopeutta ja Xe-arkkitehtuurin integroidun grafiikkaohjaimen kerrotaan olevan noin 50 % nopeampi, kuin 9. sukupolven iGPU:n. Prosessorin mediayksiköitä on päivitetty tukemaan parhaimmillaan 12-bittisen 4:4:4 4K60 -videon pakkausta HEVC-, VP9- ja SCC -koodekeilla sekä 10-bittisen 4:2:0 4K60 -videon pakkausta AV1-koodekilla. Grafiikkaohjain voi tukea nyt enimmillään kolmea 4K60- tai kahta 5K60-näyttöä samanaikaisesti ja liitinpuolella tuettuina ovat DisplayPort 1.4a sekä HDMI 2.0b.

Lähde: Intel

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
7 032
iGPU +50%, vau!

Jännästi keskittyvät IPC parannuksista kertomiseen, mutta eivät suorituskyvystä sano yhtään mitään - ehkä kellot ovat laskemassa edellisestä?

Jos mainitut kaksinumeroiset IPC parannukset on matalemmasta päästä skaalaa (todennäköisesti ovat, muuten kertoisivat vaikka että 'yli 20%' tai mitä ikinä), niin kellontaajuuksiakin pitäisi saada nostettua jotta suorituskyky menisi uusien Ryzeneiden ohi. Mielenkiintoista seurata millainen ydinvoimala sieltä tulee.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 619
Eihän se nyt ole realistista edes (paitsi ehkä Intel fanien odotuksissa) olettaa että uuden prosessoriarkkitehtuurin versio menisi myös tuonne 5.3GHz tai edes 5GHz. En hirmuisesti yllättyisi jos Zen tyyppisesti ensin olisi 1700(X) luokkaa, sitten 2700(X) ja vihdoin 3700(X) => 5700(X) millä taas päästään ehkä 3-5 vuoden sisällä lähelle tai päälle 5GHz lukemia sekä näitä nykyisiä tehoja. Tietysti myös ytimiä samalla tulenee lisää ja päästään ehkä vihdoin pois noista 14nm versioista.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 599
Jos mainitut kaksinumeroiset IPC parannukset on matalemmasta päästä skaalaa (todennäköisesti ovat, muuten kertoisivat vaikka että 'yli 20%' tai mitä ikinä), niin kellontaajuuksiakin pitäisi saada nostettua jotta suorituskyky menisi uusien Ryzeneiden ohi. Mielenkiintoista seurata millainen ydinvoimala sieltä tulee.
Olettaen ettei 14nm:lle porttaaminen ole vaikuttanut asiaan, niin 18% tuolla testipatteristolla
1603984396485.png
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 094
Voisikohan Intel jossain vaiheessa tiputtaa sen turhanpäiväisen grafiikkaohjaimensa tuolta piisirulta kokonaan pois? Edes niissä enempi pelaamiseen suunnatuissa huippumalleissaan? Ymmärrän kyllä jossain perus i3:ssa sen grafiikkaohjaimen, jos joku rakentaa jotain halpis työkonetta, mediakeskusta tai pelikonetta vanhemmille peleille. Ei tarvitse erillistä näyttistä. Mutta kun työpöytäprosessori maksaa >500€ niin olisi ihan kivaa että se prosessori sitten olisi kokonaan prosessoria, eikä joku hybridi prossu + näyttis jossa näyttikselle ei ole mitään käyttöä, mutta josta kuitenkin joutuu maksamaan kun se kerran siellä piisirulla fyysisesti on.
Integroidun grafiikkapiirin tiputtaminen pois vois myös helpottaa Intelin tuotanto-ongelmiin kun jokaisen prosessorin pinta-ala tippuisi huomattavasti -> mahtuu enemmän prosessoreja per piikiekko ja kun siru on pienempi niin suurempi osa siruista on ehjiä.
Intelin pelaamiseen suunnattu työpöytäprosessori on kuin pitsa josta 1/3 on ilman täytettä. Maksat koko pitsasta mutta kolmasosa siitä on suurimmalle osalle porukasta ihan turhaa. Voi sen syödä kyllä kokonaan, mutta ei se täytteetön osa mitään kovin herkkua ole. Mieluummin ostaisin vain sen 2/3 pitsasta jossa on niitä täytteitä ja maksaisin vain siitä 2/3:n kokoisesta pitsasta.

Vai onko täällä jollain koneessa esim. 9900K tai 10900K ilman erillistä näytönohjainta? Ja jos on niin mihin käyttöön kone on hankittu?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
7 032
Olettaen ettei 14nm:lle porttaaminen ole vaikuttanut asiaan, niin 18% tuolla testipatteristolla
Tässä on kanssa käsittääkseni muistien nopeus noussu 2666 -> 4266MHz, työpöydällä vastaavaa 60% hyppyä ei ole odotettavissa. Toisaalta on myös mahdollista, tosin epätodennäköistä, että 14nm porttauksen yhteydessä ollaan saatu jotain suorituskykyä puristettua mihin ei ole ollut aikaa 10nm tuotteita markkinoille puskettaessa.

Mielenkiintoista seurata joka tapauksessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 269

Niillähän on. Senkus ostat KF-version. :)
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 831
Tässä on kanssa käsittääkseni muistien nopeus noussu 2666 -> 4266MHz, työpöydällä vastaavaa 60% hyppyä ei ole odotettavissa. Toisaalta on myös mahdollista, tosin epätodennäköistä, että 14nm porttauksen yhteydessä ollaan saatu jotain suorituskykyä puristettua mihin ei ole ollut aikaa 10nm tuotteita markkinoille puskettaessa.

Mielenkiintoista seurata joka tapauksessa.
4266MHz muistikellotaajuus on saavutettavissa jo 9900K + Z370 alustalla, joten olisi jopa pettymys jos tuohon ei yllettäisi. Virallinen tuki on vain tuo 3200MHz, josta ei tarvitse välittää, lähes samaan hintaan saa nopeampia muisteja.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
7 032
4266MHz muistikellotaajuus on saavutettavissa jo 9900K + Z370 alustalla, joten olisi jopa pettymys jos tuohon ei yllettäisi. Virallinen tuki on vain tuo 3200MHz, josta ei tarvitse välittää, lähes samaan hintaan saa nopeampia muisteja.
Oikeassa olet. Tarkoitukseni oli vain mainita että ero ei tule olemaan tuo sama 18%, sillä muistien nopeus ei nouse samalla tavalla 60%, kuin mitä tuossa intelin vertailussa.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 511
Vai onko täällä jollain koneessa esim. 9900K tai 10900K ilman erillistä näytönohjainta? Ja jos on niin mihin käyttöön kone on hankittu?
Softakehitystä varten hankitussa buildiboksissa ei ollut edes näyttöä alkuun, tosin siirryin sitten käyttämään sitä ihan suoraan. Mitään tarvetta erilliselle näytönohjaimelle siinä käytössä ei varsinaisesti ole ellei oikeasti tee jotain graafisesti rankempaa häröilyä, 9900K:n sisäinen riitti ihan hyvin 1440p ruudun ajamiseen. Nyt siinä on tosin erillinen näyttis, mutta ei siksi että olisi pakko olla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
18 547
Tein juuri vanhemmilleni koneen ilman näytönohjainta. Integroitu riittää kaikkeen. Emolta saa dp + hdmi ja integroitu 3d on tarpeeksi hyvä ei-peleille ja nuo videotuet, joita tässäkin mainitaan, ovat toimineet hienosti ja niitä siis käytetään vaikka Netflixiin tai web-kameran streamin pakkaamiseen.

Itsehän luin tuosta, että näillä ajaa 4K tai 5K -näyttöjä ja videot pyörii 4K 60fps. Tämmöisellä integroidulla tekee siis kaiken, mitä töissä voisi kuvitella, mutta pelaamiseen ei ole tarkoitettu.

Taitaa olla niin, että näillä tehoilla päästään AMD:n 3000-sarjan APUjen tasolle pelisuorituskyvyssä ja se on silti luokkaa peruna ja ei kukaan enää tässä vaiheessa kuvittele, että näillä integroiduilla pelattaisiin jotain.

--

Itse uudistuksista pidän tärkeimpänä, että Intel vihdoin saa PCI-express 4.0 -tuen.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
810
Eihän se nyt ole realistista edes (paitsi ehkä Intel fanien odotuksissa) olettaa että uuden prosessoriarkkitehtuurin versio menisi myös tuonne 5.3GHz tai edes 5GHz. En hirmuisesti yllättyisi jos Zen tyyppisesti ensin olisi 1700(X) luokkaa, sitten 2700(X) ja vihdoin 3700(X) => 5700(X) millä taas päästään ehkä 3-5 vuoden sisällä lähelle tai päälle 5GHz lukemia sekä näitä nykyisiä tehoja. Tietysti myös ytimiä samalla tulenee lisää ja päästään ehkä vihdoin pois noista 14nm versioista.
Eikö tuo 10nm:n Ice Lake jo boostaa sinne 4.8GHz:iin? Jos 14nm:lla jäätäisiin myös alle 5GHz:in niin ei siinä olisi mitään järkeä, aika turvallista on olettaa, että mennään päälle 5GHz.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
7 032
Eikö tuo 10nm:n Ice Lake jo boostaa sinne 4.8GHz:iin? Jos 14nm:lla jäätäisiin myös alle 5GHz:in niin ei siinä olisi mitään järkeä, aika turvallista on olettaa, että mennään päälle 5GHz.
Joku pari prosenttia piireistä venyy sinne, suurin osa boostaa vain 4,2 asti.

Olisi kyllä perus inteliä valmistaa tuotantoerän verran prosessoreja jotta saadaan viisi yksisarvista techtubettajille.
 
tavallinen viikari

Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 189
Kyllä tuo integroitu näytönohjain on mielestäni aivan ehdoton varuste. EU:n pitäisi määrätä se pakolliseksi:)

Ei tarvi kuin muutama topikki lukea ongelmat-palstaa, kun AMD omistaja valittaa, että kuva ei tule, mitä tehdään? Intel käyttäjä kytkee näytön ingroidulle näytönohjaimelle ja ratkaisee ongelman. AMD:lle tuo on showstopperi.
 
aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 189
Mistä tuo tieto, että Rocket Lake-S sopisi Z490 lankuille, on peräisin? Ei ainakaan tuolla linkin takana Intelin sivulla sattunut heti silmään.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
7 032
Mistä tuo tieto, että Rocket Lake-S sopisi Z490 lankuille, on peräisin? Ei ainakaan tuolla linkin takana Intelin sivulla sattunut heti silmään.
Ainakin vuotaneita testituloksia löytyy joissa on rocket lake prossu ja z490 emolevy. Voihan intel tuon yhteensopivuuden julkaisua ennen halutessaan vielä estääkkin toki.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 599
Mistä tuo tieto, että Rocket Lake-S sopisi Z490 lankuille, on peräisin? Ei ainakaan tuolla linkin takana Intelin sivulla sattunut heti silmään.
Vuotaneista testeistä ja suoraan emolevyvalmistajilta.
Tässä esimerkiksi Gigabyte
 
Liittynyt
05.03.2018
Viestejä
1 072
Vähän tuoksahtaa Harvialta. Saapa nähdä mitkä ne kellot sitten ovat. Ei ne kai voisi tätä launchata jos häviäisi 10900K:lle, eihän?
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
66
Edelleen 14 nm prosessi ja kaheksan corea lippulaivassa. Ei nyt ihan vakuuta, että teknologiajätillä olisi homma hallussa.
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
825
Kyllä tuo integroitu näytönohjain on mielestäni aivan ehdoton varuste. EU:n pitäisi määrätä se pakolliseksi:)

Ei tarvi kuin muutama topikki lukea ongelmat-palstaa, kun AMD omistaja valittaa, että kuva ei tule, mitä tehdään? Intel käyttäjä kytkee näytön ingroidulle näytönohjaimelle ja ratkaisee ongelman. AMD:lle tuo on showstopperi.
Ei pitäisi koska se maksaa.

Itsellä ainakin on aina hyllyssä yksi SER tason kortti tuota varten. Sillon kun ostin paremman (käytetyn) kortin jäi RX 280 hyllyyn koska siitä ei postikulujen vuoksi ees dokaus jenejä oisi saanut. :)
 
Liittynyt
15.11.2017
Viestejä
546

Yhdyn tähän. Turha maksaa ominaisuudesta jota en ole ikinä tarvinnut. Toki niillekkin on markkinansa mutta imho intelillä on ihan liikaa eri versioita prossuista.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
377
On niissäkin se integroitu näytönohjain piisirulla.
Kannattaa muistaa että pelaajat on loppujenlopuksi suhteellisen pieni osa Intelin koko asiakaskuntaa ja kaikille muille tuo iGPU kyllä kelpaa. En usko että siitä päästään eroon ennen Intelin mahdollista siirtymistä chiplet prossuihin
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 922

Itse asiassa kylläkin iso osa tehokasta prosessoria työ/harrastehommissa tarvitsevista hyödyntää myös suht tehokasta näytönohjainta, esim monenlainen renderöinti, simulointi ja mallinnus on nykyään todella usein GPU-kiihdytettyä

Usein sitten he jotka eivät tarvitse näyttitehoja mihinkään eivät myös ihmeemmin tarvitse prossutehoja, vaan perus 4c/8t prossu potkii vähintään tarpeeksi hyvin kaikissa tehtävissä.

Sit kun tarvitaan vakavasti prossutehoa, niin myös Intelin puolella siirrytään workstation alustalle, jossa iGPU:ta sit ei ole. Oikeastaan en äkkiseltään keksi sovelluksia, johon 3400G ei riitä, mutta joku 10900K tyydyttää tarpeet eikä workstation alustalle ole järkeä siirtyä. Juu, tämmöisiä varmasti on, en vaan heti äkkiseltään keksi.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
891
Olisi kyllä aika kova saavutus Inteliltä jos veisivät AMD:ltä suorituskykyisimmän suorittimen tittelin max 8 -ytimisellä suorittimella.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 922
Vähän tuoksahtaa Harvialta. Saapa nähdä mitkä ne kellot sitten ovat. Ei ne kai voisi tätä launchata jos häviäisi 10900K:lle, eihän?
Todenäköisesti multicoressa on n. tasoissa ja single coressa ja peleissä reilusti edellä. Boostikellot ovat melkolailla varmasti yli 5Ghz, se on sitten mielenkiintoista miten kaikkien ytimien rasituksessa
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 226
Olisi kyllä aika kova saavutus Inteliltä jos veisivät AMD:ltä suorituskykyisimmän suorittimen tittelin max 8 -ytimisellä suorittimella.
On se mahdollista, mutta virrankulutuslukemat ovat luultavasti varsin masentavia
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 424

"Suorituskykyisimmän peliprosessorin" tittelin ehkä, mutta ei todellakaan "suorituskykyisimmän suorittimen" titteliä. 8 corea pitäisi kellottua johonkin 8+GHz, jotta sillä olisi mitään mahdollisuuksia AMD 16 core prossuja vastaan.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 831
On se mahdollista, mutta virrankulutuslukemat ovat luultavasti varsin masentavia
TDP ja PL2 samat kuin 10900K:ssa, eli suorituskykyä ja lämpöä piisaa talven varalle. En usko että tuota julkaistaisiin ns. lippulaivana jos häviäisi 10900K:lle yleisesti multicore-testeissä, se vasta masentavaa olisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
18 547
Turbo 4.2GHz on aika alhainen, jos ei ole all core. Single Threadissa pitäisi mennä sinnä 5GHz luokkaan tai lähelle, että saa kisattua uusien Ryzeneiden kanssa.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 831
18% parempaa yhden ytimen suorituskykyä lupailee, ei huono, tosin sivusto ei kerro millä kellotaajuudella tuo on saavutettu.

Turbo 4.2GHz on aika alhainen, jos ei ole all core. Single Threadissa pitäisi mennä sinnä 5GHz luokkaan tai lähelle, että saa kisattua uusien Ryzeneiden kanssa.
Onhan tuossa 18% parempi yhden ytimen suorituskyky vs 10900K, joten ei tuo 4.2GHz taida pitää paikkaansa.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 016
Vähän tuoksahtaa Harvialta. Saapa nähdä mitkä ne kellot sitten ovat. Ei ne kai voisi tätä launchata jos häviäisi 10900K:lle, eihän?
Tässä pitää nyt muistaa se, että Skylake, johon 10900K:kin perustuu, on viisi vuotta vanha arkkitehtuuri. AMD saa ilmeisesti Zen 3:sta irti reilusti enemmän potkua kuin Zen 2:sta valmistustekniikan pysyessä suunnilleen samana. Intel ei olisi lähtenyt uusimaan ytimien arkkitehtuuria käyttäen edelleen 14 nm valmistustekniikkaa, jos suorituskykyä ei olisi tulossa mukavasti lisää.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 424
Intel ei olisi lähtenyt uusimaan ytimien arkkitehtuuria käyttäen edelleen 14 nm valmistustekniikkaa, jos suorituskykyä ei olisi tulossa mukavasti lisää.
Intel ei olisi lähtenyt siirtämään uutta arkkitehtuuria 14nm:lle, jos heidän 10nm olisi ollut kunnossa. Nyt 14nm mahdollistaa paremmat kellot, joten siksi on pakko tehdä porttaus. Jos 10nm olisi riittävän kunnossa niin tätä ei todellakaan tehtäisi.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 596
18% parempaa yhden ytimen suorituskykyä lupailee, ei huono, tosin sivusto ei kerro millä kellotaajuudella tuo on saavutettu.

Onhan tuossa 18% parempi yhden ytimen suorituskyky vs 10900K, joten ei tuo 4.2GHz taida pitää paikkaansa.
UserBenchmarkin ilmoittama kellotaajuus näyttää olevan kaikkien ytimien kellotaajuus. Tämä käy ilmi, kun katselee esimerkiksi mobiiliprosessoreiden lukemia. Esimerkiksi i7-1065G7:n yhden ytimen turbotaajuus on 3,9Ghz mutta kaikkien ydinten 3,5Ghz. UserBenchmark ilmoittaa parhaimman ajon kellotaajuudeksi juurikin 3,5Ghz.

10900K:lle näytetään 5,35Ghz taajuutta, kun joku on varmaan ylikellottamalla vetänyt kovimman tuloksen tauluun @5,35Ghz all core ties millä jäähdytyksellä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
10 186
Voisikohan Intel jossain vaiheessa tiputtaa sen turhanpäiväisen grafiikkaohjaimensa tuolta piisirulta kokonaan pois? Edes niissä enempi pelaamiseen suunnatuissa huippumalleissaan? Ymmärrän kyllä jossain perus i3:ssa sen grafiikkaohjaimen, jos joku rakentaa jotain halpis työkonetta, mediakeskusta tai pelikonetta vanhemmille peleille. Ei tarvitse erillistä näyttistä. Mutta kun työpöytäprosessori maksaa >500€ niin olisi ihan kivaa että se prosessori sitten olisi kokonaan prosessoria, eikä joku hybridi prossu + näyttis jossa näyttikselle ei ole mitään käyttöä, mutta josta kuitenkin joutuu maksamaan kun se kerran siellä piisirulla fyysisesti on.
Integroidun grafiikkapiirin tiputtaminen pois vois myös helpottaa Intelin tuotanto-ongelmiin kun jokaisen prosessorin pinta-ala tippuisi huomattavasti -> mahtuu enemmän prosessoreja per piikiekko ja kun siru on pienempi niin suurempi osa siruista on ehjiä.
Intelin pelaamiseen suunnattu työpöytäprosessori on kuin pitsa josta 1/3 on ilman täytettä. Maksat koko pitsasta mutta kolmasosa siitä on suurimmalle osalle porukasta ihan turhaa. Voi sen syödä kyllä kokonaan, mutta ei se täytteetön osa mitään kovin herkkua ole. Mieluummin ostaisin vain sen 2/3 pitsasta jossa on niitä täytteitä ja maksaisin vain siitä 2/3:n kokoisesta pitsasta.

Vai onko täällä jollain koneessa esim. 9900K tai 10900K ilman erillistä näytönohjainta? Ja jos on niin mihin käyttöön kone on hankittu?
9900K;n ja 109000K:n alustat on tarkoitettu ja suunniteltu etupäässä kevyeeseen käyttöön. Integroitu riittää paremmin kuin hyvin kaikkeen peruskäyttöön, mihin noita myydään kotiin ja toimistoihin. Jos joku pelaa noilla, niin sitten hankkii sen näyttiksen. Kokonaiskuvassa ko ryhmä ei jokatapauksessa ole iso, vaikka tämä foorumi vääristääkin tuon pahasti.
Kyllähän Intelilläkin on ollut perinteisesti alusta, jolla prossuissa ei ole näyttistä.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Olis kyllä mielenkiintoista tietää mikä siinä 10 nm prosessissa tökkii? Toki osa ongelmista on tiedossa ja kelloja ei saada ylös sillä mutta on siinä jotain muutakin häikkää kun se? Onko mitään tietoa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 313
Huomatkaapa miten suorituskyky sakkaa kun säikeiden määrä kasvaa. 8 säikeellä 10900K on 4% nopeampi.

Väitän että tässä tulee lämmöt tai tdp vastaan, cove ytimet on valtavia 14nm prosessille.
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
825
Olis kyllä mielenkiintoista tietää mikä siinä 10 nm prosessissa tökkii? Toki osa ongelmista on tiedossa ja kelloja ei saada ylös sillä mutta on siinä jotain muutakin häikkää kun se? Onko mitään tietoa?
Liekkö se uusin enää niin pahasti sinänsä tökkii, mutta sitä verrataan nyt aivan loppuun asti optimoituun 14nm prosessiin. Siinä mielessä ei voi 1:1 verrata edellisien prosessivaihdosten välillä. Esim jos nyt vaikka vertaisi 22nm viimeistä vs 14nm viimeistä suoraan unohtaen alkupään versiot niin 14nm näyttäisi jumalaiselta prosessilta.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 016
Olis kyllä mielenkiintoista tietää mikä siinä 10 nm prosessissa tökkii? Toki osa ongelmista on tiedossa ja kelloja ei saada ylös sillä mutta on siinä jotain muutakin häikkää kun se? Onko mitään tietoa?
Saannot eivät ilmeisesti ole olleet ihan riittäviä ainakin päätellen siitä, että Ice Lake-SP:tä lykättiin ensi vuoden alkuun, vaikka siinä tuskin hirveitä kelloja käytetään.
 
sawe

ATI Rage jo vuodesta 1996
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
259
Olettaen ettei 14nm:lle porttaaminen ole vaikuttanut asiaan, niin 18% tuolla testipatteristolla
Muistakaa että Shrout asialla, eli herra tietää kaikki kieroudet graafien ja testien vääristelyihin.
 
sawe

ATI Rage jo vuodesta 1996
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
259
Olisi kyllä aika kova saavutus Inteliltä jos veisivät AMD:ltä suorituskykyisimmän suorittimen tittelin max 8 -ytimisellä suorittimella.
Niinhän ne tekee, mutta jos Ryzen ei olisi ilmaantunut kartalle, tuokin julkaistaisiin vasta 2050.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 288
Olisi kyllä aika kova saavutus Inteliltä jos veisivät AMD:ltä suorituskykyisimmän suorittimen tittelin max 8 -ytimisellä suorittimella.
Joo, toivotaan vaan kovasti, että all core kellotaajuudet olisi samoissa lukemissa kuin 10900K:lla ja siihen sitten se IPC parannus päälle.

Herää yksi pari kysymystä: jos kerran kahdeksan ydintä on uusi maksimi, niin eikai Intel kutsu sitä i9-nimellä? Tai pyydä siitä vajaata kuuttasataa euroa?
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 619
Herää yksi pari kysymystä: jos kerran kahdeksan ydintä on uusi maksimi, niin eikai Intel kutsu sitä i9-nimellä? Tai pyydä siitä vajaata kuuttasataa euroa?
Eivät he nyt voi edes fanienkaan mielestä pyytää päälle 429€ koska AMD:n 5800X hinta (479€ eli +50€) oli riistoa ja järkyttävän kallista ja hinnan olisi pitänyt olla VÄHINTÄÄN tuo 429€ tai mieluummin vähemmänkin. Kuitenkin tuo 5800X taitaa olla se uusin nopein peliprosessori 8-ydin luokassa kun se julkaistaan... :smoke:
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 397
Tämä mallisto on siis se minkä odotan olevan 10-sarjan kanssa suunnilleen samoissa tehoissa ja alentavan virrankulutusta. Tuli sekoiltua aiempaan Intel-uutiseen. Tästä kielii se että ytimien määrää on tiputettu, mikä automaattisesti laskee lippulaivan kulutusta. Tehotavoitteen puolesta ei ole tarvetta näemmä useammalle. Zen 3 kaikkiaan luultavimmin parempi joka osa-alueella, mutta vihdoin saa myös pätevän Intelin ilman kiuaslämpöjä. Varsinkin tuo 400-sarjan emoihin yhteensopivuus on hieno juttu, sillä ne menevät alennukseen ennemmin tai myöhemmin uudempien tieltä. Alkaa siis näyttää ihan hyvältä.

Lähinnä jään pohtimaan onko 10-sarjan parhaat mallit tarkoitus elää rinnalla niille jotka haluavat jostain syystä sen tehokkaimman Intelin, vaikka Zen 3 nämä päihittääkin. Ei edes kovin edukkaalla hinnalla kiinnosta 10-sarja virrankulutuksen tähden jos minulta kysytään, mutta onhan kahdeksanytimisessä mallissa hyvä kellotusvara. Taasen uusi Rocket Lake -huippumallin on päristävä aika kovilla kelloilla jos aikoo kahdeksalla ytimellä päihittää kymmenen edeltävää, eli onko sittenkin tehty parhaan mallin kohdalla kompromissi virrankulutuksessa? Toivottavasti ei.

Tykkään myös kuten jotkin muut että mukana on grafiikkasiru, Rocket Lakessa varsin vakuuttava vielä, mutta saa olla tarjolla ilmankin (toimivaa sirua) F-mallit jos hinnassa säästetään, vaan eipä ole aikaisemmin nuo olleet yhtään sen halvempia, kympin tai pari. Kyllä minä 20 € lisää ehdottomasti maksan siitä että mukana on tuo siru.
Intel toimii viisaasti panostaessaan grafiikkapuolen suorituskykyyn tarmokkaasti. Läppärin ostajat suosivat tällaisia malleja yhä enemmän, kuten Ryzen 4000U -sarja on osoittanut kysynnän suhteen. Grafiikkapiirillä asioiden kiihdyttäminen on nykypäivää, vaikka tuokin uudet haasteensa ohjelmointiin. Ei tarvitsisi ydinrallia harrastaa nykyisellä tavalla niin kiivaasti jos huomio olisi enemmän grafiikkapiirien potentiaalissa.

Erittäin mielenkiintoinen julkaisu edessä!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Olisi kyllä aika kova saavutus Inteliltä jos veisivät AMD:ltä suorituskykyisimmän suorittimen tittelin max 8 -ytimisellä suorittimella.
Peli suorituskyvyssä todennäköisesti tulee viemään koska yli 8 ytimestä ei ole mitään hyötyä.

Eivät he nyt voi edes fanienkaan mielestä pyytää päälle 429€ koska AMD:n 5800X hinta (479€ eli +50€) oli riistoa ja järkyttävän kallista ja hinnan olisi pitänyt olla VÄHINTÄÄN tuo 429€ tai mieluummin vähemmänkin. Kuitenkin tuo 5800X taitaa olla se uusin nopein peliprosessori 8-ydin luokassa kun se julkaistaan... :smoke:
Kai se Amd fanienkin mielestä on sitten okei mikäli Intelillä tulee nopein peliprossu jossa hinta +50e yli Amd?
Vai onko se riistoa vain Intelin kohdalla? mutta ei Amd?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 016
Tämä mallisto on siis se minkä odotan olevan 10-sarjan kanssa suunnilleen samoissa tehoissa ja alentavan virrankulutusta. Tuli sekoiltua aiempaan Intel-uutiseen. Tästä kielii se että ytimien määrää on tiputettu, mikä automaattisesti laskee lippulaivan kulutusta. Tehotavoitteen puolesta ei ole tarvetta näemmä useammalle. Zen 3 kaikkiaan luultavimmin parempi joka osa-alueella, mutta vihdoin saa myös pätevän Intelin ilman kiuaslämpöjä.
Tarkoitatko, että et aio hankkia lippulaivamallia? Itse olen varma, että koska 14 nm prosessi on niin hyvin kellottuva, niin Rocket Lakessa kyllä otetaan kaikki irti mitä lähtee, ja se näkyy virrankulutuksessa. Ytimien määrää on todennäköisesti laskettu siksi, että muuten piilastusta tulisi liian iso.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Joo kyllä niistä otetaan irti mitä saadaan mutta
kaikki ei ymmärrä ettei ne intelin varsinkaan (ei OC) kulutukset pelikäytössä ole juurikaan sen kummoisemmat kuin Ryzeleillä.

Totuttu liikaa katselemaan niitä softa testien CPU 100% usage MAX OC kulutuksia jotka kuvitellaan sitten edustavan jotenkin peleissä tapahtuvaa kulutusta.
(Varmaan täysin tahallista osalla)

Edes kellotetuina Intelit eivät ole mitenkään mahdottomasti enemmän Ryneneitä kuluttavia kun kyse on peleistä.
Tämä yhdistettynä sitten 1440p/4K pelailuun jolloin Cpu usage entisestään tipahtaa Vs 1080P resoluutio.

Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
7 032
Tämä mallisto on siis se minkä odotan olevan 10-sarjan kanssa suunnilleen samoissa tehoissa ja alentavan virrankulutusta.
Nämä tulevat 100% varmuudella olemaan kovimmat kiukaat mitä kuluttajaprossupuolella on nähty aikoihin, luultavasti mennään heittämällä yli jopa AMD:n FX paahtimista. Suorituskyky matalan säiekuorman softissa tulee olemaan 10-18% parempi kuin nykyisillä.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Nämä tulevat 100% varmuudella olemaan kovimmat kiukaat mitä kuluttajaprossupuolella on nähty aikoihin, luultavasti mennään heittämällä yli jopa AMD:n FX paahtimista. Suorituskyky matalan säiekuorman softissa tulee olemaan 10-18% parempi kuin nykyisillä.
Tuskin pääsee 8 ytimellä hyötysoftissa samoihin kulutuksiin kuin 10900K.lla
Peleissä kulutus saattaa olla 10-20w maltillisempi suorituskyvyn parantuessa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
194 086
Viestejä
3 508 726
Jäsenet
62 444
Uusin jäsen
semezi

Hinta.fi

Ylös Bottom