Intel kertoi Arc-näytönohjainten ongelmista ja Sapphire Rapidsin myöhästymisestä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 361


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intel ilmoitti viime viikon lopulla vuoden toisen neljänneksen tuloksensa. Vaikka ilmassa on ollut merkkejä kysynnän laskusta, tuskin kukaan odotti yhtiön neljänneksen olevan tappiollinen. Kyseessä oli vuodesta 1993 laskien vasta sen kolmas tappiollinen neljännes.

Osavuosikatsauksen yhteydessä pidettiin luonnollisesti myös konferenssipuhelu sijoittajille. Mielenkiintoisimmasta päästä puhelussa olivat yhtiön Arc-näytönohjaimia ja tulevia 4. sukupolven Xeon Scalable -prosessoreita koskevat kommentit.

Intelin Arc-näytönohjainten alkutaival ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Yhtiön toimitusjohtaja Pat Gelsinger kertoi suoraan, että se ei tule saavuttamaan aiemmin ilmoittamaansa tavoitetta 4 miljoonasta myydystä erillisnäytönohjaimesta kuluvan vuoden aikana erinäisten ongelmien vuoksi. Näytönohjainten julkaisuaikataulua on jouduttu korjaamaan useampaan otteeseen ja varsinkin ajurit ovat olleet yhtiölle iso kompastuskivi.

Gelsinger myönsikin heti alkuun, että yhtiön näytönohjainten ohjelmistopuoli on selvästi heikompi, kuin pitäisi. Yhtiö uskoi, että se pääsisi alkuun ajureissa hyödyntämällä nykyisten integroitujen ajureidensa ajuripinoa runkona, mutta joutui toteamaan ettei se ollut alkuunkaan sopiva tehokkaampien näytönohjainten tarpeisiin saati sitten peliyhteensopivuuden osalta. Intel ilmoitti aiemmin, että se siirtää Gen9.x ja vanhempien arkkitehtuurien tuen ns. Legacy-ajureiden puolelle, mikä antaa sille mahdollisuuden keskittyä pelkkiin Xe-näytönohjaimiin jatkossa.

Toistaiseksi Intel on saanut Arc-näytönohjaimiaan myyntiin vain kannettavissa sekä yhden edullisimman pään mallin muodossa työpöytäpuolella, joka sekin on myynnissä vain Kiinassa. Yhtiö on kuitenkin esitellyt aktiivisesti mm. tulevaa Arc A750 -mallia, jonka pitäisi tarjota jo pelikelpoista suorituskykyä uudemmissakin peleissä, vaikkei mistään terävimmän kärjen tehonäytönohjaimesta puhutakaan. Yhtiö uskoo edelleen pääsevänsä aloittamaan Arc A5- ja A7-sarjojen näytönohjainten toimitukset kuluvan neljänneksen aikana eli syyskuun loppuun mennessä.

Sapphire Rapids -koodinimellä tunnetut 4. sukupolven Xeon Scalable -prosessorit ovat tiettävästi jo toiminnassa joillain yhtiön asiakkailla, mutta prosessoreista paljastui viime hetkillä vielä tietoturvabugi, joka vaati korjaamista rautatasolla. Prosessorista jouduttiin sen myötä suunnittelemaan jälleen uusi stepping, mikä luonnollisesti vie aikaa niin suunnittelun kuin itse toteutuksen ja sen testauksen osalta. Yhtiön mukaan bugi ei kuitenkaan koske kaikkia Sapphire Rapidsin versioita, joten yhtiöllä on jo tuotannossa joitain malleja. Myös korjatut versiot on tarkoitus saattaa markkinoille tänä vuonna, mutta käytännössä niitä päästään toimittamaan reilummin vasta ensi vuoden puolella. Alun perin Sapphire Rapidsin toimitukset piti aloittaa jo viime vuoden alkupuolella.

Igor's Labin tietojen mukaan tilanne on kuitenkin ollut vielä merkittävästi huonompikin. Sivuston mukaan Sapphire Rapids -prosessorin bugilistalla on jo yhteensä 500 eri ongelmaa, joita on korjattu jo peräti 12 eri steppingillä. Tuorein stepping, joka ilmeisesti on viimeinkin päätymässä loppujenkin mallien massatuotantoon, on steppingiä E5 yhtiön käytyä ensin läpi Steppingit A0, A1, B0, C0, C1, C2, D0, E0, E2, E3 ja E4. Perinteisesti pienet esimerkiksi metallikerrosten muutokset kerrotaan vaihtuvalla numerolla, kun isommat remontit vaihtavat kirjaimen seuraavaan.

Sapphire Rapids -ongelmien ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa tulevien Xeon-mallien aikatauluun ja seuraavan Emerald Rapidsin pitäisi ehtiä myyntiin vuoden 2023 aikana aiempien suunnitelmien mukaisesti. Yhtiö mainitsi lisäksi, että se pääsee käynnistämään Granite Rapidsin ensimmäistä kertaa vielä kuluvan vuosineljänneksen aikana. Granite Rapids on Emerald Rapidsin seuraaja, joka tullaan valmistamaan ainakin osin Intel 3 -prosessilla. Prosessorit on tarkoitus julkaista 2024 ja ne saavat rinnalleen Sierra Forest -koodinimelliset prosessorit, joissa tehokkaat P-ytimet on korvattu energiatehokkailla E-ytimillä.

Lähteet: Intel @ SeekingAlpha, Igor's Lab

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

finWeazel

FIREd
Tukijäsen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
4 948
Mielenkiintoinen pointti intelin tarvitsemista korjauksista Sapphire rapidsiin versus nvidian h100 gpu. Toki cpu taitaa olla paljon monimutkaisempi suunnitella, mutta silti järkyttävä määrä respinnejä intelillä(12). HVM=High Volume Manufacturing. HVM:aa ennen toki voitu tehdä protot/mahdolliset riskierät/muut pienen voluumin tuotannot, joissa ei haittaa tai voidaan ottaa riski siitä, että tulee sekundaa takaisin.

 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
186 537
Viestejä
3 397 462
Jäsenet
60 769
Uusin jäsen
metsanpukki

Hinta.fi

Ylös Bottom