Intel julkisti 3D XPoint -muisteihin perustuvat Optane Memory -moduulit kuluttajamarkkinoille

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448



Intelin yhdessä Micronin kanssa kehittämä 3D XPoint -muistiteknologia esiteltiin alun perin jo heinäkuussa 2015. 3D XPoint on luotu täyttämään NAND- ja DRAM-muistien väliin jäävää ammottavaa aukkoa tarjoamalla moninkertaista nopeutta ja samankaltaisia kapasiteetteja NAND-muistien kanssa ollen kuitenkin samalla selvästi DRAM-muisteja edullisempia.

Viime viikolla pitkään jatkunut odotus uuteen muistityyppiin perustuvista SSD-asemista päättyi, kun Intel julkaisi ensimmäisen yrityskäyttöön suunnatun Optane SSD DC P4800X -sarjan PCI Express -väyläisen SSD-mallin. Nyt yhtiö on julkistanut myös ensimmäiset kuluttajapuolen 3D XPoint -tuotteet eli Optane Memory -moduulit.



Kuluttajapuolelle suunnatut Optane Memory -moduulit tulevat aluksi saataville 16 ja 32 gigatavuisina malleina. Ne asennetaan M.2-liitäntään ja hyödyntävät NVMe-protokollaa sekä PCI Express x2 -väylää. Kuten Memory-nimestä voi päätellä, niitä ei ole tarkoitettu NAND-pohjaisten SSD-asemien korvikkeiksi, vaan kiihdyttämän tietokoneen toimintaa välimuistina useiten kiintolevyltä haetulle datalle. Varsinaiset Optane-SSD-asemat saadaan kuluttajamarkkinoille vasta myöhemmin.

Intel käyttää Optane Memory -moduuleissa samoja 20 nanometrin prosessilla valmistettuja 128 gigabitin 3D XPoint -muisteja kuin yrittäjäpuolen SSD-asemissaan. 16 Gt:n mallille Intel lupaa lukunopeudeksi maksimissaan 900 Mt/s ja kirjoitusnopeudeksi 145 Mt/s. Satunnaisluku- ja -kirjoitusnopeudeksi kerrotaan 190 000 ja 35 000 IOPSia ja kirjoitus- ja lukulatensseiksi 18 ja 7 µs. 32 Gt:n mallin vastaavat luvut ovat 1350 ja 290 Mt/s, 240 000 ja 65 000 IOPSia sekä 30 ja 9 µs. Kummallekin mallille luvataan kestävyyden saralla 182,5 teratavun kirjoitusmäärät ja takuuta viiden vuoden edestä.

[caption id="attachment_5346" align="alignnone" width="1024"] Linus Tech Tipsin suorituskykymittaukset[/caption]

Intelin mukaan Optane Memory -moduuli voi parhaimmillaan puolittaa järjestelmän käynnistymisajan, jonka lisäksi se parantaisi parhaimmillaan yleistä suorituskykyä 28 % ja tallennustilan nopeutta 14 kertaiseksi. Valitettavasti yhtiö unohti mainita käytetyn testikokoonpanon, mutta oletettavasti se on sama kuin Linus Tech Tipsin videolla. Tämä tarkoittaa lukujen näyttävän paljonko Optane Memory nopeuttaisi kiintolevyllä varustettua 7. sukupolven Core i7 -kokoonpanoa. SSD-asemalla varustetuissa kokoonpanoissa Optane Memory -moduulin toimiminen välimuistina todennäköisesti nopeuttaa suorituskykyä edelleen, mutta tarkkoja lukuja sen suhteen saadaan vasta kun Optane Memory -moduulit saadaan kolmansien osapuolien kattaviin testeihin.

Optane Memory -moduulit vaativat toimiakseen Intelin 7. sukupolven Core-prosessorin (Kaby Lake) ja 200-sarjan piirisarjalla varustetun emolevyn. Intel on julkaissut sivuillaan myös listan virallisesti Optane Memory -moduuleita tukevista emolevyistä. Nyt julkistetut 16 ja 32 Gt:n mallit tulevat saataville 24. huhtikuuta, mutta ne ovat jo nyt ennakkotilattavissa 44 ja 77 dollarin verottomin suositushinnoin.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Optane Memory -moduulit vaativat toimiakseen Intelin 7. sukupolven Core-prosessorin (Kaby Lake) ja 200-sarjan SSD-aseman
Oiskohan tarkoitus olla 200-piirisarjalla varustetun emolevyn? Tai jotain sinne päin.

Näistä oli hieman kovemmat odotukset.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 799
Voi Intel hyvä, tällaisten aika meni jo. Moisella gigatavuhinnalla olisi voinut onnistua vielä 3-4v sitten?
Perusluokan bisnesmikrotkin ovat jo vuosi-pari sitten vihdoin siirtyneet SSD-aikaan, joten tuolla hinnalla eivät kelpaa enää HDD-kiihdytykseenkään. Ja vaatii vieläpä ylihintaisen piirisarjan edes toimiakseen. Seagaten SSHD-virityskin oli jo pari vuotta sitten järkevämmin hinnoiteltu, tosin koska jättivät sen flash-puolen niin naurettavan kokoiseksi (8GT) niin sekään ei markkinoita vallannut.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
35
Vanhassa työläppärissäni oli oikein 24 gigan SSD-cache. Levy oli kuitenkin ehkä hitain vuosiin missään näkemäni; ei jäänyt positiivinen kuva homman toimimisesta.
 

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Voi Intel hyvä, tällaisten aika meni jo. Moisella gigatavuhinnalla olisi voinut onnistua vielä 3-4v sitten?
Noh.. eiköhän tuolllakin jouduta herääämään kun joku muukin rupesi myymään käyttäkelpoisia prossuja. Ei voi enää jäädä alkona myymään viinaa suomalaisille.. ts. tee mitä tahdot mihin hintaan tahdot niin asiakas löytyy.

Vasteajat noissa on ihan nyvät (µs), mutta nopeudet on sitten toinen juttu kun ei tarvitse edes high-end SSD olla, niin tuo optane jää kirjoitusnopeudessa kakkoseksi.

Cacheksi tuota voisi johonkin HDD:lla rullaavaan tunkkiin kuvitella, mutta miksi helvetissä.. jos lankulta löytyy M.2 liitin niin tumppaa siihen samantien vaikka pienen SSD:n jolle mahtuu koko käyttis ja perussoftat. Vanhempaan rautaan tuo taas ei käy. :confused:

Serveripuolen optane memory module himmeli vaikutti ihan asialliselta joihinkin laskenta yms ongelmiin, mutta kuluttajille julkaistut mallit vaikuttavat ihan turhilta.
 
Liittynyt
28.02.2017
Viestejä
70
Riittävästi muistia ja perus SSD, mihin tätä enää tarvitaan sotkemaan? Hyödyllinen ehkä kovalevykoneissa, vähän kuin readyboost ominaisuus.
 
Liittynyt
28.02.2017
Viestejä
70
Onkohan kukaan testannut, oliko tuosta readyboost ominaisuudesta oikeasti mitään hyötyä, vähän vaikutti sellaiselta placebo valinnalta aiemmassa työkoneessa.
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Intel muuten alkanut ottamaan vaikutteita AMD:n markkinoinnista. AMD:n hippi tyyli puree moneen.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
35
Vanhassa työläppärissäni oli oikein 24 gigan SSD-cache. Levy oli kuitenkin ehkä hitain vuosiin missään näkemäni; ei jäänyt positiivinen kuva homman toimimisesta.
Joku tällänenkö MyDigitalSSD 24GB Super Cache 2 mSATA SATA III 6G SSD | FNet HybriDisk Software | My Digital Discount - MyDigitalDiscount.com
Emolevylle juotettu se tuossa on:
http://www.notebookreview.com/notebookreview/asus-zenbook-ux32vd-review/2/
"This type of hybrid drive configuration is great when it works … but it isn’t working as well as it should here. Our standard storage tests all show the drive in the UX32VD running slower than a HDD would by itself."
Ei se cache tietysti ole tarkoitettukaan testiohjelmien tapaiselle käytölle, mutta ihan käytännössä läppäri oli tahmea (ja toisaalta rikki, omat kokemukset nopudesta sillä varauksella; emolle juotettu rikkinäinen 2GB DDR3 teki koneesta SER-tavaraa.) SSD itsessään ei ollut aivan toivottoman hidas, mutta ei nopeakaan:
https://www.tech-blogger.net/wp-content/uploads/2012/09/ssd_speed-150x150.png
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
35
Mitä ei ollut, SSD-cachea vai hidasta levyä? Ei siis ollut SSHD vaan erillinen 24G cache. Toisin kuin toisessa viestissä linkkaamassani testissä, "omassa" koneessa oli 4200 rpm levy, joka ei päässyt lähellekään testin 60/75 MB/s nopeuksia.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Onkohan kukaan testannut, oliko tuosta readyboost ominaisuudesta oikeasti mitään hyötyä, vähän vaikutti sellaiselta placebo valinnalta aiemmassa työkoneessa.
Minulla oli sellainen edellisessä työkoneessani. Kyllä se oli selvästi nopeampi kuin pelkkä HDD-ratkaisu.

Tämän Optanen ideaa kotikäytössä en kyllä ymmärrä. Ehkä ainoa markkinarako olisi se, jos haluaa paljon tallennustilaa halvalla, ja haluaisi silti hiukan suorituskykyäkin. Käytännössä siis esimerkiksi 1-2 teran HDD ja Optane. Mielenkiintoista nähdä, että löytyykö testeissä jotain hyötyä verrattuna SSD-ratkaisuun.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
283
Tällainen on hyödyllinen SSD+HDD-pelikoneissa, joissa SSD on käyttistä ja muutamia pelejä varten ja HDD on kaikkea muuta varten, kuten Linus LTT:ltä sanoi. Tämä tulee tuomaan HDD:lle melkein SSD:n nopeuden. Fakta on se, että 1TB:n kokoinen SSD on vielä erittäin kallis vrt. HDD:n, joten on kannatavampaa ostaa esim. 250-500gb SSD ja 1TB+ HDD.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 321
En ymmärrä yhtään. Intelin omat m.2 600p -sarjan 128/256GB levyt samoissa verottomissa hinnoissa suuremmilla nopeuksilla.
 

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Tuntuu täysin turhilta jos nopeudet on 900Mt/145Mt ja vievät vielä m.2 paikan.Tulee paljon halvemmaksi ostaa emo johon mahtuu ylimääräiset 16Gt/32Gt ddr4 muistia ja käyttää sitä cachenä?. :D

/edit
Mitäköhän olisi nopeus jos noi muistit vaihdettaisiin akkuvarmennetuihin ddr4 muisteihin?.:rofl::D
 
Viimeksi muokattu:

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Tällainen on hyödyllinen SSD+HDD-pelikoneissa, joissa SSD on käyttistä ja muutamia pelejä varten ja HDD on kaikkea muuta varten, kuten Linus LTT:ltä sanoi. Tämä tulee tuomaan HDD:lle melkein SSD:n nopeuden. Fakta on se, että 1TB:n kokoinen SSD on vielä erittäin kallis vrt. HDD:n, joten on kannatavampaa ostaa esim. 250-500gb SSD ja 1TB+ HDD.
Nojoo.. laiskan ratkaisu, mutta ei tuo oikeen hinnaltaan palvele. Harvoin myöskään kotikäytössä hyötyy noista IOPS määristä. En nyt oikeen saa itselleni perusteltua tuollaisen ostoa mihinkään käyttöön. Varsinkin kun tuo ei käy vanhaan koneeseen.. eli konekkin on jo sen verran arvokas, että miksei suoraan SSD.

Itselläkään ei ole kovin kummoinen kooltaan tuo käyttiksen SSD.. sinne sitten olen siirrellyt ne pari peliä joita silloin tällöin pelaan. Jahka pelikierrossa vaihtuu peli niin limpataan edelliset vaikka HDD:lle ja uudet kierrossa olevat SSD:lle.. (jos ja kun edes peli kummoisesti hyötyy SSD:llä majailusta).

256GB ssd, ~20TB laikkaa.. en ole vaihtamassa pelkästään SSDhen.. jostain kumman syystä. Varsinkin kun osa tuosta laikkatilasta on toki raid5 tai raid1 tilaa. Sen lisäksi vielä backuppilevyä oltava melkeen sama määrä. :)
 

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Ostaa emon johon mahtuu 128GB muistia ja tekee osan muistista ram levyksi jolle se peli jota pelataan ladataan hdd:ltä/ssd:ltä?.:)
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Ostaa emon johon mahtuu 128GB muistia ja tekee osan muistista ram levyksi jolle se peli jota pelataan ladataan hdd:ltä/ssd:ltä?.:)
128 gigaa muistia on aika kallista. ;) Eikä data säily rammissa bootin yli. Kaiken käynnistäminen ensi kertaa bootin jälkeen on hidasta.
 

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
n600€ 4x32GB kammoilla.Intelillä on todellisuustajun menettäneitä tyyppejä markkinoissa kun kuvittelevat että porukka ostaa 32GB m.2 aseman joka cachettaa hdd levyjä ja nopeutta boottia(ja tarvitsee vielä intelin 200 piirin ja uusimman kaby lake prosessorin?).Hyvä kun porukka nykyään enää edes sammuttaa konetta.. :D

/edit
$44 for the 16GB and $77 for the 32GB module

57€ maksaa 128GB ssd.Siitä 2x nopeammasta bootistakaan ei taida olla apua kuin ekassa bootissa kun pistetään virrat päälle koneessa?.:D
 
Viimeksi muokattu:

Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Öööh, onko nuo käynnistysajat sekunteja?
Eihän oma läppärikään käynnisty noin pitkään ihan perus SSD:llä. :confused:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Graafikuva menee yli ruudun känykässä.

Eikö näitä kuvien ylittämisiä pystytä pitämään ruodussa?
MS 640 XL.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Graafikuva menee yli ruudun känykässä.

Eikö näitä kuvien ylittämisiä pystytä pitämään ruodussa?
MS 640 XL.
liekö siellä luurin/selaimen asetuksissa joku pielessä? Täällä ainakin skaalautuu kuvat niin tässä ketjussa kuin etusivullakin sopiviksi. MS 950
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
MS-Luurissa ei ole minkäänlaisia asetuksia selaimelle, mitä voisi säätää? Kyllä teissä siellä päässä on useammin korjailtu ja otettu huomioon kuvien menemisen oikealta ylitse.

EDIT: Kokeillaanpas sellaista kuin tyhjentäisin kännykkäni välimuistit sun muut, niin josko etusivu muuttuisi? Menee hieman hetki testailemiseen.

EDIT 2: Ei auta, graafinen kuva ylittyy oikealta ylitse. Kai otitte huomioon, että MS 640 XL on WP 8.1 ja Kaotikalla taas on Windows 10?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Silloin minulla sattui olemaan viallinen MS 640 XL-luuri, niin asensin siihen "Windows 10" ja se toimi ihan erilaisella tavalla kuin mitä oli WP 8.1. Esimerkiksi useat kotimaiset sivustot tunnistivat 8.1-luurit ja laittoivat mobiiliksi vaikka asetuksissa luki tietokoneversio. Päivitettyäni viallisen kännykkäni Windowsiksi, niin yksikään kotisivu ei osannut määritellä sitä mobiiliksi vaan käyttäytyivät kuin luuri olisi ollut koko ajan tietokoneena.

Ehkä minun pitäisi päivittää oma luurini siihen uuteen Windowsiin nyt saman tien? Menettäisin siinä tietenkin Here-sovellukset, mutta samat ne olisivat Mapsilla tai muilla nimikkeillä, kun kerran Microsoft osti oikeudet Nokialta.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Silloin minulla sattui olemaan viallinen MS 640 XL-luuri, niin asensin siihen "Windows 10" ja se toimi ihan erilaisella tavalla kuin mitä oli WP 8.1. Esimerkiksi useat kotimaiset sivustot tunnistivat 8.1-luurit ja laittoivat mobiiliksi vaikka asetuksissa luki tietokoneversio. Päivitettyäni viallisen kännykkäni Windowsiksi, niin yksikään kotisivu ei osannut määritellä sitä mobiiliksi vaan käyttäytyivät kuin luuri olisi ollut koko ajan tietokoneena.

Ehkä minun pitäisi päivittää oma luurini siihen uuteen Windowsiin nyt saman tien? Menettäisin siinä tietenkin Here-sovellukset, mutta samat ne olisivat Mapsilla tai muilla nimikkeillä, kun kerran Microsoft osti oikeudet Nokialta.
Win10:n Edge-selaimella tuntuu tosiaan toimivan ihan hyvin tuo esiintyminen työpöytäselaimena, mutta se on valittavissa asetuksista että haluaako sen näkyvän mobiililaitteena vai työpöytävehkeenä.

Suosittelisin päivittelemään Win10:n tuohon luuriin, kun se kerran sille on virallisesti ihan saatavilla. Tästä riippumatta jos tuo kuvien ylimeno tietyillä selaimilla on korjattavissa järkevästi, se varmasti tullaan tekemään.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Win10:n Edge-selaimella tuntuu tosiaan toimivan ihan hyvin tuo esiintyminen työpöytäselaimena, mutta se on valittavissa asetuksista että haluaako sen näkyvän mobiililaitteena vai työpöytävehkeenä.

Suosittelisin päivittelemään Win10:n tuohon luuriin, kun se kerran sille on virallisesti ihan saatavilla. Tästä riippumatta jos tuo kuvien ylimeno tietyillä selaimilla on korjattavissa järkevästi, se varmasti tullaan tekemään.
Korjatkaa jo tuo ylimenevä graafikuva nyt vihdoin kuntoon. Tuo on vaarallinen suositus, että ette halua korjata ja suosittelette vaihtamaan luuria. Sillä te jätätte ne muutkin kärsimään kuvavirheistä. Tämä on ainoa vika monien uutisten joukosta.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Korjatkaa jo tuo ylimenevä graafikuva nyt vihdoin kuntoon. Tuo on vaarallinen suositus, että ette halua korjata ja suosittelette vaihtamaan luuria. Sillä te jätätte ne muutkin kärsimään kuvavirheistä. Tämä on ainoa vika monien uutisten joukosta.
Vikaa jota ei voida todentaa on vaikea korjata, mutta kyllä tuosta on jo viestiä pistetty eteenpäin. Suosituksen vaarallisuutta en ymmärrä, Microsoft tarjoaa Windows 10 -päivitystä ihan virallisesti Lumia 640 XL -mallille.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 563
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom