Intel julkaisi kuvan jättimäisestä Xe-HP-laskentapiiristä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intel valmistelee parhaillaan Xe-arkkitehtuuriin perustuvia näytönohjaimia ja laskentakortteja. Ensimmäisenä arkkitehtuuri saadaan kuluttajien käsiin integroituina ohjaimina Tiger Lake -prosessoreissa, mutta ensimmäinen 7 nanometrin versio tulee olemaan Ponte Vecchio -koodinimellä tunnettu Xe-HPC-arkkitehtuurin edustaja.

Intel Graphics on julkaissut nyt Twitter-tilillään kuvan nimeämättömästä piiristä, jonka valmistumista aikataulussa moni piti mahdottomana koronapandemian aiheuttaman etätyöpakon vuoksi. Koronasta riippumatta siru on kuitenkin nyt valmis ja Intelin käsissä.

Kuten kuvaan skaalaksi asetetusta AA-paristosta voi päätellä, kyseessä ei ole mistään pienestä piiristä. AA-paristoa skaalana käyttäen piirin paketoinnin mitat näyttäisivät olevan noin 81 x 53 millimetriä. Intelin aiempien diojen mukaan lämmönlevittäjän alta pitäisi löytyä kaksi osiota, joista kummassakin on kahdeksan Compute Nodea, neljä ”Rambo” XeMF-välimuisti/muistiohjainsirua sekä tuntematon määrä HBM-pinoja EMIB-siltojen päässä. Sirun valmistuksessa hyödynnetään myös Foveros-teknologiaa.

Intelin mukaan Ponte Vecchiot tulevat ensimmäisenä käyttöön osana Project Aurora -laskentanoodeja. Project Aurora -noodit sisältävät kuusi Ponte Vecchiota sekä kaksi Sapphire Rapids -prosessoria. Ne tullaan ottamaan ensimmäisenä käyttöön Yhdysvaltain energiahallinnon (DOE, U.S. Department of Energy) eksaluokan Aurora-supertietokoneessa vuonna 2021.

Päivitys:

Raja Koduri on twiitannut tarkentavaa tieoa sirusta ja varmistanut, että kyseessä ei ole Ponte Vecchio vaan Xe-HP-arkkitehtuurin datakeskuksiin suunnattu versio. Xe-HP-arkkitehtuurin tarkemmat yksityiskohdat eivät ole tällä hetkelä tiedossa, mutta arkkitehtuurin pitäisi kattaa valtaosa Intelin tulevista Xe-näytönohjaimista niin peli- kuin datakeskuskäyttöön.

Lähde: Intel Graphics @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 800
Olisi mielenkiintoista tietää mikä on piirin todellinen pinta-ala, koska Foveros tarkoittaa välittömästi lastujen pinoamista. Ja kuinka monta lastua on edes pinottu - saatika pinotut lastut tuskin ovat edes saman kokoisia? Joten paketointi-mitoista ei liene tässä tapauksessa pääteltävissä hölkäsen pölähtävää :(
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Olisi mielenkiintoista tietää mikä on piirin todellinen pinta-ala, koska Foveros tarkoittaa välittömästi lastujen pinoamista. Ja kuinka monta lastua on edes pinottu - saatika pinotut lastut tuskin ovat edes saman kokoisia? Joten paketointi-mitoista ei liene tässä tapauksessa pääteltävissä hölkäsen pölähtävää :(
Ei auta mihinkään pinta-alojen arvuutteluun, mutta tältä sen suurin piirtein pitäisi näyttää (tämä dia toki vain taiteilijan näkemys mutta kuitenkin)

edit: siis kaksi tällaista kokonaisuutta pitäisi olla yhdessä piirissä eli tuon lämmönlevittäjän alla.

1588359144632.png


edit:
Tähän tapaan siis:
1588359231722.png
 
Liittynyt
17.07.2019
Viestejä
16
Mikäs liite? Siinä yllä olevassa viestissä pitäisi kaksi kuvaa olla, ihan TechBBS:ään suoraan upittuja eli pitäisi kyllä toimia kaikilla
Taitaa olla normaalia ettei liitteet näy uutispuolen kommenttiosiossa, vaa täytyy siirtyä foorumin puolelle.
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Ei auta mihinkään pinta-alojen arvuutteluun, mutta tältä sen suurin piirtein pitäisi näyttää (tämä dia toki vain taiteilijan näkemys mutta kuitenkin)

edit: siis kaksi tällaista kokonaisuutta pitäisi olla yhdessä piirissä eli tuon lämmönlevittäjän alla.



edit:
Tähän tapaan siis:
Tämähän on nyt siis se "Oikein liimattu™" kun on Intelin eikä AMD:n liimaama...
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Koduri twiittaili lisää tähän liittyen:



Pelipuolen tuotteissa fokuksena iGPU:t ja siitä seuraava teholuokka, jos tuon viimeisen twiitin oikein ymmärrän.

edit: ja ilmeisesti tuossa uutisen kuvassa ei siis ole Ponte Vecchio vaan jokin Xe-HP GPU?
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Koduri twiittaili lisää tähän liittyen:



Pelipuolen tuotteissa fokuksena iGPU:t ja siitä seuraava teholuokka, jos tuon viimeisen twiitin oikein ymmärrän.

edit: ja ilmeisesti tuossa uutisen kuvassa ei siis ole Ponte Vecchio vaan jokin Xe-HP GPU?
Jep, tämä varmistui ja uutinen päivitetty, vaikutta vain itsestäänselvältä että tollanen jättimöhkö ois nimenomaan Ponte Vecchio
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 567
Viestejä
4 166 631
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom