Intel 18A -prosessi etenee aikataulussaan ja ensimmäiset prosessorit ovat jo toiminnassa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
22 244
intel-18a-process-slide-20240807.jpg


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intelin toinen vuosineljännes oli raskaasti tappiollinen etenkin Intel Foundry -tuotantolaitosten vuoksi. Tuotantolaitoksilta on kuulunut nyt kuitenkin myös positiivisia uutisia.

Intel on ilmoittanut ensimmäisten Intel 18A -prosessilla valmistettujen prosessoreiden valmistuneen tehtaalta ja saapuneen yhtiön laboratorioihin. Sekä kuluttajapuolelle suunnattu Panther Lake että palvelimiin päätyvä Clearwater Forest ovat toimivia ja kykenevät jo käynnistymään käyttöjärjestelmään.

Se kehaisee myös Panther Laken DDR-muistiohjaimen yltävän jo nyt tavoitekellotaajuuksiin. Clearwater Forest on puolestaan osaltaan merkittävä myös uuden Intel 3-T base die -teknologian myötä. Base die viittaa Foveros-paketoinnin alimpaan siruun, jonka päälle varsinaiset prosessori-, io- ja muut sirut ladotaan. Se ei ole enää perinteinen passiivinen, reititykseen käytettävä interposer, vaan aktiivinen siru tietyin omin toiminnallisuuksin.

Yhtiön mukaan sillä meni alle kaksi neljännestä Panther Laken ja Clearwater Forestin tape-out-vaiheesta tähän pisteeseen ja prosessoreiden olevan aikataulussaan valmistuksen aloittamiseksi ensi vuonna. Myös ensimmäinen ulkopuolisen asiakkaan Intel 18A -piiri on raportin mukaan saatu tape-out-vaiheeseen.

Intel 18A on yhtiön toisen sukupolven Gate-All-Around- eli GAAFET-tyyppinen RibbonFET -EUV-valmistusprosessi. Prosessi hyödyntää myös PowerVia-teknologiaa, joka siirtää virransyötön transistoreiden selkäpuolelle. Prosessille suunniteltavien prosessoreiden 18A Process Design Kit- eli PDK on sekin ehtinyt nyt 1.0-versioon eli se on valmis laajempaan toimitukseen yhtiön asiakkaille.

Lähde: Intel

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
254 956
Viestejä
4 436 991
Jäsenet
73 434
Uusin jäsen
Caramba

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom