Ilmaistuotteita

Olin aktivoimassa uutta 3kk:n ilmaisjaksoa Apple TV+:aan käyttäen tällä kertaa Norjan Gigantti-klubin koodia, kun huomasin, että täällä aiemmin jaetut linkit eivät enää toimikaan. No tässäpä pienen salapoliisityön jälkeen uudet toimivat linkit, jos jollain on vielä nämä kokeilujaksot käyttämättä:

Voimassa linkkien sivujen mukaan 10.11.2023 saakka.

Nyt jälkikäteen ajateltuna unohtui testata ovatko noi varsinaiset koodit uudistuneet, eli pystyykö uudella Suomen koodilla lunastamaan ilmaisjakson, jos vanhalla koodilla on sellaisen jo käyttänyt. Tuli siis nyt käytettyä eri maan koodi mitä aiemmin olen käyttänyt. Joku voinee kommentoida, jos onnistuu.
Toimiiko teillä nämä? Linkit kyllä avautuvat mutta painike jää vain latausspinneriin.
 
Mtv Katsomo+ mainoksilla kuukaudeksi koodilla VIIHDE1KK (uusille asiakkaille), voimassa 26.6. saakka.
Ilmainen on tietysti ilmainen ja siten tervetullut. Harmillisesti samalla taisi alkaa kesäuusintojen aika, jolloin tämän tilauksen ero Katsomon normiversioon ei suuren suuri ole.
 
Sanomalta alkanut myös perinteinen Kesälahja-kampanja "tilaajille". Valikoima tosin supistunut edellisvuosista.

Sanoma kesälahja 31.7.2024 asti.

Tuolta muutamia lehtiä vielä lisää mammuttimarkkinoiden lisäksi. Muun muassa Me Naiset, Aku Ankka ja Urheilulehti, joita ei mammuttikampanjassa ole tarjolla.
Tämä oli hetken poissa käytöstä mutta nyt taas toiminnassa.
 
Ilmainen taco Taco Bellin autokaistalta 11.6 Klo 14-20.
Mukana Tuusula, Nihtisilta ja Finnoo.
(Vain yksi taco/auto)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Mtv Katsomo+ ilmaiseksi heinäkuun loppuun saakka elisan asiakkaille.
Screenshot_2024-06-16-12-51-30-24_d365b52accad0f47adbc08c16219827d.jpg
 
Mtv Katsomo+ ilmaiseksi heinäkuun loppuun saakka elisan asiakkaille.

Kiitos, toimi!
Huomautuksena että ei voi aktivoida tilille jolla on jo tilaus, vaikka olis alempi taso niin ei ”päivitä”. Piti luoda uusi tili tätä varten kun oli jollain aiemmalla kampanjalla ilmainen plussa mainoksilla vielä voimassa…
 
Mtv Katsomo+ ilmaiseksi heinäkuun loppuun saakka elisan asiakkaille.
Screenshot_2024-06-16-12-51-30-24_d365b52accad0f47adbc08c16219827d.jpg

Kiitoksia!

Sellainenkin huomautus tästä, että optimaalisesti tilaus kannattanee irtisanoa (Elisa Viihteen kautta) vasta kuukautta ennen tarjousjakson loppua, suunnilleen 30.6. Itse nimittäin peruin äsken, niin lopputulos oli, että palvelu on käytettävissä vain 15.7. asti (tuota ei kerrottu etukäteen). Minua tuo ei sureta, mutta tiedoksi jos joku haluaa maksimoida hyödyn.

edit: Itse asiassa perukaa vasta 16.7. tai 17.7. Lisätiedot pari viestiä alempana.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitoksia!

Sellainenkin huomautus tästä, että optimaalisesti tilaus kannattanee irtisanoa (Elisa Viihteen kautta) vasta kuukautta ennen tarjousjakson loppua, suunnilleen 30.6. Itse nimittäin peruin äsken, niin lopputulos oli, että palvelu on käytettävissä vain 15.7. asti (tuota ei kerrottu etukäteen). Minua tuo ei sureta, mutta tiedoksi jos joku haluaa maksimoida hyödyn.
Taitaa olla kuukauden irtisanomisaika kuten yleensä elisalla, joten kannattanee tosiaan irtisanoa hyvissä ajoin.
 
Mulla tuli samalla 12.95e elisa viihteen tilaus mitä en kyllä tilannut. Irtisanoin välittömästi. Eli 15.7 voimassa. Mtv katsomo näkyi ilmaisena mutta Elisa viihteen tiedoissa näkyi tuo laskun summa.

Edit: tuli email, josss oli 0e. Hieman sekava kun apin kautta näkyi vaan 12,95e/kk tilaus. Eli ois sittenkin kannattanut perua vasta kuun viimeinen päivä.
 
Viimeksi muokattu:
Mtv Katsomo+ ilmaiseksi heinäkuun loppuun saakka elisan asiakkaille.
Kiitoksia!

Sellainenkin huomautus tästä, että optimaalisesti tilaus kannattanee irtisanoa (Elisa Viihteen kautta) vasta kuukautta ennen tarjousjakson loppua, suunnilleen 30.6. Itse nimittäin peruin äsken, niin lopputulos oli, että palvelu on käytettävissä vain 15.7. asti (tuota ei kerrottu etukäteen). Minua tuo ei sureta, mutta tiedoksi jos joku haluaa maksimoida hyödyn.

Tämä olikin mutkikkaampi kuvio kuin luulin. Peruminen kannattaakin tehdä 16.7. tai 17.7., jotta päättyy heinäkuun loppupäiville.

Opin tämän Elisa Viihteen asiakaspalvelijalta. Kyse on siitä, että irtisanominen ensimmäisen tilauskuukauden aikana katkaisee tilauksen kyseisen kuukausijakson loppuun, mutta muuten irtisanomisissa on aina 2 viikon irtisanomisaika. Eli peruuttamalla 17.7. tilauksen pitäis päättyä 31.7.
 
Viimeksi muokattu:
Viaplayn leffapaketti kuukaudeksi koodilla LIDL4V. Voimassa 10.7.2024 asti ja sääntöjen mukaan tarjous on vain uusille asiakkaille mutta koodi näytti toimivan silti vanhalla tunnuksella jolla on käytetty ennenkin näitä ilmaiskoodeja.

Pitääkin ottaa talteen kun 7.7. päättyy edellinen ilmaisjakso :D
 
Viaplayssa taitaa olla aina sama juttu sitä tilaillessa.. :p

1719470669852.png
Tulee tuo, kun yrittää tilata ja sen jälkeen sanoo, että koodi jo käytetty. En siis ole syöttänyt mitään koodia. En pysty siis tilaamaan tuota Viaplayn leffat & sarjat -pakettia edes rahalla.
 
mullakin tuli ilmaiset 7 päivää.

Edit ponnahdusikkuna sanoi 7 päivää mutta tilin yhteenvedossa ja sposti kuitissa on 1kk ilmaiseksi
 
Viimeksi muokattu:
Kokeilin kaikki ja on nyt maximit käytetty (eli ei saanu enää ilmaisjaksoa). Eli pitää sitten ruveta maksamaan kohan tuo Slow Horsesin uusi kausi saapuu Apple TV+:aan.
Jos sattuu taloudessa olemaan useampi AppleID niin perhejaolla onnistuu jatkamaan aktivoimalla tilaus toiselle tunnukselle.
 
Tämä olikin mutkikkaampi kuvio kuin luulin. Peruminen kannattaakin tehdä 16.7. tai 17.7., jotta päättyy heinäkuun loppupäiville.

Opin tämän Elisa Viihteen asiakaspalvelijalta. Kyse on siitä, että irtisanominen ensimmäisen tilauskuukauden aikana katkaisee tilauksen kyseisen kuukausijakson loppuun, mutta muuten irtisanomisissa on aina 2 viikon irtisanomisaika. Eli peruuttamalla 17.7. tilauksen pitäis päättyä 31.7.

Tänään voi irtisanoa tuon 16.6. Elisan kautta otetun MTV Katsomo+ (ilman mainoksia) -tilauksen päättymään 31.7. osoitteessa:

Tilaus päättyy 31.7.2024.
Voit katsoa sisältöjä siihen asti normaalisti.

Edit: Riippuukin ilmeisesti tilauksen kellonajasta, joten ei välttämättä jatkukaan kuun loppuun nyt peruttaessa, vaikka itselläni jatkui.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään voi irtisanoa tuon 16.6. Elisan kautta otetun MTV Katsomo+ (ilman mainoksia) -tilauksen päättymään 31.7. osoitteessa:

:D Nyt kävi itselle hassusti. Tilaus peruuntuukin jo huomenna, kenties siksi että tilasin tuon 16.6. klo 14.56 mutta peruttua se tuli nyt muutamaa minuuttia ennen samaa kellonaikaa. Olisinpa malttanut odotella 5 minuuttia. En tässä nyt ala murehtia ja säätää enempää sen kanssa, kun ei tuota Katsomoa tule käytettyä.
 
Tämäpä erikoista. Itse peruin jo eilen ja tilaus kuitenkin voimassa 31.7. saakka.
 
Peruin viikko sitten ja chat-aspa sanoi että on kuun loppuun asti katsottavissa. Eipä sillä, ei tulisi edes katsottua, totaalisen turha palvelu.
 
Jollekin ilmainen 2kk Podme Premium -jäsenyys. Rekisteröin Sonyn kuulokkeet ja sieltä tuli sähköpostiin ko. viesti. Itselle ei moisella mitään käyttöä.

Kiitos, että rekisteröit uudet kuulokkeesi. Löydät tästä sähköpostista henkilökohtaisen koodisi 2 kuukauden Podme Premium käyttöoikeuteen. Klikkaa ja seuraa alla olevaa linkkiä lunastaaksesi koodisi.

SVPI-SBTB

Koodi on voimassa vain uusille Podme Premium tileille. Kun 2 kuukauden kampanjajakso on päättynyt, tilaus jatkuu normaalina maksullisena tilauksena Podmen käyttöehtojen mukaisesti.

http://click.etmail.sony-europe.com...bb1209f4fb2fc1a294da17dba608134e9d4cb7d5a0502
 
Käytetty jo, harmi.
 
Ilmaisia aterioitahan ei ole olemassakaan, mihin se ärrä näitä puhelinnumeroita oikein kerää?

Eivät tee muuta kuin rajoittavat sillä sitä että sama asiakas hakisi useampia, vaikka toki useamman puhelinnumeron omistamalla sekin onnistuu.

Muita tietojahan näissä ei vaadita. Joskus saatetaan kysyä ikähaarukka jolla ne haluaa infoa että minkä ikäiset kiinnostuu mistäkin tuotteessa, mutta silloinkin iän voi aina valehdella tai muistaakseni jättää vastaamattakin.

Nämä on ilmaisnäytteitä, joilla pyritään edistämään myyntiä.
 
Sanomalta lehtiä myös Citymarketin Mammuttimarkkinoiden etuna, voimassa 11.8. saakka.

Linkki ei toimi juuri nyt, mutta koska se on mainittu sivulla https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/k-citymarket/mammuttimarkkinat varmastikin lähtee toimimaan vielä tänään.
Mammuttimarkkinoiden sivuilla toimiva linkki (linkki ilmeisesti vaihtunut): Mammuttimarkkinat elokuu 2024

Edit. Myös tuohon alkuperäiseen viestiin päivitetty toimiva linkki
 
Viimeksi muokattu:
Asiaton käytös
Ilmainen vinkki teille jotka tämän Sanoman ilmaislehden jakelun pilasitte ahneudellanne: olette luultavasti oikeutettuja toimeentulotukeen ja Kelalta saa rahaa aivan ilmaiseksi. Omat yhteystiedot sinne tosin joutuu luovuttamaan.
Itsekin kyllä nyt vähän juksasin ja typotin nimeni, mutta vain yhteen lehteen. Ei pilata tätäkin nyt liialla ahnehtimisella, jookos? Kiitos ja anteeksi.
 
Itsekin kyllä nyt vähän juksasin ja typotin nimeni, mutta vain yhteen lehteen. Ei pilata tätäkin nyt liialla ahnehtimisella, jookos? Kiitos ja anteeksi.
En oo juksannut kertaakaan nimeäni. Jos sanoma antaa tilata useamman tarjouskauden samalla nimellä samaan osoitteeseen, nii sit se antaa. Tosta kelasta jauhaminen taas on silkkaa offtopikkia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
296 221
Viestejä
5 066 666
Jäsenet
81 046
Uusin jäsen
setsss

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom