- Liittynyt
- 14.10.2016
- Viestejä
- 22 747
IBM on ilmoittanut kehittäneensä maailman ensimmäisen 2 nanometrin valmistusprosessin. Kuten tuttua, nimi on markkinointia eikä sidoksissa prosessin todellisiin mittoihin, mutta kyseessä on tihein tähän mennessä esitelty prosessi.
IBM:n 2 nm:n prosessin kerrotaan tarjoavan 333,33 miljoonan transistorin tiheyttä millimetriä kohden, kun tällä hetkellä korkeimmat ilmoitetut tiheydet löytyvät TSMC:n 5 nanometrin prosessista, jolle luvataan parhaimmillaan tiheydeksi 171,30 miljoonaa transistoria per mm^2.
IBM:n uuden prosessin odotetaan tarjoavan 45 % parempaa suorituskykyä samalla kulutuksella tai 75 % pienempää kulutusta samalla suorituskyvyllä, kun verrokkina on tarkentamaton 7 nanometrin prosessi.
IBM on jo tuotannut ensimmäisen piirin uudella prosessilla, mutta massatuotantoon prosessia ei ilmeisesti odoteta ainakaan sellaisenaan. Puolijohdepuolella nykyään uusien teknologioiden kehitykseen keskittyvä yhtiö myi tuotantolaitoksensa GlobalFoundriesille vuonna 2014 ja vaikka IBM:llä on olemassa kumppanuussopimus, tekee se yhteistyötä myös Samsungin ja Intelin kanssa.
Lähde: IBM Creates First 2nm Chip