Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.
Joulun hengessä kyllä toivoisi, että tuon konsolin tilanneet ja säästäneet sijoittaisivat ainakin osan säästöstään hyväntekeväisyyteen tai vähävaraisille perheille.

Hyvä keino on tähän esimerkiksi Hopen lahjatoiveet. Näin verkkokauppa.com jouluelettä ja joulumieltä saataisiin välitettyä eteenpäin. Hienointa olisi toki antaa konsoli sellaiselle perheelle, jolla ei siihen muuten ole varaa, mikäli oma taloudellinen tilanne sallii.
Tämä kyllä herkisti jo isonkin miehen. Tuskinpa kuitenkaan tällaista jalomielisyyttä enää löytyy.
 
Tuote: Kaskovakuutus autolle
Hinta: -30%
Kauppa: Pohjantähti.fi
Voimassa: ei tietoa
Linkki: Autovakuutus – Kilpailuta autovakuutuksesi | Pohjantähti

Itse "kilpailutin" Black Fridayna tarjolla olevista oman vakuutuksen (Turvalta -20%) ja tällä sai nyt heti perään 150e/vuosi säästön lasivakuutuksen kanssa.
Lopulta riippuu monesta tekijästä mikä on vakuutuksen hinta itse kullakin, mutta tää -30% on jo ihan selvittämisen arvoinen alennus.
En tiedä millä mustalla magialla Pohjantähti laskelmansa autolleni tekee, mutta -30% tarjoushinnallakin nykyistä Pohjola/OP vakuutusta vastaava kasko olisi noin 190€/v kalliimpi, joten ilman tuota alennusta ero olisi miltei 500€ (?) :bored:
 
Autovakuutuksissa on älytön määrä muuttujia alkaen auton mallista ja kuskin iästä, itselleen halvimman saa selville vain kilpailuttamalla monta yhtiötä, mielellään kaikki. Paremmat hinnat saattaa saada myös myyjältä kuin automaatilta.
 
Lisäksi asuinpaikka vaikuttaa ja lisää vaikeuskerrointa saa kun on kolme autoa joista yksi vanhempi harraste,toki jos riittää tarmo kilpailuttaa kaikki erikseen niin voi säästää tai sitten ei,ainakin laskujen kanssa riittää puljaamista.
 
Näköjään nuo Amaozonin 6€ ja 8€, kun 80€ topup promot voi saada samasta 80€ topupista.
Tämän lisäksi se App 15€ promo ja yhteensä alennusta tuli 29€ yhdestä tilauksesta vaikka kaikissa kolmessa "The promotional code cannot be combined with other promotions.".

Gift card promo näköjään muutettu(tai ollut aina) koskemaan vain fyysisia kortteja, joten se jäi käyttämättä.

----
Amazon Promot:

6€ kun 80€ topup: Amazon.de: 80€ Amazon-Konto aufladen, 6€ geschenkt: Geschenkgutscheine
8€ kun 80€ topup: Amazon.de: 80€ Amazon-Konto aufladen, 8€ geschenkt: Geschenkgutscheine
15€ app ensitilaus: AIRTap_Q420 @ Amazon.de
10€ app ensitilaus: APP10DE (ei yhdistettävissä, joudut valitsemaan tämän tai tuon 15€)
6€ giftcard (vain fyysinen?): Amazon.de: Gift Card Promotion: Gift Cards
Miten ton 15€ saa käyttöönsä. Latasin äpin ekaa kertaa ja kirjauduin sisään mutten alekoodeja saanu. Vai pitääkö koko amazon-tilin olla ihan uusi?
 
Miten ton 15€ saa käyttöönsä. Latasin äpin ekaa kertaa ja kirjauduin sisään mutten alekoodeja saanu. Vai pitääkö koko amazon-tilin olla ihan uusi?

Appissa pitää kielenä olla saksa (ellei ole jo korjattu) ja etusivulla kun selaat alaspäin pitäisi löytyä banneri jota klikkaat.
 
Autovakuutuksissa on älytön määrä muuttujia alkaen auton mallista ja kuskin iästä, itselleen halvimman saa selville vain kilpailuttamalla monta yhtiötä, mielellään kaikki. Paremmat hinnat saattaa saada myös myyjältä kuin automaatilta.

Itekin kilpailutin kaskon justiin black fridayn hujakoilla. Vakuutusyhtiö turva oli aika lailla ainoa, joka tarjosi törmäysturvan peruskaskossa, joten otin sieltä. Ja kysymällä tosiaan sain vielä muutaman kympin halvemmalla kuin verkkosivulta.
 
Tuote: Halti Taiga 58 vaellusrinkka
Hinta: 119€
Kauppa: XXL
Voimassa: 13.12 asti
Linkki: Halti Taiga 58, rinkka - Musta - Rinkat | XXL
Muuta: Haltin alumiinirunkoinen 58L rinkka tuntuvalla alennuksella, pikaisella Googlauksella muualla hinta 229e. Saatavilla mustana ja sinisenä.

Itse jättäisin ostamatta. Haltissa on suomalaista vain nimi. Valitettavasti myyvät samaa geneeristä kiinalaista tavaraa kuin monet muutkin. Yhtään arvostelua ei tuosta löydy eli kaikkiin valmistajan väitteisiin pitää suhtautua varauksella.

Pari kertaa olen erehtynyt Haltiin ja aina olen katunut. Esimerkiksi kalvollisista kengistä vuosi kolme paria putkeen, sitten luovutuin.

Noin yleisesti harmittaa, että suomalainen merkki on vedetty noin alas pohjamutiin.
 
Itse jättäisin ostamatta. Haltissa on suomalaista vain nimi. Valitettavasti myyvät samaa geneeristä kiinalaista tavaraa kuin monet muutkin. Yhtään arvostelua ei tuosta löydy eli kaikkiin valmistjaan väitteisiin pitää suhtautua varauksella.

Pari kertaa olen erehtynyt Haltiin ja aina olen katunut. Esimerkiksi kalvollisista kengistä vuosi kolme paria putkeen, sitten luovutuin.

Noin yleisesti harmittaa, että suomalainen merkki on vedetty noin alas pohjamutiin.
Liekkö tuossa samaa kangasta kuin Haltin takeissa, kun kipinä vähän hipaiseekin, niin kankaassa on reikä?
 
Tuote: Kaskovakuutus autolle
Hinta: -30%
Kauppa: Pohjantähti.fi
Voimassa: ei tietoa
Linkki: Autovakuutus – Kilpailuta autovakuutuksesi | Pohjantähti

Itse "kilpailutin" Black Fridayna tarjolla olevista oman vakuutuksen (Turvalta -20%) ja tällä sai nyt heti perään 150e/vuosi säästön lasivakuutuksen kanssa.
Lopulta riippuu monesta tekijästä mikä on vakuutuksen hinta itse kullakin, mutta tää -30% on jo ihan selvittämisen arvoinen alennus.

Tää on jo halpa! Ainakin itselle. Yksi wanha ja yksi uusi auto, säästöä monta satasta.
 
Tää on jo halpa! Ainakin itselle. Yksi wanha ja yksi uusi auto, säästöä monta satasta.
Katsoit Turvan?

Turva edelleen itselle halvin, 534e. Pohjantähti 583e, If ja OP 685e, Fennia 744e. Laajakasko lasivakuutuksella ilman keskeytysturvaa.
 
Katsoit Turvan?

Turva edelleen itselle halvin, 534e. Pohjantähti 583e, If ja OP 685e, Fennia 744e. Laajakasko lasivakuutuksella ilman keskeytysturvaa.

En itseasiassa. ..
e. Tarkistin. Uudelle autolle edelleen halvin pohjantähti täyskaskolla. Wanhuksella on myös halvin pohjantähti, mutta puhutaan alle 50€ heitosta jokaisen yhtiön välillä osakaskolla.
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä taas liikennevakuutuksen summa jo ylittää OP:n osakaskon jossa lasiturva, vaihtelee varmasti.

Offtopic menee kyllä nyt lujaa, mutta OP pirun kallis uudelle joten meni molemmat autot nyt pohjantähti. Jäätävät on kyllä erot.
 
Vähän jännä kun oma Pop-vakuutus on aina niin halpa ettei näistä tarjouksista pääse koskaan nauttimaan. Vuosittain tulee vakuutukset verrattua ja jatkuvasti on poppi halvin.

Taitaa monesti mennä niin, että siellä missä tili, on myös halvin vakuutus. Näin meillä. OP ja en ikinä vaihda pois matka ja kotivakuutuksia ylivoimaisesti paras hinta/laatu, mutta sitten kun mennään tuonne moottoripyöräilyyn niin aika kovan kilpailutuksen saa tehdä joka kevät. Varsinkin jos joutuu pitää täyskaskoa.
 
Offtopiccia, mutta näin OP:n ollessa meillä asuntolainoittajana, niin sanoi lainaneuvottelija ihan suoraan, että muutamien mp-merkkien kohdalla he kertoo jo itsekin suoraan mistä saat halvemmalla vakuutettua saman pyörän.
Ei lähtenyt avaamaan miksi heillä on kalliit mp-vakuutukset, mutta pitkältihän se johtaa sieltä, että he on varmaan myös noita mp-vahinkoja korvanneet.

Omat vakuutukset katsottiin lainanoton yhteydessä uusiksi ja ei ollut muilla kyllä mitään jakoa, hintaeroa parikolmesataa + OP:n bonusjärjestelmä siihen päälle.
 
Huomioikaa, että tässä vakuutuksessa ei taida olla pysäköintipaikalla tapahtuvien kolhujen turvaa, joka on yleisin vahinko, joten ei jatkoon.
 
Mistä halvalla hyvää eristysteippiä joka ei ajankaan myötä muutu tahmaiseksi helvetiksi ja pitää hyvin/on helppo käyttää. Mustaa ainakin, mutta ei värivalikoimakaan haittaisi.
 
Lihashuoltovasaroita näkynyt halvalla?
BF:n Amazon voucher tarjous tuli hutiloitua. En osaa sanoa vaadituista ominaisuuksista mitään, liekkö niissä juuri eroakaan.
 
Huomioikaa, että tässä vakuutuksessa ei taida olla pysäköintipaikalla tapahtuvien kolhujen turvaa, joka on yleisin vahinko, joten ei jatkoon.
Autovakuutus – Kilpailuta autovakuutuksesi | Pohjantähti -> Tarkemmat tuotetiedot ->

Kolarit ja tieltä suistumiset sekä muut ulkoapäin tulevat ennalta arvaamattomat vahingot.

Törmäysvahinkoon sisältyvät myös parkkipaikalla sattuneet vahingot. Pohjantähden tähtikuljettajana parkkipaikan vahingot eivät laske bonuksiasi!

Törmäysvahinkona ei korvata mm. kuormasta, ajoneuvon osasta tai varusteesta aiheutuneita vahinkoja tai eläimeen törmäystä.

Kyllä tuosta voisi tulkita että olisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Sir
Taitaa monesti mennä niin, että siellä missä tili, on myös halvin vakuutus. Näin meillä. OP ja en ikinä vaihda pois matka ja kotivakuutuksia ylivoimaisesti paras hinta/laatu, mutta sitten kun mennään tuonne moottoripyöräilyyn niin aika kovan kilpailutuksen saa tehdä joka kevät. Varsinkin jos joutuu pitää täyskaskoa.
IF voittanut aina kaikki kilpailijat MP-vakuutuksissa, käytössä seisontamahdollisuuden sisältävät täyskaskolliset vakuutukset kolmeen 700-1000 kuutioiseenn mopoon. POP on edullinen autovakuutuksissa.
 
Auto- ja muistakin vakuutuksista jatkot vakuutukset-ketjuun, jookosta?
 
Nopeasti oli myös poistettu.

Itse sain napattua tarjouksesta switchin. Ei kyllä käynyt mielessäkään että olis voinut niitä useammankin tilata kun tulee ensisijaisesti itselle ja aika pieni oli myös usko siihen että tilaus hyväksyttäisiin. Mukava yllätys että niin kuitenkin kävi ja muutenkin on ollut tarkoitus switch hankkia wii:n ja wii-u:n rinnalle.

Melkonen määrä ilmestynyt torille uusia, avaamattomia switchejä eli aika moni ehti hyödyntää tuon "tarjouksen".
 
Itse jättäisin ostamatta. Haltissa on suomalaista vain nimi. Valitettavasti myyvät samaa geneeristä kiinalaista tavaraa kuin monet muutkin. Yhtään arvostelua ei tuosta löydy eli kaikkiin valmistajan väitteisiin pitää suhtautua varauksella.

Pari kertaa olen erehtynyt Haltiin ja aina olen katunut. Esimerkiksi kalvollisista kengistä vuosi kolme paria putkeen, sitten luovutuin.

Noin yleisesti harmittaa, että suomalainen merkki on vedetty noin alas pohjamutiin.
Täälläkin huonot kokemukset Haltin kengistä. Asiakaspalvelu sivuutti kysymykseni vaan vastaus antoi ymmärtää ettei kiinnosta.
 
Google Pixel 5 128 Gt uusia Espanjasta. Hinta 299 euroa plus postimaksu 7 euroa.

Myyjän palautteet

"Myyjän tiedot
empreinte0495 ( 4440 )
100% positiiviset arvostelut
Rekisteröity yritysmyyjäksi"

Hintaa voisi luonnehtia jo hyväksi jos tuolla hinnalla noita saa.

EDIT: Voi olla kaapattu tili kun hinta 200 euroa halvempi kuin missään muualla luuri ja aiemmin myynyt lähinnä kenkiä.
 
Viimeksi muokattu:

Google Pixel 5 128 Gt uusia Espanjasta. Hinta 299 euroa plus postimaksu 7 euroa.

Myyjän palautteet

"Myyjän tiedot
empreinte0495 ( 4440 )
100% positiiviset arvostelut
Rekisteröity yritysmyyjäksi"

Hintaa voisi luonnehtia jo hyväksi jos tuolla hinnalla noita saa.
Kun katsoo historiaa, että myynyt vain kenkiä (tässä sen Ebay "kauppa"), niin väittäisin melko varmasti kaapatuksi tiliksi ja nyhdetään hölmöiltä rahat pois. En kyllä rahojani tuohon sijoittaisi ainakaan itse, mutta jokainen tehköön omat päätöksensä..
 
Rahat saa takaisin ebayltä tai paypallilta. Eli mitään ei menetä vaikka kokeilee. Tyhmä on se joka luulee, että rahat menettää.
 
Eiköhän noi taas tilauksen jälkeen peru sen ebay tilauksen ja pyydä suorittamaan maksun jollain muulla keinolla johonkin ongelmaan vedoten. Sitten kun vielä kokeilee josko sais puhelimen niin ne rahat jääkin saamatta takaisin...
 
Melkonen määrä ilmestynyt torille uusia, avaamattomia switchejä eli aika moni ehti hyödyntää tuon "tarjouksen".
Näytti kyl oleva joo.. Olis itsellekkin ollut se viimeinen vaihtoehto (toki ei iha noi ryöstöhintaan).

Onneksi tuota oli lähitutun muksut toivoneet (oli pieni mutu tuntuma että näi saattaa olla) ja se lähtee sinne lahjaksi, ei tarvitse lähteä trokailemaan tai keksimään parempaa käyttöä :)
 
Tuote: Whirlpool MAX38 mikro (pieni, grillausvastus, jne)
Hinta: 99 (norm ~199, ollut 2017 tarjouksessa samaan hintaan)
Kauppa: Gigantti
Voimassa: 15.12 klo 10 eteenpäin
Linkki: Whirlpool mikroaaltouuni MAX38/IX - Mikroaaltouunit

Tuossa pieneen tilaan, esim. kulmaan, hyvin mahtuva "design" -mikro. Ostaisin pois ellei tuollainen olisi ollut nurkassa puhisemassa jo ~5v.

Muutama 2-3 tähden arvostelu jotka näyttää liittyvät niinkin oleellisiin asioihin kuin "ei toimitettu 3-5 päivässä", "huono ohjekirja", "mikro piippaa", "en näe hipaisukytkimiä koska olen sokea"... Ainoa oikea miinus jonka olen löytänyt on kello joka nollaantuu sähkökatkoissa (eli ei oikein mitään vikaa). :rolleyes:

Suosittelen jos tarvitsee kapeaa mikroa.
Mitä vittua? mahtuuko tuohon normaali iso lautanen en tiiä montako senttiä normaali iso lautanen on. onko kellään tuommosta mikroa?
 
Huomautus nettitilausten harkotsijoille että gigantin tapaan "toimitus alkaen vko 3" :facepalm: . Saakohan netistä varattua myymälään noudon?
 
No vittu mahtuu normaali iittalan iso lautanen, saatana. Mulla on vittu tommonen, helvetti.

:D

Edit: siis normaali 27cm mikrokupu mene tuonne ja on vielä pyörivä, lasinen alustakin siellä.
Hmmmm.. tuo on ihan vitun törkeen näkönen kuvassa. mutta näköjään normaaleissa mikroissa on vaa turhaa tyhjää tilaa sivuissa ja tässä sitä ei ole :D
 
Huom! muistaakseni aika korkea toi mikro, ei välttämättä mahdu mikrolle tarkoitettuun koloon. Pöydällä/kulmassa aivan loistava.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
254 672
Viestejä
4 429 107
Jäsenet
73 395
Uusin jäsen
Marewa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom