- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 779
Näyttääpä nenäpäivä show taas pyörivän televisiosta.
Nykyisin tuntuu että joka tuutista erillaiset kansainväliset avustusjärjestöt ovat pyytämässä rahaa ties minne. Olen itse joskus antanutkin jotain, mutta monesti tulee mietittyä onko koko touhu mitenkään järkevää. Lähinnä itsellä epäilyttää
1) kuinka paljon rahasta oikeasti päätyy konkreettisesti avuksi sinne minne sen piti
sekä
2) ovatko keinot millaista apua annetaan oikeita. monesti ainakin itselle tulee sellainen tunne että laitetaan laastaria pureutumatta ongelman oikeisiin juurisyihin.
Monesti netissä ja muualla kyllä kuulee tarinoita näistä jotka tarvitsevat apua, mutta en kyllä muista koskaan lukeneeni juttua siitä miten jossainpäin on ihmisten hätä saatu ratkaistua avustusvoimin. On myös ollut näitä koijaus juttuja ja sitten niitä kuinka jotkut tahot tekevät voittoa sillä avustustoiminnalla.
Keskustelua lahjoittamisesta, etenkin ulkomaisiin kohteisiin keräävistä järjestöistä sekä avustusten toimivuudesta. Ruukkaatteko tekkiläiset lahjoitella noille?

Maamme on täynnä näitä jotka eivät ole edes yrittäneet, muuta kuin kikkakolmosia. En puolusta vaikka eilistä Nenäpäivää sen enempää, mutta se raha osittain ainakin menee kunnolliselle porukalle, jotka kouluttautuvat ja käyvät töissä, osaavat moni englantia jne. (kas, ovat usein kristittyjä jossain määrin, ja Saharan pohjoispuolella olevat iPhoneX tänne heti, että voin pitää yhteyttä perheeseeni, senkin valkoinen rasistisika -porukka tuppaa olemaan muslimeja [joo, ei tietenkään kaikki, hellanlettas sentään]).