Huawei lupaa puhelintensa tuen jatkuvan Yhdysvaltojen myöntämän lisäajan päättymisestä huolimatta

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Uutisoimme eilen Yhdysvaltojen laajentaneen Huaweita koskevia pakotteita myös kiinalaisyhtiöön kytköksissä oleviin yrityksiin, minkä lisäksi Huawein jatkoaika Googlen yhteistyön kanssa saapui päätökseensä viime viikon lopulla. Washington Post epäili jatkoaikojen päättymisen seurauksena Huawein kyvykkyyttä tarjota enää minkäänlaisia päivityksiä puhelimilleen. Jatkoajan päätös tulkittiin niin, ettei Google voisi tehdä enää minkäänlaista yhteistyötä Huawein kanssa – edes vanhempien puhelinmallien osalta.

Tänään Huawei on kuitenkin julkaissut virallisen lausunnon Android-puhelintensa tilanteesta. Huawei lupaa jatkaa tietoturva-, järjestelmä- ja ohjelmistopäivitysten sekä asiakaspalvelun tarjoamista kaikkiin maailmalla käytössä oleviin ja myytäviin Huawei-älypuhelimiin tai -taulutietokoneisiin. Huawei on vastannut myös Twitterissä puhelimensa tuen puolesta pelänneelle käyttäjälle, ettei odotettavissa ole minkäänlaista vaikutusta olemassa oleviin laitteisiin. Tässäkin yhteydessä Huawei lupaa jatkavansa turvallisuus- ja sovelluspäivitysten toimittamista puhelimelle. Todennäköisesti Huawei jatkaa järjestelmä- ja tietoturvapäivitysten tarjoamista avoimen lähdekoodin AOSP-versioiden kautta.

Lausuntonsa yhteydessä Huawei julkaisi myös vastauksia todennäköisesti eniten ihmisten mieltä painaneisiin kysymyksiin, joista kenties suurimpana on Google Playn kohtalo sitä aiemmin tukeneissa laitteissa. Alun perin Google Playn kanssa toimitetut laitteet tulevat jatkossakin sisältämään sovelluskaupan ja Google Mobile Services -palvelut. Lisäksi Googlen sovellukset tulevat jatkossakin saamaan päivityksiä osalleen. Huawei siis pysyy jo viime kesänä julkaisemassaan kannassa, jonka mukaan vanhempien laitteiden tukeen rajoitteilla ei ole minkäänlaista vaikutusta.

Lähde: Sähköpostilehdistötiedote, Washington Post, Android Authority

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
253
Itelläni on P30 yhä käytössä kakkosluurina. Hitson hyvä luuri täytyy myöntää.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Ainoa vaikutus väliaikaisen lisenssin päättymisellä voisi olla pieni viive tietoturvapäivitysten saapumisesta, jos Huawei ei saa niitä suoraan Googlelta vaan AOSP:n kautta. Käytännön tasolla sillä ei liene kuitenkaan suurta vaikutusta.
Sources
Fixes listed in the public bulletin come from various different sources: the Android Open Source Project (AOSP), the upstream Linux kernel, and system-on-chip (SOC) manufacturers. For device manufacturers:
  • Android platform fixes are merged into AOSP 24–48 hours after the security bulletin is released and can be picked up directly from there.
  • Upstream Linux kernel fixes are linked to directly from the bulletin on release and can be picked up from there.
  • Fixes from SOC manufacturers are available directly from the manufacturers.
Sinänsä hauska yksityiskohta on, että Huawei on toisena listassa heti Googlen jälkeen, jossa luetellaan tietoturvapäivityksiä laitteilleen tuovat valmistajat edellä linkatulla sivulla.
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Ei varmaan kaikki ole jaksaneet perehtyä asiaan lukemalla näitä uutisia, mutta tosiaan ei ole mitään ongelmaa ostaa esim. Huawein P30-sarjaa. Kysehän on tässä kiistassa vain saada Google-palvelut pois käytöstä uudemmilta laitteilta, ettei niitä ostaisi enää kukaan Kiinan ulkopuolella. Yksinkertaista ja tehokasta, vaikkakin hyvin ilkeää. Sentään ei Googleakaan voisi alistaa sellaisen mainetappion eteen, missä heidän kehittämällä järjestelmällä pyörivä jo ostettu laite ei yhtäkkiä saakaan tukea. Tästä tappiosta kärsisi nimenomaan Google, ei Huawei, mutta näin hienosti tasoiteltuna tästä muutoksesta ei kärsi enää kuin Huawei. Silti teknisesti osaavana ja säätämisintoisena ei kannata P40-sarjaakaan unohtaa, sillä noita malleja saatetaan nähdä vuoden lopulla hyvässä alennuksessa. Huikeita luureja kaikkiaan.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 779
Tähän muuten sivuhuomiona että esim. Honor Playhyn tuli joku aika sitten päivitys jossa tuli HMS GMS:n rinnalle. Varsinaista käyttötarkoitusta en tiedä, mutta oletettavasti Huawein omat softat on siirtymässä/siirtyneet sitä käyttämään.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Tähän muuten sivuhuomiona että esim. Honor Playhyn tuli joku aika sitten päivitys jossa tuli HMS GMS:n rinnalle. Varsinaista käyttötarkoitusta en tiedä, mutta oletettavasti Huawein omat softat on siirtymässä/siirtyneet sitä käyttämään.
Ole varovainen jos Huawein kaupan avaat, sillä se voi "napata" Google Play kaupasta hankkimiesi sovellusten päivitykset, joka taasen voi olla ihan käytön kannalta ongelma ko luurilla tai myöhemmin kun vaihdat toiseen Google luuriin.
 

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ole varovainen jos Huawein kaupan avaat, sillä se voi "napata" Google Play kaupasta hankkimiesi sovellusten päivitykset, joka taasen voi olla ihan käytön kannalta ongelma ko luurilla tai myöhemmin kun vaihdat toiseen Google luuriin.
Eipä se kyllä vaikuta millään tavalla tuleviin luureihin. Eikä se kyllä kaappaa mitään päivityksiä play kaupastakaan, poislukien ne Huawein omat sovellukset joita ei välttämättä enää Play kaupasta päivitetä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Eikä se kyllä kaappaa mitään päivityksiä play kaupastakaan,
Tieto ?
Siis onko tämä muuttunut, vai onko mallikohtaisia eroja ?

Jossain välissä Google Play Huweissa Huawein kauppa appi (mikä sitten onkaan oikea nimi) saatto alkaa päivitteleen niitä Google kaupasta hankittuja ohjelmia.

Todennäköisesti on edellyttänyt käyttäjältä hyväksymään liudan ehtoja, joihin sitten joku automaattinen päivitys hyväksyntä on voinut tuon aiheuttaa.

Aiemmin tuskin monellekkaan ongelma, koska tarjonta ei mennyt yksiin, mutta kun alkoi tulla näitä Suomessakin käytettyjä suosittuja softia niin tuota tapahtunut.


Mutta jos tieto että enään ei noin tee hyvä, onko se sitten takuu miten huomenna, en tiedä.
Eipä se kyllä vaikuta millään tavalla tuleviin luureihin
Jos luurin vaihdon yhteydessä kopsaa vanhasta luurista apit datoineen uuteen, niin Huawein softa ei välttämättä päivitykkään enään Play kaupasta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 552
Viestejä
4 166 017
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom