Huawei julkaisi verenpaineen omaseurantaan suunnitellun Watch D2 -älykellon

NeliYgönen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
02.07.2020
Viestejä
291
Huawein uusi Watch D2 on maailman ensimmäinen verenpaineen kotiseurantaan sertifioitu älykello, mutta siinä on myös muita terveysseurantaominaisuuksia.

huawei-watchd2-otsikko-111024.png


Kiinalainen Huawei on julkaissut uuden terveysseurantaälykellonsa Watch D2:n, jota mainostetaan etenkin verenpaineen kotiseurantaan. Uutuus onkin maailman ensimmäinen ABPM-sertifioitu (Ambulatory Blood Pressure Monitoring) älykello, jonka mainoskasvoksi Huawei on Suomessa saanut elintapaohjaukseenkin erikoistuneen lääkäri Pippa Laukan. Kellon edeltäjämalli Watch D kävi pari vuotta sitten myös io-techin testissä. Verenpaineen mittausta ja seurantaa on nähty älykelloissa aiemminkin, mutta Watch D2:ssa näillä ominaisuuksilla on lääkinnällisen laitteen CE-merkintä. Kellossa on Huawein uutta TruSense-järjestelmää hyödyntävät paineanturi ja minipumpun avulla ranteen ympärillä säännöllisesti täyttyvä mansetti, jotka toimivat samalla periaatteella kuin perinteiset olkavarsimittarit.



Muita ominaisuuksia Watch D2:ssa on muun muassa viitteellinen EKG-analysointi, happisaturaatiomittaus sekä sykkeen, stressitasojen ja ihon lämpötilan seuranta ja yli 80 harjoitustilaa eri liikuntamuodoille. Käyttäjä voi koostaa eri indikaattoreista kokonaisvaltaisen terveysraportin mahdollisten terveysriskien tunnistamiseen. Esimerkiksi verenpaineen pitkäaikainen kohoaminen on yhteydessä mm. sydän- ja verisuonitauteihin sekä aivohalvauksiin.

huawei-watchd2-kuva1-111024.png huawei-watchd2-kuva2-111024.png

Watch D2:n värivaihtoehdot ovat kultainen ja musta ja siinä on 1,82 tuuman AMOLED-näyttö 408 × 480 pikselin tarkkuudella. IP68-suojattu kello painaa ilman hihnaa noin 40 grammaa ja hihnan materiaalivaihtoehtoina on joustava fluorikumi sekä perinteisempi nahka. Akunkestoa kellolle luvataan ABPM-mittauksella yksi päivä ja ”tavanomaisessa käytössä” jopa kuusi päivää.

Watch D2 on heti saatavilla ja sen suositushinta Suomessa on 449 euroa.

Lähde: Lehdistötiedote, Tuotesivut
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoinen laite, mutta tekeekö mitään ilman että kaikki tiedot jaetaan Huaweille?
 
Ainakin ulkonäöllisesti hyvä päivitys, tuota kehtaisi jo pitää kädessä toisin kuin vanhaa mallia.
 
Mielenkiintoinen laite, mutta tekeekö mitään ilman että kaikki tiedot jaetaan Huaweille?
Sepä... muuten ostaisin samantien mutta ei kiinnosta välittää kaikkea tietoa kiinalaisille. Niillä on tällä hetkellä mun paino (Huawei) ja asunnon pohjapiirustus (Xiaomi) mutta pidetään verenpaine edes omana tietona :D Applella ja Garminilla sitten loput mutten tiedä onko se yhtään sen parempi...
 
Millä nykypäivän puettavalla terveyslaitteella tekee mitään, ilman että tiedot synkataan valmistajan palveluun?
Hyvä kysymys,

En nyt mahkua testailla, mutta ainakin vielä jossain vaiheessa osa aktiivisuus annekkeista, kelloista, vöistä tarjosi perustietoa ihan ns offline. Ilman sitä pilviyhteyttä. En nyt totaali yllätty jos tänäpäivänä vetävät herneen nenään jos pilviyhteys on poikki. Ja moni sovellus (Puhelin, PC) pakottaa hyväksyyn tietojen lähetyksen, vaikka sovellus toimisi ilman yhteyttäkin. Mitä käytännössä pakottaa jakamisen, jos laite on kuitenkin netissä ja ei palomuurilla estä, jälkimmäinen taasen puhelimissa voi olla ylitsepääsemätön, jos alustassa ei suoraan sovelluskohtaista valintaan.

Tietenkin mitä tarkoitetaan terveyslaitteella ja mitä pidetään riittävällä tekemisellä.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
262 244
Viestejä
4 549 764
Jäsenet
74 948
Uusin jäsen
Peltzi68

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom