HTC:n seuraavan sukupolven Vive Cosmos -virtuaalilasit saapuvat myyntiin 3. lokakuuta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

HTC tulee julkaisemaan seuraavan sukupolven virtuaalilasinsa 3. lokakuuta. Vive Cosmos -virtuaalilasit ovat yhtiön kolmannen sukupolven VR-lasit.

Vive Cosmos -virtuaalilasit on varustettu kahdella 90 hertsin 3,4-tuumaisella 1440x1700-resoluution näytöllä, jolloin yhdistetyksi resoluutioksi muodostuu 2880x1700. Näytöt on toteutettu LCD-paneeleilla ja niissä on täydet RGB-alipikselit, kun useissa OLED-virtuaalilaseissa on käytetty pentile-alipikseliasettelua. Road to VR:n testien mukaan ns. screen door -efekti on edelleen olemassa, mutta se on selvästi vähäisempää kuin alkuperäisillä Vive-virtuaalilaseilla. VR-lasien näkökenttä on edelleen 110-astetta. Uutena ominaisuutena VR-lasien visiiriosan voi nostaa ylös riisumatta laseja kokonaan.

Itse VR-laseissa on oletuksena neljä kameraa, yksi kummallekin sivulle ja kaksi eteen. Tämän lisäksi vaihdettavassa etupaneelissa on ylä- ja alaviistoon katsovat kamerat. Kameroita käytetään sekä itse virtuaalilasien asennon seuraamiseen että uusien ohjainten seuraamiseen. Ne mahdollistavat lisäksi huonekoon pelialueen toteuttamisen ilman erillisiä majakoita. Virtuaalilasit eivät itseasiassa edes tue erillisiä majakoita ilman erikseen hankittavaa vaihtoetupaneelia. Pään kiertävä kiinnityspanta on varustettu kuulokkein.

Cosmoksen mukana tulevissa uusissa ohjaimissa on kaksi ”olkapää”painiketta, liipaisin, peukalotatti ja kaksi toimintopainiketta. Peukalotatin ja toimintopainikkeiden rinnalta lähtee rengasmainen rakenne, jonka ulkopinta on varustettu valkoisella valaistuksella. Valaistusta käytetään helpottamaan ohjainten seurantaa virtuaalilasien kameroilla.

Virtuaalilasit kytketään tietokoneeseen USB 3.0 Type-C- ja DisplayPort 1.2 -kaapeleilla. Ne tukevat kuitenkin HTC:n jo aiemmin julkaisemaa langatonta Vive-adapteria, kunhan muistaa ostaa sille suunnitellun Cosmos-sovittimen.

HTC Vive Cosmos -virtuaalilasit julkaistaan 3. lokakuuta ja ne on yhtiön omassa EU-verkkokaupassa hinnoiteltu 889 euroon. Suomessa virtuaalilasien ennakkotilausmahdollisuutta tarjoaa ainakin Gigantti, jossa lasit on hinnoiteltu 859 euroon. Ennakkotilaajat saavat kaupantekijäisiksi 12 kuukauden ilmaiskauden VivePort Infinityyn.

Lähteet: HTC, TechSpot

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Ronttosaurus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
626
Olis varmaan pitänyt ostaa tuolta noiden omilta EU-sivuilta vajaa viikko sitten kun silloin se näytti vielä hinnaksi 799e posteineen.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Vaikuttaa tyyriiltä vs Rift S.:bored: Mikäs tuossa tekee tuplahinnan veroisen?
 
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
76
Kaikki muut paitsi Pimax on jymähtänyt tuohon 110 asteen näkökenttään.
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
791
Ei kauheasti kiinnosta tämäkään headsetti. Tavallisille kuluttajille tarjolla oleva VR-tekniikka näyttää kehittyvän etanan vauhdilla. Tuohon hintaan pitäisi tässä vaiheessa vuosituhatta jo saada vähintään sisäänrakennettu langattomuus ilman mitään lisähintaista adapteria (ja Cosmos-adapteria adapterille, voi jessus o_O), jotta hankkimista voisi edes pikkuisen harkita.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
157
Joo. Odotetaan vielä jotain parempaa.. Hauskoja laitteita on kyllä, ei siinä.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Ei kauheasti kiinnosta tämäkään headsetti. Tavallisille kuluttajille tarjolla oleva VR-tekniikka näyttää kehittyvän etanan vauhdilla. Tuohon hintaan pitäisi tässä vaiheessa vuosituhatta jo saada vähintään sisäänrakennettu langattomuus ilman mitään lisähintaista adapteria (ja Cosmos-adapteria adapterille, voi jessus o_O), jotta hankkimista voisi edes pikkuisen harkita.
Öö, minä ymmärsin kylläkin, että tämä olisi sellaisenaan toimiva setti, eli ei välttämätöntä tarvetta liitännälle vanhaan paneeliin ja majakohin. Antaisiko tuo sitten jotain lisäarvoa? Tai ymmärsinkö jotain väärin?

Alkuperäistä Viveä olen kokeillut puolisen tuntia. Se oli kyllä siitä jännä kokemus, että pää ei tullut kipeäksi. 3D-leffat ovat minulle välitön tae päänsärystä, kun kuva halkeaa jatkuvasti kahdeksi ja on siirtynyt sekä vaaka- että pystysuunnissa. Vivellä kuva pysyi vaivatta yhtenäisenä ja 3D-vaikutelma oli paljon luonnollisempi, kun omat liikkeet vaikuttivat näkymään.
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
791
Öö, minä ymmärsin kylläkin, että tämä olisi sellaisenaan toimiva setti, eli ei välttämätöntä tarvetta liitännälle vanhaan paneeliin ja majakohin. Antaisiko tuo sitten jotain lisäarvoa? Tai ymmärsinkö jotain väärin?
Niin, siis tämä on kyllä sellaisenaan toimiva setti, mutta liitetään koneeseen USB- ja DisplayPort-kaapeleilla. Ja noista kaapeleista pääsee eroon vain hankkimalla erillisen adapterin.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Niin, siis tämä on kyllä sellaisenaan toimiva setti, mutta liitetään koneeseen USB- ja DisplayPort-kaapeleilla. Ja noista kaapeleista pääsee eroon vain hankkimalla erillisen adapterin.
Okei. Onhan tämä tällaisenaankin melkoinen edistysaskel siihen alkuperäiseen verrattuna. Ainakin jos ei tarvitse isommin liikkua lasit päässä :)
 
UX

Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
250
Ja katseen seuranta on missä? Mikä ihme siinä on, ettei näihin voi laittaa sitä? VR:n tulevaisuus riippuu rankasti katseen seurannan yleistymisestä, koska foveated rendering ei onnistu ilman sitä. On siinä muitakin iloja, joten miksi oi miksi sitä ei voi näissä vieläkään olla!?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Oculus Rift S on puolet halvempi. Spekseissä ei ole mitään kovin merkittäviä eroja.

Oculus Rift S: 2560 x 1440 @ 80Hz = 449€
Vive Cosmos: 2880 x 1700 @ 90Hz = 899€

Hintaero on 100%, resoluutioero 33%, virkistystaajuusero 12,5%.
Pikseliä/sekunti ero on 49%, joka alkaa sentään kuulostaa jo suht hyvältä, mutta ei se minusta silti oikeuta kaksinkertaista hintaa.
Eikö näistä laseista pitänyt tulla muutamassa vuodessa niin halpoja, että sellaiset alkaisi löytyä kaikilta? Elokuun Steam Surveyn mukaan VR-lasit löytyy alle prosentilta Steamin käyttäjistä.
 
Liittynyt
07.05.2017
Viestejä
2
Valve index 2880 x 1440 @ 120-144Hz = 1079€

https://uploadvr.com/valve-index-price-specs/

Täältä löytyy lasit testissä

https://www.youtube.com/watch?v=6p1e_JSol8s
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Harmittavan hitaasti kyllä kehittyvät nämä, tätä tahtia oma rift s riittää vielä vuosia... Mielelläni kyllä päivittäisin kun vaan jotain merkittävästi parempaa tulisi markkinoille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
870
Oculus Rift S on puolet halvempi. Spekseissä ei ole mitään kovin merkittäviä eroja.

Oculus Rift S: 2560 x 1440 @ 80Hz = 449€
Vive Cosmos: 2880 x 1700 @ 90Hz = 899€

Hintaero on 100%, resoluutioero 33%, virkistystaajuusero 12,5%.
Pikseliä/sekunti ero on 49%, joka alkaa sentään kuulostaa jo suht hyvältä, mutta ei se minusta silti oikeuta kaksinkertaista hintaa.
Eikö näistä laseista pitänyt tulla muutamassa vuodessa niin halpoja, että sellaiset alkaisi löytyä kaikilta? Elokuun Steam Surveyn mukaan VR-lasit löytyy alle prosentilta Steamin käyttäjistä.
Ainakin jos katsoo edellistä sukupolvea, niin tämänkaltainen vertailu on vähän sama kuin vertaisi Nissania ja Mersua pelkkien moottorin suorituskykyarvojen kanssa. Laatuero lasien rakenteessa kun on iso.

Toivottavasti saavat langattomuuden vihdoin toimimaan muidenkin kuin alkuperäisten lasien kanssa - adapterin ei paljoa lämmitä jos kone heittää bsod:tä puolentunnin välein pelatessa.
 
Ronttosaurus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
626
Cosmos olisi kyllä heittämällä pari sataa Rift S:ää kalliimman arvoinen, mutta ei kyllä millään tuplahinnan väärti. Joku iso tekijä pitäisi saada taustalle. Oculuksen takana on Facebook-rahaa niin Riftien hintaa saa painettua sillä alas.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918

Ehkä Cosmos kilpailee enemmän indexin kanssa. Sama se näytönohjaimissakin, viimeiset tehot maksavat pirusti.

Rift S on suhteellisen halpa ja pärjää kohtuullisella tietokoneella. Quest taas on langaton ja toimii ilman tietokonetta. Facebook on iskenyt juuri oikeaan kohtaan, kompromisseja on tehty hinnan vuoksi sopivasti.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Steam Surveyn mukaan VR-lasit löytyy alle prosentilta Steamin käyttäjistä.
Tuo on VR-lasien kanssa surkea mittapuu. Se survey katsoo speksit sillä hetkellä ja kaikilla ei ole VR-setti kiinni koneessa koko ajan.

Harmittavan hitaasti kyllä kehittyvät nämä, tätä tahtia oma rift s riittää vielä vuosia... Mielelläni kyllä päivittäisin kun vaan jotain merkittävästi parempaa tulisi markkinoille.
Miten nopeaa niitä uusia pitäis julkaista? Rift S ei ole ollut markkinoilla edes puolta vuotta.

Laatuero lasien rakenteessa kun on iso.
Missä tätä on vertailtu?
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 351
Harmittavan hitaasti kyllä kehittyvät nämä, tätä tahtia oma rift s riittää vielä vuosia... Mielelläni kyllä päivittäisin kun vaan jotain merkittävästi parempaa tulisi markkinoille.
Vähän näyttäisi joo siltä. Itse kituuttelin parisen vuotta odotellen sitä VR-killeripäivitystä, mutta sitten kesällä kun tämä "uusi" sukupolvi alkoi valjeta, niin totesin ettei mitään mullistavaa edelleenkään tulossa ja ostin sen Rift S:n. Hintaansa nähden hyvä kompromissi ja sillä nyt noi enimmät VR-kuumeilut on jo saanut poltettua pois. Valven Indexissä pari hyvää ideaa (kapulaote, laajempi näkökenttä), Viven Cosmos taas Rift S:ään verrattuna jo myöhässä inside-out-trackingin kanssa eli ainoa oikeasti merkittävä julkistus tälle vuodelle on Oculus Quest; aidosti langaton, ilman tietokonetta toimiva inside-out-VR-setti ja vielä jokseenkin järkevään hintaan. Meinasi itselläkin tilaus mennä Questin puolelle, mutta kun pelikone on vielä toistaiseksi aika tikissä kunnossa, niin ajattelin että kuvanlaadussa liian iso kompromissi jos sen Questin ottaa. Kuitenkin jos pelikone on mopo, haluaa liikeseurannan tai VR:n on the go, niin Quest on aika kova uutuus. Ja mitä nyt katsoin viimeisimpiä Unreal-engine-virityksiä Questille niin aika näyttävää saa siltä mobiilipiiriltäkin revittyä ulos. Questin isoimpia ongelma on tietty liimaaminen Oculuksen sovelluskauppaan eli Steam-kirjaston saa unohtaa.

Ainiin sidenotena näyttäisi siltä että nyt kaikissa yllä mainituissa laseissa (poislukien Quest=OLED) on nyt LCD-näyttö. Ilmeisesti kaikki ovat tulleet siihen tulokseen että tiiviimpi pikselirakenne on käyttökokemukselle miellyttävämpi kuin korkeampi kontrasti ja paremmat harmaasävyt.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
tiiviimpi pikselirakenne on käyttökokemukselle miellyttävämpi kuin korkeampi kontrasti ja paremmat harmaasävyt.
Silmä tottuu harmahtavaan mutta resoluution puute ja erilaiset moire/sde-efektit haittaa pienempien kohteiden tulkintaa. Oledhan ei näissä ole täysi rgb joka aiheuttaa joillain sävyillä sumeutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
HP Reverbistä löytyisi huomattavasti suurempi resoluutio (2160x2160 per silmä), mutta valitettavasti ohjaimet ja käsien liikkeentunnistus tuntuu olevan surkealla tasolla.

Tämän vuoden osalta taitaa olla VR kypärien tarjonta nähty ja itse odottelen suosiolla 2020 näkymiä.

VR kypäriin toivoisin FALD ja HDR tukea, kun tavallisilla LCD paneeleilla ei tule onnistumaan tummien sävyjen esittäminen oikein.
Mikäli ruudulla on hämärä huone tai pimeä käytävä, niin menee hieman immersio pilalle kun LCD paneeli ei osaa toistaa mustaa väriä oikein.

Voisi kuvitella, että valmistajat tutkivat MiniLED näyttöjen hyödyntämistä.
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
791
Tämän vuoden osalta taitaa olla VR kypärien tarjonta nähty ja itse odottelen suosiolla 2020 näkymiä.
Pimax 8K X (3840x2160 pikseliä per silmä, 170 asteen FOV) on mahdollisesti tulossa vielä tämän vuoden puolella.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 221
Vive Cosmoksessa sentään mekaaninen IPD-säätö. Rift S on ainakin omalla kohdalla täysin käyttökelvoton paske, ei vaan sovi kaikkien päähän. Rift S sopii vain noin 50% ihmisistä, kiitos siitä kiinteiden linssien
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
508
Ja katseen seuranta on missä? Mikä ihme siinä on, ettei näihin voi laittaa sitä? VR:n tulevaisuus riippuu rankasti katseen seurannan yleistymisestä, koska foveated rendering ei onnistu ilman sitä. On siinä muitakin iloja, joten miksi oi miksi sitä ei voi näissä vieläkään olla!?
Katseenseuranta nostaa hintaa usealla sadalla eurolla ja sille ei ole tukea oikeastaan missään. Olisi hullun hommaa tuoda moinen verme kuluttajamarkkinoille.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Katseenseuranta nostaa hintaa usealla sadalla eurolla ja sille ei ole tukea oikeastaan missään. Olisi hullun hommaa tuoda moinen verme kuluttajamarkkinoille.
Jos tämnänkaltaista ominaisuutta ei ole ensin raudassa, niin ei sille myöskään tule tukea softiin. Ja jos muilla ei ole, niin olisihan se kilpailuvaltti. Eli kyllä tuo olisi syytä noihin lisätä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
508
Jos tämnänkaltaista ominaisuutta ei ole ensin raudassa, niin ei sille myöskään tule tukea softiin. Ja jos muilla ei ole, niin olisihan se kilpailuvaltti. Eli kyllä tuo olisi syytä noihin lisätä.
Jos se nostaa hintaa sen 300-400e niin kukaan ei kyllä sitä lisää. Tällä hetkellä tekniikka ei ole lähelläkään sitä tasoa hinnoiltaan että sen voisi kuluttajatuotteisiin tuoda. Ehkä joskus muutaman vuoden päästä sitten. Oculus on teoriassa ehkä ainut valmistaja joka voisi onnistuneesti tuoda tuon, koska heillä on järkevä hinnoittelustrategia ja iso katalogi omia julkaisuja, joihin voivat "pakotetusti" tai helposti lisätän tuon rautajulkaisun yhteydessä. Kuluttajalla olisi heti kymmeniä pelejä pelattavana, eikä tuo olisi vain rivi speksiluettelossa.

Yrityspuolelta noita löytyy jo juuri isoilla hintalapuilla.
 
'
Tuskin on enää noin kallis, jos tehtäisiin suurempia määriä..
Yrityspuolella hintalaput nyt ovat tyypillisesti isoja. Katso vaikka näyttiksiä jne, sama lastu, mutta pro hinta ja ajureissa jne pistetty ominaisuuksia vähäsen päälle enemmän.

Sensijaan tuen tekeminen tuskin onnistuu ihan vain heittämällä.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Pari kolme vuotta vielä jos kiinnostus kehittäjillä riittää niin voisi ehkä harkita mutta tällä hetkellä aika turha hankinta kun ehkä 1-2 peliä kiinnostaisi kokeilla muut ovat sitten try and forget tyyppisiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
VR kypäriin toivoisin FALD ja HDR tukea.
Itse en juuri nyt omaa VR-settiä mutta miksiköhän iRacing foorumilla hehkutetaan kyseisen peli HDR ominaisuutta setistä riippumatta, varsinkin Indexin, Pimaxin omaavat ?

Selväähän toki on se, että kyseinen ominaisuus on ohjelmisto pohjainen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
508
Tuskin on enää noin kallis, jos tehtäisiin suurempia määriä..
Yrityspuolella hintalaput nyt ovat tyypillisesti isoja. Katso vaikka näyttiksiä jne, sama lastu, mutta pro hinta ja ajureissa jne pistetty ominaisuuksia vähäsen päälle enemmän.

Sensijaan tuen tekeminen tuskin onnistuu ihan vain heittämällä.
Muistaakseni mm. Oculus kommentoinut joskus hintoja jonkun gen 2 haastiksen yhteydessä. Jos tuo olisi "halpaa", niin Valve olisi voinut heittää tuen Indexiin ja tukea/kannustaa kehittäjiä eikä tehnyt vain marginaalipäivitystä, mutta ei. HTC:lla on jo edellisistä tuotteista tuttua tuo silmäseuranta, mutteivät lisänneet Cosmosiin. Sellainen parin satasen lisäkin on jo liikaa, koska silloin ei massaa kiinnosta ja erikoiskotikäyttäjille myymällä ei tienata rautaa myymällä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
VR kypäriin toivoisin FALD ja HDR tukea, kun tavallisilla LCD paneeleilla ei tule onnistumaan tummien sävyjen esittäminen oikein.
Tai jos vaikka OLED mutta RGB- eikä Pentile-asettelulla kuten tähän asti, ei tarttis FALDeja miettiä :btooth:
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Tai jos vaikka OLED mutta RGB- eikä Pentile-asettelulla kuten tähän asti, ei tarttis FALDeja miettiä :btooth:
Oledissa taitaa edelleen olla se ongelma että pikselien välissä on isommat raot kuin perusmallissa niin sde jää havaittavammaksi samalla pikselitiheydellä. En tiedä onko tuo helposti korjattava vai valmistusmenetelmän vaatima ongelma.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
199
VR kypäriin toivoisin FALD ja HDR tukea.
Itse en juuri nyt omaa VR-settiä mutta miksiköhän iRacing foorumilla hehkutetaan kyseisen peli HDR ominaisuutta setistä riippumatta, varsinkin Indexin, Pimaxin omaavat ?

Selväähän toki on se, että kyseinen ominaisuus on ohjelmisto pohjainen.
Puhuttaisiinkohan siellä pelin omasta HDR-grafiikka-asetuksesta, eikä näyttölaitteiden HDR standardista?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
59
Resoluutio on ainakin ensimmäisen Viven suurin kompastuskivi. Tämä vaikuttaa ihan lupaavalta siltä osalta.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 351
Jep. Vaikka tuossa ylempänä kehuinkin sitä joissakin suhteissa, niin olivathan ne pikselit järkyttävän isoja.
Sama huomio. Olen tuota Viveä käyttänyt jonkun verran, myös sitä uudempaa, mutta jotenkin tämä Rift S tuntuu kuvan puolesta rauhallisemmalta. Viveissä se pentile-asettelu tuntui jotenkin rikkovan sen tarkkuuden ja tuovan sellaista epämääräisyyttä. Rift S:n LCD-paneeli taas ei ole ihan yhtä tarkka, mutta pikselit täyttävät välit tasaisesti ja kuva tuntuu mukavammalta katsoa.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Rift S on huomattava parannus verrattuna Rift cv1, jos ipd on sopiva. Äänet ovat tosin tuossa uudemmassa huonommat koska kyseessä avoin ratkaisu, kuvanlaatu taas ratkaisevasti parempi.

Itse pidän inside out ratkaisusta ja siitä, että saa vaihdettua nopeasti näkymän kameroiden läpi. Hieman laajempaa näkökenttää kaipaisin nyt, kun resoluutio on riittävällä tasolla. God rayt häiritsi cv ykkösessä, ässässä ne eivät ole häirinneet eikä mustan tasokaan ole ollut häiritsevä elitessä. Touchit oli vanhassa paremmat, nämä uudet syö pattereita/akkuja, lisäksi muotoilu oli vanhassa parempi. Silmälasitkin mahtuu mukavasti alle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
870
Missä tätä on vertailtu?
Allekirjoittaneen päässä, mulla löytyy töistä alkuperäinen Vive, Vive pro 2.0 ja Oculus ja mekaanisessa laadussa Oculus on selkeästi Viveä halvemman oloinen - myös liiketunnistuksen tarkkuus on selkeästi Viven puolella. (Kuvalaadullisiin eroihin en tässä mene, se kun on monimutkaisempi kysymys.) Odotan paljon että pääsee testaamaan tuota majakatonta liikeseurantaa - tuo kun tuo etenkin asiakaskäyttöön ihan valtavan hyödyn.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 458
Viestejä
4 162 682
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom