Honor View20

Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Onkos se Tuki tässä kympissä se entinen HiSuite?
Ei ole. HiSuite on muutama viesti ylempänä linkattu sovellus tietokoneelle.
Eli asennat sen. Ja sitten USB piuhalla puhelin kiinni koneeseen. Ja sitten seuraat vaikka näitä ohjeita.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
249
Tuolta puhelimesta valmiina löytyvästä Tuki sovelluksesta löytyi päivitys ainakin itselle.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
HiSuiten mielestä puhelimessani on yhteensä 4 kontaktia, joista kaksi on SIMillä (elisan omia palvelunumeroita) ja kaksi puhelimessa (viimeisimmät 2 lisäämääni). Olisiko syytä olla huolissaan, kun kontakteja on kuitenkin toistasataa ja ne ovat sekä SIM-kortilla että Google-tililtä ladattuna puhelimen kontakteissa? Miksi ne ei näy?

Joka tapauksessa, eipä ole iloa tuosta HiSuitestakaan päivittämisen suhteen. Eikä Tuki-sovelluksesta. Downgradea ysiin voisi tietysti kokeilla ensin, mutta se on aina pirun hazardi liike, joka saattaa vetää työpöydät ja muut factory reseteille. Ei vaan jaksaisi tätä iänikuista säätämistä tän jonnekapulan kanssa. Ois parempaakin käyttöä ajalle, kuin leikkiä propellihattua perusasioiden vuoksi.

1582823130569.png
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
@Manala Jotain kummallista tuossa sun kapulassa kyllä on, kun kaikki nuo ongelmat ottaa huomioon.
Meillä tosiaan 2kpl näitä ja ei ole mitään noista ollut.
Erityisesti hämmästytti tuo sun latausongelma. Tsekkasin sekalaisen kasan latureita ja USB-c -johtoja läpi Ampere (lautausmittarisovellus) päällä, eikä mulla käynyt niin minkään niistä kanssa.
 
Liittynyt
13.02.2019
Viestejä
31
Asetuksien kautta lähti latautumaan 10.0.0.179 tänään. Johan tuota 10 on odoteltukin :rolleyes:
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Nyt juuri tuli uusi päivitys entisen päälle. Eli 128Mt koko, versio 10.0.0.183(C431R10R3P4)
Android 2020 tammikuussa julkaistuja tietoturvallisuuskorjauksia.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Nyt juuri tuli uusi päivitys entisen päälle. Eli 128Mt koko, versio 10.0.0.183(C431R10R3P4)
Android 2020 tammikuussa julkaistuja tietoturvallisuuskorjauksia.
Tulihan se sieltä. 798 megaa täällä versiosta 171 versioon 183.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Ja ilmoitusongelmat ei muuta kuin pahenee tän 183:n kanssa. Kuulin että puhelin antoi ilmoitusäänen. Ilmoitusalueella ei kuitenkaan lukenut mitään. Koska odotin postipakettia tajusin käydä katsomassa tekstiviestit. Tekstiviestin kuvakkeen päällä ei kuitenkaan näkynyt balloon-ilmoitusta, kuten normaalisti eikä siis myöskään ilmoitusalueella mitään. Mutta kun avasi viestit niin siellä totta tosiaan oli uusi postin saapumisilmoitus.

Huoh.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Joku tässä .183:ssa on todella oudosti. Neliönäppäimen alla oleva roskisnappula ei enää toimi kuten ennen. Välillä ohjelmia lähtee listasta, välillä ei. Välillä puhelin ilmoittaa kuten ennen vain, että "Your phone is now in optimal condition", mutta välillä se ilmoittaa kuten aiempi 6X aina ilmoitti, että paljonko muistia on vapautettu ja paljonko sitä nyt on jäljellä. Tätä viestiä en ole koskaan aiemmin nähnyt View 20:ssä kuin tällä 183:lla ja silläkin vain kahdesti, muuten tulee aina tuo perinteinen optimal-lässytys.

Toissapäivänä myöhästyin bussista, kun en saanut tällä ostettua HSL:n bussilippua millään. Appi jäi vain pyörittämään latauskuvaketta lippusi-välilehdelle. Tätä ei ole koskaan tapahtunut aiemmilla android-versioilla, aiemmista puhelimista puhumattakaan. Roskiksen painelut, ylöspyyhkäisyt appilistasta ja cachen tyhjäämiset eivät auttaneet mitään, ainoastaan puhelimen uudelleenkäynnistys auttoi. Kiva ominaisuus kiireessä.

Facebook-sovellus ei 183:ssa enää huomioi lainkaan eikä missään tilanteessa muilta laitteilta luettuja ilmoituksia, vaan ne pysyvät aina sinisenä, kunnes ne käy yksi kerrallaan lukemassa myös View 20:ssä. Tätä se teki aiemminkin silloin tällöin, mutta nyt jatkuvasti. Cachen tyhjääminen ei auta, ainoastaan FB-sovelluksen datan tyhjääminen auttaa, mutta se vaatii mm. kaikkien media-asetuksien uudelleen asettamista, kun videoiden automaattitoistot äänen kanssa palautuvat defaultille eli päälle.

Eikö kellään muulla todella ole tällaisia ongelmia tän paskakalikan kanssa, vai eikö muut vain välitä "pikkubugeista"?
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
412

Muista ei kokemusta, kuin tuosta sovellusten sammuttamisesta neliön takaa. Aiemmilla versioilla ilmoitteli satunnaisesti tuosta muistin määrästä. En muista nähneeni ilmoitusta vielä 183:ssa, tosin tämä versio ollut vasta pari päivää.
 
Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
548
Toissapäivänä myöhästyin bussista, kun en saanut tällä ostettua HSL:n bussilippua millään. Appi jäi vain pyörittämään latauskuvaketta lippusi-välilehdelle. Tätä ei ole koskaan tapahtunut aiemmilla android-versioilla, aiemmista puhelimista puhumattakaan. Roskiksen painelut, ylöspyyhkäisyt appilistasta ja cachen tyhjäämiset eivät auttaneet mitään, ainoastaan puhelimen uudelleenkäynnistys auttoi. Kiva ominaisuus.

Eikö kellään muulla todella ole tällaisia ongelmia tän paskakalikan kanssa, vai eikö muut vain välitä "pikkubugeista"?
Kannattaa ehkä osoittaa syyttävällä sormella ennemmin hsl:n suuntaan, kuin androidia tai luuria. Jatkuvalla syötöllä ongemia tuossa päässä

Ottaen huomioon, että ihmiset, joilla on ongelmia esimerkiksi kännykän kanssa, herkästi laittavat negaa, ja sen, että sinä vaikutat olevan täällä kutakuinkin se, joka kyseisestä luurista valittaa, oletan, että olet ainoa, jolla on paskakalikka.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
No voin minä jotain positiivistakin tästä sanoa: Ei ihan reunoille asti yltävä tehdasasenteinen kontaktikalvo näyttää kaarevareunaisen näytön päällä tosi premiumilta parin kuukauden käytön jälkeen siitä kohdasta mihin vasurin peukalo swaipatessa osuu. Eikä ole tarvinnut edes tinderiä pelata! Ihan tulee ala-asteen kirjojen kontaktimuovipinnoittelut ilmakuplineen mieleen. <3

1583684987110.png
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Ei ihan reunoille asti yltävä tehdasasenteinen kontaktikalvo näyttää kaarevareunaisen näytön päällä tosi premiumilta parin kuukauden käytön jälkeen siitä kohdasta mihin vasurin peukalo swaipatessa osuu.
Kalvo on kalvo. Ei kai sitä ole tarkoitettu kuin suojaamaan sen aikaa, että asiakas ehtii hankkimaan panssarilasin.
Siihen maailman aikaan, kun panssarilaseja ei vielä ollut, sai kalvon vaihtaa aina kerran kuussa.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Kalvo on kalvo. Ei kai sitä ole tarkoitettu kuin suojaamaan sen aikaa, että asiakas ehtii hankkimaan panssarilasin.
Siihen maailman aikaan, kun panssarilaseja ei vielä ollut, sai kalvon vaihtaa aina kerran kuussa.
Olen ehkä erheellisesti antanut itseni ymmärtää, että näiden pitäisi olla käyttökelpoisia kapuloita suoraan myyntipakkauksesta eikä mitään rakennussarjoja. Ei mulla tätä ennen ole ollut kuin 6X:ssä tuollainen kalvo, jota ei ole ollut tarkoitus irroittaa heti kun puhelimen ekan kerran ottaa käteen. Harrastaako näitä kontaktikalvoja joku muukin valmistaja? 6X:ssä se kalvo kyllä kesti kolme vuotta ihan ok, mutta siinä ei ollutkaan kaarevaa 2.5D-lasia. Itse asiassa siinä ei ollut lasia ollenkaan, vaan näyttö oli jotain polykarbonaattia, jota ei vasaralla hakkaamallakaan saanut rikki (kokeilin sen jälkeen kun puhelin pimeni). Vaikea ymmärtää miksi tuollasen polykarbonaatin sijaan puhelimeen pitää laittaa mimosanherkkä lasi ja kuitenkin sitten päällystää se tuollaisella halvan tuntuisella ja näköisellä kontaktikalvolla, joka pysyy siinä paljon huonommin kiinni eikä suojaa näyttöä millään tavalla.
 
On noita esiasennettu kalvoja muillakin valmistajilla, ei kaikilla. Minusta se on hyvä, että jotain on siihen asti kun saa panssarilasin ostettua. Samoin joissain puhelinmalleissa tulee silikonisuoja mukana, tässäkin joissain maissa, mutta ei Suomessa.

Ainakin itse olen sillä tavalla huoleton, että saattaa olla puhelin samassa taskussa avainten tai kolikoiden kanssa, joten ihan hyvä on olla aina se kalvo tai panssarilasi suojana. Nykyisin vaihdan suojalasia kerran-pari vuodessa. Kalvoja sai tosiaan vaihtaa n. kuukauden välein.

Nyt kun katsoin kaappiin, niin vanhin puhelin, jossa itse olen suojakalvoa käyttänyt näyttää olevan Nokia XpressMusic 5800. Eli olisko jostain 2008 tai 2009 vuodelta kuitenkin.

Kyllä nykyään, kun suuri osa keskihintaluokan ja lippulaivaluokan puhelimista on kokonaan lasia, tuppaa olemaan niin, että jos ei halua suojalasia ja suojakuorta puhelimessaan käyttää, niin sitten pitää ostaa noita ruggeroituja CATteja, Oukiteleja tai Ulefoneja yms. IP68/IP69 ja MIL-STD-luokituksilla. Ja oikeastaan käyttää sitä panssarilasia siltikin.

Ennenhän ne kesti mitä vaan, mutta ei ne silloin mitään kokonaan lasista tehtyjä taskutietokoneita olleetkaan. Vaan painavia ja metallirakenteisia.
Nimim. Eka kännykkä vuonna 1993 (sitä ennen oli raahattava salkkupuhelin).
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Mitenhän tän kalikan sais edes päivittämään softat taustalla? Tää ei suostu päivittämään noita appeja kuin Google play store framilla ja näyttö päällä. Heti kun näytöstä sammuu valot tai vaihtaa johonkin muuhun appiin ja play store menee taustalle niin appien päivitys stoppaa siihen. Lievästi sanottuna rasittavaa, että täytyy "istua" play storen appilistassa varttikaupalla ja rämpyttää näyttöä päälle, että saa apit päivitettyä. Oispa moniajoon pystyvä luuri.
 
Ihan on meillä nämä 2 kpl luureja päivitelly automaattisesti taustalla, ei oo tarvinnut käsin latailla.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Mitenhän tän kalikan sais edes päivittämään softat taustalla? Tää ei suostu päivittämään noita appeja kuin Google play store framilla ja näyttö päällä.
Sulla on kyllä jotain vikaa tuossa. Itse kun katselin niin eilen päivittänyt itsekseen Play kauppa 3 ohjelmaa ja toissapäivänä myös 3.
Näyttää olevan 51 sovellusta sennettuna ja kyllä tuo itsestään niitä ihan hyvin (wlanin kautta) päivittelee noita. Kun kännykkä makaa pöydällä, näyttö kiinni ja esim. vapaapäivänä voi maata hyvinkin koko päivän ilman että siihen edes tulee koskettua ja tuntuu tuo silti noita päivittävän ihan ns. itsenäisesti.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Saattais tääkin niin tehdä automaatilla, mä haluan kuitenkin katsoa tuleeko muutoksia käyttöehtoihin ja mitä uutta päivitykset sisältää. Näin oon tehnyt aikojen alusta asti eikä ole toistaiseksi millään aiemmalla puhelimella ollut asian kanssa ongelmia. Mutta tälläpä yllättäen on, eikä mitkään apit päivity muuta kuin siinä appilistassa istuen ruutu päällä.

Samoin piti tuossa slack asennella. Eipä toimi sekään pätkääkään sen jälkeen kun näyttö on ollut hetken pimeänä, ei tule mitkään notifikaatiot uusista viesteistä läpi, vaikka on ne manuaalioikeudet ko. apin uudelleenkäynnistyksiin ja tausta-ajoihin laitettu ja akunsäästörutiinit sen suhteen kielletty. Toimii maksimissaan minuutin verran ruutu pimeänä, sitten appi tavalla tai toisella menee siellä taustalla horrokseen. Kun ruutuun laittaa valot ja apin framille, se sitten könttänä lataa kaikki uudet viestit, eli ei todella saa mitään uutta vastaan siellä taustalla horrostaessaan. Sama pätee myös säännöllisen epäsäännöllisesti messengeriin.

Edit: Joo, automaattinen päivitys tässä näyttäis jollain tavalla toimivan, manuaalinen ei muuten kuin valot ruudussa ja play storen appilista framilla.
 
Viimeksi muokattu:

Tom

Liittynyt
10.06.2018
Viestejä
55
Eihän vaan älykäs datan säästö -asetus vaikuta jos on päällä
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Miten yhdellä käyttäjällä voi olla noin paljon ongelmia puhelimen kanssa!? :bored:
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Miten yhdellä käyttäjällä voi olla noin paljon ongelmia puhelimen kanssa!? :bored:
Itse epäilen että ongelmat alkoivat samaan aikaan kun puhelin tippui, lasi meni säröille / hajosi. Tai sitten täysin maanantaikappale.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Itse epäilen että ongelmat alkoivat samaan aikaan kun puhelin tippui, lasi meni säröille / hajosi. Tai sitten täysin maanantaikappale.
Kun tuota viestihistoriaa katsoo niin ongelmia ollut alusta lähtien tuon puhelimen kanssa ja mitään hyvää siinä ei ole?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Onko muut törmänny järeämmillä suojakuorilla tuohon että tietynlaisessa valaistuksessa vinkuu kokoajan "älä peitä näytön yläosaa"? Vinkuminen lakkaa jos puhelin on riittävän vaakatasossa. On tuossa se ohituskin mutta kyllä tuo vähän ärsyttää. Tietäisi edes tarkalleen mikä kohta tuossa yläosassa saa hepulin että voisi kaivertaa suojasta sen kohdan vähän isommaksi.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Itse epäilen että ongelmat alkoivat samaan aikaan kun puhelin tippui, lasi meni säröille / hajosi. Tai sitten täysin maanantaikappale.
Oli jo ennen sitä. Päivitin puhelimen muistaakseni jo kahden päivän ikäisenä android ysistä kymppiin ilmoitusongelmien vuoksi. Ysillä ne ilmoitusongelmat vain esiintyivät viivästyneiden ilmoituksien muodossa. Kympin kanssa mennyt vain pahemmaksi ja ilmoitukset eivät tule enää edes viiveen kanssa.

Vaikea tuosta on tosiaan ollut mitään hyvää keksiä, kun kaikki vaatii ihan helvetinmoista säätämistä eikä perusasiat siltikään toimi ja kamerakin on keinovalossa pettymys siihen nähden mitä arvosteluista olisi voinut päätellä. Edelleen ihmettelen päivittäin miten a) toi on saanut joka paikasta pelkkiä hehkuttavia arvosteluja b) toi on sukua mun edelliselle honor 6X:lle, joka toimi kuin unelma myös taustalla ajettavien ohjelmien suhteen ja akku kesti silti käytössä ihan yhtä pitkään.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Onko muut törmänny järeämmillä suojakuorilla tuohon että tietynlaisessa valaistuksessa vinkuu kokoajan "älä peitä näytön yläosaa"? Vinkuminen lakkaa jos puhelin on riittävän vaakatasossa. On tuossa se ohituskin mutta kyllä tuo vähän ärsyttää. Tietäisi edes tarkalleen mikä kohta tuossa yläosassa saa hepulin että voisi kaivertaa suojasta sen kohdan vähän isommaksi.
Tekee samaa täälläkin ei-läpinäkyvillä kuorilla. Läpinäkyvillä silikonikuorilla ei.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Tuli uusi päivitys,
Ohjelmaversion numero: 10.0.0.195(C431E10R3P4)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Onko muilla tämän puhelimen omistajilla ilmennyt netin selvää hidastelua välillä? Itselläni kuitenkin pitäisi olla DNA:n 4G netti, mutta silti välillä tuntuu että puhelin lataa dataa kuin jonain vanhoina GPRS aikoina. Lisäksi ongelmaa esiintyy aikalailla joka vaiheessa kuukautta, joten ei varmaan pitäisi olla mistään datakatostakaan kiinni.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Onko muilla tämän puhelimen omistajilla ilmennyt netin selvää hidastelua välillä? Itselläni kuitenkin pitäisi olla DNA:n 4G netti, mutta silti välillä tuntuu että puhelin lataa dataa kuin jonain vanhoina GPRS aikoina. Lisäksi ongelmaa esiintyy aikalailla joka vaiheessa kuukautta, joten ei varmaan pitäisi olla mistään datakatostakaan kiinni.
En ole huomannut tosin käytän lähes täysin wlanin välityksellä tätä netissä = kotona 100/10Mb netti ja töissä mitä nyt sattuu olemaan. Mikäli ongelmia siihen auttaa modeemin buuttaus ja sama ongelma ilmenee myös työpöytä / läppäri työpisteissä (eli netti ei toimi) mitä varsinkin töissä tapahtuu silloin & tällöin.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Onko muilla tämän puhelimen omistajilla ilmennyt netin selvää hidastelua välillä? Itselläni kuitenkin pitäisi olla DNA:n 4G netti, mutta silti välillä tuntuu että puhelin lataa dataa kuin jonain vanhoina GPRS aikoina. Lisäksi ongelmaa esiintyy aikalailla joka vaiheessa kuukautta, joten ei varmaan pitäisi olla mistään datakatostakaan kiinni.
Ei ole ongelmia täälläkään. Yleensä hidastelut johtuu palveluntarjoajista, harvemmin puhelimesta.
Kyllä melkein ensin alkuun kannattaisi ladata joku networking cell info lite tai muu vastaava ja katsoa, missä tukarissa olet kiinni silloin kun hidastelee.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Eipä ole hidastellut netti puhelimen toimesta, syyllinen aina ollut heikossa signaalissa, heikossa tukarissa (joka tukossa) tai jostain muusta. Ainoa edes läheltä liippaava asia on se, että kerran se väitti ettei koti-wlanissa liiku data, mutta bootilla tämäkin korjaantui. Ja tää ainoa keissi puhelimen oston jälkeen.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Nyt kun tätä on jo pitkään tullut käytettyä, niin yksi itseäni ärsyttävä ominaisuus tässä on.
Etukameralla eli selfiekameralla otetut kuvat prosessoidaan aasialaisen tapaan rankan epäuskottaviksi. Jopa niin, että voisi luulla kuvan olevan kahdesta kuvasta (itse ja tausta) photoshopattu yhdeksi.

Onko kellään vinkkiä asetuksesta tai vaihtoehtoisesta kamerasoftasta, jolla selfieistä tulisi luonnollisempia?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Onko kellään muulla alkanut View 20 imemään akkua sairaasti viime aikoina? Ihan sama mikä softa on framilla, on se sitten Firefox, jolla hitaasti skrollailee vaikka tätä palstaa tai Facebook, jolla tekee feedissä samaa, niin virtaa imetään akusta noin -800mA tahtia näyttö himmeällä. Eli vaikka laittaa USB-johdon tietokoneeseen josta saadaan noin +500mA niin mennään siitä huolimatta koko ajan -300mA ja akku tyhjenee latauksessa. Samoin kapula käy nykyään näissä kevyissäkin aktiviteeteissa tosi kuumana, noin 39 asteisena. Akku ei riitä koko päivää kevyessäkään käytössä ja puhelimen optimizer on alkanut huutaa useammista käytössä olevista ohjelmista, että ne imevät akkua paljon taustalla. Mitään raskaampaa kuten pelaamista en ole viitsinyt edes yrittää.

Tätä on nyt tapahtunut noin viikon ajan ja versio on 10.0.0.201. Uudelleenkäynnistykset ei auta. Neliönappulan alta jos tunkee kaiken roskiin niin näyttö sammutettuna 500mA USB-latausvirrasta saadaan noin 150mA talteen asti, eli puhelimen lataus tyhjästä täyteen ottaisi kokonaisen vuorokauden. Näyttö päälle laittaessa ollaan heti miinuksella jo työpöydällä idlatenkin. "Battery usage"-ruudussa mikään ei näytä omituiselta appien välisten suhteellisten kulutusprosenttien mukaan, mutta "Software" puolella ne ovat hurjan suuret verrattuna "Hardware" -puoleen. Softat vie nykyään noin 2/3 ja Hardware mukaan lukien näyttö noin 1/3. Muistelen että aiemmin kulutussuhteet olivat päinvastaiset ja hardware kulutti huomattavasti softaa enemmän.

Mikähän tässä voi mättää? Onko puhelin nyt sitten valmistajan puolelta elinkaarensa päässä ja taustalla pyöriteltävien softien optimointeja ei enää päivitetä ja tässä on sitten se karu tulos?

Nyt kun tätä on jo pitkään tullut käytettyä, niin yksi itseäni ärsyttävä ominaisuus tässä on.
Etukameralla eli selfiekameralla otetut kuvat prosessoidaan aasialaisen tapaan rankan epäuskottaviksi. Jopa niin, että voisi luulla kuvan olevan kahdesta kuvasta (itse ja tausta) photoshopattu yhdeksi.

Onko kellään vinkkiä asetuksesta tai vaihtoehtoisesta kamerasoftasta, jolla selfieistä tulisi luonnollisempia?
En ole niin selfienado että olisin jaksanut perehtyä vaihtoehtoisiin kamerasoftiin, mutta sama harmittaa itseäkin. Tuo prosessoinnin määrä beautification asetukset nollillakin on niin jäätävää, että se tekee etukamerasta käytännössä täysin käyttökelvottoman.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Onko muilla tämän puhelimen omistajilla ilmennyt netin selvää hidastelua välillä? Itselläni kuitenkin pitäisi olla DNA:n 4G netti, mutta silti välillä tuntuu että puhelin lataa dataa kuin jonain vanhoina GPRS aikoina. Lisäksi ongelmaa esiintyy aikalailla joka vaiheessa kuukautta, joten ei varmaan pitäisi olla mistään datakatostakaan kiinni.
Vastikään olin tämän kanssa ekaa kertaa Tallinnan risteilyllä ja hämmästyin, ettei 10. kerroksessa olevaan hyttiin saanut mitään GSM-verkon signaalia ei Helsingin eikä Tallinnan satamassa seisoessakaan. Hytti toki oli sisähytti, mutta en muista sitten 90-luvun pari kertaa vuodessa risteilevänä, ettei meren päällisissä hyteissä olisi GSM-yhteyttä ollut. Yleensä se on kadonnut puhelimista noin tunnin rannasta lähdön jälkeen ja palannut sitten rantaa lähestyessä. Tällä ei saanut mitään yhteyttä minnekään. Olen minä kotona ollessakin ihmetellyt, kun yleensä on antanut vaan yhtä ja maksimissaan kahta yhteyspalkkia, mutta en ole sen enempää asiaa miettinyt, kun puhelut ovat kuuluneet ongelmitta enkä kotona käytännössä koskaan tarvitse dataa, kun se tulee wifin läpi.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Mikähän tässä voi mättää? Onko puhelin nyt sitten valmistajan puolelta elinkaarensa päässä ja taustalla pyöriteltävien softien optimointeja ei enää päivitetä ja tässä on sitten se karu tulos?
Jos mikään softa (tai haittaohjelma) ei kuormita hulluna koko ajan, niin voi olla, että akku sanonut itsensä irti.
Vuosien mittaan perheessä parin puhelimen kanssa juuri tuollaiset oireet on olleet, ja seuraava huomio sitten on ollutkin akun pullistuma.
 
Liittynyt
12.07.2020
Viestejä
5
Huhtikuussa ostettu View 20.

Alusta alkaen ollut ongelmana sovelluksen ollessa käynnissä, puhelin palaa takaisin alkunäyttöön. Samalla puhelin nollaa sovelluksen ja selaaminen täytyy aloittaa alusta.

Toinen ongelma on järjestelmäpäivityksen ajaminen sisään. On kokeiltu päivittää puhelimen omien asetusten kautta ja HiSuitella, mutta latauksen loputtua ja asennuksen alkaessa tulee ilmoitus "paketin tarkistussummavirhe" ja asennus keskeytyy.

Tällä hetkellä sisällä versio 9.0.1.169(C431E1R3P1) ja päivitys mitä puhelin tarjoaa on 9.1.0.201(C431E1R3P1).
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
249
Oletko koittanut myös tuolta Honorin "tuki" sovelluksen kautta ladata? Tällä hetkellä mennään jo ohjelmisto versiossa 10.x.x.xxx. Luulisi ongelmien helpottavan kun saisi uuden ohjelmiston ajettua sisään.
 
Liittynyt
12.07.2020
Viestejä
5
Täytyy tarkistaa mitä päivitystä tarjoaa sitä kautta.

Tuskin haittaa, jos suoraan tuonne 10 hyppää eikä nuita väliversioita aja sisään ollenkaan?
 
Liittynyt
12.07.2020
Viestejä
5
Tuki-sovelluksen kautta ei päivityksiä, on vain ilmoitus "Järjestelmäsi on ajan tasalla".

Nollasin asetuksista ohjelmistopäivityksen tiedot, edelleen puhelin ja HiSuite tarjoaa aikaisemmin mainittua versiota päivitettäväksi.

Magic Ui-versio on 2.0.1
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Tuskin haittaa, jos suoraan tuonne 10 hyppää eikä nuita väliversioita aja sisään ollenkaan?
Ei vissiin toimi ihan niin vaan sieltä ysin puolelta saattaa olla tarve joillekin sen mukana tuleville tietoturvapäivityksille ensin. Vedä vaan ysi eka niin korkeaan versionumeroon kun pystyy, jos pystyy.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Tuki-sovelluksen kautta ei päivityksiä, on vain ilmoitus "Järjestelmäsi on ajan tasalla".

Nollasin asetuksista ohjelmistopäivityksen tiedot, edelleen puhelin ja HiSuite tarjoaa aikaisemmin mainittua versiota päivitettäväksi.

Magic Ui-versio on 2.0.1
Paketin tarkistussummavirhe on ilmoitus siitä että lataus on korruptoitunut ja asennus tyssähtää siihen.
Oletko kokeillut Hisuiten kautta vetää päivitystä, että korruptoituuko lataus sielläkin? Nuo uuteen Android versioon hyppäämiset voi vaatia monen päivityksen peräkkäistä asennusta, ihan samalla tavalla kuin tietokoneen emolevyissä B450 puolella Ryzen 3000 tuellisten BIOSien kohdalla.
 
Liittynyt
12.07.2020
Viestejä
5
Ainakin aikaisemmat yrityksen HiSuiten kautta kaatuivat samaan ongelmaan.

Täytyy kokeilla vielä HiSuiten kautta ajaa päivitys sisään, jospa se sitä kautta onnistuis tällä kertaa.
 
Liittynyt
12.07.2020
Viestejä
5
Tulihan se testattua HiSuiten kauttakin ja ihan vihkoon meni.

Lataus onnistui ongelmitta, jonka jälkeen päästiin vaiheeseen "Verifying update package..".

Tämän jälkeen näyttöön tuli huutomerkki latausympyrän sisälle ja teksti "Software install failed! Get help from: http://www.emui.com/emotiondownload.php?mod=restore"

Jonka jälkeen ainoa vaihtoehto on käynnistää puhelin uudelleen.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Kokeileppa vetää soft resetti puhelimelle jos ei ole vielä tehty. Itselläni kertaalleen yhdessä Samsungissa oli vastaavaa, ettei edes tietoturva tullut läpi, mutta soft resetin jälkeen alkoi pelittämään.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Vastikään olin tämän kanssa ekaa kertaa Tallinnan risteilyllä ja hämmästyin, ettei 10. kerroksessa olevaan hyttiin saanut mitään GSM-verkon signaalia ei Helsingin eikä Tallinnan satamassa seisoessakaan. Hytti toki oli sisähytti, mutta en muista sitten 90-luvun pari kertaa vuodessa risteilevänä, ettei meren päällisissä hyteissä olisi GSM-yhteyttä ollut. Yleensä se on kadonnut puhelimista noin tunnin rannasta lähdön jälkeen ja palannut sitten rantaa lähestyessä. Tällä ei saanut mitään yhteyttä minnekään. Olen minä kotona ollessakin ihmetellyt, kun yleensä on antanut vaan yhtä ja maksimissaan kahta yhteyspalkkia, mutta en ole sen enempää asiaa miettinyt, kun puhelut ovat kuuluneet ongelmitta enkä kotona käytännössä koskaan tarvitse dataa, kun se tulee wifin läpi.
Joo, eipä ne puhelut näemmä sitten makuuhuoneessa kuulukaan. Aina on aiemmin tullut puhuttua puhelimessa kyökin tai olohuoneen puolelta, mutta nyt on kesän aikana tullut muutama kerta puhelu, kun olen lööbaillut sängyssä ja vastapuoli on huudellut linjan päässä pelkkää haloota, kun honor ei ole pystynyt toimittamaan ääntäni tolpalle asti. Ei, vaikka on ollut ikkunakin sepposen selällään. Vaikka tämä ns. energiatehokas talo onkin, niin edelliset puhelimet ovat sentään pystyneet signaalia toimittamaan ikkuna kiinnikin. Ikkunoiden tai parvekkeen oven avaaminenhan yleensä auttaa asiaa. On tämä puhelimena kyllä surkea kapistus.

1596186329325.png
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Eilen illalla putosi View rautakaupan betonilattialle. On suojakuori ja panssarilasi (ja tuuria), jotka suojasivat niin hyvin, ettei itse puhelimeen tullut mitään.
Panssarilasi kyllä halkesi kahdesta kohtaa ihan kunnolla ja meni vaihtoon.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 391
Viestejä
4 159 574
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom