HMD Global lanseerasi Nokia T21 -taulutietokoneen Suomen markkinoille

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on tänään virallisesti julkaissut aiemmin jo esittelemänsä Nokia T21 -taulutietokoneen Suomen markkinoille. Alumiinikehyksinen tabletti toimii seuraajana valmistajan viime vuonna julkaisemalle Nokia T20:lle.

Valmistajan viimeaikaisista puhelimista tuttuun tapaan myös Nokia T21:n rungossa on valmistajan mukaan panostettu kestävään kehitykseen ja tabletin muovisesta takakuoresta 60 prosenttia on kierrätysmateriaaleja. Nokia T21:n 10,36-tuumainen näyttö tarjoaa 1200 x 2000 -resoluution ja tukee WGP ja AES 2.0 -kosketusnäyttökyniä.

Edeltäjästään T21 erottuu rautatasolla Unisoc T610:stä Unisoc T612:een vaihdetun järjestelmäpiirin myötä, minkä lisäksi RAM-muistin pohjamäärä on kasvatettu kolmesta neljään gigatavuun. Sekä järjestelmäpiirin prosessoripuoli että 12 nanometrin valmistustekniikka ovat edeltäjästä tuttuja, mutta grafiikkapiiri on päivitetty tuoreempaan Mali-G57:ään edeltäjämallin Mali-G52:sta. Tallennustilaa laitteeseen on saatavilla Wi-Fi-mallissa 64 gigatavua ja LTE-yhteyksillä varustetussa mallissa puolestaan 128 gigatavua.

Tabletin käyttökokemuksessa paperilla varsin pientä piiripäivitystä merkittävämpänä uudistuksena toiminee mukaan päivitetty Widevine L1 -tuki, eli Nokia T21 tukee edeltäjästään poiketen striimipalveluiden teräväpiirtovideota. Lisäksi tablettiin on tuotu mukaan mahdollisuus soittaa puheluita 4G-yhteyksiä tukevilla versioilla.

Nokia T21:lle luvataan kuukausittaiset tietoturvapäivitykset kolmeksi vuodeksi ja tabletilla on myös Googlen Android Enterprise Recommended -sertifikaatti. Android-päivityksiä tabletille luvataan kaksi kappaletta.

[gallery link="file" size="medium" ids="82011,82012,82013"]

Nokia T21:n tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 247,5 x 257,3 x 7,5 mm
  • Paino: 422,6 grammaa
  • 10,36” LCD-näyttö, 1200 x 2000, 360 nit (cd/m2) tyypillinen maksimikirkkaus, tuiki Wacom WGP- ja Active ES 2.0 -kynille
  • Unisoc T612 -järjestelmäpiiri
  • 4 Gt RAM-muistia
  • 64 tai 128 Gt tallennustilaa, MicroSD-korttipaikka (max. 512 Gt)
  • 11 a/b/g/n/ac (Wi-Fi 5), Bluetooth 5.0, (A)GPS, Glonass, Galileo
  • 8 megapikselin pääkamera, automaattitarkennus
  • 8 megapikselin etukamera, kiinteä tarkennusetäisyys
  • 8200 mAh:n akku, USB-C (2.0), 18 watin lataus (USB PD)
  • Android 12
    • 2 Android-päivitystä, 3 vuoden kuukausittaiset tietoturvakorjaukset

Nokia T21:n myynti on alkanut Suomessa 22. marraskuuta. Wi-Fi-yhteyksillä varustetun 4 / 64 Gt:n version suositushinta on 269 euroa ja 4G-verkkoja tukevan 4 / 128 Gt:n version suositushinta on puolestaan 299 euroa.

Lähde: HMD Globalin lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Nokia T21 on omasta mielestä HMD Globalin mielenkiintoisin julkaisu hetkeen. Tabletissa on pieniä mutta sitäkin tärkeämpiä uudistuksia edeltäjään nähden (esim. Widevine L1 -tuki). Lisäksi 2+3 vuoden päivitystuki on kovaa valuuttaa Android maailmassa tabletti puolella. Toki hinta alkaa nyt lähennellä iPadejä mutta ei tämä minusta mikään huono ostos ole 269€ hinnalla. Wacom-tukikin löytyy ja Second Screen kuulostaa mielenkiintoiselta ominaisuudelta. Mitenköhän ovat toteutuneet sen, jokin vastaava kuin Duet? :hmm:
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Tuo T612-piiri on kyllä hämmentävä. Pari vuotta uudempi kuin T610, mutta silti edelleen 12 nm prosessi ja malliltaan paremmasta grafiikkasuorittimesta huolimatta käytännön suorituskyky heikompaa, koska ydinten määrässä on sniiduiltu. Näin kuluttajan näkökulmasta hankala ymmärtää tällaisia toteutuksia :hmm:

Osittain olen samaa mieltä, mutta samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että oikeastaan kaikki nuo parannukset ovat sellaisia, että ne olisivat aivan hyvin voineet löytyä jo edeltäjämallista.

Edullisimpien iPadienkin hinnat nousivat juuri, joten ei tämä nykyisellään niiden tyypillisiä hintoja enää hätyyttele. 9 gen iPad oli vielä aiemmin syksyllä tarjouksessa 299 hintaan, nyt DNA:lla "tarjouksessa" 389 € :D
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Kaksi Android päivitystä ja tulee ulos Androi 12. Eli käytännössä Android 13 tulee ihan just ja oikeasti relevantteja käyttispäivityksiä tulee tuohon yksi. Valmiiksi vanhentunut käyttis, huono suorituskyky. Miksi näitä tehdään?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Nokia T21 on omasta mielestä HMD Globalin mielenkiintoisin julkaisu hetkeen. Tabletissa on pieniä mutta sitäkin tärkeämpiä uudistuksia edeltäjään nähden (esim. Widevine L1 -tuki). Lisäksi 2+3 vuoden päivitystuki on kovaa valuuttaa Android maailmassa tabletti puolella. Toki hinta alkaa nyt lähennellä iPadejä mutta ei tämä minusta mikään huono ostos ole 269€ hinnalla. Wacom-tukikin löytyy ja Second Screen kuulostaa mielenkiintoiselta ominaisuudelta. Mitenköhän ovat toteutuneet sen, jokin vastaava kuin Duet? :hmm:
Hinta on aivan liian kova.

Vertailun vuoksi Samsung Galaxy Tab S8 Wifi 128GB 290 euroa, 256GB viisikymppiä enemmän. Tehot huippua ja päivitystuki vuosia pidempi.

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Hinta on aivan liian kova.

Vertailun vuoksi Samsung Galaxy Tab S8 Wifi 128GB 290 euroa, 256GB viisikymppiä enemmän. Tehot huippua ja päivitystuki vuosia pidempi.

Tuo on toki hyvä hetkellinen tarjoushinta jos pystyy tuon hyvitystarjouksen hyödyntämään, mutta vertaat sitä nyt uuden tuotteen suositushintaan, johon pitkässä juoksussa se realistinen vertailukohta on tuo Tab A8.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Tuo T612-piiri on kyllä hämmentävä. Pari vuotta uudempi kuin T610, mutta silti edelleen 12 nm prosessi ja malliltaan paremmasta grafiikkasuorittimesta huolimatta käytännön suorituskyky heikompaa, koska ydinten määrässä on sniiduiltu. Näin kuluttajan näkökulmasta hankala ymmärtää tällaisia toteutuksia :hmm:

Osittain olen samaa mieltä, mutta samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että oikeastaan kaikki nuo parannukset ovat sellaisia, että ne olisivat aivan hyvin voineet löytyä jo edeltäjämallista.

Edullisimpien iPadienkin hinnat nousivat juuri, joten ei tämä nykyisellään niiden tyypillisiä hintoja enää hätyyttele. 9 gen iPad oli vielä aiemmin syksyllä tarjouksessa 299 hintaan, nyt DNA:lla "tarjouksessa" 389 € :D
Eihän tuolla Tiger T612:llä kuuhun mennä mutta sellaiseen peruskäyttöön (netin selailua ja videoita) ajanee asiansa ihan hyvin. Wacomin myötä ihan näppärä kapine vaikka opiskeluhommiin luentodiojen muistiinpanojen tekemiseen ja alleviivauksiin.

Siinä olet oikeassa, että HMD Global missasi T20:n tuhannan taalan paikan ja nyt tullaan korjauksilla vuoden myöhässä. Brändillekin ehdittiin ottamaan imagotappiota Widevine sekoilulla.

Hinta on aivan liian kova.

Vertailun vuoksi Samsung Galaxy Tab S8 Wifi 128GB 290 euroa, 256GB viisikymppiä enemmän. Tehot huippua ja päivitystuki vuosia pidempi.

Tarjouksesta luonnollisesti löytyy näin BF:n aikaan parempia vaihtoehtoja mutta normihintatasoon nähden T21 on minusta ihan ok. Ja ehkä T21 on jo joulun jälkeen alessa?

Xiaomin Pad 5 on myös nyt tarjouksessa mutta sen ohjelmistotuki on täysi kysymysmerkki (custom ROMeja lukuunottamatta).
Raudan puolesta erinomainen laite mutta Xiaomi ei taida juurikaan päivitellä tabletteja (kuten ei moni muukaan Android-valmistaja). Edellinen Pad 4 taisi saada päivityksiä vuoden verran mutta ei yhtään versiopäivitystä. MIUI käyttöliittymä päivittyi mutta pellin alla oleva Android pysyi Oreo 8.1 versiossa :tdown:. Pad 5:lle ei ole annettu mitään lupausta.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404
Aika minimaalista kehitystä tapahtunut kun vertaa esim. pian 5 vuotta täyttävään Huawein Mediapad M5 10:een (gsmarenan vertailu + jos oikein tulkitsin, aika tasoissa SoC-tehot esim. tuolla). G57-GPU on huomattavasti tehokkaampi toki. Ostin omani 4/64GB-spekseillä joskus 4 vuotta sitten 300 eurolla.
 
Inehmo|

#73
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
672
Jos tuota saa parin kk päästä tarjouksesta 199€ ja oikeasti 3 vuoden päästäkin tulee kuukausittain tietoturvapäivitykset niin tuohan saattaisi olla ihan mainio laite rävän selailuun ja Youtuben, Netflixin ja Plexin katseluun. En itse näe noilla tableteilla oikein mitään muuta käyttöä. Sillä olettamalla, että tuolla järjestelmäpiirillä moiset onnistuu.

Ihan käsittämätöntä kyllä tosiaan, että edellisessä mallissa ei jo ollut tuota kunnon Widewine-tukea.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468

Mökille netflixin ja uutisten katseluun ja veneeseen navigaattoriksi/nopeusmittariksi.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Ihan käsittämätöntä kyllä tosiaan, että edellisessä mallissa ei jo ollut tuota kunnon Widewine-tukea.
Rivien välistä tulkitsin HMD:n edustajan vastauksesta, että tuon puuttuminen olisi johtunut piirivalmistajasta/piiristä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Rivien välistä tulkitsin HMD:n edustajan vastauksesta, että tuon puuttuminen olisi johtunut piirivalmistajasta/piiristä.
Julkaisu hetkellä ei tosiaan ollut nuo piirit neflixin hyväksymiä, en tiedä sitten miksi noita ei jälkeen päin ole lisätty kun nykyään ovat.
 
Liittynyt
16.01.2017
Viestejä
92
Eikö tuo näytön maksimi kirkkaus ole melko heikko? Löyty pöytälaatikosta 5vuotta? vanha lg g7 ja tähän ilmotetaan jotaki 460nit kirkkaus. onko nämä luvut keskenään vertailukelposia? Miettiny tämän hankintaa ja mietityttää tuo näyttö että riittääkö kirkkaus esim ulkona
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Rivien välistä tulkitsin HMD:n edustajan vastauksesta, että tuon puuttuminen olisi johtunut piirivalmistajasta/piiristä.
Todennäköisesti HMD Globalin käyttämä sopimusvalmistaja ei sisällyttänyt tukea ohjelmistoon, kun hankki board support packagen (BSP) piiritoimittajalta. Ihan vastaava juttu kävi F(x)tecin ja IdeaLTE:n kanssa. En tiedä tarkkaan, miten prosessi menee mutta todennäköisesti piirivalmistajat hinnoittelee BSP:n sen mukaan, mitä siihen sisällytetään.
The BSP, or Board Support Package, is the set of software and tools provided by the vendor, in this case Qualcomm, to POCO to support a particular Android release on a particular chipset—in this case, the BSP they're referring to is the one that supports the Android 8.1 Oreo release for the Qualcomm Snapdragon 845 mobile platform. (From what I hear, Qualcomm's BSPs are already pre-validated with the Widevine implementation, so I'm not entirely sure what the case was with POCO.)...

...In order to OTA provision a device, the OEM needs the ability to issue a software update to the TEE (QSEE on Qualcomm devices.) I believe that most OEMs use Qualcomm's default implementation of Widevine for QSEE, and if they want to update it, they would need to be provided the source code, which they may or may not have been provided by Qualcomm. Thus, without the source code, the OEM would need to wait for Qualcomm to update it. Whether that happened with Xiaomi I'm unaware, but regardless, it seems the company figured out how to bring Widevine L1 to the POCO F1.
Nokia T20 tabletti valmistettiin todennäköisesti Longcheer Electronicin toimesta. Poco (tai sen sopimusvalmistaja) sai tarvittavan lähdekoodin Qualcommilta mutta Longcheer Electronic ei sitä saanut Unisocilta (tai se maksoi liikaa) korjausta varten.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 799
Edellisen T20-mallin hankkineena en tunne vielä ostaneeni keskeneräistä.
T20 Widewine-ongelman tiesin ostaessani mutten käytä palveluita joissa siitä tulisi ongelmaa.
T21'n tärkein parannus imo on 18W lataus (T20 15W) ja Widewine L1-tuki moista kaipaaville.
T20'lle EI ole tullut kuukausittaisia turvapäivityksiä, ainakin tänne on tullut vain 2kk välein. T21'n hinnassa lienee vielä hiukan tyhjää, toki inflaatiokin vähän vaikuttaa. Omaan hankintaan vaikutti rajusti nimenomaan puhdas Android, mutta molempien T21-versioiden pitäisi silti maksaa 30-40€ vähemmän. T21'ssä on edelleen onneksi 3.5mm kuulokeliitinkin, iso plussa edelleen.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Kiitos S8 vinkistä, laitoin samantien tilaukseen. Itse uutiseen.. onhan tuo T612 melko onneton tehoiltaan ja vanhahkolla valmistustekniikalla 12nm.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 380
Viestejä
4 159 105
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom