HKEPC: Intelin Z490-piirisarjaan perustuvat emolevyt julkaistaan huhtikuussa 2020

Viestiketju alueella 'io-tech.fi uutiset' , aloittaja Kaotik, 09.12.2019.

  1. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    10 784
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    [​IMG]


    Intel valmistelee parhaillaan julkaistavaksi 10. sukupolven Core-työpöytäprosessoreita. Edelleen 14 nanometrin prosessilla valmistettavat Comet Lake-S -koodinimelliset prosessorit tullaan julkaisemaan ensi vuoden puolella.

    Intelin vuotaneiden roadmappien mukaan Comet Lake-S -prosessorit saapuisivat kuluttajamarkkinoille ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana ja OEM-valmistajille toisen neljänneksen aikana. Hongkongilaisen HKEPC:n lähteiden mukaan aikataulu saattaa kuitenkin olla odotettua myöhäisempi. Sivuston lähteiden mukaan ylikellotusta tukevat Z490-emolevyt tultaisiin nimittäin julkaisemaan markkinoille vasta huhtikuussa eli toisen vuosineljänneksen puolella, mikä samalla tarkottaisi myös prosessoreiden saatavuuden alkavan todellisuudessa vasta silloin. Z490:n rinnalle odotetaan lisäksi ainakin B460- ja H410-piirisarjoja.

    Comet Lake-S -prosessorit ovat edelleen Skylake-johdannaisia, mutta ne kasvattavat ydinten maksimimäärän nykyisestä kahdeksasta kymmeneen. Ennakkotietojen mukaan kaikissa malleissa tulee lisäksi olemaan käytössä Hyper-threading-teknologia, mikä parantaa niiden asemointia SMT-teknologiaa tukevia Ryzen-prosessoreita vastaan.

    Lähde: HKEPC

    Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
     
  2. Marti77

    Marti77 Team H2O

    Viestejä:
    1 711
    Rekisteröitynyt:
    16.12.2016
    Toivottavasti tulisi edes jotain suorituskyky parannuksia edes halvemman pään malleissa hyperthreading tuen takia eikä sitä samaa vanhaa mitä on jo tehty 2 sukupolven verran parin ytimen erolla.
     
  3. hkultala

    hkultala

    Viestejä:
    5 649
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    Voisiko tuo hyperthreading-jutun sanoa vaan tyyliin , että "kaikki tukevat SMT:tä, jota intel kutsuu markkinointinimellä 'Hyperthreading'" ? Koska itse monisäikeistysteknologia on molemmilla aivan sama.
     
    mRkukov ja Mechanical Man tykkäävät tästä.
  4. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    10 784
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Voisi sen niinkin sanoa, mutta yleensä on ollut tapana käyttää valmistajien itsensä suosimia termejä
     
    Chloe ja Del Monte tykkäävät tästä.
  5. hsalonen

    hsalonen

    Viestejä:
    10 030
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Vasta huhtikuussa? Itse odotin, että nämä julkaistaan CES:issä ja tulee sen jälkeen heti saataville..
     
  6. Weega666

    Weega666

    Viestejä:
    547
    Rekisteröitynyt:
    13.12.2016
    Mielenkiintoista on se että aikataulut venyy ja paukkuu koko ajan vaan kauemmas ja kauemmas. Mikä mättää?
    AMD:n seuraava sukupolvi on jo kolkuttelemassa ovella ja valmistustekniikka 5 nm tekniikalla lisää etumatkaa näihin Intelin prossuihin entuudestaan. Voidaanko sanoa jo että tämä monoliittisten prossujen aika tuli ja meni? Näyttäis vähän siltä että valtikkaa siirtyy yhä suuremmassa määrin Inteliltä muille: valmistustekniikka laahaa, asiakkaat pakenevat ja homma kusee pahasti muutenkin. Odotan uskovaisten vastauksia:)
     
  7. vemkki

    vemkki

    Viestejä:
    3 784
    Rekisteröitynyt:
    05.02.2017
    Niin mäkin odotin, mutta tämä selittäisi, että miksi vähän aikaa sitten tuli vuoto vain matalalle kellotetuista engineering sampleista.

    Veikkaan että pyrkivät tiristämään vielä vähän lisää irti vanhasta 14 nm prosessista, jotta julkaisu ei näytä turhalta verrattuna 9000-sarjaan. Mielenkiintoista nähdä, että mihin asti tällä kertaa pystytään venymään. Julkaisuajankohta ei vaikuta kyllä lupaavalta Intelin kannalta, kun muutamaa kuukautta myöhemmin tulee todennäköisesti Zen 3 myyntiin...
     
  8. mRkukov

    mRkukov Hrrrr...

    Viestejä:
    5 383
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Seuraava (Zen3) ei ole 5nm prosessilla tehty. Se on tehty optimoidulla 7nm+ prosessilla (euv).

    Mutta joo. Ei kovin hyvältä näytä että viivästyy ja viivästyy. Toisaalta mitä vain Intel julkaisee niin se saa silti selkäsaunan kilpailijaltaan. :D
     
  9. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    10 784
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Kyllä se N7+ on ihan uusi prosessi nimestään huolimatta, N6 on sitten se optimoitu N7
     
    hkultala tykkää tästä.
  10. mRkukov

    mRkukov Hrrrr...

    Viestejä:
    5 383
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Totta. Kumpikaan ei kuitenkaan ole "5nm". 5nm tulee näillä näkymin vasta zen 4 kanssa, mutta eipä siihenkään taida niin montaa vuotta mennä kuin intelin 14(++++++) kanssa on pyristelty. :)
     
  11. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    10 784
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Juu, N5 tukee vasta Zen4n kanssa, mutta näillä näkymin Intelillä on vielä silloinkin 14nm++ työpöydällä
     
    mRkukov tykkää tästä.
  12. Tunkki

    Tunkki

    Viestejä:
    66
    Rekisteröitynyt:
    01.03.2017
    Aika "turha" julkaisu. Inteli ei saavuta tolla mitään eikä pysty kirimään AMD:tä mitenkään. Jättäisi tuon vaan väliin ja hyppäisi suoraan 7mn kiveen tuoden syksyllä kilpailevaa tavaraa pihalle. Punaleiri kotiuttaa hyvät pojot hyvin toteutusta strategiasta!
     
  13. hkultala

    hkultala

    Viestejä:
    5 649
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    Kyllähän tuossa on potentiaalinen mahdollisuus saada sekä parisataa megahertsiä lisää kelloa (eli nelisen prosenttia lisää yhden säikeen suorituskykyä) mikäli tulee taas 14+++++++ -prosessi, että pari ydintä lisää tuo jälleen n. 20% monen säikeen suorituskykyä lisää. Ja suurempi L3-kakku voi auttaa myös hiukan lisää yhden säikeen suorituskykyyn, mikäli sen viive ei kasva liiikaa.

    Kaikki suorituskykylisä on aina hyväksi.

    Itse toki olisin toivonut, että tämän sijasta olisi tullut jotain AVX-512sta tukevaa vihdoin työpöydälle. Kun Intelillä kuitenkin palvelin- ja HEDT-puolella on "14nm" tekniikalla valmistettuja ytimiä joissa AVX-512 on.

    Tämän julkaisu ei ole millään tavalla pois niiden joskus parin vuoden päästä tulevien "7nm" tekniikalla valmistettavien piirien tulemisesta. Ne tuodaan heti kun "7nm" tekniikka on valmis ja toimii riittävän hyvin, eikä tämän jättäminen pois nopeuttaisi niitä yhtään.
     
    Viimeksi muokattu: 10.12.2019
    Del Monte tykkää tästä.
  14. Chloe

    Chloe Mestari

    Viestejä:
    9 077
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Sepä se, itse ainakin sanon HT kun Inteleistä puhun, ja SMT kun AMD:stä kyse.

    Tuo kyllä hyvä uudistus jos kaikki mallit ovat HT:llä, budjetti i3-sarjalaiset vievät vanhojen 6700K/7700K paikan ja ovat ihan kelpoja vielä pelailuun.
     
  15. hkultala

    hkultala

    Viestejä:
    5 649
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    Tässä vaan on se ongelma, että ihmiset voivat saada sellaisia vääriä käsityksiä, että tekniikoissa olisi jotain eroa, vaikka niissä ei ole. Molemmat on aivan samalla periaatteella toimia SMT.

    Ja kun kyse on myös eri tason termeistä; Vähän sama kuin puhuisi että Subarussa on neliveto, mutta Audi onkin Quattro-tekniikka.
     
  16. Chloe

    Chloe Mestari

    Viestejä:
    9 077
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Sanoohan jotkut AMD:n SMT:täkin HT:ksi.. Samapa tuo ainakin itelle mitä termiä käyttää, kunhan tulee selväksi että pystyy ajamaan kahta säiettä per ydin.
     
  17. Proscribo

    Proscribo Kiitos.

    Viestejä:
    407
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Tämähän ei tule tällä termillä yksistään selväksi, vaan on vain oletus. POWER9:ssä esim. on SMT, mutta kahdeksalla samanaikaisella säikeellä. :vihellys:

    Ja eikö jotkut huhut kertoneet että Zen3/4/joku tukisi myös useampaa, mutta tiedä sitten onko niissä mitään perää tai moisessa edes mitään järkeä.