- Liittynyt
- 28.03.2017
- Viestejä
- 26
Tilanne on siis seuraava:
Vuosia sitten ostettu perheen pöytäkone ei koskaan ollut hyvä tehoissa, mutta sitäkin vähemmän ylipäätänsä vakaana olemisessa. Riivatulta se enemmänkin vaikuttaa (kirkuukin samalla tapaa, kun integroitu speaker jumittuu), kaikki mahdolliset viat joille on ollut yhtä vähän syytä ilmestyä kuin kadotakin siihen on iskenyt. Nykytilanne on se, että kone toimii, kunnes aivan randomisti päättää jäätyä, kaatua, tai vain olla käynnistymättä ollenkaan. Lähitulevaisuudessa ei tule itse asuttua enää samassa kaupungissa, joten olisi tarpeellista saada nyt hankittua perheelle uusi kone, joka ei minun huoltoani tarvitsisi.
Käyttötarkoitus: Tehoja ei koneella erityisemmin tarvitse olla. Perus netin selaaminen, pankkihommat, joskus hdmi lähtö televisioon youtubesta tai vastaavasta. Tärkeää olisi 2 asiaa: Vakaus/toimivuus ilman huoltoa pitkään ja riittävästi tilaa valokuville ja videoille.
Hinta: mahdollisimman pieni
Pelikoneiden kasaamisessa pärjäisin kyllä itsekin, mutta nyt kun tavoite on saada mahdollisimman halvalla mahdollisimman vakaata tälläiseen käyttöön, asia on minulle outo. Kai siihen silti ainakin ssd kannattaa hankkia? Käytettyä välttäen, vaikka hintaa nostaisikin, kun nyt varma toimivuus on yli kaiken.
Kiitos