Google on hakenut lupaa jatkaa kaupantekoa Huawein kanssa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
22 238
huawei-mate-xs-google-play-services-20200227.jpg


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan kenties näkyvin kärsijä on ollut tähän asti Huawei, vaikka yhtiö onkin saanut joitain helpotuksia pakotteisiinsa. Nyt horisontissa saattaa siintää myös Googlen palveluiden rantautuminen takaisin Huawein puhelimiin ainakin jossain muodossa.

Huawein ja sen Honor-brändin tuoreimmat puhelimet on varustettu Googlen palveluiden sijasta Huawei Mobile Services -palvelupaketilla. Niiltä puuttuu myös Play Protect -sertifiointi, mikä tarkoittaa ettei niiden normaali asentaminen onnistu jälkikäteenkään.

Nyt tunnelin päässä saattaa näkyä jo pilkahduksia valosta, sillä Saksan suurimman uutistoimiston Deutsche Presse-Agentur eli DPA kertoo Google Playn johtajiin kuuluvan Sameer Samatin paljastaneen yhtiön hakeneen lupaa jatkaa kaupankäyntiä Huawein kanssa. Yhdysvallat on myöntänyt useille yrityksille, kuten Microsoftille, luvan jatkaa kaupankäyntiä Huawein kanssa ainakin tiettyjen tuotteiden osalta. Yhtiön on kuitenkin haettava lupa itse, eikä Google ole pitänyt asian kanssa kiirettä.

Valitettavasti tällä hetkellä ei ole tiedossa, kuinka kauan lupaprosessissa tulee kulumaan aikaan, jos lupaa ylipäätään heltiää. Toisaalta ei ole myöskään varmaa, haluaako Huawei Googlen palveluita enää takaisin puhelimiinsa. Yhtiö on viime aikoina panostanut merkittävästi omaan Huawei Mobile Services -pakettiinsa sekä AppGallery-sovelluskauppaansa.

Lähde: Heise.de

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Toivon että tämä pelleily loppuu ja Huawei saa googlen takaisin oman rinnalle.
 
Aiemmin Huawei ainakin kertoi käyttävänsä Googlen Androidia, jos se vain on mahdollista ja HMS olisi ikään kuin pakonsanelema vaihtoehto. Tässä valossa Huawein luulisi siirtyvän takaisin Googlen Androidin, jos on taas mahdollista. HMS:n kehitystä ei varmaankaan lopetettaisi vaan kehitettäisiin taustalla edelleen backup-ratkaisuna.
 
Aiemmin Huawei ainakin kertoi käyttävänsä Googlen Androidia, jos se vain on mahdollista ja HMS olisi ikään kuin pakonsanelema vaihtoehto. Tässä valossa Huawein luulisi siirtyvän takaisin Googlen Androidin, jos on taas mahdollista. HMS:n kehitystä ei varmaankaan lopetettaisi vaan kehitettäisiin taustalla edelleen backup-ratkaisuna.
Aiemmin näin, mutta nyt kun on jo hyvän aikaa panostettu siihen omaan alustaan se mielipide on saattanut kääntyäkin. Toivottavasti toki ottavat Googlen palvelut käyttöön jos kauppaluvat heltiää, niin on enemmän potentiaalisia puhelimia mistä valkata.
 
Aiemmin näin, mutta nyt kun on jo hyvän aikaa panostettu siihen omaan alustaan se mielipide on saattanut kääntyäkin. Toivottavasti toki ottavat Googlen palvelut käyttöön jos kauppaluvat heltiää, niin on enemmän potentiaalisia puhelimia mistä valkata.

Et ole tosissasi?

Vaikka siellä on "hyvän aikaa" panostettu omaan sovelluskauppaan niin se niiden oman sovelluskaupan sovellus määrä on vain pieni pisara meressä siihen mitä Androidin sovelluskaupassa on sovelluksia.

Se että Googlen ja Appeln sovelluskaupoissa on niin ylivoimainen määrä sovelluksia on varmasti isoin syy siihen että nuo kaksi yritystä dominoivat alaa, ei uusilla sovelluskaupoilla / alustoilla ole mitään saumoja ja kuluttajat tietävät tämän kun valitsevat puhelimia.

Kyllä se nähtiin miten Windows käyttäjärjestelmänkin kävi puhelimissa kun sovelluksia oli olematon määrä, ei mitään tulevaisuutta tämän käyttiksen puhelimilla vaikka PC puolella maailmaa dominoivatkin.

Yksikään järkevä yritys ei jätä niin isoa asiakassegmenttiä hyödyntämättä mitä nuo sovelluskaupat tuovat mukanaan, se olisi valtavaa järjetöntä rahan hukkaan heittoa. Siihen on syy miksi kaikki isot merkit käyttää Androidia ja sen sovelluskauppaa.

Se on aivan varma että Huawei ottaa Googlen palvelut takaisin jos vaan saa. Eivät ne niin hulluja ole että rahaa heittäisivät hukkaan vaan sen takia että yhteen väliin oli pakko olla erossa. Kyllä ne tietää sen että ilman Googlen palveluita niiden puhelimien kysyntä laskee verrattuna siihen mitä se olisi niiden kanssa.
 
Juurihan tuossa mate xs julkistustilaisuudessa oli, että huawei satsaa nyt tuohon omaan kauppaan ja sovelluksiin. Ja määränpää olisi 3. Suurimpana sovelluskauppana. Ja aiemmin talvella oli jo, että huawei edustaja mainitsi, että huawei ei lähtisi googlen kelkkaan vaikka ne sallituiksi tulisi juuri sen riskin vuoksi, että kauan kestää tuo että kauppaa saa tehdä ja että ei tarvitse jatkossa olla riippuvainen. Huawein kokosella firmalla on kuitenkin mahdollisuus tuohon pyrkiä. Ja täysin ymmärrettävää ja loogista että halutaan olla itsenäisiä.
 
Vaikka siellä on "hyvän aikaa" panostettu omaan sovelluskauppaan niin se niiden oman sovelluskaupan sovellus määrä on vain pieni pisara meressä siihen mitä Androidin sovelluskaupassa on sovelluksia.

Tämä on sinänsä hiukan väärä tapa katsoa asiaa, koska vaikka Google Play suorastaan pursuaa appseja niin vain erittäin pieni osa niistä on oikeasti asennettuna mitenkään merkittävään määrään laitteita, saati sitten on niin laadukas että kannattaisi edes harkita asentamista.

Tärkeämpi kysymys menestyksen kannalta on että löytyykö sieltä top50-100 halutuinta softaa, ei että onko siellä noin kolme miljoonaa viimeisen kymmenen vuoden aikana luotua appsia.
 
Jos uusiin Huawein malleihin tulisi takaisin Googlen palvelut ostaisin sen heti neljä vuotta vanhan Huawein tilalle.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
254 679
Viestejä
4 425 865
Jäsenet
73 409
Uusin jäsen
Popsi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom