Google Maps päivittyy Gemini-aikaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
24 355
Google on kertonut sen Maps-sovelluksen päivittyvän Gemini-aikaan ja tulevan sen myötä entistä avuliaammaksi kartta- ja navigointisovellukseksi.

Geminillä terästettynä Google Mapsia voi ohjata luonnollisen keskustelun kautta. Se osaa esimerkiksi kertoa navigointiohjeita etäisyyden sijasta referoiden lähellä olevia rakennuksia, kuten vaikkapa "Käänny pizzeria senjasen jälkeen oikealle". Maps osaa lisäksi varoittaa lähestyvästä ruuhkasta vaikkei varsinainen navigointi olisi edes sillä hetkellä aktiivisena.

Voit tutustua ominaisuuksiin tarkemmin Googlen blogissa. Osa ominaisuuksista tulee Google Mapsiin kaikkialla, mutta osa on tulossa saataville alkuun vain Yhdysvalloissa.

Lähde: Google Maps navigation gets a powerful boost with Gemini
 
Tuo "Käänny pizzeria senjasen jälkeen" ei ainakaan tule toimimaan nykyisellä karttadatalla, sen verran kivikautista tuo Google Mapsin data paikoitellen on. Onhan se varmaan jollekin ensimmäistä kertaa paikkakunnalla olevalle tosi hyödyllistä jos navigaattori kertoo että "Käänny Naapuripizzan jälkeen oikealle" kun kyseisen pizzerian jälkeen samassa osoitteessa on ollut Pizzeria Karvaranne ja sen jälkeen Kaken kaljakuppila. Ennen tuntui nuo erilaiset liikkeet päivittyvän edes siedettävässä ajassa Mapsiin, nykyään kartalla saattaa näkyä sellaisia firmoja jotka ovat sulkeneet ovensa tai muuttaneet jo vuosia sitten muualle. Sama koskee esimerkiksi ilmakuvia, ihan pääkaupunkiseudullakin osa ilmakuvista on niin vanhoja että kuvissa näkyy vielä vanhoja rakennuksia jotka nykyään ovat jo purettu ja tilalle on rakennettu uusia, erilaisia rakennuksia.

Ensin pitäisi saada karttadata edes suunnilleen ajantasalle ennenkuin tuollaisia toimintoja voi ainakaan täällä Suomessa ruveta käyttämään.
 
Siis onko tuo sellainen joka on automaattisesti päällä, vai että pitää erikseen antaa lupa että se toimii? Kuluttaa turhaan vain enemmän akkua ja hyöty lähentelee miinusta.
 
Ensin pitäisi saada karttadata edes suunnilleen ajantasalle ennenkuin tuollaisia toimintoja voi ainakaan täällä Suomessa ruveta käyttämään.
Tämä. Kävin syksyllä sienessä polkupyörällä. Google näyttää minun hiihtäneen 20km meren yllä samalla reissulla. Olisi edes jäätä tai lunta niin ehkä... Tämä siis vain yksi esimerkki lukuisista omituisuuksista joita tulee ihan jatkuvasti.

Tietoturvasyistä käyttäjä ei voi enää itse katsella mapsin historiadataa muuta kuin appsin kautta. Tuntuu että markkinointiin ja mihin lie kohdentamiseen dataa käytetään kuitenkin ihan huolella. Wtf google.

Syrjäseuduilta puuttuvat tiet, eikä niitä hyväksytä kun yrittää lisätä, satelliittidata on paikoin kymmenen vuotta vanhaa jne. Perusasiat ensin kuntoon ja sitten otan itsekin ilolla geminin höpöttämään viisauksia.
 
Lisää Wazen kautta. Olen lisännyt varmaan satoja kilometrejä teitä vuosien saatossa ja korjannut osaa. Tulee ensin Wazeen ja koska Google omistaa Wazen, aikalailla tulleet yksi yhteen myös Mapsiin viiveellä.
 
Täytyy kokeilla jos tulee tarve. Oman "mökkipaikkakunnan" tietä eivät suostuneet lisäämään mapsiin vaikka kuinka tarkaan vedin viivat ja linkitin maanmittauslaitoksen karttapalvelun jossa tiet ovat olleet jo kymmenen vuotta. Paikallinen kesäravintola sijaitsee naapurissa ja niiden pyynnöllä tie lisättiin.

Mietin että johtuisiko omat hylkäykset siitä, että kyseisellä googletilillä josta pyynnöt lähetin, ei ollut ikinä ollut paikannus päällä, ainakaan sillä alueella. Syitähän ne eivät googlella täsmennä. Muutenkin hankala vetää tietä, kun koko karttadata on alueella ikivanhaa ja pohjakarttakin näyttää merialuetta joka on aika päiviä sitten pengerretty sata metriä maa-ainesta.

Noin niinkuin muuten paikallissuunnistusta ajatellen, täytyy varmaan harkita jonkun sports-tracker sovelluksen tms asentamista, että saa seurailtua missä on milloinkin haahuillut.

Nykyisellään tämä google mapsin tracking on täysi vitsi ainakin omalla kohdallani. Esim lokakuu 2025... En ole hiihtänyt kahteenkymmeneen vuoteen, en myöskään ole matkustanut lautalla lähemmäs kolmesataa kilsaa (ei viron- tai ruotsin risteilyitä tms), nähtävyydeksi lasketaan ilmeisesti makuuhuonekin, kun neljäsataa ja viisikymmentäkuusi tuntia on oltu muutaman sadan metrin päässä olevasta taidegalleriasta jne.

Pettäisikö tekniikka, ei luulisi. Puhelimena on Pixel 9 pro xl ja maps mm. "precise location" oikeuksilla. Mökkipaikkakunnan haparoinnin tarkkuudessa vielä ymmärtää, mutta nämä nähtävyydet yms. menee jo vähän yli. Jos helsingin tiheästi asutulla alueella (Kamppi-Punavuori) sijainti heittää jatkuvasti ja systemaattisesti satoja metrejä, niin jotain on oikeasti perusteellisen pielessä.

e. Pelottaa ajatuskin, että miten toi Pixelin aina välillä mainostama "olet satelliitti sos-puhelujen alueella" toimisi tosipaikan tullen.

Screenshot_20251113-113318.png
Screenshot_20251113-113306.png

voisi äkkiseltään vielä luulla että on käyty tuntimotellissa painamassa ihanaa huo... :cool:
 
Viimeksi muokattu:

Todella todella outoa. Kaikki luurit joiden aikana history on ollut olemassa, se on ollut päällä enkä muista kuin pari juttua kun kusi isosti ja nekin liittyivät kulkutavan vaihtoon esim bussista autoon tai huonoon GPS signaaliin. Puhelimina ainakin Oneplussaa, Samsungia, Pixel ja nyt tuoreimpana iPhone 17. Wazessa ainakin on optio ns "verifioida ja tarkentaa tien reittiä" tie kulkemalla sitä. Itse lisäsin kaikki mökkitien liittymät ja mökkien pihaanajotkin satelliittikuvan päälle. Läpi meni ja kohta olivat Mapsissä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
291 819
Viestejä
4 993 359
Jäsenet
80 155
Uusin jäsen
JyriKeskinen91

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom