GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimen saatavuus viivästyy aikataulusta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 805

NVIDIA esitteli viime kuun lopulla uuden Turing-arkkitehtuurin ja siihen perustuvat GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimet. Uusia pelinäytönohjaimia esiteltiin yhteensä kolme, syyskuussa saataville tulevat GeForce RTX 2080 ja 2080 Ti sekä lokakuussa niitä seuraava RTX 2070.

NVIDIAn alkuperäisen aikataulun mukaan GeForce RTX 2080:n arvostelujen piti seurata viime perjantaina julkaistua Turing-arkkitehtuurin whitepaperia heti tulevan viikon maanantaina, 17. syyskuuta. Viime hetkillä NVIDIA kuitenkin siirsi arvostelujen julkaisupäivää 19. päivälle eli ensi viikon keskiviikolle, samalle päivälle kuin GeForce RTX 2080 Ti:n arvostelut.

Yhtiön aikataulu näyttää pettäneen osittain nyt myös itse näytönohjainten saatavuuden suhteen. NVIDIAn virallisilla foorumeilla yhtiötä edustava moderaattori ”ericnvidia80” on ilmoittanut GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjainten yleisen saatavuuden ja ennakkotilausten myöhästymisestä. Alun perin näytönohjainten piti tulla kaikkien saataville 20. päivä eli ensi viikon torstaina. Uuden aikataulun mukaan ennakkotilatut GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimet toimitetaan 20. – 27. välisenä aikana ja varsinaiseen myyntiin näytönohjaimia voidaan odottaa 27. syyskuuta.

GeForce RTX 2080:n saatavuuden vakuutetaan edelleen pitävän ja sen tulevan kaikkien saataville 20. syyskuuta.

Lähde: GeForce Forums

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 530
Tämähän on vaan parempi näin, ehtii tulla testit julki ja vasta sitten voi alkaa pureksimaan tarviiko tällaista korttia harkita. Toivon, että tulee hyvä kortti, niin laskee hieman 1080Ti ja Vega sarjan hinnat, tai sitten ei, kun nämä on kumminkin hinnoiteltu aika törkeästi yläkanttiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
487
Tämmöiset viiveet on vielä pientä. Ellen muista aivan väärin, niin AMD RX Vega 56/64 julkaistiin elokuussa 2017, mutta käytännössä custom kortteja sai vasta loka-marraskuussa.

Nvidialla tuotejulkaisut on yleensä toteutettu toivotulla tavalla.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 434

Jep muistat täysin väärin. Kortteja oli saatavilla, mutta kaikki myytiin loppuun ja crypto boomin ansiosta kysyntä vain kiihtyi. Lopulta vuoden vaihteessa referenssi kortteja ei enää saanut ja piti tovi odotella customeja.

Vega vain sattuu olemaan lyömätön laskenta kortti :)

Sitä en sitten ymmärrä miksi NVIDIA kiirehti, kun olisi voinut heti ilmoittaa myöhemmän ajankohdan? Yleensä on kiire, nyt ei todellakaan ole, kun kilpailua ei ole näkyvissä.
 
Juhamies

NOSTO
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
623
Miksi näitä ei voisi tehdä sillätavalla että kun pidetään julkaisutilaisuus niin se olisi ajoitettu siten että kortteja olisi valmiina jälleenmyyjillä myytäväksi asti reilusti heti seuraavana päivänä vaikka? Ei tarvis odotella :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 023

Yritäpä siinä pitää salassa uusien korttien ominaisuudet (ja tässä tapauksessa jopa mallinimi, joka paljastaisi yhden keskeisen ominaisuuden) kun niitä on jokaisella portaalla tukkurista jälleenmyyjiin. Tai, edes, yritä pitää ne kortit päätymästä myyntiin ennen aikojaan...
 
Juhamies

NOSTO
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
623
No kyllähän nuo speksit ja tiedot vuotaa aina, niinkuin nyttenkiin kävi :) Ja viimeksi, ja sitä ennen :)

Onnistuuhan tuo puhelimissa sun muissa laitteissa niin miksi ei näyttiksissä voisi toimia.
 
Niin, nyt nuo vuotivat ihan päiviä ennen sitä julkaisutilaisuutta. Eikä niistä todellakaan oltu varmoja julkaisupäivänäkään. Sen sijaan, jos niitä myyntipakkauskuvia olisi verkko väärällään viikkotolkulla...

Moniko puhelin on muka ei-paperijulkaisu? Edes Apple ei enää tee noita oikeasti heti myynnissä (ei edes omissa kaupoissaan).
 
pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
801
ennakkotilausten määrä on yllättänyt Nvidian - "nehän ostaa tuohon ryöstöhintaan :confused:"
Ei usein tule ääneen naureskeltua foorumilla mutta tämä ylitti kyllä riman.

Paljonkohan mahtaa seuraavan sukupolven malleissa olla hintaa... tuleva 2180 nykyisen 2080Ti:n hinnalla ja 2180Ti Titan V:n hinnalla? Nykyinen 2080Ti:hän on jo edesmenneen peli-Titaanin hintainen eli trendi olisi jo valmiina.

Tämmöiset viiveet on vielä pientä. Ellen muista aivan väärin, niin AMD RX Vega 56/64 julkaistiin elokuussa 2017, mutta käytännössä custom kortteja sai vasta loka-marraskuussa.

Nvidialla tuotejulkaisut on yleensä toteutettu toivotulla tavalla.
Joskohan ottivat Gamers Nexuksen kommentista vaarin ja koittavat oikesti ryhtyä näytönohjaimien Appleksi? AirPower julkistettiin vuosi takaperin eikä vieläkään ole myyntiin saakka päässyt. :D

Sitä en sitten ymmärrä miksi NVIDIA kiirehti, kun olisi voinut heti ilmoittaa myöhemmän ajankohdan? Yleensä on kiire, nyt ei todellakaan ole, kun kilpailua ei ole näkyvissä.
Oliskohan kysyntä ja tuotantokapasiteetti ollut epäsuhteessa toisiinsa. Kuitenkin kortteja on jo valmistettu niin, että niitä revikkasaiteille on voitu postittaa eli määrä tässä mättää eikä se ettei kortteja olisi olemassa vielä. Tuo hsalosen kommentti tuosta ylempää voisi olla validi selitys. :p
 
pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
801
Yritäpä siinä pitää salassa uusien korttien ominaisuudet (ja tässä tapauksessa jopa mallinimi, joka paljastaisi yhden keskeisen ominaisuuden) kun niitä on jokaisella portaalla tukkurista jälleenmyyjiin. Tai, edes, yritä pitää ne kortit päätymästä myyntiin ennen aikojaan...
Tuo vuotaisi kyllä speksit jne pahasti, mutta jos ajureita ei ole niin etukäteen kortin käteensä saaneet pääsisivät nauttimaan ainoastaan tavallista hienommasta paperipainosta...
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 530
Niin eiköhän tuolla oikeasti ole ajuripuolella löytynyt jotain kunnon vikoja, joita nyt sitten paikkaillaan 24/7, että saisivat toimivat ajurit testaajille. Tuo olisi todella tyhmää, jos tuo kortti tulee aivan keskeneräisillä ajureilla, on kuitenkin sen verran hinnakas, että saisivat aika paljon paskaa niskaan ajurituen puutteesta.
 
Ei oikein toimiva selitys jossei sitten 2080 ja 2080 Ti eroa toisistaan jotenkin relevantisti. Kuitenkin 2080 tulossa aikataulun mukaan kauppoihin.
 
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Loogisin selitys lienee se että 1080 kortteja on vielä kestämätön määrä jälleenmyyjien varastoissa. Julkaisu nyt tarkoittaisi hinnan alennuksia, joten alaskirjauksen riski on suuri kun aletaan hyvittelemään jälleenmyyjiä
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173

Jos näin niin eipä siinä yksi viikko hirveästi painaisi saada niitä varastoja tyhjiksi jossei laiteta samalla jotain -50% lappua perseeseen niille 1080 korteille.

Veikkaan jotain logistiikka-aiheista ongelmaa. Ei noin pienelle myöhästymiselle voi oikein muuta järkevää syytä keksiä.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 494
Voi myös olla että on ajureissa ilmestynyt jotain ongelmia ja eivät halua julkistaa niitä ennen päivitettyä versiota.
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
885
Paljonkohan mahtaa seuraavan sukupolven malleissa olla hintaa... tuleva 2180 nykyisen 2080Ti:n hinnalla ja 2180Ti Titan V:n hinnalla? Nykyinen 2080Ti:hän on jo edesmenneen peli-Titaanin hintainen eli trendi olisi jo valmiina.
Saahan ne niitä nyt vielä 2-4v ainakin hilata rauhassa ylös. No toivotaan, että tuon odottelun jälkeen Intel tarjoaa jotain pelikelpoista palettiin mukaan ja josko AMD:n cpu bisneksistä jäisi sen verran kolikoita käteen, että näyttispuolen kehityskin saataisiin kuntoon.

Kökkö tilanne kuluttajan kannalta kun hinnat nousee ihan suhteettomasti perus inflaatioon nähden.. :\

No onneksi noi raytracingit tulee massana peleihin sitten joskus tulevaisuudessa. Nyt niillä ei voi kun hipistellä optionaalina, kun ainoat RT kortit on valtaosalle liian kalliita. :)
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 405
Saahan ne niitä nyt vielä 2-4v ainakin hilata rauhassa ylös. No toivotaan, että tuon odottelun jälkeen Intel tarjoaa jotain pelikelpoista palettiin mukaan ja josko AMD:n cpu bisneksistä jäisi sen verran kolikoita käteen, että näyttispuolen kehityskin saataisiin kuntoon.
AMD:llä on tietääkseni näyttispuolikin myynyt sitten Polariksen oikein hyvin. Pieni piiri jossa hyvä kate ja louhintakohu myi hurjilla hinnoilla vielä lisää. Vegat meni samassa kohussa, vaikka Vega 56:n hinta piti ainakin Amerikassa olla alun perin 400 $, eli Suomessa varmaankin vajaa 500 €. Tuolla hinnalla olisi myynyt oikein mainiosti monen pelaajaan koneeseen, kun samaan aikaan GTX 1070 maksoi 500 € ja vähän ylös päin. Tätä olisi tukenut paljon Freesync-tuki.

Minä ainakin luotan siihen että Navi tulee hintalaatusuhteeltaan olemaan aivan mainio piiri. Sellaisen ostaa jostain 300 € paikkeilta niin varmasti korvaa GTX 1070 tason kortin oikein hyvin. AMD:ltä ei ole tullut sutta tai sekundaa missään tapauksessa, vaan oikein kelvollisia kortteja omilla tavoillaan, vaikkakin virrankulutus on ollut vähän isompi mitä Nvidialla. Kyse on ollut tällä kertaa vain saatavuudesta.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
351
Tämä myöhästymisilmoitus on varmaan osa suunniteltua lanseerausta. Saadaan lisää näkyvyyttä kun saadaan siitäkin lisää ilmaista mainosta korteille. Pysyy nvidia kaikkien huulilla. Arvuuttelut, että hinnat nousee vielä entiesestään seuraavissa sukupolvissa. Järki käteen! Eiköhän suurin osa osta kuitenkin max300-500 dollari/euron hintaisen kortin tai sitten ei osta ollenkaan. Kun siis puhutaan prosentuaalisesti isoimmasta ostajakunnasta. Ei yli tonnin kortit vaan mene tarpeeksi kaupaksi, että siitä saisi järkevästi miljardeja.

Olen joskus pohtinut, että olivatko Vegat oikeasti painotettu juuri krypto louhintaan pelauksen kustannuksella. Yksi mainaaja kun ostaa helposti 6-10 korttia yhden sijaan. Gamble oli kannattava jos niin oli sillä amd:han teki huikean tuloksen noilla korteilla.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Aika outoa että näin lähellä julkaisua myöhästelevät, olisko jotain ongelmia logistiikan kanssa, hurrikaani myöhästyttänyt laivaa tai jotain.
 
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Jos näin niin eipä siinä yksi viikko hirveästi painaisi saada niitä varastoja tyhjiksi jossei laiteta samalla jotain -50% lappua perseeseen niille 1080 korteille.

Veikkaan jotain logistiikka-aiheista ongelmaa. Ei noin pienelle myöhästymiselle voi oikein muuta järkevää syytä keksiä.
Jos ollaan solmimassa esim. HP kanssa jotain stock clearance sopparia ja ei oo vielä maalissa tms... Kohta sen näkee jos joku valmistaja alkaa rummuttaan "tehokoneita halvalla"
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 805
Olen joskus pohtinut, että olivatko Vegat oikeasti painotettu juuri krypto louhintaan pelauksen kustannuksella. Yksi mainaaja kun ostaa helposti 6-10 korttia yhden sijaan. Gamble oli kannattava jos niin oli sillä amd:han teki huikean tuloksen noilla korteilla.
Kyse on ihan GCN-arkkitehtuurista, joka sopii louhintaan paremmin kuin NVIDIAn arkkitehtuuri, ei Vegasta.
Aika outoa että näin lähellä julkaisua myöhästelevät, olisko jotain ongelmia logistiikan kanssa, hurrikaani myöhästyttänyt laivaa tai jotain.
Eikös tuolla tyynelläkin merellä ole tosiaan nyt jotain isompaa hurrikaania pyörinyt?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: BOT
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 063
Vähän sellainen tutina, ettei tuo 2080:nkään saatavuus julkaisupäivänä tule olemaan kovin runsasta. Kolme päivää julkaisuun ja löydän tasan yhdeltä myyjältä yhden näyttiksen, jonka saatavuus varmistettu 20. päivälle. Muuten pelkkiä arvioita kaikkialla ja niistäkin suuri osa lokakuun puolelle. Osa kaupoista tosin ilmaisee saatavuuden melko epämääräisesti, mutta kuitenkin.

Eikä hyvää lupaa tuokaan, että Gigantti, joka on yksi Nvidian suomenkielisillä sivuilla listatuista jälleenmyyntikumppaneista, on siirtänyt kaikkien korttien saatavuuden lokakuun alkuun.
 
Viimeksi muokattu:

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 405
Eikös tuolla tyynelläkin merellä ole tosiaan nyt jotain isompaa hurrikaania pyörinyt?
No tuo taifuuni se voi hyvin viivästää. Lännessä puhutaan hurrikaanista ja idässä taifuunista. Pari päivää sitten uutisissa uudelleen arvioitiin Yhdysvaltojen myräkän olevan viiden portaan asteikolla voimakkuudeltaan 2 ja Filippiineillä 5, että kyllä siellä hatustaan sopii pitää kiinni.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 494
Epäilen kyllä että kortit ovat jo europassa ei kyllä noin tiukasti pistetä aikatalua jos haluavat arvostelut julki kun postitukset kuitenkin kestävät jokunen päivä vaikka lentorahtina lähettävät pikana.
Tietysti voi olla että tehdään viime hetken viilaukset vaikka bios päivityksiä.
Toivotaan edes että jokin taho saisi kortin ajoissa että saadaan jotain käsitystä miten se suorituskyky on ennen kun uskaltaa tilata kortit.
Itse odotan mielenkiinnolla arvosteluita kun päivitys on ajankohtainen.
 
Tähän voisi joku vähittäismyynnin ammattimies tulla paljastamaan, että kuinka monta päivää ennen launchia keskimäärin nämä uudet kortit / elektroniikka on kaupan varastossa. :kahvi: Kyllä ne viikossa aika pitkälle kulkee, ihan kuluttajakin saa yhden päivän toimituksella Euroopasta tavaraa tilattua ainakin pk-alueelle.

Tietysti voi olla että tehdään viime hetken viilaukset vaikka bios päivityksiä.
Vaatisi ihan varmasti tässä vaiheessa sen, että niitä avattaisiin myyntipakkauksista ja flashailtaisiin uusiksi. Tokkopa nyt sentään...

Toivotaan edes että jokin taho saisi kortin ajoissa että saadaan jotain käsitystä miten se suorituskyky on ennen kun uskaltaa tilata kortit.
Itse odotan mielenkiinnolla arvosteluita kun päivitys on ajankohtainen.
Arvostelijat on saaneet korttinsa jo, Youtube täynnä unboxaus videoita. Eli arvostelut pärähtää varmuudella keskiviikkona. :tup:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 805
Arvostelijat on saaneet korttinsa jo, Youtube täynnä unboxaus videoita. Eli arvostelut pärähtää varmuudella keskiviikkona. :tup:
Mutta niidenkin kohdalla aikataulu pissi 2080:n osalta, sen arvostelujen piti tulla jo tänään
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 099
Tuntuu siltä että ohjaimet on olleet liian heikkoja joten niihin fläshätään muutama sata megahersiä lisää.

Jep muistat täysin väärin. Kortteja oli saatavilla, mutta kaikki myytiin loppuun ja crypto boomin ansiosta kysyntä vain kiihtyi. Lopulta vuoden vaihteessa referenssi kortteja ei enää saanut ja piti tovi odotella customeja.

Vega vain sattuu olemaan lyömätön laskenta kortti :)

Sitä en sitten ymmärrä miksi NVIDIA kiirehti, kun olisi voinut heti ilmoittaa myöhemmän ajankohdan? Yleensä on kiire, nyt ei todellakaan ole, kun kilpailua ei ole näkyvissä.
Ehkä sillä oli vihi AMD julkaisusta, mutta nehän olikin vain prossuja.
AMD julkaisi uusia toisen sukupolven Ryzen-prosessoreita
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 063
Chattailin Komplettin aspan kanssa ja siellä tosiaan olivat myös skeptisiä vahvistamattomien 20. päivälle ilmoitettujen arvioidensa kanssa. Eli varmaan nuo Gigantin arviot ovat luotettavampia.

Onpas perseestä myöhästely kun loppusyksystä aikaa nauttia kortista on huomattavasti vähemmän :(
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 461
Paljonkohan mahtaa seuraavan sukupolven malleissa olla hintaa... tuleva 2180 nykyisen 2080Ti:n hinnalla ja 2180Ti Titan V:n hinnalla?
Kun NVidia jo kerran muutti nimeämiskäytäntöään, niin ei kai sitä muuteta taas seuraavan sukupolven kohdalla? Eli kaiken järjen mukaan sieltä tulisi seuraavaksi 3080.
 
Liittynyt
11.12.2017
Viestejä
462
Mitäs hyötyä tästä kalastelusta on verrattuna tilanteeseen, jossa toimittaisivat kortit ajoissa?
No jos kortit olisi heti ollut saatavissa niin 2080:n 1080ti:n verrattavat ja huonommat tehot olisi heti tulleet ilmi (benchmarkeissa) eikä sitä varmaan kovin moni olisi silloin ennakkoon tilannut.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 063
No jos kortit olisi heti ollut saatavissa niin 2080:n 1080ti:n verrattavat ja huonommat tehot olisi heti tulleet ilmi (benchmarkeissa) eikä sitä varmaan kovin moni olisi silloin ennakkoon tilannut.
Mutta nythän pettyneet peruvat tilauksiaan. Tälläkin foorumilla joku ilmoittanut niin tekevänsä ja samoin mm. redditissä.

Ennakkotilaukset ovat varauksia, eivät sitovia kauppoja ilman peruutus- tai palautusoikeuksia.
 
pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
801
Kun NVidia jo kerran muutti nimeämiskäytäntöään, niin ei kai sitä muuteta taas seuraavan sukupolven kohdalla? Eli kaiken järjen mukaan sieltä tulisi seuraavaksi 3080.
Onhan tuossa oma "logiikkansa": RTX on kuitenkin olevinaan next gen niin hypättiin vähän enemmän kerralla numeroissa (vrt iPhone 10 ja Windows 10). Kyllä allekirjoittanut ainakin veikkaa seuraavien korttien nimeksi 2100-sarjaa.

Pointti tuossa kommentissa tosin ei ollut se nimi niinkään vaan ne hinnat: henk. koht. ei hirveästi kiinnosta minkä niminen kortti sieltä tulee kunhan se ei ole järjettömän vaikea tahi pitkä.
 
Liittynyt
11.12.2017
Viestejä
462
Mutta nythän pettyneet peruvat tilauksiaan. Tälläkin foorumilla joku ilmoittanut niin tekevänsä ja samoin mm. redditissä.

Ennakkotilaukset ovat varauksia, eivät sitovia kauppoja ilman peruutus- tai palautusoikeuksia.
True that mutta ne jotka ovat jo myyneet ti:nsä tuskin peruuttavat jos meinaavat pelailla? Varsinkin kun ovat pari viikkoa hehkuttaneet foorumeilla tilaustaan
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
244 924
Viestejä
4 273 431
Jäsenet
71 580
Uusin jäsen
Sabelli

Hinta.fi

Ylös Bottom