Fractal julkaisi uudet Pop-sarjan kotelot

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 046

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Länsinaapurin koteloylpeys Fractal Design on julkaissut pitkästä aikaa täysin uuden tuotesarjan. Uusi Pop-sarja tulee saataville useassa eri konfiguraatiossa kattamaan tarpeita joka lähtöön.

Pop-sarja jakautuu heti alkuun kahtia, Pop Air -kotelot panostavat ilmankiertoon ja Pop Silent -kotelot hiljaisuuteen. Kummastakin tulee saataville kolme kokovaihtoehtoa: peruskoko, Mini ja XL, jonka lisäksi Air-sarjassa voi valita RGB-välkkeen ja seesteisen pimeyden välillä. Silent-sarjaan ei valaistus kuulu lainkaan.

Pop Air -kotelot tulevat saataville mustina useilla valinnaisilla koristeväreillä sekä valkoisena. Koristevärit näkyvät paitsi RGB-valaistuksen optioina, myös kotelon sisävärinä ja jaloissa. Mustana kotelot saa myös umpinaisella kyljellä. Kotelosta löytyy magneettisen luukun taakse piilotettuna nykypäivänä varsin harvinaisia 5,25” asemapaikkoja kaksin kappalein. Oletuksena sen sisällä on kuitenkin pieni säilytyslaatikko.

Pop Silent -kotelot tulevat puolestaan saataville vain valkoisena ikkunalla ja mustana ikkunalla tai umpikyljellä. Silent-koteloiden etupaneeli on umpinainen ja kotelon äänieristykseen on käytetty bitumia ja ääntä vaimentavaa vaahtomuovia. Myös Silent-sarjasta löytyy luukun taa piilotetut 5,25”-asemapaikat.

[gallery link="file" columns="2" size="medium" ids="76956,76957"]

Fractal Design Pop Air- ja Silent-koteloiden perusmallien tekniset ominaisuudet:
  • Ulkomitat: 215 x 454 x 473,5 mm (L, K, S), tilavuus 46,2 litraa
  • Paino: Air: 6,8 tai 7,2 kg, Silent 7,3 kg (ei ilmoitettua painoa umpipaneelilla)
  • Materiaali: Teräs, karkaistu lasi
  • Etupaneelin liitännät:
    • Air-sarja: 2x USB-A 3.0, 3,5 mm:n kuuloke- ja mikrofoniliitännät, RGB-malleissa RGB-painike, erikseen myytävä USB-C 3.2 Gen 1 -optio
    • Silent-sarja: 2x USB-A 3.0, 3,5 mm:n kuuloke- ja mikrofoniliitännät, erikseen myytävä USB-C 3.2 Gen 1 -optio

  • Yhteensopivat emolevyt: mini-ITX, microATX, ATX
  • Levypaikat: 2 x 3,5”/2,5” + 2 x 2,5” (Laajennettavissa yhdellä 3,5/2,5”- ja kahdella 2,5”-paikalla)
  • Laajennuskorttipaikkoja: 7
  • Näytönohjaimen maksimipituus: Air 405 mm, Silent 380 mm
  • Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 170 mm
  • Virtalähdepaikka: ATX (max. pituus 170 mm)
  • Tuuletinpaikat:
    • Air: Edessä 2 x 120/140 mm, katossa 2 x 120/140 mm, takana 1 x 120 mm (mukana 3 x Aspect 12)
    • Silent: Edessä 2 x 120/140 mm, takana 1 x 120 mm (mukana 3 x Aspect 12)

  • Jäähdytinpaikat:
    • Air: Edessä 280 mm, katossa 240 mm, takana 120 mm
    • Silent: Edessä 280 mm, takana 120 mm

Löydät molempien sarjojen XL- ja Mini-mallien tekniset ominaisuudet niiden tuotesivuilta.

Fractal Designin uudet kotelot tulevat myyntiin välittömästi. Suomessa kotelon saa Hinta.fi-hintaseurannan mukaan edullisimmillaan 105,9 euroon Pop Mini Silent Black Solid -mallina, kun kyseenalaista kalleimman mallin kunniapaikkaa pitää Pop Airin XL-mallit 145,90 euron hintaan.

Lähde: Fractal Designin lehdistömateriaalit

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
209
Tuli ensimmäisenä Fiskars mieleen tuosta oranssi-mustasta väriteemasta. Mikäköhän tuon etupaneelin irrotettavan pikkuaskin funktio on?
 
Overij

Tukijäsen
RTX ON
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
194
Mikäköhän tuon etupaneelin irrotettavan pikkuaskin funktio on?
Pienempi vastaava oli aikanaan Thermaltaken Armor-kotelossa. En silloinkaan keksinyt mitä muuta siellä säilyttäisi kuin sivupaneelin lukon avaimet :btooth:
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
1 376
Pop Silent -kotelot tulevat puolestaan saataville vain valkoisena ikkunalla ja mustana ikkunalla tai umpikyljellä.
Harmi, että Fractal on lähtenyt viimeaikaisten koteloidensa kanssa tälle linjalle, että ne harvat kotelot joita saa umpikylkisinä, saa vain mustana. Ei kai valkoinen maali niin kallista ole? Valkoisen kotelon kauneutta ei vaan mikään voita ja tuollainen kelpaisi mieluusti, mutta ikkunat ovat kyllä niin rumia että parempi jättää ostamatta.

E: Lisäksi näyttää siltä, että Pop Silent -koteloa saa valkoisena vain peruskoossa. Sekä Mini- että XL-versio on saatavilla vain mustana.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
106
Tyylikkäältä näyttää, harmi kun kerkesin tilaamaan aiemmin jo Define S2 kotelon. Jos olisin tiennyt tämän tulemisesta, olisin varmaan lykännyt hankintaa.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
335
Jännä että eivät laittaneet tähän psu ikkunaa jotta voisi asus thor tyylisiä näytöllisiä virtalähteitä käyttää (vastaavat kotelot ovat harvassa ja näytöllisiä psu:ta on vaan 4 mallia)
 
Mstk

Aina pitää säätää...
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
627
Pientä inspiraatiota NZXT:ltä?
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 170
Harmi, että Fractal on lähtenyt viimeaikaisten koteloidensa kanssa tälle linjalle, että ne harvat kotelot joita saa umpikylkisinä, saa vain mustana. Ei kai valkoinen maali niin kallista ole? Valkoisen kotelon kauneutta ei vaan mikään voita ja tuollainen kelpaisi mieluusti, mutta ikkunat ovat kyllä niin rumia että parempi jättää ostamatta.

E: Lisäksi näyttää siltä, että Pop Silent -koteloa saa valkoisena vain peruskoossa. Sekä Mini- että XL-versio on saatavilla vain mustana.
Tämä nyt on ihan puhdas arvaus, mutta voisiko olla jotain tekemistä kysynnän kanssa? Valkoinen kotelo on todennäköisesti monelle näyttävämpi ja "visuaalisempi" vaihtoehto ja sen yhteydessä sitten useammin halutaan myös se näkymä sinne koneen sisään. Musta hillitympi perusväri ja sen yhteydessä hillityn kokoonpanon ystävät ostavat myös enemmän umpikylkeä. Eli ts. epäilen että tässä on kyse mallistovalikoiman optimoinnista kysynnän mukaan.
 
Epäilemättä, harmi silti. (Maalin kalleus oli lähinnä retorinen kysymys.)

Harmi myös, että tuntuvat jokaisessa kotelossa muuttavan tuota sivupaneelien kiinnityssysteemiä, kun yrittävät keksiä pyörää uudelleen [siinä epäonnistuen]. Milloin mitäkin magneettikiinnitystä ja klipsukiinnitystä. Siinä taitaa mennä toivo eri mallien sivupaneelien vaihtamisesta keskenään (jos edes ovat samanlaisia mitoiltaan).

E: Ja vielä kaupan päälle, etteivät myy umpinaista kylkeä valkoisena erillisenä lisäosana, vaikka premium-hintaan. Tuotantolinja oikein kokoiselle paneelille löytyy, maalauslinja valkoisella paneelille löytyy. Olettaisi tuon olevan napin painalluksesta kiinni, kumpaan linjastoon paneeli menee. Noh, tämä nyt on omaa harmittelua vaan..
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
No niin, vihdoinkin julkaistiin kotelo jota voi harkita. Kunnon vanhaa koulukuntaa yhdistettynä uusiin ratkaisuihin ja onnistuneesti. Nykyaikainen tuuletusrakenne ja ilman ilman edessä olevia kovalevyhäkkejä, mutta toisin kuin niin monissa muissa, löytyy myös oikeasti tuki esim. 1x5.25"+3x3.5" combolle. Kaupan päälle kyseisen saa halvemmalla ilman rgb-oksennusta ja vaimennettuna.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 046
Mikäköhän tuon etupaneelin irrotettavan pikkuaskin funktio on?
Ihan tarjota käyttäjälle kaksi 5,25" asemapaikkaa käytettäväksi. Ja jollei keksi käyttöä niin se on säilytyslaatikko.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17 520
Valkoinen suljettu mini kiitos. Molempiin mallistoihin. Toisessa vielä valkoinen on pakkosyöttö-RGB :(
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 932
Pitkästä aikaa kiinnostava kotelomalli. Hieman tuo GPU:lle ilman tarjoaminen kökköä kun ei ole tuuletinta pohjan tai kyljen kautta mahdollista laittaa. Ja 5,25" paikkojen kurottelu lattialta on ankeaa. Noista eri vaihtoehtojen tarjoamisista onkin jo kritiikkiä muut antanut mutta oma lisä tähän on että miksei Air XL:stä ole tarjolla umpikylkistä versiota? Mitään lasia en koneeseen halua. Se paneeli on kuitenkin ihan olemassa Silent mallia varten. Airissa ei ilmeisesti muutenkaan ole Silentissa olevia vaimennuksia pelleissä. Ja sitten toisaalta Silentissa ei ole edes mahdollisuutta asentaa kattoon radia. Tämänkin olisi voinut mahdollistaa irroitettavalla "luukulla" kuten vanhoissa Define-sarjan koteloissa.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
Näyttää tosiaan, että vain POP XL Silentissä näyttää olevan kattoluukku, mutta pienemmissä ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
Mielenkiintoisia ja hillityn tyylikkäitä malleja.

Hiljaisen koneen ystävänä Pop Silent kiinnostaa. Optiselle asemalle on edelleen käyttöä, vaikka se on vähentynyt. Miksei siis sijoiteta asemaa piiloon ja...alas - suorastaan ruotsalaisen kekseliäs toteutus! :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17 520
Hiljaisen koneen ystävänä Pop Silent kiinnostaa. Optiselle asemalle on edelleen käyttöä, vaikka se on vähentynyt. Miksei siis sijoiteta asemaa piiloon ja...alas - suorastaan ruotsalaisen kekseliäs toteutus! :tup:
Phanteksilla oli ainakin yksi Enthoo, jossa optinen asema oli ylhäällä takana. Sekin oli toimiva ratkaisu, kun ikkuna ei vienyt koko tilaa ja se jäi karmien sisään piiloon.

Tämä vaan tiedoksi, että ei ihan 100% originaali idea ole piilotetut 5.25" asemat. Hieno idea kyllä. Toivoisin vaan , että minulle yleisempi käyttötapaus 3.5" + 5.25" olisi tuettuna. Nyt 3.5" kovalevy joutuu väistymään toisen aseman tieltä.. Ehkä jollain adapterikehikolla, tms..
..mutta oma käyttö on enää vanhojen DVD:iden digitointia, niin en pitkään tarvitse tuota asemaa. Periaatteessa, jos haaskaisin kesälomani, se olisi tehty pois alta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 046
Optiselle asemalle on edelleen käyttöä, vaikka se on vähentynyt. Miksei siis sijoiteta asemaa piiloon ja...alas - suorastaan ruotsalaisen kekseliäs toteutus! :tup:
Se tarve on nykypäivänä niin ohueksi käynnyt luonnonvara että ihme että ylipäätään laittoivat. Selkeänä plussana tämän näkisin että on edes jonkinlainen 5,25" toteutus kun tarjonta markkinoilla on keskimäärin: ei ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 932
Phanteksilla oli ainakin yksi Enthoo, jossa optinen asema oli ylhäällä takana. Sekin oli toimiva ratkaisu, kun ikkuna ei vienyt koko tilaa ja se jäi karmien sisään piiloon.

Tämä vaan tiedoksi, että ei ihan 100% originaali idea ole piilotetut 5.25" asemat. Hieno idea kyllä. Toivoisin vaan , että minulle yleisempi käyttötapaus 3.5" + 5.25" olisi tuettuna. Nyt 3.5" kovalevy joutuu väistymään toisen aseman tieltä.. Ehkä jollain adapterikehikolla, tms..
..mutta oma käyttö on enää vanhojen DVD:iden digitointia, niin en pitkään tarvitse tuota asemaa. Periaatteessa, jos haaskaisin kesälomani, se olisi tehty pois alta.
Montako 3,5" levyä tarvitset koneeseen? Perus Popiin kun menee 5,25" aseman kanssa kaksi 3,5" asemaa. XL:ään kolme.
 
Mikä estää asentamasta 3,5" asemaa asennuskehikolla 5,25" paikkaan? Ei mikään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17 520
Montako 3,5" levyä tarvitset koneeseen? Perus Popiin kun menee 5,25" aseman kanssa kaksi 3,5" asemaa. XL:ään kolme.
Yksi riittää ja kehikon voi toki hommata, mutta fiksu suunnittelija olisi hoitanut homman ilman kehikkojakin. Mini on koon puolesta mielessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 932
Yksi riittää ja kehikon voi toki hommata, mutta fiksu suunnittelija olisi hoitanut homman ilman kehikkojakin. Mini on koon puolesta mielessä.
No mikä tässä sitten on ongelma? Miniin menee 5,25" ja 3,5" samaan aikaan ilman mitään erikseen ostettavia kehikkoja.
Pop_Mini_Air_RGB_Black_TGC_10-Storage.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17 520
No mikä tässä sitten on ongelma? Miniin menee 5,25" ja 3,5" samaan aikaan ilman mitään erikseen ostettavia kehikkoja.
Itse asiassa.. Olet oikeassa. Olen katsonut Youtubesta, kun arvostelija otti nuo 3.5" paikat pois ja en tajunnut, että esim. alemman voi vaan jättää..

Nyt ei ole muuta valitettavaa kuin väri :)
(Suljettua valkoista Pop Silent Miniä ei ole)

Todellisuudessa taidan jo henkisesti olla ostanut Asus AP201:n ja menen sillä mATX-kokoonpanooni.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 059
Tuli ensimmäisenä Fiskars mieleen tuosta oranssi-mustasta väriteemasta. Mikäköhän tuon etupaneelin irrotettavan pikkuaskin funktio on?
Edelliseen koneeseen jouduin ostamaan moddiy-kaupasta 5,25" paikkaan laitettavan liukulaatikon. Ihmettelin miksi niitä ei saa ihan normikaupasta tai miksi ei tule kotelon mukana. Vihdoinkin sellaisen saa vakiona, minkä puute nykyisessä Define R7:ssa ärsyttää, varsinkin kun ei ole edes paikkaa mihin laittaa.

Juuri sopivan kokoinen loota säilyttää näytönpuhdistusliinoja, usb-tikkuja, kotelon huoltoon tarvittavat ruuvimeisselit ja avaimet. On siellä piitahnaakin, kortinlukija-adapteri usb-väylään, pari usb-johtoa. Eli ihan kaikkea mitä yleensä tarvitset tietokoneen kanssa. Varsinkin sillon kun tuli vielä käytyä laneilla, tuossa oli vakiona sellaiset jutut mistä aina joku taatusti unohtui kotiin joko itsellä tai kaverilla.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
Se tarve on nykypäivänä niin ohueksi käynnyt luonnonvara että ihme että ylipäätään laittoivat. Selkeänä plussana tämän näkisin että on edes jonkinlainen 5,25" toteutus kun tarjonta markkinoilla on keskimäärin: ei ole.
Tämä pitää paikkansa, eikä kehitys oikein omasta mielestäni vastaa ihmisten tarpeita. Paljon enemmän tämän karsinnan takana on helpompi valmistettavuus ja seksikkäämpi ulkonäkö, kuin se että kotelon ala/ylälaitaan ei muka sopisi asemapaikkaa. Samaan aikaan oman koneeni levyasematarve jatkaa vain lisääntymistään, pöydälle kun ilmaantuu lisääntyvästi levyjä digitoitavaksi tai päinvastoin poltettavaksi, kun muilla ei ole enää asemaa. Niin ja nyt jos yrityspuolella pikkuhiljaa päästäisiin edes korpuista eroon. ;)

Montako 3,5" levyä tarvitset koneeseen? Perus Popiin kun menee 5,25" aseman kanssa kaksi 3,5" asemaa. XL:ään kolme.
Täältä lähtee ajatus, että 3-4 levypaikkaa olisi hyvinkin passeli löytyä. Se avaa mahdollisuuden ajaa 3 levyn RAID5, sekä toisessa myöhemmin laajentaa neljännellä. Vaan tässä sama kuin ylläolevassa, kun niin usein tulee nähtyä koteloita, joissa tilaa olisi kyllä vaikkapa ylläolevan tapaiseen ratkaisuun, mutta toteutus onkin sitten 2 levyn kiinteä häkki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 932
Tämä pitää paikkansa, eikä kehitys oikein omasta mielestäni vastaa ihmisten tarpeita. Paljon enemmän tämän karsinnan takana on helpompi valmistettavuus ja seksikkäämpi ulkonäkö, kuin se että kotelon ala/ylälaitaan ei muka sopisi asemapaikkaa. Samaan aikaan oman koneeni levyasematarve jatkaa vain lisääntymistään, pöydälle kun ilmaantuu lisääntyvästi levyjä digitoitavaksi tai päinvastoin poltettavaksi, kun muilla ei ole enää asemaa. Niin ja nyt jos yrityspuolella pikkuhiljaa päästäisiin edes korpuista eroon. ;)

Täältä lähtee ajatus, että 3-4 levypaikkaa olisi hyvinkin passeli löytyä. Se avaa mahdollisuuden ajaa 3 levyn RAID5, sekä toisessa myöhemmin laajentaa neljännellä. Vaan tässä sama kuin ylläolevassa, kun niin usein tulee nähtyä koteloita, joissa tilaa olisi kyllä vaikkapa ylläolevan tapaiseen ratkaisuun, mutta toteutus onkin sitten 2 levyn kiinteä häkki.
Vähemmistössä aletaan olemaan ketkä haluaa optisen aseman koneeseen. Itsehän pitäisin 3,5" korppuasemaakin jos sellaisen vielä nykykoneeseen saisi. Valtaosa normikäyttäjistä pärjää nykyään yhdellä M.2 SSD:llä. Kolme 3,5" kovalevyä vielä omassa koneessa makaa mutta ne olisi korvattavissa yhdellä isommalla uudella.
 
Liittynyt
09.01.2018
Viestejä
131

2003 hankitussa ja jonnekin 2007 asti palvelleessa koneessa oli vielä korppuasema, varta vasten hankittuna. Käyttökertoja sille tuli muistaakseni 0 kpl niin totesin sitten että seuraavaan ei ehkä enää tarvita :D
 
Mulla oli vielä 2007 hankitussa ja 2012 asti käytössä olleessa. Kerran sitä tarvitsi kun piti ajureita siirrellä Windows 98 koneeseen :D Ei tuota optista asemaakaan ole tarvinnut tässä pääkoneessa ainakaan kahteen vuoteen mutta sen kerran kun sitä tarvitsee niin kiva että löytyy. Ja kun sen on kerran hankkinut niin tyhmältähän se tuntuu pois jättää vain siksi että kotelovalmistaja päättänyt jättää paikan pois.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
Vähemmistössä aletaan olemaan ketkä haluaa optisen aseman koneeseen. Itsehän pitäisin 3,5" korppuasemaakin jos sellaisen vielä nykykoneeseen saisi. Valtaosa normikäyttäjistä pärjää nykyään yhdellä M.2 SSD:llä. Kolme 3,5" kovalevyä vielä omassa koneessa makaa mutta ne olisi korvattavissa yhdellä isommalla uudella.
Halulla ja tarpeella tuntuu olevan hieman eroa, sekä sitten tämä "enemmistö" tuo levynsä mun pöydälleni, kasvattaen omaa tarvettani. Samaan tapaan kun menen ja korvaan 3 levyä yhdellä isommalla, menetän sekä nopeutta, että pariteetin. Samaan aikaan maksan isommassa levyssä tuplat siitä, mitä nykysen laajentaminen neljännellä ja 50% kapasiteetti/nopeuslisä maksaisi. Onpas diili. :geek:

Juu, eikä sillä että tässä olisi ikävä niitä vanhoja häkkejä ja tukea naurettaville määrille asemia, mutta kyllä tämä nykyinen suuntaus menee jo liian pitkälle vastakkaiseen suuntaan. Vähemmistöä taitavat olla nekin joilta löytyy yli 280mm nestejäähykenno, mutta tottahan vastaavalle pitää priorisoida tila keskiluokan kotelossakin sekä nokkaan että kattoon ja tämä siis vaikka koko etumus olisi peitetty lasilla ilmakierrottomaksi.

Noh, onneksi sentään Fractalin valikoimista löytyy useampaa ja uudempaakin koteloa meille harrastajille. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
Jos käyttöä on vähän, ulkoinen optinen asema riittää monille ja siinä on omat etunsa, mm. liikuteltavuus. Mutta jos on aiemmin hankkinut sisäisen aseman, mukavahan se olisi käyttöön saada. Sisäisten asemien tekniset ominaisuudet ovat osin paremmat ja rakenne on jämäkämpi.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
294
Itsellä myös USB-dvd-asema ja -korppuasema kaapissa niitä kertoja, kun näitä tarvitsee. En haluisi kaapeleita vedellä kotelossa asemalle, jota käyttäisin max. muutaman kerran vuodessa cd-levyjen rippaamiseen. Ei niin, etteikö joku muu voisi haluta.
Koteloista, ihan söpöt. Pitäisi nähdä livenä tai edes hyvällä videolla, että osaisi arvioida laatuvaikutelmaa.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 428
Samaan tapaan kun menen ja korvaan 3 levyä yhdellä isommalla, menetän sekä nopeutta, että pariteetin. Samaan aikaan maksan isommassa levyssä tuplat siitä, mitä nykysen laajentaminen neljännellä ja 50% kapasiteetti/nopeuslisä maksaisi. Onpas diili. :geek:
Mää luovutin jo. Nykyisessä käyttökoneessa on emolevyllä m.2 paikat käytössä ja takana 3x 2.5" ssd lähinnä peleille. Pyörivät levyt on kaikki vanhassa isommassa kotelossa/koneessa jonka paikka on vaatekomerossa reitittimen kanssa.

Valkoinen suljettu mini kiitos. Molempiin mallistoihin. Toisessa vielä valkoinen on pakkosyöttö-RGB :(
Yksi RGB:n hyviä puolia on OFF vaihtoehto, mitä ei niissä aina päällä olevissa random ledeissä välttämättä ole.
 
sjii

Tukijäsen
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
190
Vielä kun tulisivat tuoteperheet Rock, Punk, jne. jne., niin jo olisi komeaa... ;-)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
179 337
Viestejä
3 301 790
Jäsenet
59 271
Uusin jäsen
Muffe

Hinta.fi

Ylös Bottom