Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Rakentaminen on elinehto tässä pelissä. Kannattaa vaan laittaa itselle sopiviin näppäimiin ne kappaleet.Tuli hommattua tämä PC:lle ja ihan hauskaahan tuo on. Pelattavuudessa yms meiningissä ei ole mitään ongelmaa, sopivasti jännitystä kun lähtee tutkimaan vaikka kaupunkia. Toisaalta, aloittelijan on ainakin itsestä vaikea päästä tähän sisälle. Tappoja ei tule kun MMR on mallia random, eli samassa erässä voi olla leaderboardin ykkönen ja juuri pelin aloittanut, aivan kuten allekirjoittanut. Olenkohan voittanut yhtään rehellistä 1vs1 taistelua, en varmaan. Lisäksi rakentaminen tuntuu jotenkin kömpelöltä ja vaikealta, siksi käytänkin sitä vain pakon edessä.
Katsotaan jaksaako tähän ruveta panostamaan enemmän.
Millä tavalla parannettiin? Pelasin joulukuussa viimeksi ja nyt viikko sitten aloitin jälleen pelaamaan, mutta en ole kyllä huomannut pienintäkään eroa missään rakentamiseen liittyvässä.Tuota rakentamistahan juuri helpotettiin/parannettiin.
On samanlainen rakentelu, vaikka pve-versiossa on toki rakenteluunkin liittyen joitain juttuja, mitä pvp:stä ei löydy. Perusteiltaan rakentelu on kuitenkin täysin samanlaista ja omallakin kohdalla helpotti kyllä, että olin ensin pelannut pve:tä ja opetellut siinä rakentelun perusasiat.Taitaa olla niin että pitäis pelata pve moodia, että vois rauhassa opetella rakentamaan, vai onko siinä edes samanlainen rakentelu? Sehän julkaistaan ilmaisena, joskus tänä vuonna.
No näin äkkiseltään puiden ja autojen yms. päälle voi rakentaa? En kaikkea muista joten katso patcheistä.Millä tavalla parannettiin? Pelasin joulukuussa viimeksi ja nyt viikko sitten aloitin jälleen pelaamaan, mutta en ole kyllä huomannut pienintäkään eroa missään rakentamiseen liittyvässä.
Ei sillä että sitä tarvitsisikaan parantaa, sillä siihen on tottunut jo niin hyvin, että rakentelu sujuu varsin mukavasti. En tiedä miten sitä ylipäätään voisi tuosta erityisemmin helpottaa tai parantaa.
Millä tavalla parannettiin? Pelasin joulukuussa viimeksi ja nyt viikko sitten aloitin jälleen pelaamaan, mutta en ole kyllä huomannut pienintäkään eroa missään rakentamiseen liittyvässä.
Ei sillä että sitä tarvitsisikaan parantaa, sillä siihen on tottunut jo niin hyvin, että rakentelu sujuu varsin mukavasti. En tiedä miten sitä ylipäätään voisi tuosta erityisemmin helpottaa tai parantaa.
Joo pientä QoL -tavaraa näköjään on tullut ja onhan noita huomannut, vaikka en ihan varmaksi tunnistanut, että oliko näitä ominaisuuksia jo aiemminkin mukana.No näin äkkiseltään puiden ja autojen yms. päälle voi rakentaa? En kaikkea muista joten katso patcheistä.
Tipsei miten kannattaa rakentsminen jne. bindaa?
Rajoitetumpi rakentaminen voitaisiin kokeilla, mutta jos sen jättää kokonaan pois, niin pitäisi tehdä mappiinkin todella paljon muutoksia, että pelissä olisi mitään järkeä. Sen verran iso osa looteista on saatavissa vain rakentamalla ja koko peli on suunniteltu monella tapaa sen ympärille, että rakentaminen on mahdollista. Jos se otetaan kokonaan pois, niin täytyisi ottaa pois myös tuhoutuvat ympäristöt, koska muuten pelissä jää todella herkästi jumiin tai voi luoda itselleen piilopaikan, jonne ei voi päästä mitenkään.Edelleen toivoisi tähän peliin vaikka sitten LTM:nä no-build moodia, että voisi edes testata miten se toimisi.
Voisihan tuon rakentelun opetella itsekin kunnolla, mutta kun se ei kiinnosta pätkääkään.
Rajoitetumpi rakentaminen voitaisiin kokeilla, mutta jos sen jättää kokonaan pois, niin pitäisi tehdä mappiinkin todella paljon muutoksia, että pelissä olisi mitään järkeä. Sen verran iso osa looteista on saatavissa vain rakentamalla ja koko peli on suunniteltu monella tapaa sen ympärille, että rakentaminen on mahdollista. Jos se otetaan kokonaan pois, niin täytyisi ottaa pois myös tuhoutuvat ympäristöt, koska muuten pelissä jää todella herkästi jumiin tai voi luoda itselleen piilopaikan, jonne ei voi päästä mitenkään.
En oikein näe pointtia siinä, että rakentaminen estettäisiin kokonaan edes LTM:n kautta. Jos rakentelu ei nappaa, niin kannattanee pelata kilpailevia pelejä, joissa se ei ole mahdollista alunperinkään ja jotka on myös suunniteltu sitä ajatellen. Ajatus rakentelun poistamisesta tuntuu vähän samalta, kun pelaisi koripallopeliä ja toivoisi, että palloa voisi potkia nurmikentällä isoihin maaleihin - eli tehdä jotain mikä poikkeaa koko pelin ideasta.
Se riippuu täysin siitä millaisia jetpackit ovat käytännössä. Itse uskon, että kyse on harvinaisesta lootista, jota voi käyttää kerran, eli se ei todellakaan olisi ratkaisu näihin ongelmiin.Eikös sieltä ollut jetpackit tulossa? Poistaa tuon lootin saatavuusongelman. Samaten jumiin jäämisen.
Se riippuu täysin siitä millaisia jetpackit ovat käytännössä. Itse uskon, että kyse on harvinaisesta lootista, jota voi käyttää kerran, eli se ei todellakaan olisi ratkaisu näihin ongelmiin.
En missään nimessä usko, että kaikilla olisi käytössä jetpackit, joita voisi käyttää rajattomasti. Toki johonkin LTM-modiin näin voisi tehdäkin, mutta se taas tekisi koko pelistä ihan uudella tavalla erilaisen, enkä usko että tällä saavutettaisiin sitä, mitä monet toivovat rakentamisen pois jättämisellä.

Tää on ihan kelpo peli, ainoa vaan et tarvis EG launcheriin nyt alkaa kerätä friendlistaa eli jos vaikka täältä sais pelikavereita fortniteen? Meikän löytää nimellä EliteSeeker, joten laittakaa kutsua tulemaan!
Ilmeisesti alusta joku muu kuin PC, kun ei nikkiä löydä EG:ssä?Saapi kutsua seuraan nikki on Jalla4jalla

Taitaa olla toistaiseksi vain harvojen ja valittujen käytössä tuo custom-peli -ominaisuus. Turnauksissa sitä voidaan käyttää ja ilmeisesti isommat streamerit ovat saaneet sitä hyödyntää.Ainakin boxilla on joku mahdollisuus custom peliin omalla avaimella, jolla kaverit löytää paikalle. Pystyykö tuota oikeasti käyttämään vai enkö vain osannut? Jotain virhettä se heitti ruutuun kun peliä koitin aloittaa.
Taitaa olla tässä vaiheessa aika korkea kynnys päästä peliin sisään: melkein paikkaan kuin paikkaan hyppimällä kestää 30-60s ja vieressäni pomppii pupuna menemään joku selvästi enemmän pelannut, joka sitten oneshottaa suoraan. Tuurilla tullut 1-2 tappoa, mutta yleensä en edes pääse näkemään muuta kuin pelin ensimmäisen minuutin. Eikö tässä ole mitään samantasoisten pelaajien hakua vai tuleeko se vähän myöhässä? Vai löytääkö sopivan tasoista vastustajaa vaan duosta/squadista?
Hattupalaa käytetään tosi vähän. Sen ehkä ilmeisin käyttökohde on kranaattien kimmottaminen pois katolta/sisältä.
Pitkään live-turnausten järjestäminen oli käytännössä mahdottomuus, kun custom-pelejä ei voinut tehdä. Nykyään siihen on olemassa mahdollisuus, mutta ei ole ollut kauaa ja live-turnausten osalta ei ole paljoa vielä tapahtunut. Nyt varmasti alkaa tapahtumaan, kun Epic on ilmaissut tukensa turnauksille. Kannattaa odotella hetki, niin niitä turnauksia alkaa varmasti putkahtelemaan vaikka mihin.Onko kenelläkään tietoa, missä järkätään live-turnauksia? Suomeen liittyviä en löytänyt ja jonkin sivuston löysin, jonka mukaan lähimmät olivat Ranskassa.
Vaikka poikani ei olekaan maailmanluokan mega-stara, niin oli kiinnostunut lähtemään viettämään "isä-poika-aikaa" jonnekin ulkomaille Fortnite-turnauksen muodossa (itsehän en siis pelaa, mutta olen kova kannustamaan).
Löytyykö asiasta siis infoa nyt, kun tuo sataziljoonaamiljoonaakin tarjottiin Epic Gamesin toimesta.
Noi olleet ei tainnut olla mitään "virallisia", vaan ns. show eventtejä. Mutta tuota epicin omaa sivua seuraisin. Tuollahan suoraan sanotaan: "more details about competitive structures and eligible platforms in the weeks ahead!"Onko kenelläkään tietoa, missä järkätään live-turnauksia? Suomeen liittyviä en löytänyt ja jonkin sivuston löysin, jonka mukaan lähimmät olivat Ranskassa.
Vaikka poikani ei olekaan maailmanluokan mega-stara, niin oli kiinnostunut lähtemään viettämään "isä-poika-aikaa" jonnekin ulkomaille Fortnite-turnauksen muodossa (itsehän en siis pelaa, mutta olen kova kannustamaan).
Löytyykö asiasta siis infoa nyt, kun tuo sataziljoonaamiljoonaakin tarjottiin Epic Gamesin toimesta.
Taitaa olla ihan bugi kyseessä. Ei välttämättä auta kuin odottaa, että se korjataan Epicin toimesta.Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen, sillä poika on pelaillut XboxOne S:llä Fortnitea ilman ongelmia, mutta tänään peli alkoi ilmoittaa peleihin liityttäessä "Failed to join the party: You are unable to join this cross-platform party".
Ja nyt alkaa olemaan kriisi päällä, kun koko päivänä ei ole pystynyt kavereiden kanssa pelaamaan, mutta mistä ihmeestä tämä voi siis johtua?
Hänen kaverinsa sanoi että jossain asetuksissa pitäisi olla kohta jossa tällainen "cross-platform" peli sallitaan, mutta meiltä ei kyllä sellaista löydy!?
Taitaa olla ihan bugi kyseessä. Ei välttämättä auta kuin odottaa, että se korjataan Epicin toimesta.
Ihan hyvää kärsivällisyysharjoitusta pojallekkin, patista ulos leikkimään!Voihan rotta, tosi kiva yrittää selittää 10v pojalle tätä kun kaikki muut hänen kaverinsa pystyvät pelaamaan, mutta hän ei...
Niistä on just sen verran hyötyä, etteivät riko balanssia tai tunnu täysin epäreiluilta. Oikein käytettyinä hyödyllisiä ja väärin käytettynäkin hauskojaItsellä ollut pieni tauko Fortnitestä, mutta rakettireput ja ostoskärryt alkoivat himoittamaan. Onko niistä oikeasti (isoa) hyötyä?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.