Finnish Cottage Simulator

Harvemmin tulee näihin early access tekeleisiin koskettua, mutta päätin tukea kehitystyötä yhdellä kappaleella tällä kertaa :kippis: Ei ollut huono sijoitus. Kyllähän tästä se 10 tuntia hupia on jo tullut että heilahtaa ja yhä tuntuu että nähtäviä juttuja on vielä.

Bugeja toki riittää ja 90% niistä nivoutuu jotenkin fysiikkapuolelle, esim. jos vähän väärässä kulmassa asettelet tavaraa niin saattaa lähteä maata kiertävälle radalle melko vauhdilla. Pari kertaa mökissä tavara kädessä kun kääntynyt niin on keittiön pöydältä lähtenyt romut sitä vauhtia että tuli veneillessä vastaan seuraavaksi :hammer: Nauratti vähän ku tajusin että kiväärin patruunathan siinä kelluvat...
 
ne ampiaispesät on turhan nopeasti aktivoituvia. eilen jatkoin savesta jonka tein lauantaina eli pätsejä kyllä välissä.
heräsi sohvalta ja ulos ni jo oli ampparit niskassa.
kävin hakemassa haulikon yläältä ni jo lähti. no vähän sitten laiturille patsastelemaan ja ammuskelemaan haulikolla ja takas mökkiin päin, ni en tiedä mitä tapahtu mutta kuulu laiturin päässä melkein maissa plumps ja haulikko hävisi, ei sitä löytynyt vaikka kävin sukeltelemassa.
 
Mistähän johtuu, kun peli ei lähde käyntiin? Painan pelaa ja olen koettanut molemmilla directx, eli 12 ja 11, mutta tulee käynnistetään, eikä lähde käyntiin?
 
Mistä ihmeestä saan bensaa Marjatan ruohonleikkuriin? Aine loppui ennekuin kerkesin ajaa nurmikon ja eihän se kelpaa Marjatalle. Näköjään tuolla veneen bensatankilla ei voi täyttää sitä...?
 
Miten noi asetukset kannattaa laittaa? Varsinkin mitkä on disabled, et pitääkö laittaa enabled? Sais parhaan grafiikan

0110a7d1443bd81d14ead778485fb499.png
 
Mistä ihmeestä saan bensaa Marjatan ruohonleikkuriin? Aine loppui ennekuin kerkesin ajaa nurmikon ja eihän se kelpaa Marjatalle. Näköjään tuolla veneen bensatankilla ei voi täyttää sitä...?

Jos ei sillä onnistu niín kaupalta saa sytytysnestettä litran pulloissa, olikohan vajassakin alussa.. Se on "bensiiniä" pelissä.
 
Aivan hemmetin ärsyttävää on että vene jää jumiin rantaan usein. Nyt on tehny joka kerta sen että ku jatkaa peliä niin vene on jumissa rannassa. Aiemmin sain sen tapeltua irti, mutta nyt oon kohta puoli tuntia yrittäny töniä ja riehua mutta en pääse veneilemään. Sain jo vähän sitä liikkumaan ja näyttää että ei olis ees rannassa enää mutta silti ei liiku. Samoten jakari on nyt hukassa eikä millään kiinnostais alottaa alusta peliä ku kerkesin sen ämmän ruohon jo leikata ja soli kyllä ärsyttävän hidas tehä.
 
Jos sulla on veneen lattialla kamaa niin ne saa yleensä jumittamaan. Riittää kun nostat ne käteen ja lasket takas.

Jos se kymppimillinen on hukassa bugin takia niin ettei näy, niin alota uus peli, tallenna se johonkin eri slottiin, ja lataa sitten uusiksi tuo nykyinen savesi. Se saa sen kymppimillisen yleensä resetoitumaan ja pitäs löytyä sitten.
 
Tyhjensin veneen ihan kokonaan ku sillä sain aiemmin veneen liikkeelle. Nyt ei auta enää sekään vaan liikkuu kyllä moneen eri suuntaan vähän, mutta perä on selvästi jämähtäny eikä suostu irtoamaan.
Alkaa näyttään siltä että pakko alottaa uus peli...
 
Jos alotat uuden pelin, niin mee heti ekana veneellä sinne Jarin mökille kattomaan että se kymppimillinen avain löytyy. Ota samalla Jarin keittiön kaapista paketti sokeria niin saat heti alussa kiljut porisemaan :)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 223
Viestejä
4 517 850
Jäsenet
74 576
Uusin jäsen
nihasmolder

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom