Korea taitaa olla naisille aika paha paikka, jos tuota on uskominen. Kuinkahan iso osa prosentti korealaisista miehistä salakuvaa yms? Vai onko niin, että pieni vähemmistö pilaa maineen, kuten yleensä.
No jaa, sanoisin että perstuntumalla paljon suurempi osuus ainakin kuin esim. Täällä Suomessa.
Aina välillä meemeillään feminismin viemisestä Saudi-Arabian tyylisiin paikkoihin missä sitä oikeasti tarvittaisiin, mutta kyllä "lännessä"kin on paikkoja jossa olisi ihan hyvä vähän tuuletella paikkoja ilman että hommat menee täysin överiksi.
Ei sen puoleen, Korea on mielestäni kauttaaltaan aika vanhollinen ja myrkyllinen yhteiskunta, sukupuolesta riippumatta jopa aasialaisella mittapuulla.
Se äärimmäinen hierarkisuus, ulkoisten puitteiden korostus yhdistettynä valtavaan kilpailuhenkisyyteen, nepotismiin ja patriarkalisiin asenteisiin (sanan varsinaisessa mielessä) ei varsinaisesti tee paikasta mitenkään erityisen miellyttävää.
Naisilla se paskuus korostuu vain astetta enemmäm koska he ovat siellä ajatusmaailmassa sen sirkuslaatikon pohjalla - se naisen paikka on kärjistetysti näyttää nätiltä (huom. nätimmältä kuin ne muut naiset) oman hyvinvointinsa kustannuksella, pysyä poissa tieltä kun miehet tekee tärkeämpiä juttuja, tehdä lapsia ja toimia kotipalvelijana/olla miehelle mieliksi, joka täydellisessä ideaalitilanteessa on tietenkin toisen miehen valitsema, koska eihän kanat osaa itse päättää mitään fiksua.
4B on sinänsä "vanha" uutinen - yhdellä tasolla "katsokaa noita hulluja outoja aasialaisia' -klikkotsikkotason meemikatkumoa - mutta toisaalta myös kenties ihan ansaittua ravistelua mitä tuo yhteiskunta kaipaa. Siinä on syynsä miksi maa on toisaalta maailman suurimpia kauneuskirurgian kuluttajia, ja toisaalta taas maan syntyvyys yhteiskuntakriisin tasolla, alittaen selkeästi muut "demografista kriisiä" läpikäyvät länsimaat/kehittyneet yhteiskunnat.
Jos ihmiset olisivat tyytyväisiä elämiinsä, ero verrokkeihin olisi oletettavasti jonnin verran kapeampi.