F1 2020 - Abu Dhabin GP

abish

Ryzen FTW
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
354
Vähän vaikuttaa selittelyltä. Vastaavia motteja leviää ympärillä ja ajettiin mahdollisimman konservatiivisella moodilla, mutta ”ei vaikutusta mihinkään kisassa”. Kummasti jäi voitto saamatta kuitenkin. Paukut tietty olleet ensi kaudessa ties kuinka kauan, mutta tuskin RB on ottanut ihan tuommoista steppiä viimeiseen kisaan.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 528

Jep, vaikka vaikutus oli alle kymmenyksen per kierros, olisi se tarkoittanut että aika-ajoissa mersut olisivat todennäköisesti olleet sijoilla 1 ja 2. Verstappenin olisi ollut huomattavan vaikeaa ohittaa Mersuja, sillä verstappen oli nopeampi kolmannessa sektorissa jossa ei ole kauheasti ohituspaikkoja.
 
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
622
Helposti näyttää pystyvän tiputtamaan tehoa kuskien tietämättä. Herää heti foliohatut, että mitäpä jos Bottaksen autoa kauden mittaa "huononnettiin" ja kultapojalle pedattiin mestaruutta. :cool:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
475
Jos Hamiltonista puhutaan kaikkien aikojen parhaana aika-ajokuskina (ketkä puhuu, ketkä ei), ja Bottas pystyy tasaisesti päihittämään Hamiltonin aika-ajoissa, niin en Bottasta ihan surkeaksi kuskiksi alkaisi haukkumaan. Mutta nää on näitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
139
Helposti näyttää pystyvän tiputtamaan tehoa kuskien tietämättä. Herää heti foliohatut, että mitäpä jos Bottaksen autoa kauden mittaa "huononnettiin" ja kultapojalle pedattiin mestaruutta. :cool:
Puhumattakaan Vettelin yhtäkkisestä rämpimisestä Ferrarilla. Foliot on folioita mutta pistäähän se miettimään.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 528
Ei enää Kiminkään rämpimiset vaikuta niin pahalta, kun nelinkertainenki maailmanmestari ihan kujalla yhtäkkiä.
En jaksa uskoa että Kimin hitaus johtui pelkästään Kimistä. Tämä kausi on mielestäni todistanut että jos auto rakennetaan niin että painotetaan toisen kuskin mieltymyksiä enemmän, eikä ajotyylit ole tarpeeksi samankaltaiset, niin toinen kuski ei pärjää. Sama Red Bullilla
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Hintsan kuoleman jälkeen Vettel ei oo enää ollut entisensä. Liikaa ongelmia pääkopassa
No höpönlöpön. Hintsa kuoli yli 4 vuotta sitten jonka jälkeen Vettel on ajanut Ferrarilla kahdesti MM-kakkoseksi. Ainoa pettymys on ollu tämä kausi.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Toisaalta Mersu ei ole kehittänyt tämän vuoden autoaan syyskaudella lainkaan, joten eiköhän ensi vuonna palata taas normaaliin marssijärjestykseen.
Riskihän siihen on, mutta e
Helposti näyttää pystyvän tiputtamaan tehoa kuskien tietämättä. Herää heti foliohatut, että mitäpä jos Bottaksen autoa kauden mittaa "huononnettiin" ja kultapojalle pedattiin mestaruutta. :cool:
Kyllähän tallit viimeistään, jossain vaiheessa kautta valitsevat sen jota "enemmän" tuetaan.
Vahinkojakin sattuu, Bottakselta saattoi menna kaksi kisaa (Bahrainin kisat) huonommin "säätövirheenkin" takia.
Ekassa oli rata märkä (eikä ongelmaa silloin huomattu (kun liukasta muutenkin), pyörähteli liian usein normaaliin verrattaessa. Viimeisimmässa videokuvasta näki, että lähtö onnistui todellä hyvin Russell oli vain (1 framen edellä)
ja sitten sutiminen alkoi. Eilen ei sutinut. Tiedä häntä sitten mikä on totuus, no kausi on taputeltu ja Bottas sai tuloksen jota suurin osa häneltä realisesti ajatellen odottikin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
En ole lukenut, en myöskään tiennyt että Vettel on ollut asiakkaana, vähän yllättävää jos Hintsa on julkisesti palajastanut tietoja.
En ole minäkään lukenut, mutta Vettel ja Aki Hintsa mahtoivat olla kavereita.

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Jos Bottas räpiköi, niin mitä teki Hamilton heti seuraavassa kisassa hävitessään Bottakselle? :tup: Toki Hamilton oli yhden kisan lomalla, mut Russel ei ollut koskaan ajanut ko. autoa. edit: Aina voi jossitella, mut jos oliskin Bottaksella ollut huilia, niin en usko, että Hamilton olis paljoa tai yhtään paremmin ajanut ko. kaaoskisaa (mersun kohdalla).

Mitä aika-ajoon, niin Bottas kyl myönsi, että ei menny iha nappiin. Silti paalulle. Tämä siis kaverilta, joka on kisasta toiseen Hamiltonin kans sadasosien päässä aika-ajoissa.

TL: DR; mielestäni the Kisa Russelia vastaan näytti vain sen, että Russel on tosi kova kuski, ei niinkään, että Bottas olisi huono.

edti2: Bottashan oli hyvää vauhtia saavuttamassa Russelia, kunnes kaikki meni.. sinne syvimpään. Melkein näytti jopa samalta, mitä Kimin paskominen aikanaan Ferrarilla. Ei menny vaa nappiin, ku Russelillaki tuli ongelmaa. Russelhan on ihan 100% varma mersukuski. Pitää vain päättää kumpi nykyisistä antaa tietä. heh..

– Se kisa, jossa he (Hamilton ja Bottas) eivät kilpailleet keskenään aiheutti pahimman kolauksen Valtterin maineeseen. Siitä hetkestä lähtien, kun hän hävisi startissa Russellille Bahrainissa, hän ei näyttänyt hetkeäkään siltä, että voisi haastaa väliaikaisen tallitoverinsa. Valtterin loisto katosi kierros kierrokselta, 11 F1-kisaa urallaan ajanut Chandhok tylytti.
 
Viimeksi muokattu:

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Jos Bottas räpiköi, niin mitä teki Hamilton heti seuraavassa kisassa hävitessään Bottakselle? :tup: Toki Hamilton oli yhden kisan lomalla, mut Russel ei ollut koskaan ajanut ko. autoa. edit: Aina voi jossitella, mut jos oliskin Bottaksella ollut huilia, niin en usko, että Hamilton olis paljoa tai yhtään paremmin ajanut ko. kaaoskisaa (mersun kohdalla).

Mitä aika-ajoon, niin Bottas kyl myönsi, että ei menny iha nappiin. Silti paalulle. Tämä siis kaverilta, joka on kisasta toiseen Hamiltonin kans sadasosien päässä aika-ajoissa.

TL: DR; mielestäni the Kisa Russelia vastaan näytti vain sen, että Russel on tosi kova kuski, ei niinkään, että Bottas olisi huono.

edti2: Bottashan oli hyvää vauhtia saavuttamassa Russelia, kunnes kaikki meni.. sinne syvimpään. Melkein näytti jopa samalta, mitä Kimin paskominen aikanaan Ferrarilla. Ei menny vaa nappiin, ku Russelillaki tuli ongelmaa. Russelhan on ihan 100% varma mersukuski. Pitää vain päättää kumpi nykyisistä antaa tietä. heh..
Hämis valitti "HöpöHöpö" kisassa, että ei pysty edes seuraamaan kunnolla 3s erolla, kyllähän siellä käressä voidaan ajaa kovempaa, kun pito ei katoa.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 314
Viestejä
4 157 070
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom