F1 2019 - Australian GP

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Yak
  • Aloitettu Aloitettu
Kyllä se superlisenssi irtoaa kun on pinkka kunnossa. Esimerkiksi Stroll tuli suoraan F3:sta ja nyt puhuttiin jo Schumi Jr:n tulosta.
No Strollin tapauksessa pinkka auttoi korkeintaan sen verran, että sillä järkättiin hänet kyseisen F3-sarjan mestariksi, minkä jälkeen hän sai superlisenssipisteet kasaan. Samoin pikku-pikku-Schumilla(*) on jo nyt tarvittavat pisteet kerättynä. Siksi olinkin hieman yllättynyt, ettei hänen F1-debyytilään spekuloitu jo kaudeksi 2019.

(*) Alkuperäinen pikku-Schumi on toki Schumaikkelin nuorempi veli Ralf.
 
Käsitin että junnu-Schumacherilla on ihan oma vahva mielipide että 2019 on liian aikaisin. Voisi olettaa että olisi paikka hoitunut tälle kaudelle jos olisi ollut hirveä hinku sisään.
 
No Strollin tapauksessa pinkka auttoi korkeintaan sen verran, että sillä järkättiin hänet kyseisen F3-sarjan mestariksi, minkä jälkeen hän sai superlisenssipisteet kasaan. Samoin pikku-pikku-Schumilla(*) on jo nyt tarvittavat pisteet kerättynä. Siksi olinkin hieman yllättynyt, ettei hänen F1-debyytilään spekuloitu jo kaudeksi 2019.

(*) Alkuperäinen pikku-Schumi on toki Schumaikkelin nuorempi veli Ralf.

Sun puheiden mukaan edes keskinkertainen F2 ei riitä superslisenssiin, nyt F3 riittää. Stroll:lla ja Schumacherilla sekin on european sarja eli pykälää heikkotasoisempi kuin FIA:n F3 luokka.
 
Sun puheiden mukaan edes keskinkertainen F2 ei riitä superslisenssiin, nyt F3 riittää. Stroll:lla ja Schumacherilla sekin on european sarja eli pykälää heikkotasoisempi kuin FIA:n F3 luokka.
Pisteisiin lasketaan kolmen perättäisen vuoden kertymä ja jos voittaa F3-sarjan ja parina edellisenä kautena on ajanut kärkiporukkaan myös pienemmissä sarjoissa, niin se riittää suoraan F1-ylennykseen. En minä näitä taulukoita ole laatinut vaan FIA on.

Joku toinen voi pyöriä saman kolme vuotta F2-sarjassa muttei silti saa oikeutta superlisenssiin, sillä se vaatisi minimissään kahta kuudetta sijaa ja yhtä viidettä sijaa MM-pisteissä.

Viime kauden F2-luokan kolmen kärki nousi nyt F1:iin, joten se karsi pätevien kandidaattien määrää jo itsessään reilusti. (Toki heistä Russell menikin Williamsille muttei tuo ainakaan käteistä rahaa.)

P.S. "Euroopan F3-sarja" oli nimenomaan virallisen Formula 3 -sarjan vanha nimi, älä anna sen hämätä.

Edit: Kaudella 2016 "Formula 2" oli vielä GP2-sarjan nimellä ja jämäsijat saivat siitä vähemmän menestyspisteitä, joten vaatimukset tälle kaudelle olivat vieläkin kovemmat ja sitä myöten kelvollisten kuljettajien joukko entistä pienempi.
 
Viimeksi muokattu:
Hauska huomio muuten noissa pisteissä on että Indycar:sta saat saman verran pisteitä kuin jostain F3:n eurosarjasta.
Näytti kyllä siltä, että Indycar-sarjan mestari saa suoran kelpoisuuden; paikallinen F2-sarja eli "Indy Lights" oli arvotettu alemmas. En tiedä niiden autojen suorituskyvystä mitään mutta se on tosiaan paikallinen pikkuformuloiden sarja eikä pääluokka.
 
No Strollin tapauksessa pinkka auttoi korkeintaan sen verran, että sillä järkättiin hänet kyseisen F3-sarjan mestariksi, minkä jälkeen hän sai superlisenssipisteet kasaan. Samoin pikku-pikku-Schumilla(*) on jo nyt tarvittavat pisteet kerättynä. Siksi olinkin hieman yllättynyt, ettei hänen F1-debyytilään spekuloitu jo kaudeksi 2019.

(*) Alkuperäinen pikku-Schumi on toki Schumaikkelin nuorempi veli Ralf.

Jep. Kyllä sitä joutuu hieman myös sitä rattia (opettelemaan) pyörittämään, eikä sitä ihan pelkällä rahalla pääse vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.


Joka on vuoden takainen, mutta myös jossa IndyCar-mestari saa samat 40 pistettä kuin GP2- (nykyään F2-) mestari. Tuolla 40 pisteellä pääsee suoraan seuraavana vuonna kisaamaan vaikka ei olisi kahdelta aikaisemmalta vuodelta yhtään noita jämäpisteitä.

Toki F2:ssa myös toinen sija riittää, eli alemmas tuo IndyCar on laitettu. (Mutta, no, toisaalta F2 on paljon samankaltaisempi kuin F1.. samasta syystä esim. rallin maailmanmestari saa vain 20 pistettä, ja LMP1 protoluokasta saa vain 30 pistettä.)
 
Kommentti: ”Ilkeämpi” Valtteri Bottas kosti huutelijoille – vähätellystä kakkoskuskista kasvoi kansan rakastama F1-meemien kuningas

Valtteri Bottas säväytti Melbournessa. Nyt hänet otetaan tosissaan, mutta isoin haaste on edessä, kirjoittaa Tommi Koivunen.

– Niille, joita asia saattaa koskea: haistakaa v****u!

Valtteri Bottaksen tiimiradioviesti Australian GP:n jälkeen ei jättänyt epäselvyyksiä. Vähän myöhemmin Bottas vielä totesi C Morella, että ”kriitikot voivat vetää viikseen”.

Se oli kaikille lällättelijöille, asiantuntijoille ja ”asiantuntijoille”, jotka lyttäsivät hänet viime vuonna.

Yksi kisa ei todista vielä yhtään mitään! :facepalm:

Tuolla huutelulla on varmasti jatkoa ajatellen negatiivinen puoli.

Tämä valtsun uhoaminen pistää tänä päivänä entistä enemmän hymyilyttää :D
 

Statistiikka

Viestiketjuista
263 931
Viestejä
4 570 554
Jäsenet
75 332
Uusin jäsen
Wildhoney

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom