European Hardware Association -yhdistyksen 2020 palkinnot ja lukijatutkimus julki

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529

Sampsa kirjoitti uutisen/artikkelin:
io-tech liittyi tänä keväänä eurooppalaiseen European Hardware Association -yhdistykseen Pohjoismaiden edustajana korvaten ruotsalaisen Sweclockers-sivuston. Samalla toteutimme kattavan lukijatutkimuksen eurooppalaisten suhtautumisesta ja kulutustottumuksista tekniikkaan liittyen.

Lukijatutkimuksen lisäksi yhdistyksen yli 100 eurooppalaista tekniikkatoimittajaa äänestävät vuosittain parhaita kuluneen vuoden aikana julkaistuja tekniikkatuotteita. Tavallisesti palkintoseremonia järjestetään Taiwanissa Computex-messujen yhteydessä, mutta tapahtuman peruunnuttua tänä vuonna palkintoseremonia järjestetään ja palkinnot jaetaan poikkeuksellisesti verkossa.

Tuotteiden nimitysprosessi alkoi vuoden alussa keräämällä tuotteet listaksi, joita European Hardware Association -yhdistyksessä työskentelevät toimittajat ovat käyttäneet, testanneet ja arvioineet. Alkuperäinen lista supistettiin finalistien luetteloon, jonka voit nähdä täältä. Jokainen yhdistyksen jäsen äänesti parhaita tuotteita ja lopullisten äänten laskemisen ja tarkistamisen jälkeen voittajat julkistettiin torstaina 25. kesäkuuta 2020.
  • Vuoden 2020 paras tuote: AMD:n 3. sukupolven Ryzen -prosessorit
  • Paras prosessori: AMD Ryzen 9 3950X
  • Paras grafiikkapiiri: AMD Navi 10
  • Paras AMD-näytönohjain: Sapphire Nitro+ Radeon RX 5700 XT
  • Paras NVIDIA-näytönohjain: Asus ROG Strix GeForce RTX 2080 Ti OC
  • Paras älypuhelin: Oneplus 8 Pro
  • Paras uusi teknologia: Prosessorin chiplet-suunnittelu

Loput voittajat löytyvät uutisen ensimmäisistä kommentista.

Kuusi vuotta sitten perustetun European Hardware Association -yhdistyksen jäsenmediat ovat tuottaneet lähes 400 000 artikkelia, jotka ovat vaatineet miljoonia yksittäisiä testejä. Runsas kokemus takaa EHA:lle pätevyyden arvioida parhaat Euroopassa myytävät teknologiatuotteet ja toteuttaa kattavan lukijatutkimuksen, joka antaa totuudenmukaisen näkemyksen markkinoista.

Kesäkuusta 2020 lähtien yhdistyksen jäseniä ovat KitGuru Iso-Britanniasta, PurePC Puolasta, Geeknetic Espanjasta, CowCotLand Ranskasta, io-tech Pohjoismaista, Lab 501 Romaniasta, Hardware Upgrade Italiasta, Hardware-Info Alankomaista ja HardwareLuxx Saksasta.

Linkki: Lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Vuoden 2020 palkinnot:

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Allraittia!
Paljon AMD kamaa, mutta olihan se aikatavalla AMD tykitystä. Millaiset fiilikset jäi Io-techin jäsenille tilaisuudesta? Aika tavalla tässä itselle jäi samat fibat, kuin vuoden auto valinnoista...
 
Aikalailla sama konseptihan tämä on kuin vuoden auto, mutta tekniikan saralla täällä Euroopassa. Liityttiin vasta keväällä mukaan, paremmin pystyy sanomaan myöhemmin onko jotain konkreettista hyötyä olla mukana, tuskin hirveästi, mutta tuskin hirveästi haittaakaan. Rahaa tässä ei meidän osalta ole mukana, eli näkyvyys ja kontaktit ja Suomi kartalle mentaliteetilla mennään.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Mielenkiintoista että Navi 10 on saatu jotenkin arvottua parhaaksi GPU:ksi, kun kyseinen piiri on lähihistorian ylivoimaisesti moniongelmaisin grafiikkapiiri.
Vaikea nähdä miten valinta on voinut osua mihinkään muuhun, kuin johonkin Turing varianttiin :tdown:
Ehkä se kertoo siitä että ongelmien laajuudet ovat olleet nettipalstoilla liioiteltuja?
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Tuo paras emolevy on vähän hankala, nyt siinä on kolme kokoluokkaa, mutta ei intel/amd jakoa. jos ne jakaisi tulisi jo 6 tai 8 jos eatx haluttaisiin mukaan mutta nyt jäi harmittaan kun olisin halunnut nähdä parhaan itx amd lankun ja sitä ei ollut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Näin sen sitten täytyy olla :smile:
Ainahan tällaisissa ongelmien laajuus ja vakavuus korostuu liioitteluun asti. Foorumeilla ja alan FB-ryhmissäkin oli kymmenittäin yksittäisten ihmisten postauksia aiheista. Joka ketjussa oli toki myös neuvot ongelmiin ja ihmisiä joilla homma toimi kuin junan vessa. Kovin montaa keskustelunaloitusta ei nähty, joissa kerrottiin kuinka hyvin tämä homma toimii.

Sama koskee ihan kaikkea: Ihmiset ovat hyvin kärkkäitä kertomaan kuinka jokin on jossain vialla.

Tuo paras emolevy on vähän hankala, nyt siinä on kolme kokoluokkaa, mutta ei intel/amd jakoa. jos ne jakaisi tulisi jo 6 tai 8 jos eatx haluttaisiin mukaan mutta nyt jäi harmittaan kun olisin halunnut nähdä parhaan itx amd lankun ja sitä ei ollut.
Crosshair on melkein. Se menee muistaakseni melkein jokaiseen ITX-koppaan, johon voit asentaa dual slot näyttiksen normaalisti (etkä riserillä).
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
124
5700 XT:n omistajana en mieltäisi Navi 10 vuoden GPU:ksi. Ongelmia on ollut radikaalisti Sapphire Pulsen kanssa, kunnes vaihdoin sen MSI:n Gaming X:sään, niin sattumalta ongelmat korjaantuivat.
Miksi ihmeessä vuoden AMD based GPU:ksi valittiin Nitro, eikä Red Deviliä?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
5700 XT:n omistajana en mieltäisi Navi 10 vuoden GPU:ksi. Ongelmia on ollut radikaalisti Sapphire Pulsen kanssa, kunnes vaihdoin sen MSI:n Gaming X:sään, niin sattumalta ongelmat korjaantuivat.
Miksi ihmeessä vuoden AMD based GPU:ksi valittiin Nitro, eikä Red Deviliä?
Täällä taas Sapphiren Pulse on toiminut oikein hyvin, joitain ongelmia on ollut toki matkan varrella mutta ne on korjattu eivätkä olleet millään muotoa nimenomaan Sapphiren Pulseen liittyviä.
Nitro valittiin koska parhaaksi AMD-näyttikseksi koska sitä äänestettiin eniten, ihan niin yksinkertaista. Joidenkin mielestä varmasti Red Devil on parempi, toisten mielestä ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22
Itsellä oli mietinnässä jompikumpi nitro+ ja red devilin väliltä, mutta jimmsin mustaperjantai teki päätöksne puolestani kun punainen paholainen oli sen verran halvalla, että pakkohan se oli saada. Oli hyvä valinta eikä mitään valittamista. Varsinkin linux puolella ajurit on toiminut täysin moitteetta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Eiköhän navi 10 hinta/laatu ole ollut varsin kilpailukykyinen. Mitkä ne vaihtoehdot mahtoi tuossa äänestyksessä siltikin olla...
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Mielenkiintoista että Navi 10 on saatu jotenkin arvottua parhaaksi GPU:ksi, kun kyseinen piiri on lähihistorian ylivoimaisesti moniongelmaisin grafiikkapiiri.
Vaikea nähdä miten valinta on voinut osua mihinkään muuhun, kuin johonkin Turing varianttiin :tdown:
Eikö tämmmöiset yleisöäänestykset enemmän kerro kenellä ollu paras markkinointi, eikä niinkää tuote.

e. luin huonosti, karsinnan tehneet toimittajat ja myös ääänestyksen.

Pitäisikö tässä olla joku linkki?
"Alkuperäinen lista supistettiin finalistien luetteloon, jonka voit nähdä täältä "
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Mielenkiintoista että Navi 10 on saatu jotenkin arvottua parhaaksi GPU:ksi, kun kyseinen piiri on lähihistorian ylivoimaisesti moniongelmaisin grafiikkapiiri.
Vaikea nähdä miten valinta on voinut osua mihinkään muuhun, kuin johonkin Turing varianttiin :tdown:
Navin omistajat surffailevat netissä enemmän, etsiessään ratkaisuja ongelmiinsa ja siinä sivussa osallistuvat kyselyihin.
Tai vaihtoehtoisesti joku / jotkut on floodaillut äänestystä..
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Navin omistajat surffailevat netissä enemmän, etsiessään ratkaisuja ongelmiinsa ja siinä sivussa osallistuvat kyselyihin.
Tai vaihtoehtoisesti joku / jotkut on floodaillut äänestystä..
No höpöhöpö, ja kuten jo @antero totesi, tuo äänestettiin toimittajien kesken, lukijaäänestys oli eri.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Navin omistajat surffailevat netissä enemmän, etsiessään ratkaisuja ongelmiinsa ja siinä sivussa osallistuvat kyselyihin.
Tai vaihtoehtoisesti joku / jotkut on floodaillut äänestystä..
Kunnon fanipoikailua... Eikä ollut edes lukijaäänestys... Nvidiasta löydät samalla tavalla ongelmia ja molemmissa leireissä suurinosa ongelmista on käyttäjästä kiinni. Ei esim. AMD:n "ajuriongelmista" ole mitään näyttöä tech-youtubettajilta yms. luotettavilta lähteiltä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Kunnon fanipoikailua... Eikä ollut edes lukijaäänestys... Nvidiasta löydät samalla tavalla ongelmia ja molemmissa leireissä suurinosa ongelmista on käyttäjästä kiinni. Ei esim. AMD:n "ajuriongelmista" ole mitään näyttöä tech-youtubettajilta yms. luotettavilta lähteiltä.
Ei nyt aloiteta mitään tappelua tässä ketjussa noista, näistä on tuolla väittelyketjussa väännetty iät ja ajat. Kyllä Navilla ihan oikeita ongelmia on ollut mutta ne siirtyivät pääosin historiaan alkuvuodesta
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Kunnon fanipoikailua... Eikä ollut edes lukijaäänestys... Nvidiasta löydät samalla tavalla ongelmia ja molemmissa leireissä suurinosa ongelmista on käyttäjästä kiinni. Ei esim. AMD:n "ajuriongelmista" ole mitään näyttöä tech-youtubettajilta yms. luotettavilta lähteiltä.
No, Navin kanssa yritettiin saada yhtä näyttistä toimimaan porukalla, eikä saatu, jumeja ja blackscreeniä. RTX2060 tilalle hävitti ongelmat. Ja samaa olen kuullut myös toiselta, joka kasaa itse koneensa. Hommasi jonkun navin, vaihtoi Nvidiaan ongelmien takia.

Ja kyllä silloin, kun tulokset tuntuvat hyvin epäilyttäviltä, tuloksista on syytä keskustella, sillä ei olisi eka kerta, että joku "tosifani" tai rölli on muokannut tavalla tai toisella äänestystulosta. Usein noista löytyy filunkia taustalta, kun sitten tutkitaan.. Ja hei, Myös toimittajista voi löytyä epämääräisiä yksilöitä, jotka muokkaavat tuollaisia äänestyksiä, jos niissä ei ole tiukkaa tunnistusta, jolloin voidaan taata 1 ääni / 1 henkilö. Millainen lie sitten tässä ollut.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Tuo on hyvin pieni rajattu joukko toimittajia. Ainut mikä siellä vaikuttaa on yksittäisten muutamien toimittajien mielipide, eli en nyt tähän vetäisi mitään foliohattu salaliittoteorioita... avoimet yleisölle tarkoitetut nettikyselyn ovat sitten asia ihan erikseen, mutta tämä on hyvin erilainen. IO oli ainut pohjoismainen edustaja, eli äänestäjät ovat hyvin pieni joukko vartavasten nimettyjä yksilöitä.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
Kyllä se itsellekin hiukan "yllätys" oli että AMD:n kortti valittiin. Mutta toisaalta kun on äänestetty 2019 julkaistujen korttien perusteella niin siihen peilattuna valinta on varmaan ihan oikea. Eihän nVidia julkaissut kuin refreshejä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 467
Viestejä
4 163 047
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom