EU:n radiolaitedirektiivi astuu voimaan 28.12. – USB-C-liitäntä pakolliseksi

Radiolaitedirektiivissä on näköjään muitakin uusia vaatimuksia kuin latausliitäntä. Henkilötietojen lähettämisestä salaamattomalla langattomalla yhteydellä pitää jatkossa antaa varoitus.

Tämä vaikuttaa muun muassa sykemittareihin ja muihin urheilusensoreihin. Garmin on jo ilmoittanut, että ANT+ ei enää pian saa uusia sertifiointeja eikä uusia protokollia lisätä, koska salausta ei voi jälkikäteen toteuttaa, tai se ei olisi kannattavaa yhteensopivuusongelmien vuoksi. ANT+:aa tuetaan vielä ja ehkä uusiakin laitteita julkaistaan, mutta tulevat tekniikat perustuvat vain Bluetoothiin.

Garmin julkaisi myös uuden sykemittarin, HRM-200:n, jossa on tuki salaukselle. Salattu yhteys ei tosin toimi tällä hetkellä kunnolla muiden kuin Garminin kellojen kanssa, joten yhteensopivuusongelmia on tiedossa. Jos salaus perustuu kuitenkin avoimiin protokolliin, tuki lisättäneen muihinkin laitteisiin.
 
Lähinnä sitä hain, että ei ole taivaanlahja tämä uudistus käytännössä, kun kaikki emolevyt on kuitenkin täynnä USB-A:ta ja USB-C on se yksi portti, jos sitäkään. Että nyt saa sitten ostaa telakan tai USB-A-USB-C-kaapelit uusia laitteita varten, mukana tulevahan on lähes varmasti USB-C molemmista päistään. Micro- ja Mini-USB olivat IMHO paljon parempia liitäntöjä, kun niissä kaapelin toinen pää oli käytännössä aina USB-A.
Jos puhut kannettavista niin se USB-A ei ole enään ollut mikään itsestään selvä että se löytyy. Mutta sen sisältäviä malleja onneksi edelleen on ja sille on vielä paikkansa lähinnä sellaisten lisälaitteiden kanssa jotka kokonaan tai melkein kokonaan mahtuvat siihen liittimeen. Sähköisesti kyllä USB-A laitteet saa kytkettyä USB-C eli niiden puuttuminen ei ole niin iso juttu kuin se että USB-C puuttuisi. USB-C latausliitin ymmärtääkseni voi olla myös pelkkä USB-C latausliitin, mutta tietokoneissa yleensä on muutkin protokollat tuettu, vaikka sinänsä markkinoilla voisi olla kysyntää latausliittimelle joka tukee vain latausta.

Pöytäkoneissa vähemmän tarvetta USB-Clle, mutta suorituskyky tarvetta sielläkin ja ja jos on USB poweroituja laitteita niin onhan se iso apu että tietokoneesta löytyy USB-C portti mistä riittää virranantokykyä. ja kiva toki että olisi useampia.

Osan pöytäkoneista voi poweroida USB-C powerilla, mikä sekinihan toivottavaa.
 
Se tosin ei ole itsestään selvää että voit tietokoneen usb-c portista ladata esim. kännyä vaikka 20w,40w tai 60w teholla (esimerkkinä vaikka ASUS Creator ProArt x870e).
 
Se tosin ei ole itsestään selvää että voit tietokoneen usb-c portista ladata esim. kännyä vaikka 20w,40w tai 60w teholla (esimerkkinä vaikka ASUS Creator ProArt x870e).
PD-porteille ei ole tietokoneisiin syntynyt ekosysteemiä. Oheislaitteet eivät voi olettaa, että tietokoneissa olisi PD-tukea oheislaitteille, eikä näitä lisätä tietokoneisiin, kun käyttökohteita on niukasti. Thunderbolt takaa 15 W lähtötehoa, eli sen verran voi kohtuullisesti olettaa.
 
Se tosin ei ole itsestään selvää että voit tietokoneen usb-c portista ladata esim. kännyä vaikka 20w,40w tai 60w teholla (esimerkkinä vaikka ASUS Creator ProArt x870e).
Ei ole, tai siis oletus on se viis wattia, vai mikä se perus USB-C amppeeri 5v oletus on, mutta osassa tietokoneita enemmän paukkuja, tarkistamatta ehkä parempi mahku niissä jotka USB-C poweroituja. Tyypillisin kai se telakka millä poweroidaan se tietokone, näytöt, sun muut oheislaitteet.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
263 917
Viestejä
4 570 065
Jäsenet
75 331
Uusin jäsen
kolmio_

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom