Epic Games Store

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Vähän samaa stooria, avokin läppärillä epic storen käynnistäminen tuntu jumittavan koko konetta toisinaan. Kun käänsi storelta libraryyn nii se lopetti sen jumittamisen. Toki siellä oli toinenkin epäilyn kohde, jota en ikinä jaksanut selvittää kun ei tämä koko aikaa toistunut. integroitu läppäriryzen. Mutta onhan tuo joo jännä, että omallakin koneella Epic vie jatkuvast <2x enemmän prossutehoa ku vaikka päällä oleva nettiselain ja about 56 kertasesti enemmän ku taustalla oleva Steam. Tämä jumittaminen tosiaan tuolloin jo pari viikkoa takaperin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.12.2016
Viestejä
30
Sama. Launcheri päivittyi mielestäni pari päivää sitten, jonka jälkeen jatkuvasti 10-30% suorittimen käyttö, koneen käyttö takkuista jos launcheri on päällä ja näyttäisi vievän myös pelin aikana saman verran, ei ole aikaisemmin ollut ongelmaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Epic Game Store vie 10+% prosessoritehoista jatkuvasti.
Näemmä sama homma myös mun pöytäkoneella. THPS1+2 pelaamisen kun lopetti ja Epicin jätti taustalle, niin 10-20% CPUsta koko ajan käytössä. Ja ei ole edes Store-puolella, vaan ihan library-näkymässä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
  • Cities: Skylines - 17th Dec
  • Oddworld: New n Tasty - 18th Dec
  • The Long Dark - 19th Dec
  • Defense Grid 1 - 20th Dec
  • Alien: Isolation - 21st Dec
  • Metro 2033 - 22nd Dec (potentially Metro Redux?)
  • Tropico 5 - 23rd Dec
  • Inside - 24th Dec
  • Darkest Dungeon - 25th Dec
  • My Time in Portia - 26th Dec
  • Night in the Woods - 27th Dec
  • Stranded Deep - 28th Dec
  • Solitairica - 29th Dec
  • Torchlight II - 30th Dec
  • Jurassic World Evolution - 31st Dec
Defense Grid 1 oli oikein, joka antaa melko vahvaa viitettä siihen että loputkin listasta on oikein.

[edit] Myös Alien Isolation oli oikein.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 114
Sieltä sais nyt kupongilla tuon Crysis - Remasteredin about 8€ hintaan...
Juuri oli tullut iso 2.0-päivitys... Liekö tuo siltikään kannattava ostos?
Käsittääkseni se edelleen käy pääasiassa yhdellä säikeellä ja muuttaminen olisi melkein sitten koko moottorin uudelleenkirjoitus...
Hieman epäilen, että tulee tapahtumaan koskaan...

Onko kenelläkään syvällistä mielipidettä, missä tilassa se on ja kannattaako siihen tuhlata edes tuota 8 euroa?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
31
Onkohan muilla käynyt epicin kanssa vastaavaa että peli kaatuu ja hävittää save tiedoston?
Tuossa päätin kokeilla Oddworld: New 'n' Tastya ja kolmisen pelisettiä se kestikin.
Nyt sitten veti koko koneen juntturaan johon ei auttanut kuin koneen sammutus virtanapista.

Uudestaan ei kyllä tuota jaksa alkaa alusta pelaamaan mutta lähinnä mietityttää miten noin muiden pelien kohdalla on porukoilla toiminut?
Onhan tuo nyt aika synkkää jos ajattelee vaikka jotain peliä mihin upottaisi kymmeniä tunteja ja sitten yhden tiltin jälkeen aloitat alusta.
Tuon kanssa ei nyt yöunet mene varsinkin kun ilmaisesta jakelusta kyse mutta periaate hieman kärvistää.
Ehti tuota nyt kuitenkin jonkun tuntia naputella.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
31
Vastataanpa omaan kysymykseen.
Vika ei ollutkaan Epicin.





Tämmöinen löytyi pikaisella aamu googlettamisella ja näköjään vastaavaa keskustelua köytyy korruptoituneista tallennuksista muualtakin.
Ekassa keskustelussa kyseessä xbox versio mutta ilmeisesti bugi ollut tiedossa jo vuosia niin konsoli kuin pc versioiden kanssa.

Eli tarkkana niiden tallennuspisteiden kanssa jos joku meinaa kokeilla peliä.
Itselle nyt ei jäänyt vaihtoehtoja kuin virtanapista pakkosammutus taikka töpselin tuuletus kun kone oli totaalisen juntturassa.
Lisäkeskustelut aiheesta tuskin kuuluvat tähän lankaan joten ei aiheesta enempää mutta ajattelin tänne jakaa löydöksen kun täältä sitä ensimmäiseksi kyselin.

Seuraavaksi Tropicon kimppuun jos se vaikka säilyttäisi tallennukset paremmin :tup:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 221
Mainitaan nyt vielä sen verran, että itse vedän kaikista vähänkin pidemmistä peleistä duplicatilla varmuuskopiot. Voihan save korruptoitua huonoon aikaan sattuvan sähkökatkonkin takia.
Tietysti aina tallennetaan useaan savefileen, harvassa ovat pelit jotka ei sitä tue. Tosin sekään ei suojaa levyrikolta, tästä syystä duplicati.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 330
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Ihan vaan huomautuksena: en asentanut vuoteen Epic Launcheria ollenkaan, otin vain ilmaispelit kirjautumalla selaimella. Eli jos ei pelaa nyt ja/tai on vaikka viettämässä joulua sukulaisten luona, niin selaimella onnistuu noiden pelien kerääminen.
 

omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 468
En ennenkuin huomasin TPU:lla threadin tästä. Ei ole tullut CPU-käyttöä seurattua mutta idle lämmöt tippuivat käytännössä 5C kun tuon pisti pois kokonaan. Mulla on toki jatkuvasti 4.3GHz all-core mutta nyt sentään idlailee siellä 40C pinnassa vaikka olisi youtubesta mixit soimassa yms.
Itsehän tuossa tällä viikolla säätelin AIO jäähyn kanssa ja asentelin piuhan jolla saa säädettyä pumpun nopeutta. Käytännössä koko illan tappelin sen kanssa, että piuhan vaihdon jälkeen idle pyöri 55-60c välissä, kun ennen oli 40-43c. Kunnes lopulta tajusin, että kuudelta nappasin ilmaispelin talteen ja Epic launcher oli päällä. Sammutin sen ja lämmöt tippui 44c, vaikka pumppu oli 60% teholla entisen 100% sijasta. Eli mulla idlen lämpö nousi lähes 20 astetta. :D
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
Ny Epic sitten yrittää Englannissa vääntää oikeustoimia Googlea ja Applea vastaan, ku poistivat silloin aikoinaan Fortnite pelin sovelluskaupoistaan. Odottiko ne, että UK irtaantui EUsta ensin?

Varmaan toi Pelimaailman uutisia ketju parempi tälle kyl, ku ei tää Storeen liity, jätetään ny tähänkin...
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
762
On tullut keräiltyä tuolta Epicistä selaimen kautta useita ilmaisia pelejä kirjastoon. Ajattelin sitten asennella Epicin koneelle että pääsee pelejä koklaamaan. No, eipä se sitten onnistunut. Launcherin asennus kaatuu joka kerta virheeseen "The necessary prerequisites have failed to install". Epicin ohjeenmukaiset korjausyritykset suoritettu täältä:


Oisko kellään vinkkejä? Minkään muun ohjelman/pelin kanssa ei ole ongelmia. Kaikki ajurit/windows ajantasalla.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 330
Noi Microsoft Visual C++ Redistributablesit pitää yleensä asentaa molemmat (32 bit ja 64 bit). Syynä se, että Electronia ja CEF:iä käyttävistä julkaisijoista osa julkaisee jostain mystisestä syystä 32 bit -versioina ne omat ohjelmansa.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
762
Noi Microsoft Visual C++ Redistributablesit pitää yleensä asentaa molemmat (32 bit ja 64 bit). Syynä se, että Electronia ja CEF:iä käyttävistä julkaisijoista osa julkaisee jostain mystisestä syystä 32 bit -versioina ne omat ohjelmansa.
Kaikki versiot oli jo asennettuna valmiina mutta asensin molemmat versiot kaikista versioista vielä uudelleen. Otin myös kaikki pois kertaalleen ja asensin yksitellen ne läpi välillä testaten.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Epic Storen statistiikat (2020 vs. 2019):



Käyttäjämäärä +48,1%
Ostokset +2,9%
Kolmannen osapuolen pelien ostokset +5,6%

Päivittäiset pelaajat +192%
Yhdenaikaisten pelaajien maksimi +85,7%

Eli ilmaiset pelit näyttävän vetävän uusia käyttäjiä alustalle, mutta heitä ei saada muutettua maksaviksi asiakkaiksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
84
Tovin kummastellut tätä Epicin tapaa jaella pelejä kokoajan ilmaiseksi. Aikoinaan tuli Borderlands 3 pelin takia tehtyä tunnus Epicia varten ja se on ainoa peli, jonka heidän kauttaan ostanut. Tuo Epicin malli on itselle johtanut siihen, että miksi ostaa edes sieltä pelejä, kun ne saa ennemmin tai myöhemmin ilmaiseksi. Joten, en ihmettele yhtään, että miksi uudet asiakkaat eivät siirry maksaviksi asiakkaiksi.

Mahtaa vaan pelinkehittäjiä hieman nakertaa tämä toimintamalli.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Tovin kummastellut tätä Epicin tapaa jaella pelejä kokoajan ilmaiseksi. Aikoinaan tuli Borderlands 3 pelin takia tehtyä tunnus Epicia varten ja se on ainoa peli, jonka heidän kauttaan ostanut. Tuo Epicin malli on itselle johtanut siihen, että miksi ostaa edes sieltä pelejä, kun ne saa ennemmin tai myöhemmin ilmaiseksi. Joten, en ihmettele yhtään, että miksi uudet asiakkaat eivät siirry maksaviksi asiakkaiksi.

Mahtaa vaan pelinkehittäjiä hieman nakertaa tämä toimintamalli.
No pelikehittäjät saa noista ilmaispeleistä rahat ja eiköhän ihmiset osta pelejä edelleen Steamista, Originista jne.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Tuo Epicin malli on itselle johtanut siihen, että miksi ostaa edes sieltä pelejä, kun ne saa ennemmin tai myöhemmin ilmaiseksi. Joten, en ihmettele yhtään, että miksi uudet asiakkaat eivät siirry maksaviksi asiakkaiksi.
Aika vanhoja pelejä jakavat ja niin harvoja (etenkin AAA), että jos joku tietty peli kiinnostaa, niin ei kyllä ole mitään takeita että se on joskus tulossa ilmaiseksi jakeluun.
Mahtaa vaan pelinkehittäjiä hieman nakertaa tämä toimintamalli.
Pelinkehittäjänhän ei ole mikään pakko peliään laittaa ilmaiseksi jakoon, joten miksi nakertaisi?

Luulen että Epicin bisnespamput olisi kyllä jo heränneet, jos olisi näyttöä että pelien ilmaisjakelu laskisi myyntiä. Myynnillä ne rahansa kuitenkin tekee.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 221
Voisin kuvitella että alkavat vähentämään ilmaistarjontaa siinä vaiheessa kun ajattelevat haalitun tarpeeksi kiinnittyneitä käyttäjiä. Itekkin aloitin homman ajatuksella että "voihan nuita ilmaispelejä pelata", mutta hetki sitten oli todella lähellä että ostan sieltä ekan pelin. Lisäksi jos kirjastoon kertyy monia hyviä ilmaispelejä odottamaan pelaamista, sekin kiinnittää käyttäjää.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tovin kummastellut tätä Epicin tapaa jaella pelejä kokoajan ilmaiseksi. Aikoinaan tuli Borderlands 3 pelin takia tehtyä tunnus Epicia varten ja se on ainoa peli, jonka heidän kauttaan ostanut. Tuo Epicin malli on itselle johtanut siihen, että miksi ostaa edes sieltä pelejä, kun ne saa ennemmin tai myöhemmin ilmaiseksi. Joten, en ihmettele yhtään, että miksi uudet asiakkaat eivät siirry maksaviksi asiakkaiksi.

Mahtaa vaan pelinkehittäjiä hieman nakertaa tämä toimintamalli.
No on sillä ainakin se vaikutus, että itelleni on ihan sama mistä launcherista pelin ostan jos ko. launcheri on asennettuna koneelle. Ilmaispelit saa kirjautumaan Epiciin ja nuo kympin kupongit etenkin ostamaan sieltä. Steamissä kärkyt päällä wishlistillä aleja odottelemassa mutta enemmän on tullut Epicistä osteltua kuin Steamista viimeaikoina.

On muuten ihan uusi vitutuksen aihe sitten launcherivihaajalle nämä monen launcherin kautta avautuvat pelit. Eli peli on ostettu vaikka Epicistä mutta vaatii sen lisäksi Originin tai Ubin. Tai sitten GeForce Experiencestä lunastettu mutta lisäksi pitää olla Battle.net (ja miksi helvetissä näytönohjaimen appikin vaatii nykyisin salasanan, jonka se unohtaa parin kuukauden välein vaikka ruksisi että muista minut?) :facepalm:

Olen siis vähän niinkuin antanut periksi. Kaikki launcherit on asennettu, vain tarpeelliset käynnistetään ja peli ostetaan sieltä, mistä se halvimmalla irtoaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 884
Epic on tavoitteet tulevaisuudessa,nyt jaetaan vanhoja ja muutenkin alennuksissa olevia pelejä.Kun käyttäjät tottuvat palveluun niin on helpompi myydää uutta ja kalliinpaa myöhemmin.
Itsellä on kirjastossa 14 peliä joista on 5 pelattu ,niistä kaksi on ostettu rahalla,Borderlands 3 ja Red Dead Redemption 2
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
946
Mullakin borderlands 3 tuolta, se onkin suolta, lol. siihen on season pass 1, mutta kyllästynyt jo ja en ole season pass 2 kyllä hankkimassa.
No jee ja paria ilmaispeliä pelannut, esim civ 6 oli ilmaiseksi, mutta näköjään jos ostaa lisärit päälle saakin pulittaa 80e. pelaillu sitä pari peliä, mutta ei vaan iske niin kuin civ 5.
Näyttää olevan epicillä hyvä tapa haalia asiakkaita.
monta ilmaispeliä on kirjastossa, mutta tuskinpa tulee pelattua, ainakaan kaikkia.
Steam tuntuu paremmalta, mutta tosiaan itekkin ostan pelit mistä halviten saa, aika usein vaan tuntuu se 3-4h olevan raja, että jos ei vaan peli maistu niin en pelaa ja siinä ajassa ehtii se refund umpeutua.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Yksinoikeuksia joutunut tuolta hommaamaan. THPS1+2, Hitman 3 viimeisimpänä. Paljon mieluummin olisin ostanut nämä Steamiin mutta minkäs teet.

Aneemisen hidasta Epic storen kehitys kyllä on ollut, jos heillä olisi tarkoitus nousta kilpailemaan Steamin kanssa tosissaan niin luulisi että kehittäisivät tuota frontendiään myös.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aneemisen hidasta Epic storen kehitys kyllä on ollut, jos heillä olisi tarkoitus nousta kilpailemaan Steamin kanssa tosissaan niin luulisi että kehittäisivät tuota frontendiään myös.
Parempi kun pitävät kevyenä vaan. Steam on järkyttävä kasa bloattia joka tulee lähinnä sivuutettua. En tartte jokaista launcheria sisältämään "sosiaalisia platformeja", videosaitteja jne. jne. Selain on sitä varten.
 

TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 984
Parempi kun pitävät kevyenä vaan. Steam on järkyttävä kasa bloattia joka tulee lähinnä sivuutettua. En tartte jokaista launcheria sisältämään "sosiaalisia platformeja", videosaitteja jne. jne. Selain on sitä varten.
Sitten voisivat korjata sen kevyen frontendin tehonkäytön taustalla
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Sitten voisivat korjata sen kevyen frontendin tehonkäytön taustalla
Toimiva ja optimoitu koodi on tietty vähän eri asia kuin tarpeettomilla ja moninkertaisilla ominaisuuksilla kuorruttaminen, eikö? Kuluttajana kaipaisi lähinnä paljon vaihtoehtoisia kauppoja, joista ostaa pelit että saataisiin kilpailua alalle lisää. Bloatti taas on ohjelmiston syöpä. Valitettavasti liian moni näistä pelikaupoista haluaa samalla olla sun sosiaalinen media, nettiselain, peliarvosteluhubi, palkintokaappi, tsätti, kalenteri sekä sports träkkeri.

Osin tuossa toki auttaa se, että sen koodin voi ostaa vielä useammasta paikasta ja käyttää sitten jollain näistä alustoista.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Parempi kun pitävät kevyenä vaan. Steam on järkyttävä kasa bloattia joka tulee lähinnä sivuutettua. En tartte jokaista launcheria sisältämään "sosiaalisia platformeja", videosaitteja jne. jne. Selain on sitä varten.
Pitäisivätkin kevyenä vaan kun vie jatkuvasti enemmän tehoa ku steam taustalla. Ja lisäksi ihan semmosia perus käytännön juttuja ku kirjaston järjestäminen muuten ku "uusin/nimi" vaihtoeholla puuttuu. Ei itellekkään tarve millekkään sreenshoteille tms. mutta tuo pelien määrä alkaa olla jo vähän vaikeasti hallittavissa. Monta peliä olen jo epiciinki ostanut, kupongit tehneet sen verran houkuttelevaksi diilit.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Pitäisivätkin kevyenä vaan kun vie jatkuvasti enemmän tehoa ku steam taustalla. Ja lisäksi ihan semmosia perus käytännön juttuja ku kirjaston järjestäminen muuten ku "uusin/nimi" vaihtoeholla puuttuu. Ei itellekkään tarve millekkään sreenshoteille tms. mutta tuo pelien määrä alkaa olla jo vähän vaikeasti hallittavissa. Monta peliä olen jo epiciinki ostanut, kupongit tehneet sen verran houkuttelevaksi diilit.
Itehän launchaan pelit pikakuvakkeista "pelit"-nimisestä folderista työpöydältä. Kun nyt on Steam, Epic, Ubi, Rockstar, Battle.net, Origin, GoG ja parin pelin omat launcherit niin en yksinkertaisesti paina edes mieleen, että missä palvelussa mikäkin peli mulla on :D

Samalla etuna se, että vain se oikea launcheri tulee käynnistettyä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Itehän launchaan pelit pikakuvakkeista "pelit"-nimisestä folderista työpöydältä. Kun nyt on Steam, Epic, Ubi, Rockstar, Battle.net, Origin, GoG ja parin pelin omat launcherit niin en yksinkertaisesti paina edes mieleen, että missä palvelussa mikäkin peli mulla on :D

Samalla etuna se, että vain se oikea launcheri tulee käynnistettyä.
Pelejä ku on vaan palveluissa jo lähemmäs tuhat niin ei oikeen voi kaikkea pitää asennettuna.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Pelejä ku on vaan palveluissa jo lähemmäs tuhat niin ei oikeen voi kaikkea pitää asennettuna.
No en mäkään meinannut, että kaikki mulla olisi asennettuna mutta ne harvat kerrat kun jotain kerran poistettua alkaa taas pelaamaan ei ole vielä repinyt mua kappaleiksi vaikka olen joutunut ehkä muutman launcherin huonosti sortatun pelilistan selaamaan. Lähinnä muutenkin palaan pariin Bethesdan peliin ajoittain ja muut on kerran pelattuna lähinnä valikontäytettä.

Ja tuskin mulla on lähellekään sataa peliä ellei ilmaistauhkaa lasketa mukaan :shy:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396

Huonoja uutisia fanaattisimmille Steam-käyttäjille, sillä PC Gamer -sivustolle antamassaan lausunnossa Epic Games Storen edustaja kertoo pelikaupan julkaisevan seuraavan kahden vuoden aikana enemmän yksinoikeuspelejä kun mitä tähän mennessä.

PC Gamerin tekemän listan mukaan tällä hetkellä Epic Games Storelle on julkistettu 21 ajoitettua tai osittain yksinoikeuspeliä, sivusto tosin laskee mukaan myös Ubisoftin julkaisut vaikka nämä on mahdollista myös ostaa pelijulkaisijan omasta verkkokaupasta.

Useiden eri pelikäynnistysohjelmien pitäminen koneella on toki aina hieman vaivalloista mutta silti jotkut PC-pelaajat ovat aiemmin suhtautuneet jopa vihamielisesti Epicin vuoden 2018 avaamaan pelikauppaan ja sen yksinoikeusjulkaisuihin. Huolimatta siitä, toisin kuin konsolipelaajat, jotka ovat sidottuja valmistajan alustaan ja sen julkaisuihin, niin todistetusti on mahdollista käyttää sekä Steamia että Epic Games Storea samalla tietokoneella.

Epicin pelikaupan yksinoikeuspelit eivät kuitenkaan ole myöskään olleet täysin ongelmattomia. Useat pelijulkaisut ovat olleet jo ennakkotilattavissa Steamissä ennen yllättäen julkistettua yksinoikeutta ja tällöin pelaajat eivät aina ole olleet varmoja siitä pääsevätkö he pelaamaan jo ostamaansa peliä heti julkaisun yhteydessä.

Myös uuden Hitman 3 -pelin julkaisun yhteydessä oli ongelmia, kun eri pelikaupasta ostetut pelisarjan aiemmat osat eivät olleetkaan yhteensopivia uusimman pelin kanssa ja pelaajat eivät päässeet pelaamaan niiden tehtäviä. Tähän tosin pelinkehittäjä IO Interactive kertoi työstävänsä ratkaisua, jonka pitäisi ilmestyä piakkoin.

Pelinkehittäjien kannalta Epicin aggressiivinen tulo PC-pelimarkkinoille on kuitenkin ollut positiivinen kehitys, sillä pelijulkaisijan ostetut (ajoitetutkin) yksinoikeudet ovat tuoneet lisää rahaa pelinkehitykseen ja jossain tapauksessa pelastaneet pelistudioita.

Myös kauppapaikan kehittäjille parempi tulojen jakosopimus luo painetta Valvelle parantaa omia ehtojaan, varsinkin kun jopa 73 prosenttia pelinkehittäjistä ei pidä tämänhetkistä tilannetta reiluna.

Lähde: Kotaku
Ja steamilla käyttäjäennätykset paukkuvat joten eivät ole vielä saaneet laivaa käänettyä.

57 peliä näyttää olevan kirjastossa ja vain kolmea tai neljää peliä pelanut.
Kolme ostettua.

Jos Epicillä on joku diili kehittäjien kanssa että pelejä pitänyt pelata peliä jonkin aikaa että joutuvat antaa korvausta niin ainakaan meikäläisen osalta pelintekijät eivät ole tienaneet paljoa mitään.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Mulla on Epicin ilmaispeleistä noin 1/3 läpäisty, 1/3 testattu ja 1/3 jäänyt kokonaan asentamatta (näistä enimmät ei kyllä kiinnostakaan). Ostettuja pelejä on jotain viisi. Epicin launcheri on sen verran paska että hoidan vain pakolliset ostot ja asennukset sitä kautta. Pelit käynnistetään ja statseja seurataan GOG Galaxyn kautta.

Käytän Epiciä jo sen verran paljon että uutinen noista yksinoikeuksista ei enää hetkauta suuntaan tai toiseen. Jos valita saa niin mieluummin kyllä ostan GOGista tai Steamista, mutta ei tuo Epic-pakotus juurikaan ostokynnystä korota.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Itellä sama niin Epicissä kuin aiemmin PS+:ssa että napsin kaikki ilmaispelit tililleni sen kummemmin miettimättä. Hyvin harvoin tulee myöhemmin palattua sellaiseen, jota ei heti asenna ja ala pelaamaan. On tuolla joku sellainen AAA-nimike tosin, jota aina pitänyt kokeilla mutta on muuta niin paljon että jää vaan aina. En tiedä mitä nuo tuosta pelintekijöille maksaa, että antavat mulle pelin, jota en koskaan pelaa enkä koskaan olisi ostanut.

Optimaalista olisi yksi launcheri, joka ei pelejä myy ja kaupat erillään mutta kuka pyörittäisi pelkkää launcheria ilman liiketoimintaa? Epicin kympin kupongit alehintojen päälle on jo lunastaneet palvelun paikan mulla.
 

vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Optimaalista olisi yksi launcheri, joka ei pelejä myy ja kaupat erillään mutta kuka pyörittäisi pelkkää launcheria ilman liiketoimintaa? Epicin kympin kupongit alehintojen päälle on jo lunastaneet palvelun paikan mulla.
GoG Galaxy tais olla semmoinen mikä niputtaa eri launcherit yhteen. Toki siellä on myös liiketoimintaa mutta eihän pakko ole ostaa. En oo kyllä hetkeen katsonut missä se menee ja onko siinä noi kaikki yleisimmät launcherit. Pääasiassa Steamia tulee suosittua vaikka pelien hinta olisikin vähän kalliimpi. Epicistä paria peliä pelaillut, toisen ostin kupongilla ja toinen noita ilmaisia, mutta jotenkin jäänyt varjoon kun joku tuossa koko UX:ssä tökkii omalla kohdalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
GoG Galaxy tais olla semmoinen mikä niputtaa eri launcherit yhteen. En oo kyllä hetkeen katsonut missä se menee ja onko siinä noi kaikki yleisimmät launcherit.
Galaxyyn saa GOGin lisäksi Steamin, Epicin, Originin, Uplayn, Xbox Liven ja PSN:n pelit. Se osaa importata myös ainakin saavutukset ja peliajan.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Luulin jopa pelanneeni enemmän noita Epicin pelejä viime vuonna kun tuli todettua, että Steamissa tunteja kertyy yllättävän vähän, silti lähinnä näyttäytyy että sieltä pelailee pääasiassa noita lyhkäsiä pelejä. ~ yks viidestä pelistä ollut Epicistä viime vuonna, mutta viime vuoden pelitunneista jopa 1/4 meni Epiciin, loput pääasiassa Steamin peleihin. Epicissä kyl houkutellut nuo halvat hinnat ostelemaan pelejä, kupongit puottaa hintaa nii paljon, että ei oo ennää ollut mitään syytä mietiskellä Steamiin ostamista. Vitosella ostanut useita AAA-pelejä kuten uusimman Metron, AC Originsin ja Far Cry5. Ilmaispelejäkin tullut pelattua, pääasiassa noita pienempiä indiepelejä joita ennen osti humblebundleista. Melkeempä voi sanoa, että Epic on syönyt omalta osalta eniten Humbleen menevää rahaa kuin Steamiin menevää.
 
Liittynyt
02.10.2020
Viestejä
218
Helvetin hienosti toimii kyllä toi epic games. Yhdistin se origin accounttiin (Battlefront 2 vaati sitä), niin kaikki ilmaiset pelit, mitä olen saanu tuolle hävis.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Siellä on Rage 2 ilmaiseksi
Hauskaa ilmaista mättöä. Parhaita ilmaisia tähän mennessä.

Pitää vaan bindata kontrollit uusiksi kun meinaa mennä sormet solmuun. Viidessä ekassa minuutissa esitellään vähän turhan monta tekniikkaa. Tällaisessa pelissä pärjäisi vähemmälläkin...
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
Joko pian taas hyviä pelejä ilmaisena tarjouksena?

Nää laittoi jossain vaiheessa GTA V kans ilmaiseks jakoon.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 096
Joko pian taas hyviä pelejä ilmaisena tarjouksena?
Onhan nuo aika monta loistavaa peliä jakaneet, toki sattuneesta syystä tarjonta on vähän indiepainotteista. Kannattaa vaan tarkistaa tilanne joka viikko, ei me tulevaisuudesta tiedetä sen enempää kuin sinäkään. GTA V:tä kyllä tuskin tulee uudestaan.
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
Onhan nuo aika monta loistavaa peliä jakaneet, toki sattuneesta syystä tarjonta on vähän indiepainotteista. Kannattaa vaan tarkistaa tilanne joka viikko, ei me tulevaisuudesta tiedetä sen enempää kuin sinäkään. GTA V:tä kyllä tuskin tulee uudestaan.
Vittu kun missasin sen survival pelin. Mikähän nimi oli.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 337
Viestejä
4 157 713
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom