Ensituntumat: Samsung Galaxy Watch & Galaxy Tab S4

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268

Galaxy Note9 –älypuhelimen ohella Samsung julkisti 9. elokuuta New Yorkissa myös uuden Galaxy Watch –älykellon. Pääsimme tutustumaan uutuuteen lyhyesti heti julkaisun jälkeen ja samalla otimme ensituntumat myös yrityksen elokuun alussa julkaisemasta Galaxy Tab S4 –taulutietokoneesta.

Galaxy Watch

Samsungin odotettiin julkaisevan uusimman sukupolven älykellonsa vasta IFA-messuilla kuun lopulla, mutta yritys yllätti paljastamalla Galaxy Watch –kellon jo New Yorkissa heti Note9-älypuhelimen vanavedessä. Uutuuden myötä Samsung teki muutoksen älykellonsa nimeämispolitiikassa, sillä uutuus ei saanutkaan enää nimeään Gear–sarjan mukaan. Uuden nimeämiskäytännön myötä Samsungin olisi voinut olettaa uusineen kelloaan raskaammallakin kädellä, mutta näin ei kuitenkaan ensituntumiemme perusteella ole tapahtunut.

Ulkoisesti Galaxy Watch ei tarjoa mitään mullistavaa edelliseen sukupolveen nähden, sillä Samsung on pysytellyt edelleen pyöreässä näytössä ja melko samankaltaisessa ulkonäössä. Vuosi sitten Gear Sportissa nähtiin hieman sporttista vivahdetta, kun taasen tänä vuonna muotoilu on melko klassisen perinteistä ja samankaltaista kuin toissavuotisessa Gear S3 Frontier -mallissa.

Galaxy Watch on etupuolelta teräskuorinen ja käyttää näytön suojana Corningin Gorilla DX+ -suojalasia. Rakenne on IP68-suojattu, kestää uimisen (5ATM) ja on läpäissyt joukon tarkemmin mainitsemattomia MIL-STD-810G-standardin testejä. Tarjolle tulee kaksi kokovaihtoehtoa – läpimitaltaan 46 ja 42 mm versiot.

Aiempien mallien tapaan Galaxy Watchin oikeasta kyljestä löytyy kaksi painiketta, joita hyödynnetään käyttöliittymässä liikkumiseen. Käyttöliittymänavigointia hoidetaan lisäksi myös näytön pyörivän kehyksen avulla, joka on myöskin tuttu juttu aiemmista malleista.

Kellon takakuori on hieman harmillisesti edelleen mattamustaa muovia, joka hieman heikentää laitteen kokonaislaatuvaikutelmaa. Takakuoren keskellä sijaitsee neljä optista pulssisensoria sekä niitä avustavat keskellä sijaitsevat kaksi vihreää LED-valoa.

Takakuoren alla piileksii akku, jonka kapasiteetti on 42 mm kokoversiossa 270 mAh ja 46 mm versiossa huomattavasti suurempi 472 mAh. Samsungin mukaan akunkesto on parantunut edeltäjämallista, mutta vasta käytäntö näyttää onko kyse merkittävästä parannuksesta. Akku tukee langatonta WPC-lataustekniikkaa.

Kellon sisällä on lisäksi uusi Exynos 9110 Dual –järjestelmäpiiri, jonka kerrotaan olevan entistä virtapihimpi ja mahdollistavan aiempaa pidemmän akunkeston. RAM-muistia on 1,5 Gt ja tallennustilaa neljä gigatavua. Järjestelmäpiiri sisältää LTE-modeemin ja kello käyttää integroitua eSIM-ratkaisua. Telia on Suomessa ensimmäinen operaattori, joka tarjoaa liittymän Galaxy Watchin eSIM-ratkaisulle.

Galaxy Watch –mallit käyttävät edelleen pyöreää AMOLED-näyttöä, jonka resoluutio on 360 pikseliä halkaisijalla. Kellon koosta riippuen näytön koko on joko 1,2 tai 1,3 tuumaa. Näytössä ei ole ollut valittamista aikaisempienkaan sukupolvien malleissa ja se vaikutti ensikokemusten perusteella hyvältä myös Galaxy Watchissa.

Käyttöjärjestelmänä kellossa on Tizenin kellokäyttöön suunnatun toteutuksen uusi 4.0-versio. Samsung on lisännyt ohjelmistopuolelle mm. uusia hyvinvointitoimintoja, kuten stressinseurantaominaisuuden, aiempaa kehittyneemmän unenseurannan REM-syklien tunnistuksella sekä aiempaa enemmän kuntoilutiloja.

Galaxy Watchin rannekkeen leveys riippuu kellon kokoversiosta. Suuremmassa mallissa on 22 mm leveä ranneke ja pienemmässä 20 mm leveä ranneke, joista kumpikin käyttävät standardimallista kiinnitystä. Samsung tarjoaa kelloihin valikoiman vaihdettavia nahka, kangas ja silikonirannekkeita.Vakiohihnan kiinnitys on toteutettu pikalukituksella, joten vaihtaminen käy vaivatta myös omatoimisesti.

Ensituntumien perusteella etenkin Galaxy Watchin 46 mm Silver-versio (ei kuvissa) on tyylikkään näköinen kello, mutta kokonaisuutena julkaisu tuntui pieneltä pettymykseltä. Uutuusmallissa ei tunnu olevan kovinkaan suuria uudistuksia parin vuoden takaiseen Gear S3 Frontier –malliin nähden niin rauta- kuin ohjelmistopuolellakaan.

Galaxy Watch tulee Suomessa kauppoihin syyskuun 28. päivä – ennakkotilaukset alkavat kahta viikkoa aiemmin. Pienemmän 42 mm mallin suositushinta Midnight Black ja Rose Gold –väreissä on 379 euroa ja suuremman 46 mm:n mallin Silver-värissä 399 euroa. Suomessa myyntiin tulee LTE-versio, jonka eSIM-ratkaisuun on tarjolla liittymiä Telian kautta.

Galaxy Tab S4

Android-puolen tablettimyynti ei käy nykypäivänä kovinkaan vilkkaana, mutta siitä huolimatta Samsung päivitti mallistonsa Galaxy Tab S -huippuversion neljänteen sukupolveensa. Edellinen sukupolvi ehti puolentoista vuoden ikään, joten sen suhteen päivitystahti on hieman rauhallisempi kuin älypuhelimissa. Uusi malli on nimetty loogisesti Galaxy Tab S4:ksi ja se tuo mukanaan muutamia merkittäväksi luokiteltavia uudistuksia edeltäjään nähden.

Vaikka taulutietokoneiden välille onkin varsin hankala saada aikaan suuria ulkonäöllisiä eroja, havaitsin ainakin itse Galaxy Tab S3 –edeltäjämallin käyttäjänä muutokset Galaxy Tab S4:n ulkomuodossa. Ensivaikutelmia olivat pidempi, paksumpi ja pyöreämpi, joista kaikki pitävät myös numeroiden valossa paikkaansa.

Samsung on vaihtanut Galaxy Tab S4:ssä takaisin laajaan 16:10-näyttökuvasuhteeseen, kun vielä edeltäjämalleissa oli käytössä iPadeista tuttu 4:3 kuvasuhde. Tämän myötä luonnollisesti koko laitteen mittasuhteet ja ulkomitat ovat muuttuneet. Pystyasennossa pidettäessä Tab S4 on edeltäjäänsä 12 mm pidempi, 4,7 mm kapeampi ja 1,1 mm paksumpi. Paino on kasvanut noin 50 grammalla.

Super AMOLED -näytön halkaisija on kasvanut 10,5 tuumaan ja tarkkuus on nyt hieman aiempaa tihempi 1600 x 2560 pikseliä. Näytön muuttuneesta kuvasuhteesta ollaan varmasti kahta mieltä, mutta pääosin videoiden katselua harrastavat varmasti arvostavat muutosta. Näytön reunukset ovat kaventuneet edeltäjään nähden. Laitteen mukana toimitetaan edelleen 4096 eri painetasoa tunnistava S Pen –kosketuskynä, jolle ei kuitenkaan valitettavasti löydy edelleenkään paikkaa laitteen sisältä.

Näytön yläpuolelta (pystyasennossa pidettäessä) löytyy nyt Galaxy S- ja Note-malleista tuttu iiristunnistin, jota voidaan hyödyntää biometrisenä tunnistuskeinona. Emme päässeet esittely-ympäristössä tutustumaan sen toimintaan tarkemmin, mutta tekniikan voinee olettaa toimivan samalla tavoin kuin puhelimissa. Näytön yläpuolella sijaitsee myös kahdeksan megapikselin kamera, jonka tarkkuus on parantunut kolmella megapikselillä edeltäjämallista.

Tab S4:n metallisen kehyksen muotoilu on pyöristetympää kuin edeltäjämallissa ja lisäksi laite on viitisentoista prosenttia paksumpi, joka ainakin allekirjoittaneen mielestä tuntuu selvästi käsituntumassa positiivisella tavalla. Laitteen reunat eivät tunnu kädessä yhtä teräviltä ja hieman paksummat sekä pyöreämmät muodot istuvat muutenkin miellyttävämmin kouraan.

Laitteen liitäntävarusteluun kuuluu 3,5 mm ääniliitäntä, USB 3.1 Type-C –liitäntä sekä toisella pitkällä sivulla sijaitsevat neljä kontaktia, joiden avulla lataaminen onnistuu lisävarusteena myytävässä telakkatelineessä. Tab S4:n molempiin päätyihin (lyhyemmille sivuille) on sijoitettu kaksi AKG:n kanssa toteutettua kaiutinta kumpaankin ja ne tukevat Dolby Atmos –tilaääntä.

Tab S4:n takakuori on edeltäjämallin tapaan lasia ja kauttaaltaan täysin tasainen. Laitteen sisältä löytyvä rauta on luonnollisestikin kokenut päivityksiä, mutta suorituskyvyn suhteen ei valitettavasti ylletä samalle tasolle yrityksen lippulaivapuhelimien kanssa. Järjestelmäpiiriksi on nimittäin valittu viimevuotinen Snapragon 835, joka on toki edelleen kelpo piiri ja selvästi edeltäjämallin Snapdragon 820 –piiriä nopeampi. Tab S4 hyödyntää myös integroidun LTE-modeemin maksiminopeutta (Cat.16) ja yltää sitä tukevissa verkoissa gigabitin latausnopeuksiin.

RAM-muistin määrä on pysynyt neljässä gigatavussa, mutta tallennustilan määrä on sentään tuplattu 64 gigatavuun, joka on tosin sekin high-end-luokan laitteessa vähänpuoleisesti. Tab S4:stä on olemassa myös 256 Gt:n tallennustilalla varustettu malli, mutta se ei valitettavasti tällä tietoa ole tulossa Suomessa myyntiin. Tallennustilaa voi onneksi halutessaan laajentaa muistikortilla.

Aina tervetullut parannus on myöskin 7300 mAh litium-polymeeriakku, jonka kapasiteetti on kasvanut edeltäjämalliin nähden 1300 mAh, eli yli 20 %.

Kameran sijoittelun perusteella Tab S4 on suunniteltu käytettäväksi ensisijaisesti pystyasennossa. Takakamera on teknisesti hyvin lähellä edeltäjämallia, sillä se perustuu 13 megapikselin 1/3,06 tuuman sensoriin ja f1.9-aukkosuhteen 76 asteen kuvakulmaa käyttävään objektiiviin. Kameran apuna on myös LED-salama.

Uutena ominaisuutena Tab S4 tukee Samsungin lippulaivapuhelimista tuttua DeX-ominaisuutta, joka tarkoittaa tietokoneen työpöytää muistuttavaa tilaa ikkunoina esitettävine sovelluksineen. DeX-tilan käyttö ei vaadi erillistä telakkaa, vaan taulutietokoneen voi kytkeä suoraan ulkoiseen näyttölaitteeseen HDMI-kaapelin ja USB Type-C –adapterin avulla. Ulkoiseen näyttöön kytkettynä ollessaan Tab S4:n näyttöä voi käyttää kosketushiirenä tai vaihtoehtoisesti laitteen vakio-Android-näkymää voi käyttää samanaikaisesti tabletin omalla näytöllä DeX-tilan ollessa auki ulkoisella näytöllä.

Lisävarusteena myyntiin tulee Book Cover Keyboard –näppäimistökuoret, joihin kytkettäessä Tab S4:n oma näyttö kytkeytyy automaattisesti DeX-tilaan. Book Cover Keyboardin ominaisuuksiin kuuluu fyysinen näppäimistö, säilytysteline kynälle sekä tekstiilipinta.

Galaxy Tab S4 tulee myyntiin Suomessa elokuun aikana. Laitteen WiFi-version suositushinta on 749 euroa ja LTE-version 799 €. Suomessa saataville tulevat laitteet ovat varustettu 64 Gt tallennustilalla.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Eihän tuossa Galaxy Tab S4:ssä ole muita suurempia ongelmia kuin tuo muinainen prosessori. Siinä pitäisi olla joko SD845 tai huomattavasti vähemmän hintaa.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Eihän tuossa Galaxy Tab S4:ssä ole muita suurempia ongelmia kuin tuo muinainen prosessori. Siinä pitäisi olla joko SD845 tai huomattavasti vähemmän hintaa.
Sehän se. Ihme touhua tämä että julkaistaan jo vanhentuneita tuotteita markkinoille.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404

Tabletit ovat silti kertaluokkaa paremmin kehityksen mukana kuin e-kirjanlukijat. Tällainen on tulossa jossain vaiheessa ulos: https://inkbookinfinity.wishpond.com/

Osina i.MX 6 eli ilmeisesti 1.0 GHz 1-core ARM A9. Android 4.4.2. Eli mahdollisesti 8 vuotta vanha prosessori ja aikaa sitten tuen ulkopuolelle joutunut Android. 4.4.4 olisi myös saatavilla, mutta siihen valmistaja ei pystynyt. Myös uusin kerneli ja Android tukevat suoraan tuota laitetta, kun nykyään sille on täysin ilmaiseksi tuetut avoimet ajurit mainline-Linuxissa, mutta valmistaja ei pystynyt. Huomaa hyvin, että tältä segmentiltä on R&D-raha vähän kaikonnut.
 
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
911
Galaxy Tab S4 hinta on aivan liian suuri. Applen ipadin halvin malli maksaa 328,90€. Totuus on että tuolla 800€ hintaluokalla kuluttajat valitsevat applen kalliimpia malleja tai windows tabletin. Android tablettien pitäisi kilpailla halvemmassa kilpaluokassa juuri esim halvinta ipadia vastaan.
 
Onko tuossa linkkaamassasi e-kirjanlukijassa minkälainen hinta? Vanhalla prossulla jos saa ajettua hinnan matalaksi niin se voi olla hyväksyttävää esim. juuri e-kirjoissa missä sitä ei juurikaan tarvita. Toki tässä samsungin uudessa tabletissa on niin paljon hintaa että sillä olettaisi kyllä saavansa jo kaikista tehokkainta ja uusinta rautaa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
179
Miten muuten nuo Sampan älykellot, toimiiko ne samalla tavalla kaikkien android puhelimien kanssa, vai onko laitettu jotain metkuja jotka toimii vain Sampan puhelimen kanssa?
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Miten muuten nuo Sampan älykellot, toimiiko ne samalla tavalla kaikkien android puhelimien kanssa, vai onko laitettu jotain metkuja jotka toimii vain Sampan puhelimen kanssa?
Toimii kaikkien kanssa mutta Samsungin puhelimen kanssa tulee tuki tekstiviestien kirjoitukseen ja sähköposteille.

Muilla laitteilla ilmoitukset siis tulee sähköpostista ja tekstiviesteistä, mutta Samsungin puhelimen kanssa noille ilmestyy omat ohjelmansa kelloon
 
Liittynyt
05.06.2017
Viestejä
51
Galaxy Tab S4 hinta on aivan liian suuri. Applen ipadin halvin malli maksaa 328,90€. Totuus on että tuolla 800€ hintaluokalla kuluttajat valitsevat applen kalliimpia malleja tai windows tabletin. Android tablettien pitäisi kilpailla halvemmassa kilpaluokassa juuri esim halvinta ipadia vastaan.
Tätä pitää varmaan verrata Ipad Pro -malliin jonka halvin malli on myös lähemmäs 700€. Apple ei myökään toimita penciliä laitteiden mukana joten se on heti 99€ lisää laitteen hintaan.

En ihan ymmärrä miksi androidin pitäisi kilpailla pelkästään halvemmassa hintaluokassa? Onhan samsungilla halvempi galaxy tab S2 ja suomesta löytyy myynnissä myös edullisempia android-tabletteja huaweilta ja lenovolta. Sitten kun mennään kiinatablettien valikoimaan niin löytyy todella suuri haitari eri laitteita nimenomaan halvemmassa hintaluokassa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 066
Toi sasmungin älykello. Ihemettelen totakuvaa ja tekstiä "Takakuoren keskellä sijaitsee neljällä LED-valolla avustettu optinen sensori pulssin mittaukseen."
Eiks tossa ole 2 lediä ja 4 sensoria? Toi keskimmäinen näyttää tupla lediltä ja noi neljä muuta näyttää sensoreilta. Vai onko jollain tietoa minkä tyyppinen smd ledi toi on?

Gear s3 käyttää 1 sensoria ja 2 vihreetä lediä. Noi keskellä olevat ledit on samallainen kun gear s3 ja noi neljä sensoria on kansa samallaisia mutta gear s3 käyttää vaan yhtä.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Toi sasmungin älykello. Ihemettelen totakuvaa ja tekstiä "Takakuoren keskellä sijaitsee neljällä LED-valolla avustettu optinen sensori pulssin mittaukseen."
Eiks tossa ole 2 lediä ja 4 sensoria? Toi keskimmäinen näyttää tupla lediltä ja noi neljä muuta näyttää sensoreilta. Vai onko jollain tietoa minkä tyyppinen smd ledi toi on?

Gear s3 käyttää 1 sensoria ja 2 vihreetä lediä. Noi keskellä olevat ledit on samallainen kun gear s3 ja noi neljä sensoria on kansa samallaisia mutta gear s3 käyttää vaan yhtä.
Saatat hyvinkin olla oikeassa, eli nuo keskimmäiset ovat ledejä ja reunimmaiset sensoreita. Pohdiskelin asiaa itsekin tovin, mutta esittelyständin edustaja kertoi kehällä olevat ledeiksi.

Edit: Ainakin yhdessä YouTubesta katsomassani videossa tuo keskimmäinen vilkahtaa vihreänä paljastaen sen olevan ledi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
68
Galaxy Tab S4 hinta on aivan liian suuri. Applen ipadin halvin malli maksaa 328,90€. Totuus on että tuolla 800€ hintaluokalla kuluttajat valitsevat applen kalliimpia malleja tai windows tabletin. Android tablettien pitäisi kilpailla halvemmassa kilpaluokassa juuri esim halvinta ipadia vastaan.
Tätä pitää varmaan verrata Ipad Pro -malliin jonka halvin malli on myös lähemmäs 700€. Apple ei myökään toimita penciliä laitteiden mukana joten se on heti 99€ lisää laitteen hintaan.

En ihan ymmärrä miksi androidin pitäisi kilpailla pelkästään halvemmassa hintaluokassa? Onhan samsungilla halvempi galaxy tab S2 ja suomesta löytyy myynnissä myös edullisempia android-tabletteja huaweilta ja lenovolta. Sitten kun mennään kiinatablettien valikoimaan niin löytyy todella suuri haitari eri laitteita nimenomaan halvemmassa hintaluokassa.
Cpu suorituskyvyltään tuo jää kuitenkin jalkoihin Applen ~300€ tabletille (SD 835 v A10 ). GPU on Snapdragonissa toki jonkin verran tehokkaampi. Ipad Prosta ja tästä tabletista taasen ei suorituskyvyn suhteen pysty puhumaan edes samana päivänä. 2,5 vuotta vanhan Ipad Pron kanssa tämä saattaisi hieman suorituskyvyssä kilpailla.

Käytännön tasolla ainoa erityisen hyvä asia tässä tabletissa on näyttö ja käyttöä tälle näkisin ehkä eniten juuri jossain Netflixin katselussa reissussa, mutta tuoko se kuitenkaan yli 400€ verran lisäarvoa?

Sinäänsä harmillista, että tableteissa high endissä ei oikein muuta kilpailua Applelle näy kuin Surface Pro ja nekin ovat kuitenkin vähän eri käyttöön sopivia laitteita.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Eikös Android tabletti ole kuolemassa ja tilalle tulee Chromebook tabletti joka osaa ajaa Android softat?
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
483
Toimii kaikkien kanssa mutta Samsungin puhelimen kanssa tulee tuki tekstiviestien kirjoitukseen ja sähköposteille.

Muilla laitteilla ilmoitukset siis tulee sähköpostista ja tekstiviesteistä, mutta Samsungin puhelimen kanssa noille ilmestyy omat ohjelmansa kelloon

Omalla Gear S3:lla, joka on LG G6 kaverina, kyllä pystyy tekstiviestejä kirjottamaan, vaikka ei viestiä ensin tulisikaan. Puhelinyhteys ja tekstiviestit on ilmeisesti vähän niin ja näin joidenkin merkkien kanssa, mutta lg:llä ne ainakin toimivat ensiluokkaisesti
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Omalla Gear S3:lla, joka on LG G6 kaverina, kyllä pystyy tekstiviestejä kirjottamaan, vaikka ei viestiä ensin tulisikaan. Puhelinyhteys ja tekstiviestit on ilmeisesti vähän niin ja näin joidenkin merkkien kanssa, mutta lg:llä ne ainakin toimivat ensiluokkaisesti
Varmaan juu, mutta sitä erillistä Viestit -sovellusta ei ole kellossa, eikä sähköpostisovellustakaan. Sitä en tiedä mitä hyötyä noista on kun viesteihin kuitenkin voi vastata normaalisti.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
1
Ostin Galaxy S4 4G:n jokunen aika sitten laadukkaan näytön takia. Katson Netflixiä, HBO:ta ym. leffoja sekä netinkäyttöön. Hinta on minulle sivuseikka, jos saan mitä haluan. Vanhempi tabletti Galaxy Note 10.1 2014 edition on edelleen käytössä ja se on vieläkin laatupeli. Samsung tekee laadukkaita tuotteita kuten Sony telkuissa. Tämä S4 kestää useamman vuoden käytössäni. Perusasiat kunnossa, enkä pelaa :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 765
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom