Ensituntumat: HTC U11

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

Suurimmista valmistajista monet ovat jo ehtineet julkaisemaan ensimmäisen kierroksen vuoden 2017 lippulaivamallejaan, mutta muutaman valmistajan uutuudet ovat vielä paljastamatta. Yksi näistä valmistajista on taiwanilainen HTC, jonka viimeisimmät vuodet ovat olleet melkoista vastatuuleen tarpomista.

HTC esitteli tammikuun alussa uuden lasikuorisen U-mallistonsa, joka koostui U Ultra ja U Play –malleista. Teknisesti kumpikaan kyseisistä puhelimista ei kuitenkaan tarjonnut mitään uutta, joten monet jäivät odottamaan varsinaista seuraajaa viimevuotiselle HTC 10 –huippumallille.

HTC esitteli uuden HTC U11 –nimeä kantavan lippulaivamallinsa toukokuun 16. päivä ja io-tech pääsi tutustumaan uutuuteen jo ennakkoon Kööpenhaminassa pidetyssä pre-brief-tilaisuudessa. Käymme tässä artikkelissa läpi ensituntumia ja huomioita U11:stä.

Varsinainen testiartikkeli on luvassa io-techissä myöhemmin tänä kesänä.

HTC U11:n ensivaikutelma on tutun oloinen, jos on pidellyt käsissään aiempia U-sarjan malleja. Puhelin on rakenteeltaan pyöristetyn ja melko siron tuntuinen. Sekä etu- että takakuori ovat kaikilta reunoiltaan kaareutuvaa lasia ja laitteen kylkiä kiertää kevyesti pyöristetty metallinen kehys, jonka reunoilla on havaittavissa vain hyvin pieni porras.

HTC:n edustajan mukaan kehys ei ulotu puhelimen läpi, eli kyseessä ei ole rakennetta jäykistävä metallinen välirunko. U11 vaikuttaa kädessä melko tukevalta ja hyvin tehdyltä, joskin kaksin käsin väännellessä rakenteen voi havaita vääntyvän hieman. Positiivisena seikkana U11 on IP67-suojattu pölyä ja vettä vastaan.

HTC tuo U11:n saataville viidessä eri värissä: hopeana, mustana, valkoisena, sinisenä ja punaisena, joista kaksi ensin mainittua tulevat saataville suomalaisten jälleenmyyjien kautta ja loput kolme HTC:n oman verkkokaupan kautta.

U11:n takakuori on valmistettu lämmön ja paineen avulla kaikilta reunoiltaan pyöristetyksi muotoillusta Gorilla Glass 5 –lasista, joka on kerrostettu valaistuksessa muuttuvan väriefektin aikaansaamiseksi. Kuvissa esiintyvä valkoinen värivaihtoehto paljasti itsessään sopivassa valaistuksessa kellertäviä ja punertavia sävyjä ja musta väri vastaavasti vihertäviä sävyjä. Käteen U11 istui pyöristettyjen lasipintojen ja kylkien ansiosta mukavasti. Suoraan sivulta tarkastellessa voi huomata sekä taka- että etupuolen lasien olevan lähes symmetrisesti pyöristettyjä kyljen suuntaan.

Tiedustelimme HTC:n edustajalta (Bartosz Zuk, Product Manager) syitä takakuorirakenteen vaihtamiseen HTC:lle perinteikkäästä metallisesta unibody-rakenteesta lasiin. Zukin mukaan antenniraidoilla varustettu alumiininen unibody on tullut markkinoilla erittäin yleiseksi ja HTC:lla koettiin olevan aika siirtyä eteenpäin. Lasin vahvuuksiksi hän mainitsi uudet mahdollisuudet värien suhteen sekä alumiinia paremman naarmunkestävyyden.

HTC U11:n yksi erikoisimmista ominaisuuksista on Edge Sense, joka mahdollistaa erilaisten pikatoimintojen käynnistämisen laitteen kylkiä puristamalla. Käytännössä laitteen molempien kylkien puolivälin alapuolella on alue, jonka taakse on sijoitetut sensorit tunnistavat puhelimen kylkiin kohdistuvan paineen. Ominaisuuden luvataan toimivan myös veden alla ja hansikkaat kädessä.

Tällä hetkellä Edge Sense tunnistaa lyhyet ja pitkät painallukset, joista kummallekin voi asettaa oman pikatoimintonsa. Oletuksena lyhyestä puristuksesta avautuu kamera ja pitkästä Google Assistant. Käyttäjä voi kuitenkin vaihtaa toiminnon haluamaansa. Ensituntumien perusteella puristuskomennot vaikuttivat toimivan varsin hyvin ja tarvittava puristusvoimakkuus on käyttäjän mukautettavissa. Vasta käytännön testi kuitenkin näyttää, onko Edge Sensestä todellista hyötyä.

HTC U11:n näyttö on kooltaan 5,5 tuumaa, joka asemoi laitteen tämänvuotisten lippulaivamallien ylempään päähän. Näyttö perustuu S-LCD5-tekniikkaan ja on tarkkuudeltaan 1440 x 2560 pikseliä. Näyttöä suojaa Gorilla Glass 5 –lasi, joka on takakuoren tapaan joka reunalta kaareva. Itse näyttö ei kuitenkaan kaareudu reunoiltaan ja näytön reunat ovat LG:n ja Samsungin lippulaivamalleihin nähden melko leveät, joka tekee myös laitteen ulkomitoista kilpailijoihin nähden kookkaammat. Näytön kuvanlaadusta emme pystyneet tekemään vielä tarkempia päätelmiä hankalista valaistusolosuhteista johtuen. Navigointipainikkeet ja sormenjälkitunnistin sijaitsevat näytön alapuolella.

Positiivisena seikkana U11 on varustettu BoomSound-stereokaiuttimilla, joiden kehutaan olevan äänenlaadultaan paremmat, kuin missään aiempien sukupolvien malleissa. Puhelimen alaosasta kerrotaan löytyvän suuri äänikammio, joka tuottaa matalampia taajuuksia puhelimen alapäätyyn sijoitetun aukon kautta. Laitteen kuulokkeen yhteyteen on puolestaan sijoitettu keski- ja korkeita äänitaajuuksia tuottava kaiutin. HTC demosi äänenlaatua suuressa kokoustilassa, mutta otamme siihen tarkemmin kantaa vasta, kun olemme päässeet tutustumaan puhelimeen rauhassa.

Rautatasolla U11 tarjoaa vuoden 2017 lippulaivamallille sopivia ominaisuuksia. Järjestelmäpiirinä toimii Snapdragon 835, joka lienee myös syy laitteen kilpailijoita myöhäisemmälle julkistukselle (Samsungin huhutaan rohmunneen kaikki ensimmäisten tuotantoerien piirit). Järjestelmäpiiriin integroitu 4G-modeemi mahdollistaa jopa gigabitin latausnopeuden (Cat.16). RAM-muistia on Suomessa myytävässä versiossa neljä gigatavua ja tallennustilaa 64 gigatavua. Lisäksi tarjolla on muistikorttipaikka.

HTC mainostaa U11:n yhteydessä myös korkealaatuista 24-bittistä DA-muunninpiiriä sekä puhelimen mukana toimitettavia USonic-kuulokkeita, jotka mittaavat sisäkorvan rakenteen ultraäänen avulla. Kuulokkeista kerrotaan löytyvän myös vastamelutekniikka. U11:n asetuksista löytyy myös ääniprofiilit, joiden avulla käyttäjä voi optimoida kuulokkeet erikseen molemmille korville viiden eri taajuuskaistan osalta. Valitettavasti 3,5 mm kuulokeliitin on jätetty pois ja USonic-kuulokkeet kytketäänkin USB Type-C –liitäntään. HTC toimittaa sentään pakkauksen mukana adapterin 3,5 mm liitäntäisille kuulokkeille.

U11:n sisäinen akku on kapasiteetiltaan 3000 mAh ja se tukee Quick Charge 3.0 –pikalatausta, jonka avulla lataaminen tyhjästä täyteen onnistuu HTC:n mukaan tunnissa. Uuden järjestelmäpiirin ja ohjelmistotason optimointien ansiosta akunkeston kehutaan parantuneen jopa 30-45 % netti-, video ja musiikkikäytössä.

Vaikka laitteen lasinen takakuori mahdollistaisi langattoman latauksen, ei U11 valitettavasti tue sitä. Syyksi yrityksen edustaja kertoi nopeuden, luotettavuuden ja turvallisuuden, jotka eivät HTC:n mielestä ole vielä vaadittavalla tasolla. Pikalatauksen kerrotaan toistaiseksi täyttävän yrityksen puhelinten lataustarpeet. NFC laitteesta sentään löytyy.

Hieman hullunkurisesti HTC oli muutama vuosi sitten ensimmäisiä kaksoiskameraa puhelimessaan käyttäneitä valmistajia, mutta U11:ssä takakameroita on vain yksin kappalein. Keskellä takakuoren yläosaa sijaitsevan takakameran koristekehys on aavistuksen lasipinnan yläpuolella. HTC on nimennyt kameran UltraPixel 3:ksi ja se käyttää 12 megapikselin kuvasensoria suurehkolla 1,4 mikrometrin pikselikoolla. Optisella vakaimella varustettu objektiivi on aukkosuhteeltaan valovoimainen f1.7. Tarkennuksessa kamera käyttää Applen ja Samsungin huippumalleista tuttua kuvakennon jokaiseen pikseliin sijoitettuja tarkennuspikseleitä hyödyntävää tarkennusta. Videokuvauksessa ääntä tallennetaan neljällä eri suuntaan suunnatulla mikrofonilla, jotka tukevat myös korkean resoluution äänitystä meluisassa ympäristössä. HTC kehuu U11:n kameran saaneen DXOMark-kameratestistä kaikkien aikojen parhaan tuloksen.

Laitteen etukamera on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä ja sen kiinteästi tarkennettu objektiivi on aukkosuhteeltaan f2.0.

Ensituntumien pohjalta HTC U11 ei aiheuttanut samanlaista vau-elämystä kuin pienireunaisella näytöllä varustetut Samsung Galaxy S8 ja LG G6, mutta siitä huolimatta kyseessä vaikuttaisi olevan ominaisuuksiltaan varsin tasapainoinen älypuhelin, johon ei ole livahtanut vakavia heikkouksia. Käyttöjärjestelmänä siinä pyörii melko tuore Android 7.1.1, jonka parina on nykyään melko kevyesti kustomoitu Sense UI –käyttöliittymä.

HTC U11 tulee Suomessa myyntiin kesäkuun alkupuolella 779 euron suositushintaan. Tutustumme io-techissä laitteen kameraan, Edge Sense –ominaisuuteen sekä USonic-kuulokkeisiin ja BoomSound-kaiuttimiin tarkemmin alkukesän aikana.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Itselle olisi kelvannut paremmin alumiininen unibody rakenne IP67-suojauksella, kun langaton latauskin on jätetty pois. Muuten tämä vaikuttaa kuitenkin varsin hyvältä paketilta. Monet osaavat varmasti arvostaa BoomSound -kaiuttimia ja videokuvaus ominaisuuksia niin kuvan kuin äänenkin suhteen. Esimerkiksi keikkakuvaukseen on varmaankin aika passeli kapula.

Itsellä oli jonkin aikaa käytössä Xiaomi Mi4C ja siinä oleva Edge Tab oli varsin toimiva. Toivottavasti HTC saa hyödynnettyä noiden ultraääniasensoreiden koko potentiaalin eleiden suhteen.

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Tuo QC3.0 mainittiin myös esittelyslideissä prebrief:ssä. Liekkö kyse sitten etteivät halua ottaa riskejä lämpötilojen osalta...
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Tuo QC3.0 mainittiin myös esittelyslideissä prebrief:ssä. Liekkö kyse sitten etteivät halua ottaa riskejä lämpötilojen osalta...
Näin itsekin muistelin, mutta en ollut aivan varma, niin en viitsinyt mainita.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
En ymmärrä miksi viime vuonna tuli puhelimia, joissa oli se USB type-C, muttei tukea USB3.1:lle, tuo liitinhän on aika turha ilman nopeaa siirtomahdollisuutta, kumminkin tuo micro-usb jota on nyt käytetty jo vuosia toimii ihan suht nopeasti puhelinta ladatessa tehokkaalla laturilla.

Oliko puhelin muuten lasipintoineen liukkaan tuntuinen vai pysyikö hyvin kädessä?
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Tuon voisi ehkä varmistaa ennen varsinaista arvosteluartikkelia, missään muussa flagship 835:ssa ei ole QC3.0
HTC:lta vastattiin näin:
"Quick Charge 4.0 has been announced but not officially released yet by Qualcomm".

Mitkä puhelimet tarkalleen ottaen tukevat QC4.0:aa? Mitä nyt nopeasti tsekkasin, niin ainakaan Xiaomi Mi6:sta, Xperia XZ Premiumista
eikä Galaxy S8:n S835-versiosta ei löydy kyseistä tukea.
En ymmärrä miksi viime vuonna tuli puhelimia, joissa oli se USB type-C, muttei tukea USB3.1:lle, tuo liitinhän on aika turha ilman nopeaa siirtomahdollisuutta, kumminkin tuo micro-usb jota on nyt käytetty jo vuosia toimii ihan suht nopeasti puhelinta ladatessa tehokkaalla laturilla.

Oliko puhelin muuten lasipintoineen liukkaan tuntuinen vai pysyikö hyvin kädessä?
Viime vuonna oli vielä menossa eräänlainen siirtymävaihe uuteen USB Type-C:hen ja olihan se parannus käytettävyyden, tukevuuden ja latausominaisuuksien (USB Power Delivery) osalta, vaikka korkeampia siirtonopeuksia ei ollutkaan monessa puhelimessa käytössä. Tuon USB 3.1 -tuen toteuttaminen olisi vaatinut valmistajilta lisäpanostusta, sillä esimerkiksi Snapdragon 820 ei itsessään edes tukenut USB 3.1 -standardia.

Aikalailla samanlainen pito tuossa U11:ssä oli, kuin muissakin lasipintaisissa puhelimissa. Eli hieman kosteissa/rasvaisissa näpeissä ihan hyvä grippi, kuivissa käsissä liukas.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
HTC:lta vastattiin näin:
"Quick Charge 4.0 has been announced but not officially released yet by Qualcomm".

Mitkä puhelimet tarkalleen ottaen tukevat QC4.0:aa? Mitä nyt nopeasti tsekkasin, niin ainakaan Xiaomi Mi6:sta, Xperia XZ Premiumista
eikä Galaxy S8:n S835-versiosta ei löydy kyseistä tukea.

Viime vuonna oli vielä menossa eräänlainen siirtymävaihe uuteen USB Type-C:hen ja olihan se parannus käytettävyyden, tukevuuden ja latausominaisuuksien (USB Power Delivery) osalta, vaikka korkeampia siirtonopeuksia ei ollutkaan monessa puhelimessa käytössä. Tuon USB 3.1 -tuen toteuttaminen olisi vaatinut valmistajilta lisäpanostusta, sillä esimerkiksi Snapdragon 820 ei itsessään edes tukenut USB 3.1 -standardia.

Aikalailla samanlainen pito tuossa U11:ssä oli, kuin muissakin lasipintaisissa puhelimissa. Eli hieman kosteissa/rasvaisissa näpeissä ihan hyvä grippi, kuivissa käsissä liukas.
Nää ominaisuuksien tuleminen puhelimiin on kyllä aika arpapeliä, moni tuttu luuli, että nuo viimevuotiset puhelimet on tiedonsiirroltaan nopeampia kuin vanhemmat micro-usb liittimellä varustetut, piti parille tyypille näyttää tiedonsiirtonopeudet ihan konkreettisesti että tajusivat sen olevan yhtä nopea kuin oma vanha puhelin.

Tuo QC4.0 juttu on kanssa aika mielenkiintoinen, voiko siihen tulla tuki myöhemmin softapäivityksellä ja onko siinä itseasiassa mitään järkeä, jos puhelin latautuu täyteen noin tunnissa jo tuolla QC3.0:lla. Itse pärjään jos puhelin latautuu parissa tunnissa täyteen. Onko järkeä ladata akkua täyteen alle tunnissa? Vaikuttaako se akun latauskertojen vähentymisenä tai ominaisuuksien (varauksenpitokyky) huonontumisena?
 
Juu, tosiaan monella meni puurot ja vellit tuon Type-C:n kanssa sekaisin, kun luulivat sen vaikuttavan siirtonopeuksiin, vaikka todellisuudessa kyseessä oli vain uusi liitintyyppi, jota voi käyttää minkä tahansa USB-datansiirtostandardin kanssa.

Mitä tuossa nopeasti vähän googlettelin, niin mitään virallista tietoa ei vielä ollut, mutta useammassa paikassa oli vähän sellaista aavistelua, että tuon QC4.0-tuen saisi myöhemmin päivityksenä S835-piirillisiin puhelimiin, jos rautavaatimukset vain täyttyvät. Nopeuden sijaan suurempi QC4.0:n hyöty taitaa löytyä hyötysuhteen, lämmöntuoton, turvallisuuden, yhteensopivuuden ja akun eliniän puolelta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205

Juurikin nuo, ja tärkeimpänä (vihdoinkin) yhteensopivuus USB-PD:n kanssa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
545
Testatkaa hyvät ihmiset tuo keikkakuvaus, kun tosiaan tuo äänen tallennus on ollut jo ainakin m8 mallista asti huomattavasti muita merkkejä paremmalla tasolla. Sitä kun ei oikeastaan missään koskaan testata? Ei ainakaan omaan silmään ole näkynyt :).
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Testatkaa hyvät ihmiset tuo keikkakuvaus, kun tosiaan tuo äänen tallennus on ollut jo ainakin m8 mallista asti huomattavasti muita merkkejä paremmalla tasolla. Sitä kun ei oikeastaan missään koskaan testata? Ei ainakaan omaan silmään ole näkynyt :).
Testataan, jos sattuu sopiva tilaisuus testijaksolla kohdalle. Itse en ainakaan ole mikään erityisen ahkera keikoilla kävijä, joten sellaisia testiympäristöjä ei myöskään luonnostaan satu kovin usein kohdalle. Testattava puhelin vaihtuu 1-3 viikon välein, joten ei valitettavasti ole pelkästään testien tekemisen vuoksi mahdollista käydä noin usein keikoilla. Toki täytyy pyrkiä järjestämään testaustilanne, jos valmistaja erityisesti mainostaa puhelimensa hyviä äänitysominaisuuksia.
 
Ei pelkästään mainosta vaan se on täyttä totta. Itse olen aika ahkera reivaaja ollut viimeisen pari vuotta, joten kaiken maailman bunkkeribileitä tullut kierreltyä. Järkkärit on jälkeenpäin kiitelleet kun olen heille videoita linkannut niinkuin myös artistit joille myös olen näitä jakanut. On nimittäin melkoisen vakuuttava äänitallennuslaatu ihan tässä edeltäjässäkin :).

Minusta muuten nää älypuhelimet alkaa olla melkeinpä samalla viivalla valmistajasta riippumatta, mutta tuo mikkien laatu vaan on aivan käsittämättömän laaja. Suurin osa aivan paskaa ja sit on ok tai helvetin hyvä niinkuin htc:llä (oma lehmä ojassa ;D).

Nykypäivänä kun käy jossai keikalla niin näkee niin jumalattoman paljon videokuvausta, että oikein isosti vituttaa ku suurinosa on etenkin bassoltaan aivan täyttä puuroa. Sitten sitä ei testata missää arvosteluissa niin eihän nää valmistajat kiinnitä siihen sitten huomiota.
 
Juu, tiedän kyllä, että HTC:n puhelimet ovat markkinoiden parhaimmistoa tuolla osa-alueella, jos vain nuo edistyneemmät tallennusominaisuudet ovat sisällytetty laitteen spekseihin (kaikissa halvemmissa malleissa ei ole). Tarkoitin, että täytyy koittaa erityisesti järjestää joku keikkatilanne, kun testiin tulee puhelin, jossa oletettavasti on hyvät mikit. Valmistajat yleensä mainostavat kyllä niitä, jos tekniikka on massasta poikkeavaa.

Mikit ovat valmistajalle helppo kohta säästää, koska useimmat kuluttajat eivät osaa vaatia hyvää sillä osa-alueella. Toisaalta juuri paljon keikoilla käyvien käyttäjien joukossa nämä muutamat harvat poikkeukset sitten loistavat.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190

Mielenkiintoista, voiko noita käyttää äänentallentiminakin ihan vakavassa mielessä.
Voit testata asiaa myös kotona ( edellyttäen, että sinulla on hyvät stereot ). Laitat musiikkia soimaan niin kovalle kuin saat ilman, että tulee säröä ja viet mikin lähes kaiuttimeen kiinni. Jos ei tule säröä ja pystyt erottamaan kaikki soittimet (eli kuunnella minkä tahansa soittimen ääntä), eikä äänen voimakkuus muutu edestakaisin.
=> Mikki ja ennenkaikkea äänentason säätö toimii OK.

Tietenkin live-äänitys on tässä se paras tapa testata, mutta silloinkin pitäisi myös pyrkiä äänityksen kannalta hankaliin paikoihin.

Ja edelllisen ollessa Ok, toinen setti sitten keskeltä huonetta hiljaisemmasta äänestä (saa kohinat yms). Live-äänityksissä kohinat eivät kuulu, mutta on muitakin tarpeita.

Minua kiinnostaa tuon lisäksi löytyykö puhelimesta manuaalinen äänentason säätö, jolloin se antaa enemmän vapauksia äänitykseen. Jotta se on hyvä orkesterin äänitykseen, tasoa pitäisi pystyä pudottamaan väh. 35-40dB. Tuolla jo pääsisi hyvään alkuun. Limitteri?

"Kärsin" itsekin huonosta äänenlaadusta, joten todella hyvä jos siihen aletaan testeissäkin kiinnittää huomiota. Musavideolla ei tee juuri mitään ellei ääntä saa kunnolla talteen.
Eivät mikkien + "äänipiirien" hinnat ole kuin roposia puhelimien valmistajille.
 
Hyviä ideoita ja huomioita :tup:

Tässä tulee sitten vaan jälleen vastaan se fakta, että artikkelin tekemiseen on aina rajallisesti ja kun älypuhelimessa on niitä eri ominaisuuksia satoja ellei tuhansia, niin työmäärä leviää todella nopeasti käsiin, kun aletaan keskittymään syvällisemmin yksittäisten ominaisuuksien toimintaan. Tässäkin tapauksessa videon äänenlaatua testatessa tulisi taas yksi esimerkkivideo lisää, kun Galaxy S8 -artikkelin yhteydessä testaustapoja keksittiin jo pari lisää :vihellys: Sen vuoksi tuo oikealla keikalla videopätkän ottaminen olisi vaivattomin ja helpoin vaihtoehto, jos testijaksolla vain sattuisi tulemaan luonnollisesti kyseinen tilanne vastaan.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Aina on hyvä arvottaa asioiden tärkeys. Ei tuostakaan kannata aina videota tehdä, jos edes koskaan, muistaen Teosto-maksut. Tietenkin hyvä konsertti mielellään "firman piikkiin" :) on paras ja henkistä luovuuttakin palauttava tapa, ainakin silloin tällöin.

Itse tekisin niin, että jossain TV-katselun mainostauolla äänittäisin pienen testin ja korvaluullokeilla kuunnellen ja arvoisin sen laadun. Jos on hyvä, vasta sitten ajankäytön riittävyyden perusteella miettisin jatkotoimenpiteiden järkevyyden/tarpeellisuuden. Huonon voi aivan hyvin kuitata, tekstillä, jossa todetaan asian tila. Hyvästäkin sanallinen esilletuonti on paljon parempi kuin ei mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Testatkaa hyvät ihmiset tuo keikkakuvaus, kun tosiaan tuo äänen tallennus on ollut jo ainakin m8 mallista asti huomattavasti muita merkkejä paremmalla tasolla. Sitä kun ei oikeastaan missään koskaan testata? Ei ainakaan omaan silmään ole näkynyt :).
Testataan, jos sattuu sopiva tilaisuus testijaksolla kohdalle. Itse en ainakaan ole mikään erityisen ahkera keikoilla kävijä, joten sellaisia testiympäristöjä ei myöskään luonnostaan satu kovin usein kohdalle. Testattava puhelin vaihtuu 1-3 viikon välein, joten ei valitettavasti ole pelkästään testien tekemisen vuoksi mahdollista käydä noin usein keikoilla. Toki täytyy pyrkiä järjestämään testaustilanne, jos valmistaja erityisesti mainostaa puhelimensa hyviä äänitysominaisuuksia.
Tätä ideaa testattiin kertaalleen historiassamme. Totesimme että allekirjoittanut (joka käy meistä kai useiten keikoilla) ei ehkä ole kykenevä kuvaamaan keikkoja nimeltämainitsemattomista syistä :beye:
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Tätä ideaa testattiin kertaalleen historiassamme. Totesimme että allekirjoittanut (joka käy meistä kai useiten keikoilla) ei ehkä ole kykenevä kuvaamaan keikkoja nimeltämainitsemattomista syistä :beye:
:rofl::rofl::darra:

Joo, jätetään se puhelimien testaaminen vaan toistaiseksi meikäläisen tehtäväksi ;)
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Olen kyllä samaa mieltä noista mikrofonien testauksesta.
Jos ei nyt muuta niin sanelu testiä, onko minkälainen stereo (nauhoitus päälle ja kävele ympäri puhelinta hölöttäen samalla), minkälainen taustakohina jos on mahdollisuus testata hiljaisessa huoneessa. Siitä sitten tehdä muutaman lauseen tiivistelmä.
En kuitenkaan odota että lähdetään juoksemaan klubilla tai keikalla joka kerta kun tulee uutta puhelinta tulee testiin tai että väännettäisiin esseen verran tekstiä..

Aiheeseen liittyen, itseltäni kun löytyy tuo HTC 10 ja yllä niitä mikrofoneja/äänentallennus laatua kehuttiin niin tuossa viime joulun aikaan kun olin käymässä äitini luona niin hän lauloi joululauluja "nauhalle", siinä sitten jälkeenpäin niitä kuunneltiin (puhelimen kaiuttimilla) pikaisesti tuliko minkälainen nauhoitus ja kun omaakin ääntä oli siinä niin äitini kommentti oli jotain siihen suuntaan että "kuin vieressä olisi seisonut" tjsp.

Useimmitenhan se äänentallennuksen laatu on vähintään OK tasoa mutta joissakin malleissa se sitten menee ihan eri sfääreihin.
En nyt tiedä yltääkö tämä kymppi ihan täysin Lumioiden tasolle tai onko esim LG V20 kuinka kaukana, noita V10/V20 on kehuttu aika paljon tämänkin suhteen.

Jos minun töikseni pitäisi sanella tai jotain vastaavaa audiota nauhoitella niin ei minua hävettäisi tätä käyttää siihen hommaan.

Muutaman klipin etsin Youtuben ihmeellisestä maailmasta jos joku tätä lukee ja kiinnostaa minkälainen se kympin nauhoittama ääni on, itselläni ei juuri nyt ole mitään samplea minkä voisin jakaa.

Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
HTC:n edustajan mukaan toiminnot on tehty aluksi yksinkertaisiksi, jotta käyttäjät pääsisivät niihin hyvin sisään. Käytännössä jäimme kuitenkin hieman ihmettelemään, miksei tekniikan koko potentiaalia ole ulosmitattu edes vaikkapa asetuksista kytkettävien lisäominaisuuksien muodossa. Nykymuodossaan Edge Sense jättää hyödyntämättä laajemmin mm. eri puristuskohtien, puristusvoimakkuuden ja erilaisten pyyhkäisyeleiden mahdollisuudet. Täytyykin vain toivoa, että HTC monipuolistaa ominaisuuksia päivitysten myötä.
HTC on tuonut joitain uusia ominaisuuksia puristuseleisiin. Puristuksen voimakkuuden suhteen ei ilmeisesti ole kuitenkaan säätöjä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 467
Viestejä
4 163 047
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom