Ensimmäiset Nokia Android -puhelimet (3, 5 & 6)

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
424
Tämän kuun lopullako Nokian 4.2 mallin olisi tarkoitus saapua kauppoihin? Netistä löytyy ristiriitaista tietoa. Ei huvittaisi maksella älyttömiä summia puhelimesta (budjetti max 250 egeä) ja tuo vaikuttaa ihan kelvolliselta omaan käyttöön.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
40
Nokia 5 ei ole ihan vielä 2v vanha, sillä GSM Arenan mukaan puhelin julkistettiin helmikuussa 2017, mutta julkaistiin heinäkuussa. Itse ostin sen suoraan julkaistusta silloin kesällä. Tämä Android 9 tuntuu sen verran bugiselta, että en yhtään yllättyisi jos bugikorjausten takia panttaavat kuukausittaista päivitystä.

Itsellä välillä jäätyy puhelimen verkkoyhteydet täysin, jolloin puhelut tai netti ei toimi ja ainoastaan luurin reboottaus auttaa. Joskus myös puhelimen lukitusta avatessa, näytölle piirtyy näkyviin lukituskuvio, vaikka olen asetuksista piilottanut sen. Sen lisäksi puhelin värähtelee päivittäin aivan kuin olisin saanut viestin, sähköpostin tms, vaikka mitään ei ole saapunut. Mainitaan myös jo kaikille tuttu akun keston heikentyminen. Onko muilla vastaavia bugeja? Tässä arvon, että onko tämä ajan lahottama yksilö vai onko ongelmat softassa.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
61
Minun Nokia-kuutoseni on liisattu (työpuhelin) ja vuoden vanha, ja näin loppuu tuki. Varmaan yritysten IT-osastot ovat kovin tyytyväisiä jos Nokia tosiaan näin tekee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
40
Minun Nokia-kuutoseni on liisattu (työpuhelin) ja vuoden vanha, ja näin loppuu tuki. Varmaan yritysten IT-osastot ovat kovin tyytyväisiä jos Nokia tosiaan näin tekee.
Tämän takia itse pyrin ostamaan vain äskettäin julkaistuja puhelimia. Moni tuon hintaluokan puhelin ei taida saada sitä ensimmäistäkään päivitystä, joten asiaan on hyvä ottaa laajempaa näkökulmaa. Esimerkiksi Sonyn vuoden vanhaa huippupuhelinta olisi saanut hiljattain hyvään hintaan ja tehoiltaan se olisi riittänyt pitkäksi aikaa, mutta Sony on luvannut tukevansa huippupuhelimiaan 2v ja halvempia vielä lyhyemmän aikaa, joten jätin ostamatta.

Toisaalta millainenkohan meteli syntyisi läppärien kohdalla, jos Windowsia ei voisi enää päivittää 1-2 vuoden jälkeen ja valmistaja olisi estänyt kaikin mahdollisin keinoin muiden käyttöjärjestelmien asentamisen siihen. Ja puhelimien hinnat ovat nykyään samaa luokkaa kuin läppäreissä.

Saisi EU pakottaa valmistajat pidempään tuotetukeen, sillä pahaa tekee katsella käyttökelpoisten laitteiden muuttuvan ongelmajätteeksi tämän perseilyn takia. Itse voisin 1-2v jälkeen maksaa 10-20€/v päivityksistä. Niin turhaa ahneutta ja luonnonvarojen tuhlausta tämä, että suututtaa!
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498

Tietokoneissa on vain se ero, että ne ovat jo julkaistessa turvattomia, suurin osa läppäreista tuskin saa juurikaan mitään BIOS, Wifi, BT yms alemman tason ajuripaikkauksia, joita ei Windowsin mukana tule.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536

Omaan 7 vuotta vanhaan HP Elitebook 8470p läppäriin tuli esim. BIOS päivitys viime vuoden lopulla. Tosin tämä nyt onkin laatukone viimeisen päälle tuenkin osalta ja totta ettei suurinosa saa päivityksiä etenkään kiinalaisilta valmistajilta.

Mutta tosiaan Nokia 6 jne. osalta kannattaa nyt vain odotella sillä eiköhän vielä päivitykset tule.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
71
Nyt kun on käyttökokemuksia Nokia 6 Pie-pävityksestä, niin voi todeta, että paras versio oli 7. Todettu akun kulutus vaivaa minullakin. Ennen todella kevyessä käytössä pääsi 4 päivään, nyt kestää vain 2,5.

Bluetoothia saivat parannettua Pie-versioon, edellistä en voinut ollenkaan kytkeä autoon, koska auton soittimen usb-tikku-toisto kaatui. Nyt voi pitää puhelinta kiinni, mutta nyt kaatuu puhelimen soitto-ohjelma, jos sitä haluaa käyttää.
 
Liittynyt
17.01.2019
Viestejä
38
Itse olen ollut tyytyväinen Nokia 6:n Android Pie-päivitykseen ja akunkestoon. Päivityksen jälkeen akku hupeni todella nopeasti, mutta se johtui yhden sovelluksen sekoilusta. Reititysohjelma yritti jatkuvasti hakea sijaintitietoa. Sekoilevan ohjelman uudelleenasennuksella tilanne normalisoitui.

On tuossa Googlen Android Pie -päivityksessä jotain ehkä huonoakin. Yläpalkki ei näytä enää useaa notifikaatiota, vaan ne on korvattu pisteellä.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897

Näiden takia suositellaan tehdasasetusten palauttamista!
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
302
Nokia 6 android 9 päivityksen jälkeen alkoi sormenjälkilukija temppuilemaan. Pitää monta kertaa yleensä painaa että tunnistaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
70
Kannattaa asetuksista lisätä uudestaan sormi tai sormet.
Minulla ongelman kuvaus on aika mielenkiintoinen:
Bootissa hukkuu sormenjäljet. Puhelin ei anna lisätä jo olemassa olevaa sormenjälkeä, vaan kehottaa kokeilemaan toista sormea. Kun on lisännyt jonkin uuden sormen, alkaa myös vanhat toimimaan. Edelleenkään niitä ei kuitenkaan sormenjälkilistassa ole... Noh, kunhan sormet loppuu niin pitää sitten tehdä resetti. Tämä ongelma alkoi yllättäen pari kk sitten.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
106

Kannattaa poistaa sormenjäljet ja tehdä uudestaan. Mullakaan ei vanhat toiminu, mutta uusi sormenjälki toimi. Poistin vanhat ja tein uusiksi, niin rupes toimimaan....jaa niin ei näkyny listas...no sitte on vähän vaikea poistaa...5 sormenjälkeä sinne taitaa Nokia kutoses saada....
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Siis mistä hiivatista tossa Nokia 6 (eka versio) löytyy sellainen näkymä jossa olisi kaikki asennetut appit ja niitä voisi siirrellä "työpöydälle"??

En keksi muuta keinoa siirtää niitä työpöydälle kuin poistaa ja asentaa uudelleen google play kaupasta, jolloin se laittaa automaattisesti kuvan sinne "työpöydälle" jos vaan on tilaa.

Eikö se yleensä androidissa ole aivan alareunassa oma nappinsa? Ei tossa ole mitään sille.

Järjetöntä.
 
Pyyhäsee siitä näytön alareunasta ylöspäin, mikäli ymmärsin oikein mitä haetaan
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
379
Tein kanssa tuon akkuvalvonta ja resetin. Vielä ei voi sanoa eroja.

Sit huomasin että kun tämäkin kuutonen välillä värähtää siten että viesti olisi tullut eikä mitään näy. Niin tälläkertaa outlook oli vastaanottanut roskapostin jonka se poisti samalla hetkellä kun lookin avasin. Hiukan hömppä juttu mut käy järkeen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
40
Nokia 5 sai uuden päivityksen, joka ei paikkaa pelkkää tietoturvaa, vaan lupaa korjata bugejakin. Asennuksen jälkeen puhelin ilmoitti onnistuneesta filun latauksesta 3kk takaa ja 34:stä asennetusta ohjelmapäivityksestä, että ainakin ilmoituksia ovat säätäneet. Toivottavasti muutkin ongelmat on nyt korjattu.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Nokia 6 sai tänään itselleni ainakin päivityksen joka korjailee android 9 versiota + samalla tietoturvapäivitykset. Kokoa aika huimat 681.9mb
 
Aku79

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 085
Tuo uusin päivitys korjasi Nokia 5 sen ongelman että sormenjäljet ei enää pyyhkiydy kun puhelimen käynnistää uudelleen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
246
Nokia 6:en uusimman päivityksen kautta ainakin tuntuu siltä, että aiemmat akkuongelmat olisivat hieman vähentyneet. Hieman pidempään tuntuu jaksavan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
689
Useammassa Nokia 5 laitteessa tällä viikolla pukannut jotain Google Security Patchia vaikka vasta alkukuusta oli se iso Pie ja 04/19 monthly päivitys, mitäs täällä tapahtuu :o
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
689
Ai sielläkin päin on näkynyt noita ylläripäivityksiä? Luulin että täällä oltaisiin ainoita ehkä ja jotain sekoilua päällä, kun olin muistavinani että Noksu olisi jo siirtynyt pois siitä kuukausittaisesta päivitystahdista. :D Näyttäisi nuo uusimmat olevan vajaa 100 megaisia.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Nokia 6 (2017) asensin juuri toukokuun tietoturvapäivitykset.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
56
Nokia 6 (2017) asensin juuri toukokuun tietoturvapäivitykset.
Sama täällä ja jotenkin tuntuu että akun käyttö on vähentynyt... Sen 9 version jälkeen akkua kului todella helposti, nyt on ilmeisesti jotain päivitetty kun työpäivän jälkeen on helposti 60% akkua jäljellä...
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
424
Kolmelta kaverilta mennyt 4.2 rikki muutaman päivän käytön jälkeen (rahat takaisin ja muiden luurit tilalle), yksi simahtanut latausportti, toisesta meni kaiutin mykäksi, ja kolmannesta jäi näyttö päälle täydellä kirkaudella eikä mikään auttanut ongelmaan... ehkä olivat ensimmäisiä linjalta tulleita "maanantai luureja", mutta taidan jättää ostamatta.
 
Tämä on Nokia 3,5 ja 6 ketju. Täällä on tuolle puhelimelle ketju https://bbs.io-tech.fi/threads/nokia-4-2.168082/unread
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
302
Nokia 6 vinkuu vähän väliä että "meemit" vievät tilaa ja ne pitää poistaa. Kyseessä on äänikirjojen kannet enkä ole niitä poistamassa. Saako tuota ominaisuutta pois päältä?

Edit: Asetus löytyi Files sovelluksesta, ei ollut storagessa niinkuin aluksi oletin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
379
Tänäkesänä on nyt kahdesti tullut Kuutosen kohdalle että sammuu kuin seinään mitä ilmeisemmin liian suuren lämmön myötä. Viimeeksikin siihen riitti autossa youtube bt läpi stereoihin ja laite laturissa. Eli näyttö oli päällä koska YT. Vermes kuumeni kädessäkin reilusti. Puhelu katkaisi juutubin pyöityksen ja bt ääniyhteys meni pauselle ja kesken puhelun vaan tups Kohta se talvi on taas ni laitteetkin ovat viileämpinä.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Talvisin minun Nokia 6 huutaa repussa liiallista kylmyyttä. Kovilla pakkasilla ensin antaa muutamia ilmoituksia ja sitten jossain vaiheessa sammuu kokonaan. :D
Pakkaskestävyyshän ei ainakaan Nokia 6 vissiin ole kummoinen. Ei ole itsellä vielä tuota tehnyt mutta kuullut kyllä. Toivottavasti tulevassa Nokia 6.2 on hyvä jonka aion seuraavaksi hankkia kunhan tulee ja Nokia 6:sta loppuu tietoturvapäivitykset.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
379
Niihän muuten tämäkin ilmoitteli jatkuvasti viimetalvena skimbaamassa ollessani jotain hölmöjä. Ihan unohdin jo :D
 
Liittynyt
12.01.2018
Viestejä
224
Onko kellään muulla ongelmia mobile pay:n kanssa? Ei toimi juuri koskaan (nokia 6 2017)

Onko sillä mitään merkitystä että Bluetooth kuulokkeet huutaa leipää samaan aikaan kun maksan?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Onko kellään muulla ongelmia mobile pay:n kanssa?
Siis kaupan kassalla asioidessa? On varsin tunnettu ja yleinen ongelma että MobilePay toimii erittäin hitaasti/huonosti useiden puhelinmerkkien/-mallien kanssa, mm. Noksun.

Voisit seuraavan maksamisen yhteydessä kokeilla viedä puhelinta aivan kassapäätteen vasempaan kylkeen kiinni näyttö edellä. Jotkut käyttäjät ovat mutu-pohjalta arvelleet että bt-yhteys syntyy joidenkin puhelinmallien kanssa siten paremmin kuin puhelimen pohjan läpi (etenkin jos puhelimessa on suojakuori tms.). Ongelmanahan tuossa tosin on se että puhelimen näyttö ei silloin näy käyttäjälle. Tuolloinkin yhteyden syntyminen saattaa kestää kymmeniä sekunteja mikä luonnollisesti on liikaa eikä missään tapauksessa hyväksyttävää.

Google Pay sensijaan toimii luotettavasti ja nopeasti toisin kuin Mobile Pay, mutta Google Pay käyttääkin NFC:tä. Eikä ongelmallista bt-yhteyttä.
 
Liittynyt
12.01.2018
Viestejä
224
Kassalla maksaessa juu, kokeiltu osuuskaupan ja alkon kassoilla juurikin niin että näyttö kiinni päätteessä, ei onnistu

Näissähän ei taida olla NFC:tä, eli seuraavassa luurissa se pitää olla

Yks vaikuttava tekijä vois olla että bt-kuulokkeet päällä maksaessa
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 765
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom