Ensimmäinen pelikone 2000€:n budjetilla

Liittynyt
17.07.2024
Viestejä
3
Ensimmäinen pelikone 10-vuotiaalle pojalle hankinnassa. Tähän asti pelit (pääosin Minecraft, Fortnite ja Roblox) ovat hoituneet Xbox series X:llä. Toiveena olisi pelata ehkä alkuun 1080p (24"), mutta myöhemmin 2k -tarkkuudella (27"). Ja pelatessa pitäisi pystyä tekemään omasta pelaamisesta videoita.
Ajatuksissa ollut, että budjetti pelkälle koneelle pyörii n. 2000€:ssa, jolloin toiveena on, että koneella pärjäisi päivittelemättä useampia vuosia.
Jos vähemmällä hinnalla pääsee ja saisi esim. näytön ja muut tykötarpeet mahtumaan tuohon budjettiin niin sehän olisi kivaa. Tällöin voisi myös valmistautua päivittämään jotain osaa parin vuoden päästä.
Erityisen hyvästä syystä budjettia voi vähän venyttääkin.

Keskusteluja on luettu ja paketteja katsottu tiukasti. Näytönohjaimessa jostain syystä NVIDIA miellyttää, prosessorissa taas ehkä AMD, toki intel käy myös.
Kotelo saisi olla aika kompakti ja selkeä (mutta mielellään kolmella etutuulettimella) ja RGB-valoja on toiveissa. Ulkonäöllisesti Endorfy Ventum 200 ARGB oli koteloista toivelistalla (tai vastaavan näköinen simppeli ja kohtuullisen kokoinen kolmen etutuulettimen malli). Toisena ääripäänä myös Fractal Design North kotelo on alkanut miellyttää myös jälkiasvua.

Muuten ominaisuudet: muistia 32Gb, kovalevy 2Tt tai enemmän (toki tämä olisi varmaan helpoin päivitys, jos lähtisi 1Tt:lla liikkeelle).

Datatronicista on katseltu tääällä kasailtuja paketteja sekä Northtornic ja Poptronic paketteja. mm näitä:
1,864.05 | NorthTronic Ryzen 7 7800X3D RTX 4070 (datatronic.fi)
1,969.05 | NorthTronicMesh Ryzen 7 7800X3D RTX 4070 SUPER (datatronic.fi)
sekä
1,820.05 | POPTronic Ryzen 7 7800X3D RTX 4070 (datatronic.fi)
1,925.05 | POPTronic Ryzen 7 7800X3D RTX 4070 SUPER (datatronic.fi)
POPTronicissa ei kotelossa ole kuin kaksi etutuuletinta, muuten olisi varmaan jo jompikumpi tilattuna.

Proshopista on katseltu mm. tätä: DUTZO Deluxe Inferno - RTX 4070 SUPER / Ryzen 7 7800X3D / 32 GB DDR5 (proshop.fi) ja muutamaa kalliimpaa mallia, joissa olisi sitten jo 4080 näytönohjaimena.

Onko vinkkejä mitä kannattaisi ottaa huomioon konetta hankittaessa? Kannattaako kuitenkin lähteä kevyemmällä raudalla liikkeelle ja päivittää nälän kasvaessa koko kone, jottei tulisi yli-investoitua?
Onko esittää kokonaisia konepaketteja, joissa speksit täyttyisi?
Pitäisikö tulevaisuuteen varautua jo niin, että näytönohjaimessa olisi 16Gb muistia?
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 025
Pidät yhden tuulettimen "puutumista" turhan isona asiana.
 
Liittynyt
17.07.2024
Viestejä
3
:thumbsup:Iso kiitos budjetin mukaisen mallipaketin kasaamisesta. Onko tuossa paketissa jotain osia, joihin kannattaisi muutama kymppi laittaa lisää ja saisi lisää kestävyyttä, tehoa tms. Esim. virtalähde, muistit tai emolevy. SSD:n koon ja nopeuden avulla voi vielä lopuksi täsmäyttää budjetin venymisen sopivaksi. Suosiolla taidetaan nostaa budjettia parilla sadalla eli n. 2200€.

DeepCoolin CH360 kotelo oli muotokieleltään onnistunut, mutta koteloksi on vieläkin yritetty katsella kolmen etutuulettimen malleja esim. Corsair, DeepCool ja Endorfy. Viimeisenä vielä sattui silmään Phanteks. Jos menee kolmen tuulettimen malliin, niin onko erityistä huomioitavaa?

160,90 € | Corsair iCUE 4000X RGB Midi Tower Musta (datatronic.fi) -> tämä on vähän kallis mustana, valkoisena olis tarjouksessa, muualla mustatkin tarjouksessa. Tai tästä 107,90 € | Corsair 4000D Airflow Midi Tower Musta (datatronic.fi), mutta tähän pitää tuulettimet hankkia erikseen.
121,90 € | Corsair 2000D RGB AIRFLOW Small Form Factor (SFF) Musta (datatronic.fi) -> tuoko tämän pieni syvyys ongelmia?
89,90 € | DeepCool CH560 DIGITAL Midi Tower Musta (datatronic.fi) tämä olisi sama kuin mallipaketissa, mutta isompi = 3 etutuuletinta
91,90 € | ENDORFY Regnum 400 ARGB Tower Musta (datatronic.fi) tai 75,90 € | ENDORFY Ventum 200 ARGB Full Tower Musta (datatronic.fi)
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 272
Takerrut ainakin ilmanvaihdollisesti ihan turhaan tuohon 3 etutuulettimeen, mutta taitaa olla enempi ulkonäöllinen seikka.

Jos ei haittaa, että kotelo on iso niin tuo datatronicin hinta tuolle montechille on aivan lyömätön:

4x140mm pwm agrb ropellia valmiina.
 
Liittynyt
17.07.2024
Viestejä
3
Etutuulettimien määrä on tosiaan puhtaasti ulkonäöllinen seikka. :D
Samalla kotelon kuitenkin pitäisi olla selkeä ja kliini ja kokokin kohtuullinen. Syvyys tulee ekana vastaan ja sitä ei saisi olla juurikaan yli 45cm.
Täytyy varmaan katsella vielä kertaalla 2 etutuulettimen mallit läpi.

Oliko sisuskaluihin pikkupanostuksella parannuksia, vai onko eka paketti se "paras", kuten yllä oli todettu..
 

madi

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
3 613
Etutuulettimien määrä on tosiaan puhtaasti ulkonäöllinen seikka. :D
Samalla kotelon kuitenkin pitäisi olla selkeä ja kliini ja kokokin kohtuullinen. Syvyys tulee ekana vastaan ja sitä ei saisi olla juurikaan yli 45cm.
Täytyy varmaan katsella vielä kertaalla 2 etutuulettimen mallit läpi.

Oliko sisuskaluihin pikkupanostuksella parannuksia, vai onko eka paketti se "paras", kuten yllä oli todettu..
Frost spirit 140 on marginaalisesti parempi ja hiljaisempi jäähy.


pop mini air menee ainakin mittoihin, löytyy myös mustana.

 
Viimeksi muokattu:

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 893
Jos asennat windowsin itse, säästät 66,75 €

sillä tän saa ilmaiselsi koodilla iotech-kasaus


Emoon pari vaihtoehtoa.
Atx emo. Näyttää paremmalta isossa kopassa. Vissiin liitäntöjäkin oli vähän enemmän.

Tässä sitten x670 emo 4 m.2 paikalla. Ja löytyy lisää liitäntöjä.

50 € lisäpanostuksella saa täysin ylimitoitetun psun, joka on kaikissa tilanteissa todella hiljainen.

Joo toi focus on hyvä, mutta toi c1200 olisi vielä hiljaisempi

 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 272
No makuasioita, mutta jos päädyt atx-kokoiseen settiin niin sitten emokin sellainen voisi olla, esim:

Myös kun oikeasti tuo 2000€ ei ole se viimeinen raja niin virtalähde voisi olla uusinta atx 3 mallia
Jälimmäinen takuuvarmasti hiljainen ja laadukas laite. Tosin käännetyn liitäntäpaikan takia kotelon kanssa yhteensopivuus pitää varmistaa.

Mutta nuo nyt sellaisia "hifistelyjä" ettei niillä peliteho parane.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 272
Edelleenkin tietyn tason jälkeen se ainut pelitehon lisäys tulee näyttiksestä, kyseiselle paketille lisä ~200€ saisi ~20% lisää pelitehoa:

Näyttökuva 2024-08-04 172741.png

Eli sinne lisäeurot oikeasti pitäisi suunnata ;)

Edit: Korjattu oikea kuva ja tehonparannus :/
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 983
Viestejä
4 347 874
Jäsenet
72 298
Uusin jäsen
Tavankansalainen

Hinta.fi

Ylös Bottom