Elokuvan & TV-sarjan / jakson tunnistusketju

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Se perinteinen, eli kun mieltä askarruttaa mikäs leffa tai tv-sarja/jakso se olikaan niin tänne vaan kuvailemaan mitä muistaa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Lapsuuden muisto, joku lienee 80-luvun uk scifi-sarja jossa oli violetteja piikikkäitä palloja jotka lisääntyivät, vuosia yrittäny löytää tufhaan, jonkin häkin muistan myös liittyvän aiheeseen :btooth:
 
Aaltoliike

Alkuperäinen jäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 249
Tämä vaivaa aivan todella paljon.

Jokin, ehkäpä 80-90 luvun elokuva hakusessa. Hirveesti siitä ei muistikuvia ole. Päähenkilön nimi muistaakseni oli Leonardo (Vai Leonard?) ja olivat porukalla (Leonardo, soluttautuja, Leonardon naisystävä ainakin) tekemässä jonkin ryöstökeikan tjsp. Kesken keikan ja pakoilun selviää, että yksi ryhmän jäsenistä onkin poliisien solu (Olisko sen nimi jopa ollut Marcus?) ja se jättää johonkin lapun (huoltsikalle?), jossa käy selville, minne ne on menossa. Juuri ennen ku ne jää kiinni, Leonardo ja sen tuleva vaimo viettää hellän hetken ja tuleva vaimo paljastaa olevansa raskaana. Poliisit osuu tulitaistelun aikana Leonardon naisystävää kuolettavasti ja lopussa Leonardo kantaa vaimoansa ja antautuu samalla, toivoen että voisi jotenkin pelastaa naisystävänsä ja hänen syntymättömän lapsen.

Katsoin tämän kerran VHS :ltä ja jäi mieleen juurikin tuon loppukohtauksen takia. Veikkaan, että kyse oli jostain 90-luvun action tuotoksesta, mutta mistä?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
65
Lapsuuden muisto, joku lienee 80-luvun uk scifi-sarja jossa oli violetteja piikikkäitä palloja jotka lisääntyivät, vuosia yrittäny löytää tufhaan, jonkin häkin muistan myös liittyvän aiheeseen :btooth:
Oisko tämmönen tanskalainen sarja ku Crash? Pallerot tosin näytti olevan enemmän vaaleenpunasia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Oisko tämmönen tanskalainen sarja ku Crash? Pallerot tosin näytti olevan enemmän vaaleenpunasia.
Tämähän se oli :eek:
Kiitos tästä :)

edit: jaaha, olihan siellä isorintainen tyttö, oiskohan ollu syitä miks sarjaa katsoi 10-vuotiaana :oops:
 
Viimeksi muokattu:

Niimu

Team Kaulin
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
81
80-90-luvun elokuva, amerikkalainen. Perhe asuu jossain trailer parkissa, siinä on joku teinipoika ja äiti ja sellainen kohtaus kun se isä tulee kännipäissään riehumaan sinne asuntoautoon ja käy äidin kimppuun, ni se poika ampuu sen isän kuoliaaksi. Toi kohtaus on vaan jääny mieleen ja monta kertaa miettinyt mikä ihmeen leffa olikaan kyseessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
36

Oiskohan Oikeutettu murha?
 
Niimu

Team Kaulin
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
81
Ei ollut, katsoin tosta pätkiä. Muistan elävästi sen asuntoauton, oli ilta ja muistaakseni kun mies hyökkäsi niin samalla poika löi kirveellä tms sen ukon kuoliaaksi. Täytyypä googlettaa vielä jos löytyisi.
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
214
Tää voi olla kyl mahoton. Nyt ei google auttanu ja muistikin pätkii. Mutta muistaako kukaan sellasta sarjaa joka tuli jostai tyylii subilta? yms. ja vuoden 2000 ja jälkeen joskus about ?? Tv sarja oli selkeästi suunnattu vain miehille. Juontajana oli sellanen seksikäs brunetti(oisko ollu joku lehmityttö?) ja naisista ja niitten ominaisuuksista siinä puhuttiin ja mallit esimerkkinä demosivat. esim mikä ero on kiinteillä ja ei niin kiinteillä rinnoilla kun nainen juoksee :D sarjan tyyli oli ehkä vähä redneck muutenkin :D Kaikkia tälläsiä "tieteellisiä" kokeita siinä oli. mutta ihan huikeita juttuja :D Huumorilla ja Sai kyllä nauraa. Oli siinä vissiin muutakin asiaa niinku miehekkäästi esitetty erinäisistä asioista.
 
MANswers kenties?
 
Jormuli

Vaakakapinoitsija
Premium-jäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
66
Tietääkö joku mikä suht tuore(n. kymmenen vuoden sisällä kuvattu)suomalainen leffa tai sarja kyseessä. Avainsanat konkurssi, osakekikkailu, investointipankki. Ei saatana ku ei tarkkoja muistikuvia, mutta muistikuvieni mukaan siinä joku pankki meni konkkaan, joku sai fudut ja sen jälkeen jonkun sisäpiiritiedon avulla kikkailtiin hilloa vitusti. Oliko jopa että johonkin maaseudulle hevostilalle(?) vedettiin kuitu ja asennettiin serrit ja intensiivistä kikkailua osakekursseja tarkkaillen ja hilloa ilmeisesti tuli, tai piti tulla, ns. maksimit. Vituttaa kun ei muista. Wikipediat ym kahlattu läpi. Tuli muistaakseni Yleltä.
Pimeän hehku – Wikipedia
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
582
Hakusessa olisi piirretty, mahdollisesti aikanaan pikku kakkosen yhteydessä näytetty, ehkä joskus 80-90 -luvun taitteessa. Muistaakseni jakso alkoi aina sillä että päähenkilö/henkilöt oli jossain sinertävässä sellissä mistä ne sitten kaivoi tunnelin ulos, ja joka jaksossa ne yritti etsiä ulospääsyä. Jotenkin tuo tunnelin tutkiminen joka jaksossa on jäänyt mieleen.

Tietysti on mahdollista että mieli tekee temput ja tuohon on vuosien saatossa sekoittunut muuan Curse of Enchantia jota tuli noihin aikoihin pelattua :beye:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Semmonen pätkä hakusessa ja on kyllä huonot muistikuvat mutta siinä on jotkut naapurit ja yhden tytär humalassa saapumassa kotia kun naapurin ukko laittaa auton konepelillä hameet korville ja tekee temppunsa saattaen tytön raskaaksi.
Tytär oli siis aikuinen tai todella lähelle aikuista.

Tällä miehellä oli oma perhe ja tyttärenkin perhe on ristitulessa ja varsinkin isää haukutaan kun tytär on huora tai vastaavaa.
Se leffa kuitenkin käsitteli noita teemoja sanoisin näin että 80-90 luvun leffa ja enkä muista ketään näytteljiää tai ohjaajaa sen paremmin.

Edit: Jostain syystä muistan parhaiten tuo "konepelti" kohtauksen.

Edit: Ja toinen oli sellainen tapaus joka käsittelee nais opettejan ja poika oppillaan kielettyä suhdetta ja elokuvan lopussa naikkonen tulee raskaaksi ja jää samalla kiinni. Tämäkin noin 90 luvun tapaus.
 
freekevin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
Mikä oli se elokuva joltain 80 tai 90 luvulta jossa joku kirjoitti päiväkirjaa jossa kuvasi kuinka henkilöitä kuolee? Joku muistikuva olisi että taustalla hääri King tai Spielberg tms. .
Tapahtumat taisi olla jossain sairaalassa tai hullujen huoneella .
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 609
Mikä oli se Big Brotherin tapainen ohjelma joka tuli subilta 2000 luvun alussa?
Se siis tuli hyvin niihin aikoihin, kun digiboksit julkaistiin ja subi alkoi näkymään.
Tuossa ohjelmassa lähinnä vaan pantiin.
En muista poistettiinko sieltä koskaan ketään, mutta vaihtu siinä porukka.

Jossain välissä sine tuli neeperi hirveän lerssin kanssa, mutta sillä ei ottanu eteen. Pienimunaiset sai kuittailla sen letkusta sitte.
Teininä oli ihan 5/5 kamaa.
Haluisin löytää tuon sarjan, että pystyy tarkistaan, et oliko se niin HC kamaa mitä sen muisti olevan.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
301
Muistikuva että olis tullut joskus 90 luvun alussa tai 80 luvun lopussa Yleltä.
Suomi oli valloitettu / muuten sotilassa. Anarkianomaiset olosuhteet.
- päähenkilö oli Helsingistä (joku suomenruotsalainen näyttelijä.. muistelen), vaihtoi Rolexin pistooliin jossain sivukujalla.
- muutto perheineen jonnekin maaseudulle 'omavaraisuuteen'
- yritys kyntää peltoa maastoauton perään kiinnitetyllä auralla
- metsässä asuteli vanha äijä 'freedom figter'; näyttelijä saattoi olla edesmennyt Erkki Pajala
- mieleen jäi em näyttelijän lause: 'ei pidä kätellä, taudit tarttuu'
- kävivät jossain kylässä jossa isorokko oli tappanut kaikki
- joku tiesulku jossa Suomalainen jantteri rk:n kanssa nakissa
- freedom fighter savustettiin / tapettiin (rk-tulitusta kuului metsästä)
- loppupelissä päähenkilö perheineen päätti muuttaa takaisin kaupunkiin

Tää olis kyllä helmi jos löytyy!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
367
Mikä oli se Big Brotherin tapainen ohjelma joka tuli subilta 2000 luvun alussa?
Se siis tuli hyvin niihin aikoihin, kun digiboksit julkaistiin ja subi alkoi näkymään.
Tuossa ohjelmassa lähinnä vaan pantiin.
En muista poistettiinko sieltä koskaan ketään, mutta vaihtu siinä porukka.

Jossain välissä sine tuli neeperi hirveän lerssin kanssa, mutta sillä ei ottanu eteen. Pienimunaiset sai kuittailla sen letkusta sitte.
Teininä oli ihan 5/5 kamaa.
Haluisin löytää tuon sarjan, että pystyy tarkistaan, et oliko se niin HC kamaa mitä sen muisti olevan.
Hieman myöhässä tulee vastaus tähän, ehkä löysit jo kyseisen sarjan, mutta mahdatko tarkoittaa: The Real Worldia?
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 609
En ole löytänyt, eikä se ollut tuo kyseinen sarja.
Se oli aikasta pehmopornoa, et melkein joka jaksossa oli seksiä.
Ja muistaakseni sen talon ja shown pyörittäjänainen asui myls itse talossa - ja pani.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Nyt tulee niin hämärä, että en ole varma olenko edes nähnyt sarjaa/elokuvaa, vaan olen vain kuvitellut.

On tullut joskus 80-luvulla tai ehkä joskus 70-luvun lopulla. Siinä oli joku mies, joka näki unia ja maailma muuttui sen perusteella mitä se näki. Se koitti todistaa sen jollekin tyypille ja se nukkui valvotusti. Sitten kun se heräsi, niin se sanoi että tuo taulu ei ollut siinä. Se ei ollut enen unta, mutta kun hän näki sen unessa, niin se ilmestyi siihen. Tottakai se toinen tyyppi sitten väitti, että ainahan se on siinä ollut. Lopussa se taisi uneksia jostain maailmanlopussa ja sitten se olikin ainoa ihminen maapallolla.
 
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Jamie Oliverin yhden sarjan tunnarista tulee mieleen jokin todennäköisesti komediasarja. Voi olla komediallinen draamasarjakin. Erityisesti nuo viimeisen ~5 sekuntia tulee sellainen "ihan kielenpäällä" fiilis jostain sarjasta jota olen katsonut enemmänkin. Luulin että kyseessä olisi täsmälleen sama musiikki, mutta nettihaut ei yhdistä kappaletta tai artistia minnekään muualle.

Paras arvaukseni on Community, mutta ne kuulostaa kuitenkin niin erillaisilta, etten haluaisi hyväksyä tätä vastaukseksi:
 
Liittynyt
15.06.2017
Viestejä
12
Suomalainen sarja missä jotkut nuoret/teinikäiset pojat terrorisoivat ja pahoinpitelivät aikuisia. Laittavat yhdessä vaiheessa sokeria auton tankkiin. Näin joskus 90-luvun alkupuoliskolla TV:stä.

Elokuva. Näin pätkän Jyrkissä aikoinaan. Siinä kaikki aikuiset olivat kuolleet / kadonneet ja lapset ja teinit rälläsivät autolla kaupungissa. Saattoi olla suomalainen tai pohjoismaalainen. Ei siis mikään The Tribe, vaan aikuiset olivat kadonneet tyyliin viikkoa ennen.

Ulkomaalainen (outo) leffa. Siinä oli pariskunta (vanhemmat?) ja poika (n.18v). En ole täysin varma oliko biologiset vanhemmat vai asuiko tämä poika vain jonkun pariskunnan luona. Yhdessä vaiheessa isä/mies on lukittu käsiraudoilla kattoon ja pojalla kumihanska kädessä mihin hän laittaa jonkinlaista liukastetta (nestesaippuaa?) ja alkaa koskettelemaan sillä tämän miehen alapäätä. Homma keskeytyy, kun he kuulevat naisen tulevan kotiin. Aiemmissa kohtauksissa mies valitti ja ärhenteli pojalle melkein kaikesta. Näin 90-luvun keskivaiheilla TV:stä.
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Nyt tulee niin hämärä, että en ole varma olenko edes nähnyt sarjaa/elokuvaa, vaan olen vain kuvitellut.

On tullut joskus 80-luvulla tai ehkä joskus 70-luvun lopulla. Siinä oli joku mies, joka näki unia ja maailma muuttui sen perusteella mitä se näki. Se koitti todistaa sen jollekin tyypille ja se nukkui valvotusti. Sitten kun se heräsi, niin se sanoi että tuo taulu ei ollut siinä. Se ei ollut enen unta, mutta kun hän näki sen unessa, niin se ilmestyi siihen. Tottakai se toinen tyyppi sitten väitti, että ainahan se on siinä ollut. Lopussa se taisi uneksia jostain maailmanlopussa ja sitten se olikin ainoa ihminen maapallolla.

Tämä on varmaan Lathe of Heaven.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tämä on varmaan Lathe of Heaven.
Tv-filmi on tehty vuonna 1980, mutta en löytänyt milloin tämä olisi esitetty Suomessa. Mutta jos se on joskus ihan 80-luvun alkupuolella esitetty, niin aika varmaan täsmäisi.

Ja kun luin wikipediasta ilmeisesti kirjan juonta, niin mikäli se on aika uskollisesti leffaan siirretty, niin erittäin todennäköisesti kyseessä on tämä. Ihme juttu, koska en muista tuosta oikein mitään, mutta tuo oli jäänyt mieleen, että se unia näkevä tyyppi muutti jatkuvasti todellisuutta ja aina meni pieleen. Ja yritettiin korjausta uudella unella, mistä meni jotain muuta pieleen.

Erittäin hyvin bongattu, olen aika varma ettei ole esitetty kovin montaa kertaa, jos kertaakaan uudestaan. Tosin kun en ole muistanut nimeä, niin en takuulla sitä myöskään pelkän ohjelmatiedon perusteella huomaisi.
Kirjan Suomennos on Taivaan työkalu, mahtoikohan leffakin olla samalla nimellä esitetty?

Edit. Jep, varma tapaus, tämä se leffa on. Löytyy yllättäen youtubesta, en viitsi nyt linkata tähän, kun nuo videot tekstin joukossa ovat ärsyttäviä. Hakuun vain Lathe of Heaven ja varmasti oikea, kun kuvauksessa lukee The PBS version of the Ursula K. LeGuin novel "Lathe of Heaven" last aired in 1980.

Miksi olen muka pitänyt tästä tai ainakin se on jäänyt mieleen? Todella ärsyttävää musiikkia tai oikeastaan ihme piippauksia ja mökää. Tietokoneet myös taattua piipittävää ja valoja välkyttelevää mallistoa. Tehosteet ovat myös tyyliä välkkyvät kirkkaat valot. Taitaa mennä kategoriaan tiedostavan ihmisen taideleffa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
213
Tämmönen b-luokan action leffa haussa. Hieman american ninja, martial arts/rambo tyylinen 80-/90-luvulta

Juoni alkaa siitä, kun päähahmona oleva valkoinen mies makaa tumman kaunottaren kanssa ja sitten nainen paljastuukin viholliseksi, jonka jälkeen talon sisään hyökkää naisen kätyrit = päähahmo nitistää kaikki. Jossain vaiheessa, jos muistelen oikein, redneckit kidnappaavat päähahmon siskon ja vievät hänet panttivangiksi saareen, jota mies lähtee pelastamaan

-Tyyppi virittää saarelle erilaisia ansoja rambon tyyliin ja tappaa osan redneckeistä, kunnes jääkin itse kiinni
-Ajellaan jonkin verran veneillä

Joskus nassikkana tuli katsottua videokasetilta tämä, ja nyt tänään heräsi päähän ajatus että mikähän leffa olikaan :lol:
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
214
Tää on nyt vähä jääny häiritsee kun en muista missä sarjassa/leffassa oli kohtaus kun joku hahmo sanoi -you can't do nothing. nothing.(not a thing?) (about it ?) ja kuittas sen vielä kehonkielellä hyvin. (tilanne siis ilmeisesti se että joku vihollinen tulee jostain ? ja asialle ei voida tehdä mitään). saattoi olla game of thronesissa ? vai olikohan joku scifipätkä. vähä hakuammuntaa. tiedetään :D
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
446
Haussa "pankkiryöstö & panttivankeja"- leffa, mahdollisesti 90-luvulta.
Lopussa panttivankien joukossa on yksi ryöstäjä, joka näyttää raskaana olevalta.
Mutta hän on piilottanut saalista vaatteiden sisään ja pääsee karkaamaan poliiseilta.
 
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Haussa "pankkiryöstö & panttivankeja"- leffa, mahdollisesti 90-luvulta.
Lopussa panttivankien joukossa on yksi ryöstäjä, joka näyttää raskaana olevalta.
Mutta hän on piilottanut saalista vaatteiden sisään ja pääsee karkaamaan poliiseilta.
Erikoinen tapaus, kun mieleen tuli Bill Murrayn Keikka putkessa, mutta olikin sen alkuperäinen versio jota en ole edes nähnyt:
Kaappaus (1985) - IMDb

Bill Murrayn versiossa tätä käännettä ei ole ihan tuossa muodossa.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2
Tää on nyt vähä jääny häiritsee kun en muista missä sarjassa/leffassa oli kohtaus kun joku hahmo sanoi -you can't do nothing. nothing.(not a thing?) (about it ?) ja kuittas sen vielä kehonkielellä hyvin. (tilanne siis ilmeisesti se että joku vihollinen tulee jostain ? ja asialle ei voida tehdä mitään). saattoi olla game of thronesissa ? vai olikohan joku scifipätkä. vähä hakuammuntaa. tiedetään :D
Olisko John Wick?

Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
394
Elokuva. Näin pätkän Jyrkissä aikoinaan. Siinä kaikki aikuiset olivat kuolleet / kadonneet ja lapset ja teinit rälläsivät autolla kaupungissa. Saattoi olla suomalainen tai pohjoismaalainen. Ei siis mikään The Tribe, vaan aikuiset olivat kadonneet tyyliin viikkoa ennen.
Rosa Was Here ?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
120
Muistaakseni seiskytluvun leffa, joka sijoittuu tulevaisuuteen. Muistan vain, että tulevaisuuden tyypit söivät muffinsseja ja muita herkkuja ja päivittelivät, kuinka ihmiset eivät 90-luvulla ymmärtäneet, että ne on kaikkein terveellisintä sapuskaa.
 
Unikeko/Sleeper kenties, siinä ainakin oli keskustelu jossa tulevaisuuden lääkärit keskustelivat ruokien terveellisyydestä.
 
Liittynyt
15.06.2017
Viestejä
12
80-90 luvun Scifi-sarja.

Tuli 90-luvun alussa tai puolessa välissä suomen TV:stä, todennäköisesti MTV 3:lta.

Sarjan keskiössä oli alus joka pystyi kulkemaan valoa nopeammin ja sen miehistö. Alus ei niinkään seikkaillut avaruudessa Star Trek tyyliin, vaan tapahtumat sijoittuivat jollekin planeetalle (tulevaisuuden maapallo?), jonne alus aina telakoitui. Muistan sen verran, että se valonnopeudella matkustaminen ei ollut mikään läpihuutojuttu ja se alus oli suhteellisen harvinainen, jopa ainutlaatuinen.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
286
Brittisarja, jossa seurattiin jonkun erikoisyksikön toimintaa. Näyttelijöiden vaihtuvuus oli suuri, koska sarjan henkilöitä kuoli operaatioissa vähän väliä. Sarjaa esitettiin telkkarissa ehkä joskus 2000-luvun puolessa välissä.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
20

Jos meinaat jotain sotilasyksikköä, niin sitten arvaus menee metsään, mutta tässä ainakin tapatettiin hahmoja aika tiheään tahtiin: http://www.imdb.com/title/tt0160904
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
En nyt jaksa uutta kettua laittaa pystyyn ja aihekin on vähän ot...

Mutta löytääkö joku Day of errors, Black Sabbath biisin lyriikoita. Tai Bill Ward tuota esittää. En nyt millään haulla löydä noinkin yksinkertaista asiaa.:shifty:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 427
Viestejä
4 161 314
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom