Elisa Viihde, TeliaTV, DNA Hub/TV ja muut TV-palvelut

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
En löytänyt aiempaa ketjua aiheesta, joten höpistään täällä Elisa Viihteestä, TeliaTV:stä, DNA TV:stä/Hubista ja muista vastaavista TV-palveluista kokonaisuutena.

Elisa Viihde
Telia TV
DNA Hub

-------------------

Muita ketjuja aiheeseen liittyen:
Elisa Viihde -boksi (Netgem N7800)
Elisa Viihteen tallenteet omalle koneelle

-------------------

Omat kokemukset (Elisa Viihde):

Omalla kohdalla tarve oli vanhan TAP-sovelluksilla sopivasti tuunatun HD-virittimellisen tallentavan Topfield-digiboksin korvaaminen uudella vastaavalla (lähinnä VU+ Ultimo 4k tms), tai sitten jonkin TV-striimauspalvelun hankkiminen.

Monipuolisessa ja nykyaikaisessa digiboksissa on kutakuinkin kaikki mitä voisi toivoa, mutta näissä streamauspalveluissakin on kieltämättä puolensa, kuten mm. yleinen helppous, olematon ylläpito, sekä palvelun ja tallenteiden käyttö mobiililaitteilla mistä tahansa. Miinuspuolena käyttöliittymään ja toimintoihin ei voi vaikuttaa oikeastaan mitenkään ja palvelun mukana toimitettavat laitteet ovat olleet teknisesti korkeintaan välttäviä ja sovellukset bugisia.

Vaikka erillisellä digiboksilla omat tarpeet (hakusana-ajastukset, toimiva/muokattava UI, yhtäaikaiset tallennukset) TV-palveluiden suhteen olisivat tulleet paremmin tyydytetyiksi, päätin silti hypätä pois mukavuusalueelta ja kokeilla mikä on tilanne kotimaisten streamauspalveluiden kohdalla. Valinta osui tutustumiskierroksen jälkeen Elisa Viihteeseen, joka vaikutti olevan vähiten huono tarjolla olevista palveluista. Telia TV:n osalta kamelin selkä katkesi siihen, ettei sitä myydä kuin nettiliittymän kanssa ja se ei ollut tässä tapauksessa mahdollista liittymän tullessa jo valmiiksi muuta kautta. DNA TV/Hub taas vaikutti kaikin puolin niin keskeneräiseltä ja kömpelöltä viritykseltä, että myös se jäi matkasta hyvin nopeasti.

Jäljelle jäi vain Elisa Viihde hintaan 19,90€/kk, josta tehtiin kaupat huolimatta siitä, että Elisan keskustelupalstat ovat jo vuosien ajan pursunneet valitusta erilaisista ongelmista ja Elisan hälläväliä asenne niihin suhtautumisessa on ollut aika karua. Toivottavasti tilanne muuttuu tässä kilpailun kiristyessä. Siirsin palveluun myös vanhan C More Total -kanavapaketin ja sain liittymistarjouksena sekä boksin että kanavapaketin ilmaiseksi 2kk ajaksi (edun arvo yhteensä 120€). C Moren ja muiden salattujen kanavien kohdalla on huomattava että niitä ei boksilla voi tallentaa lainkaan, joka on aika pitkä miinus. Tässä on kaiketi taustalla jonkin sortin tekijänoikeuskiista.

Palvelun mukana toimitettava laite on tällä hetkellä uusinta uutta edustava Netgem 7800, joka on MiniPC:n kokoinen pieni ja hento musta purkki, jonka tehtävä on pyörittää lähinnä palvelun käyttöliittymää, muodostaa verkkoyhteys (WLAN/LAN) ja vastaanottaa kaukosäätimen komentoja sohvaperunoilta. Kaikki muu toiminnallisuus ja tallenteiden sijainti on Elisan omassa datakeskuksessa.

Aika peruskauraa tuntuu koko palvelu olevan ja bugeja ja kaikenlaisia pieniä ja isompia käytettävyysongelmia on siellä täällä, kuten oli odotettavissakin.

Ajastusten hallinta itse boksilla on aika kauheaa, mutta mobiililaitteilla se onnistuu vähän paremmin. Ainakaan minä en halua ajastaa jokaista ohjelmaa manuaalisesti, joten hakusana-ajastukset ovat välttämättömyys. Tämä ominaisuus Elisa Viihteestä löytyy, mutta ikävän rajoitettuna, sillä hakusanojen toiminnalle ei voi määritellä mitään muita ehtoja kuin kanavan ja kansion johon hakusanoihin osuvat ohjelmat tallennetaan. Tämän vuoksi tallennuslista on nopeasti täynnä dublikaatteja. Sitäkään mahdollisuutta ei ole, että voisi tallentaa tiettyyn hakusanaan osuvat ohjelmat kaikilta kanavilta jne.

Jos erehtyy tekemään TV:n EPG:n kautta ajastusta ohjelmalle, jolle on jo entuudestaan olemassa tallennussääntö, näytetään epämääräinen virheilmoitus yhteysvirheestä ja meni hetki ennen kuin tajusin mistä siinä oli kyse. Edellinen on mahdollista, koska boksin EPG ei osaa näyttää kaikkien ohjelmien kohdalla että se kuuluu ajastuksiin jo ehtuudestaan.

HDMI CEC ei Netgem 7800:ssa toimi, eli purkki on laitettava päälle manuaalisesti joka kerta.

Palvelua voi käyttää mobiililaitteilla mistä tahansa ja myös tallennukset ovat katsottavissa sitä kautta. Tämä ominaisuus toimii ihan hyvin ja hyvä niin, sillä se on kuitenkin sellainen feature joka useimmiten puuttuu perinteisestä digiboksista.

Kaukosäädin on kohtalainen, joskin toimintalogiikka on paikoin hassu (esim. toiston voi lopettaa vain nuoli taakse -painikkeesta ja loogisemmat Menu jne perusvalikot eivät toimi lainkaan toiston aikana). Lisäksi mm. LG 55C6V:n kaukosäätimellä pystyy ohjaamaan boksin perustoimintoja.

Kuvanlaatu on ainakin pääosin ihan ok, mutta jostain syystä kuva ja ääni ei ole aina ihan synkassa. Samaten Netflixissä kuva tuntui pikaisella testauksella vähän nykivän (sellaista pientä, mutta häiritsevää stutterointia), mutta pitää testata tätä paremmalla ajalla vielä uudestaan. Toivottavasti ei ole pysyvä vika.

Summa summarum, ei tämä nyt ihan täyttää kakkaa ole, mutta aika kova hinta 19,90€/kk mielestäni kuitenkin tästä on kaikkine bugeineen ja rajoitteineen. Toivottavasti kiristyvä kilpailutilanne parantaa palvelun teknistä laatua ja ominaisuuksia jatkossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Itse olen kaipaillut sellaista hyvin toimivaa ratkaisua jolla saisi nuo ilmaiskanavat näkymään helposti ja toimivasti IP verkon läpi jollain digiboksilla.

Käsittääkseni noissa pääsääntöisesti ei jaella ilmaiskanavia IP:llä pl. Telian versio jota myydään niihin telian ei-ktv nettiliittymiin ja sen mobiili tv:n virittäminen chromecastillä streamattuna tai jollain android putkilla tv:seen kötösteltynä. Kumpikaan ei vaikuttanut kätevältä ratkaisullta. Haussa olisi siis ihan boksi + kaukosäädin eikä mitään mihin tarvii älyluuria tai tablettia.

Myöskin tuo hinta on noissa kaikissa mielestäni aivan liian kallis.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
48

Eikös maxivision vielä tuo verkon läpi kanavat.. saanut vaan aikanaan paljon pyyhkeitä koko palvelu, mutta kait tuota saa netistä ostettuna testata ja purkaa sopimus jos ei miellytä.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Itse olen kaipaillut sellaista hyvin toimivaa ratkaisua jolla saisi nuo ilmaiskanavat näkymään helposti ja toimivasti IP verkon läpi jollain digiboksilla.
Itsellä on elisan viihde+netti paketti niin pystyin vaihtamaan peruskanavatkin ip-puolelle. Missään ei selvästi sanota että millä periaatteellä nuo on saatavilla, mutta näköjään täällä toimi.

Edit:

Laitoin tuosta muutosta videon kun ei ollut loogisin paikka ikinä löytää sitä.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Itsellä on elisan viihde+netti paketti niin pystyin vaihtamaan peruskanavatkin ip-puolelle. Missään ei selvästi sanota että millä periaatteellä nuo on saatavilla, mutta näköjään täällä toimi.
Minä en itse asiassa tiedä mitä kautta ohjelmat tuohon omaan Viihde-boksiin tulevat. Näkeekö sen siis jostakin valikosta ja jos niin mistä ja miten ne voi halutessaan vaihtaa? Haluaisin luopua kokonaan perinteisestä koksikaapelista, vaikka se saattaakin tulla tarpeeseen siinä vaiheessa jos verkkoyhteys pätkii.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Minä en itse asiassa tiedä mitä kautta ohjelmat tuohon omaan Viihde-boksiin tulevat. Näkeekö sen siis jostakin valikosta ja jos niin mistä ja miten ne voi halutessaan vaihtaa? Haluaisin luopua kokonaan perinteisestä koksikaapelista, vaikka se saattaakin tulla tarpeeseen siinä vaiheessa jos verkkoyhteys pätkii.
Joku oli sanonut että jos hakee kanavat ilman antennipiuhaa niin se tuo ne peruskanavat mitä on saatavilla ipkanavina. Mutta sen näkemiseen toimii juuri tuo valikko, siinä lukee kanavan nimenä IP jos se tulee netistä. Editoin siis tuohon viestiin videon josta sen muutoksen teon näkee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Itsellä on elisan viihde+netti paketti niin pystyin vaihtamaan peruskanavatkin ip-puolelle. Missään ei selvästi sanota että millä periaatteellä nuo on saatavilla, mutta näköjään täällä toimi.

Edit:

Laitoin tuosta muutosta videon kun ei ollut loogisin paikka ikinä löytää sitä.
Toimiikohan tuo silloinkin kun ei ole Elisan internet liittymää? Itse kun vuosi pari sitten tuota kyselin liikeestä niin silloin totesivat että ne peruskanavat tulevat antennipiuhan kautta, ei IP:nä.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Toimiikohan tuo silloinkin kun ei ole Elisan internet liittymää? Itse kun vuosi pari sitten tuota kyselin liikeestä niin silloin totesivat että ne peruskanavat tulevat antennipiuhan kautta, ei IP:nä.
Tiedän vain että ei toimi mokkulanetissä. Elisan sivuja kun lueskelin niin pitäisi toimia vain yhen pohjanmaalla toimivan puhelinyhtiön verkossa, mutta silti mulla toimii näin pohjois-karjalalaisena.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Itsellä on elisan viihde+netti paketti niin pystyin vaihtamaan peruskanavatkin ip-puolelle. Missään ei selvästi sanota että millä periaatteellä nuo on saatavilla, mutta näköjään täällä toimi.

Edit:

Laitoin tuosta muutosta videon kun ei ollut loogisin paikka ikinä löytää sitä.
Jees, sieltähän se valinta näyttää tosiaan löytyvän, mutta kuvaa ei kuitenkaan irtoa. Heti kun vahvistaa vaihdon, menee ruutu mustaksi ja hetken kuluttua asetus palaa taas takaisin.

Tällä hetkellä on lisäksi sellainen ongelma, ettei pääse mm. tallennusvalikkoon lainkaan. Purkki herjaa jostakin määrittelemättömästä yhteysvirheestä jne. Parhaimmillaan siinä on ollut neljä virhettä samaan aikaan. On tämä kyllä melkoinen vedätys koko systeemi...

Edit.
Ei näköjään pääse edes tietokoneen selaimella sisään. Kuva siis näkyy, mutta mikään Viihde-palvelun muu ominaisuus ei toimi. Oletan että kaikki tallennuksetkin kusevat tällä hetkellä.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Onko täällä nyt sitten kellään tuosta maxivision hommasta kokemuksia? Laitteen hinta oli aika suolainen mutta toisaalta tuo kuukausimaksu noille peruskanaville oli mielestäni kohtuullinen.
 
Liittynyt
01.04.2017
Viestejä
33
Tiedän vain että ei toimi mokkulanetissä. Elisan sivuja kun lueskelin niin pitäisi toimia vain yhen pohjanmaalla toimivan puhelinyhtiön verkossa, mutta silti mulla toimii näin pohjois-karjalalaisena.
Muutamia aluekohtaisia poikkeuksia on missä kaikki kanavat tulee iptv:n kautta. Muistaakseni entisen PPO:n alue ja olisiko sitten entisen Telekarelian alueella myös jos sullakin kerta on. En tosin osaa sanoa mikä on perusteena tälle.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Oletan että kaikki tallennuksetkin kusevat tällä hetkellä.
Tallennukset on aina toiminu vaikka viihdepalvelussa olis ollu häikkää. Ainoastaan sillä hetkellä niitä ei pääse katselemaan.
Jos nettiversiokin on jumissa niin sitten ei varmaan oikeasti toimi eikä vain boksilla ole paha päivä. Itsekin kokeilin ja ei pysty kirjautumaan elisaviihde.fi sivulle.
Jos taas boksi ei päästä tallenteisiin mutta ip-kanavat näkyy ja nettisivu/mobiili pelaa niin ite olen päässyt ihan rebootilla tallenteisiin uudelleen. Tätä itselle tapahtunut korkeintaan kerran kuussa.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 331
Onko täällä nyt sitten kellään tuosta maxivision hommasta kokemuksia? Laitteen hinta oli aika suolainen mutta toisaalta tuo kuukausimaksu noille peruskanaville oli mielestäni kohtuullinen.
Käytin pitkään, kun KYMP:in Viihde aikanaan loppui, kun ei ollut parempaa korviketta tarjolla. Ostin Motorolan IPTV-laitteen käytettynä, ja sen siirto onnistui ihan asiakaspalvelun kautta omaan tilaukseeni. Tallennustilan kanssa aika hintava kuukausimaksu. Omalla kohdalla käyttö on loppunut lähinnä sen takia, etteivät ilmaiskanavat oikein pysty kilpailemaan Netflixin ja CWTV:n tarjonnan kanssa. Muutaman kerran sai repiä virtajohdon seinästä, kun laite jumahti eikä suostunut sammumaan kaukosäätimestä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tallennukset on aina toiminu vaikka viihdepalvelussa olis ollu häikkää. Ainoastaan sillä hetkellä niitä ei pääse katselemaan.
Jos nettiversiokin on jumissa niin sitten ei varmaan oikeasti toimi eikä vain boksilla ole paha päivä. Itsekin kokeilin ja ei pysty kirjautumaan elisaviihde.fi sivulle.
Jos taas boksi ei päästä tallenteisiin mutta ip-kanavat näkyy ja nettisivu/mobiili pelaa niin ite olen päässyt ihan rebootilla tallenteisiin uudelleen. Tätä itselle tapahtunut korkeintaan kerran kuussa.
Nyt toimii taas. Yksi tallennus oli näköjään menossa pätkeen aikana (Simpsonit). Sen kun laittaa nyt toistumaan, niin nimenä näkyy "nimetön", mutta itse tallenne kuitenkin toistuu normaalisti.
 
k70

Liittynyt
12.07.2017
Viestejä
531
Onko täällä nyt sitten kellään tuosta maxivision hommasta kokemuksia? Laitteen hinta oli aika suolainen mutta toisaalta tuo kuukausimaksu noille peruskanaville oli mielestäni kohtuullinen.
Itselläni on ollut Maxivision käytössä näköjään jo 2013 keväästä. Joku vuosi sitten tekivät ison päivityksen boksin softaan ja lähetyspäähän, ja sen jälkeen oli vähän aikaa ongelmia, joista varmaan löytyy netissä vielä paljon juttua. Mutta kun ne saivat korjattua, ei oikein ole ollut valittamista. Samalla muuttui lähetystekniikka, ja nyt boksi osaa itse valita sopivan bitraten. Toimii hyvin myös LTE-verkossa, ei minkäälaisia pätkimisiä HD-kuvalla, kunhan vaan on tarpeeksi ruuhkaton verkko. Taitaa vaatia noin 10Mbit/s että HD:na tulee.

Minulla on boksina VIP1002, jota ei taida enää olla myynnissä. Mutta se on ainakin jämäkän oloinen, eikä sekoile kuten esim. Elisan vanhemmat boksit silloin 2013. Elisan Viihteestä siis siirryin aikoinaan, ja Maxivision eduksi katsoin silloin hinnan ja järkevät edulliset kanavapaketit, joilla sai lapsille Juniorin halvalla. Ja nykyään taitaa olla Maxivisionilla ehkä paremmin eri kanavien HD-versioita tarjolla kun muilla? Aika paljon kuitenkin HD:na.

Tallennus toimii myös ihan näppärästi selaimella, ja voi esim. käyttää wildcardeja jos haluaa tallentaa jonkun usein toistuvan ohjelman/aiheen vaikka eri kanavilta ja eri päiviltä. Jonkinlainen mobiilisovelluskin löytyy, mutta uskon että siinä nämä isommat toimijat voivat olla edellä. Maxivisionilla taisi olla niin, että tallenteiden kastominen mobiililla oli lisämaksullinen palvelu.

Ja menee tosiaan pelkästään ip:nä kaikki. Eli TV-antennia ei tarvita, ei siinä boksissa ole sille edes paikaa :)

Eli ihan positiivinen ääni täältä, mutta ei ole nyt uudempia vertailutietoja Elisa Viihteeseen kun vuodelta 2013.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Taas uutta valitettavaa Elisa Viihteestä -->
Eihän tuossa näytä olevan minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa tallenteen kestoon ja kun EPG-tiedot eivät päivity lennosta ohjelmien todellisten kestojen myötä, niin siinähän ollaan kuin täit tervassa. Mm. eilen naisten salibandyfinaali jatkui rankkukierrokselle saakka sotkien ohjelmatiedot kivasti.

Edit.
Niin, ja sellainenkin juttu tuli tuossa vastaan, että Elisan vuokraamossa olevien leffojen kielisyyttä ei voi vaihtaa. Luulisi että kun sillä vuokrahinnalla saa melkeinpä ostettua kauapsta leffan DVD:n itselleen, niin vuokraversiossa olisi edes tällaiset perusominaisuudet mukana, mutta kun ei.

Ei tuota hirveän usein tarvitse, mutta mm. animaatiot haluan katsoa alkuperäiskielellä ja muksut toisaalta tykkäävät niistä dubattuna, mutta eihän sellainen tietenkään Elisan vuokraamossa onnistu.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Onko muilla Elisa Viihteessä (Netgem 7800:lla) äänet synkassa kuvan kanssa? Täällä meinaan ei todellakaan ole useimmilla kanavilla ja sekös vasta ärsyttää. Tuntuu ihan kuin äänet tulisivat eri kanavalta, kun hahmojen suu liikkuu ihan eri aikaan. Tällä hetkellä mm. Ylen kanavat näkyvät ihan ok, mutta oikeastaan kaikilla muilla testatuilla kanavilla äänet tulevat ihan eri aikaan kuvan kanssa.

Pää repeää tämän paskan kanssa.
 
Liittynyt
31.12.2017
Viestejä
2
Alkaa olla sen verran mielenkiintoista, että liityin foorumille tätä seuraamaan.
Omalla kohdalla tammikuussa aukeaa Teliatv ja toiseen telkkariin Maxivision.
Kaapelitv on niin kallis ratkaisu, etten periaatteessakaan siitä maksa.

Saattaa olla liian vaikeata, koska tarttee aina 2 kaukosäädintä, mutta josko kuvanlaatu (verrattuna kaapeliin televisioiden omilla virittimillä) ja Maxivisionin Eurosport ja Discovery kompensoi ton vaivan.

Nettinä Telian valokuitu 100/100. Toivottavasti Telia ei estä Maxivisionin käyttöä.

Laittelen kokemukset, kun saan mööpelit lämpimäksi.
Molemmilta tulee uudet vehkeet, että pääsee testaamaan sitä mitä ne on just tänään.

Hyvää Uutta Vuotta ja terävää kuvaa vuodelle 2018!
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tuli ilmoitus että Elisa Viihteeseen (Netgem 7800) päivittyy uusi firmis ensi yönä. Mukana tulee joku uusi Play-ominaisuus, josta löytyy joidenkin haistapaska-kanavien ohjelmia viikon verran taaksepäin. Eivät sitten osanneet kytkeä tätä niihin muihin samaa asiaa muiden kanavien kohdalta tekeviin ominaisuuksiin, mutta minkäs teet.

Sellainen kysymys, että kun tuo firmispäivitys tekee nähtävästi automaattisesti myös kanavahaun, niin ei kai se resetoi asetuksia ja kanavajärjestyksiä sun muita mitä on boksiin aiemmin määritellyt?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
246
Osaakos kukaan jelppiä täällä kun käytössä tuo dnan hubi boxi ja kaikki kulkee Sagemcom F-3686AC WiFi ‐kaapelimodeemi DNA Valokuitu Plus kautta ja liittymä 200/20. Johdolla aikalailla täydet lukemat mutta langattomasti lataus vain 60-70 luokkaa. Emona tuo suosittu asrockin z370 taichi. Ahdistaako itse sagemcom vai missä vika? Uusimmat ajuritkin on asenneltu.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
En tiedä kuinka tuoreesta muutoksesta on kyse, mutta näköjään Elisa Viihteen kautta (ja siis Elisa Viihteen tunnuksilla millä tahansa laitteella) pystyy nyt katsomaan myös C Moren verkkopalvelua, olettaen että on siis C More -paketin tilaaja ylipäätään. Viimeksi kun tätä selvittelin, se ei ollut mahdollista, mutta nyt ainakin näyttää pelittävän. Tämä on ensimmäinen kerta kun tuntuu, että sille ylihintaiselle 29,90€/kk Total-kanavapaketille irtoaa jotain vastinetta, kun pystyy katsomaan sisältöä milloin haluaa (kun ei niitä salattuja kanavia pysty kerran tallentamaan).

C More
C More -suoratoistopalvelu operaattoriasiakkaille

Tahtotilamme on kuitenkin saada sama C Moren sisältö kaikille asiakkaillemme jakelutavasta riippumatta. Tästä ensimmäinen konkreettinen esimerkki on C Moren ja Elisan aiempaa tiiviimpi yhteistyö, jonka ansiosta Elisa Viihteen C More -asiakkaat pääsevät tunnuksillaan myös cmore.fi -suoratoistopalveluun. Voit lukea lisää Elisa Viihde -tunnuksien hyödyntämisestä C More -suoratoistopalvelussa täältä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jaahans, Elisa Viihde laittaa taas parastaan. Yritin tallentaa Olympialaisista hiihtoja tänään aamupäivällä, kun en ehtinyt livenä seuraamaan, niin eikös se matopurkki kertonut että "tätä ohjelmaa ei voi tallentaa tekijänoikeuksien vuoksi". Ei siinä muuten mitään ihmeellistä olisi, kun eihän tuolla paskalla saa mitään maksukanavia tallennettua, mutta kun tämä lähetys tuli Yle TV2 HD:lta. Ei helvetti, ei saatana!
 
Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
51
Onkos kellään tietoa näiden palveluiden rajapinnoista? Elisa Viihteellä ainakin API löytyy, mutta mitenkäs Telian ja DNA:n tekeleet?
 
nettas-

Team SER
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
38
Osaisko kukaan helpata? Päivitettiin DNA TV-sopimus ja samalla laitteisto "parempiin". Eli tosiaan nyt tuli toisenlainen modeemi ja tuo DNA TV-hubi. Myymälässä sanottiin, että tuossa hubissa voi toimia muutkin kovalevyt, mutta sivuilla sanotaan, että toimii ainoastaan laitteelle tarkoitettu oma kovalevy, jolla hintaa on 99 euroa. No, tietenkään meidän ulkoinen ei siinä hubissa sitten toiminut. Onko olemassa jotain kikkaa, ohjelmaa, tiedostoa, ihan mitä vaan, millä tuon saisi toimimaan tuossa laitteessa? Ärsyttää, jos rahastetaan palvelulla vielä entistä enemmän. Lueskelin netistä, että monilla ollut kaikennäköistä tallennus- ja kovalevyongelmaa.

Toinen on se, ettei hubin Netflix-sovellus suostu kertakaikkiaan toimimaan. Pläjäyttää vaan aina virhekoodin -115. Yritin googletella tuloksetta, sovelluksen olen päivittänyt, ja nettiyhteys laitteessa toimii muuten.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Osaisko kukaan helpata? Päivitettiin DNA TV-sopimus ja samalla laitteisto "parempiin". Eli tosiaan nyt tuli toisenlainen modeemi ja tuo DNA TV-hubi.
Jos on vielä mahdollisuus perua tilaus, niin peruuta. DNA hubi on vielä niin keskeneräinen ja buginen, että siitä kannattaa pysyä kaukana. Käyttökokemuksia voi lukea vaikka matkapuhelinfoorumilta. Siinähän mm. sellainen hieno ominaisuus, että jos tallennat pilveen ohjelman, niin et voi sitä poistaa hubilla, vaan tarvitset siihen tietokoneen, tai mobiililaitteen. Hienoa DNA.
 
nettas-

Team SER
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
38
Jos on vielä mahdollisuus perua tilaus, niin peruuta. DNA hubi on vielä niin keskeneräinen ja buginen, että siitä kannattaa pysyä kaukana. Käyttökokemuksia voi lukea vaikka matkapuhelinfoorumilta. Siinähän mm. sellainen hieno ominaisuus, että jos tallennat pilveen ohjelman, niin et voi sitä poistaa hubilla, vaan tarvitset siihen tietokoneen, tai mobiililaitteen. Hienoa DNA.
Tais olla edellisessä boxissa sama jos en väärin muista, tai sitten oli niin, että sai poistettua yhden kerrallaan, eli teen sen puhelimella joka tapauksessa. Oli miten oli, nyt laite on toiminut ihan ok, kun vedin tehdasasetuksille. Ilmeisesti eka asennus oli "rikki". Ärsyttää toki tuo kovalevyllä rahastus.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Onkos kukaan testannut Elisa Viihteen Androit TV-sovellusta? Saako siinä jotenkin näkymään maksukanavat? Itsellä se antaa katsoa vain ilmaisia kanavia, turha sovellus ellei maksukanavien katselu onnistu.:beye:
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
63

Ne on niitä sopimusasioita mitä missäkin kanavassa (mobiili, iptv, kaapeli-tv, antenniverkko jne) saa jaella ja millä laadulla (sd/hd), valitettavasti. Sama se on Telia tv:ssä, siellä tosin sentään c moret näkyy mutta sd laadulla.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Ne on niitä sopimusasioita mitä missäkin kanavassa (mobiili, iptv, kaapeli-tv, antenniverkko jne) saa jaella ja millä laadulla (sd/hd), valitettavasti. Sama se on Telia tv:ssä, siellä tosin sentään c moret näkyy mutta sd laadulla.
Se tuosta tekee erikoisen että Android-sovelluksella nuo näkee, mutta Android TV-sovelluksella ei, mutta ilmeisesti noissa on eri säännökset.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Viihteen Android TV sovellus on vielä niin uusi, että siitä voi puuttua ominaisuuksia mitä on joskus kenties tulossa. En tosin ihmettelisi yhtään vaikka se jäisi tuollaiseksi raakileeksi.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Viihteen Android TV sovellus on vielä niin uusi, että siitä voi puuttua ominaisuuksia mitä on joskus kenties tulossa. En tosin ihmettelisi yhtään vaikka se jäisi tuollaiseksi raakileeksi.
Nykyisellään tuo on täysi turhake.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
63
Turha on juu, sille ei mitään mahda ainakaan tässä vaiheessa. Ellei sitten kehitystä tapahdu, voi olla sopimusasia tai sitten tekninen asia kun on tosiaan suht tuore..
 
Liittynyt
09.05.2018
Viestejä
4
Voiko Elisa Viihteen tallennuksia katsella pikakelauksella? Siis tietysti voi pikakelata, mutta toimiiko se niin, että ohjelmaa voi kunnolla katsoa tekstityksen kanssa? Äänellä ei ole väliä. Siksi kysyn kun ennen pitkää pitää Topfieldistä luopua, ja sillä tulee aika paljon katseltua tallennuksia tupla- tai 4-kertaisella nopeudella. Säästyy aikaa. Huolettaa, että jos pikakelauskatselu ei toimi tässä samalla tavalla, niin elämisen taso laskee. Esim. Karppi on kyllä ihan kohtuullinen, mutta ei sitä jahkaamista normaalinopeudella juurikaan jaksa katsella.
 
Kelaukset on X3, X10 ja X60.

X3:lla voi hyvin katsoa ja kerkeää tekstitkin lukea.

Edit. ääntä ei kuulu.
 
Liittynyt
09.05.2018
Viestejä
4
Kelaukset on X3, X10 ja X60.

X3:lla voi hyvin katsoa ja kerkeää tekstitkin lukea.

Edit. ääntä ei kuulu.
Varmistuskysymys: Kuvaan poltetut tekstit, esim. Nelosella, tietysti näkyy pikakelauksella. Kyllä kai myös Ylen käyttämät DVB-tekstit näkyy? Esim. Topfieldillä aikoinaan ne ei näkyneet, mutta sitten jossain vaiheessa tuli siihen ohjelmistopäivitys, jonka jälkeen alkoi näkyä.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Varmistuskysymys: Kuvaan poltetut tekstit, esim. Nelosella, tietysti näkyy pikakelauksella. Kyllä kai myös Ylen käyttämät DVB-tekstit näkyy? Esim. Topfieldillä aikoinaan ne ei näkyneet, mutta sitten jossain vaiheessa tuli siihen ohjelmistopäivitys, jonka jälkeen alkoi näkyä.
Testasin Yle1:stä jotain "Ne kesät intiassa" sarjaa, niin siinä ainakin tekstit näkyivät kelauksessa. Mutta en osaa sen tarkemmin sanoa, koska ei ole tullut kelauksella katsottua Ylen ohjelmia.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Millaisia tarjouksia on Elisa viihteestä saatu viime aikoina?
Olen muuttamassa, ja seuraavassa osoitteessa on Elisan taloyhtiökaista, joka kuuluu yhtiövastikkeeseen, mutta jonka saa kympillä/kk päivitettyä 100 megaseksi ja toki sen aion tehdä.
Mietin vaihtaisiko vaihtaisiko samalla televisiopalvelun Watsonista Elisa viihteeseen, mutta listahinnalla se ei kyllä näytä kannattavan.
 
Noissa on yleensä lisänä pakettitarjous viihteelle. Samanlainen lisämaksu kuin tuo nopeuden nosto.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
249
Otin tuon dna hubin kun suhkoht hyvän tarjouksen sain 4-5kk sitten. Siihen saakka toimi aluksi ihan hyvin kunnes piti laittaa tuo dna kovalevy kiinni. (siitäkään ei mainnnut puhelimessa mitään, että ei toimi muut kovalevyt) Ei meinannut millään tunnistaa levyä, monta kertaa piti repiä irti jne. Sen jälkeen kun sen sai niin, sitten tallensi ohjelmat niin niitä ei pystynyt katsomaan tai sitten toimi 5s ja lopetti pyörimisen.

Ohjeita luin netistä niin palautin tehdasasetukset enkä päivittänyt mitään, sen jälkeen toimi hyvin.

Viikko sitten päätin päivitin niin ainakin sen jälkeen on tallennukset toiminut ja muutenkin ihan ok, ohjelmaopas välillä bugaa eikä näytä kun puolista kanavista tiedot.

Pakko sanoa, että aika keskeneräisenä laitoksena pistetty myytiin ja oli kyllä lähellä ettenkö olisi palauttanut.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Muutamia aluekohtaisia poikkeuksia on missä kaikki kanavat tulee iptv:n kautta. Muistaakseni entisen PPO:n alue ja olisiko sitten entisen Telekarelian alueella myös jos sullakin kerta on. En tosin osaa sanoa mikä on perusteena tälle.
Itsellä näkyi Uudellamaalla viimeiset puolivuotta peruskanavat IPTV:tä pitkin. Sopimus loppui 1kk sitten ja mitä 2päivän päästä kokeilin, niin kanavat näkyivät edelleen IPTV:tä pitkin. Muttei tallenteisiin ei päässyt. Talossa Elisan ktv+ethernetin yli netti (1000/100Mbit/s max.) ja multicast saattaa mennä muuallekkin läpi, mutta Ellu ei anna toimivuutta.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Noissa on yleensä lisänä pakettitarjous viihteelle. Samanlainen lisämaksu kuin tuo nopeuden nosto.
Se vaan ei näytä tällä hetkellä olevan mikään kummoinen tarjous. 100/10 9,90€ /kk, 100/10 + Elisa viihde 24,90 /kk eli viihteen hinta 15€/kk vrt. listahinta 19,90€.
Watson on kuitenkin vain sen 9,90/kk.

Kovimmat tarjoukset ennen sai puhelinmyyjiltä. Siis lähinnä kiinnostaa onko siellä mikään kampanja menossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
48
Kun olis rahaa niin veisin tuon syöpäsen dna hubin takas ja ostasin ihan oikean tallentavan digiboxin kaapeliin kun toi on oikeesti vaan niin paska. Käyttöliittymä on samaa tasoo ku kymmenen vuotta sitten ostetussa digiboxissa. Eniten vituttaa ku varta vasten ostanu tohon oman kovonsa ja silti tallenteet ei aina toimi tai si jättää tallentamatta kuten eilen taas teki. Sitten toi bugittaa vähintään kerran viikossa niin et ei auta ku repii irti seinästä ja on muutenki hidas ja kömpelö käyttää. EN SUOSITTELE KENELLEKKÄÄN.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Telialta saa nykyään kuulemma kaapelitalouteen myös IPTV-boksin. Onko kukaan testannut, että miten toimii? Ei jaksa koeponnistaa jos tuosta menee ne perus virheenkorjausprofiilit sun muut päälle liittymään, mikä nostaa vasteaikoja huomattavasti.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 837
On tässä yritetty katso HBOta Telia TVn kautta chromecastilla. Iltaisin parhaimpaan ruutuaikaan tuntuu loppuvan puhti kesken ja toisto joko pätkii tai laatu tippuu minimiin. Telian päässä tuntuu ongelma olevan, kun Netflix ja Areena pelittävät ongelmitta eikä Telian nettiyhteyden nopeustestit kyykkää.

Yksi vuokraleffa tuli myös katsottua juhannuksen tienoihin. Se pyöri ongelmitta, mutta äänet oli vain stereona.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
34
Uusi boksi, uudet kujeet, vai onko sittenkään?

Minulla on Telia TV laajakaistalla, ja Telialta tuli uusi boksi saataville malliltaan Arris VIP 5305W. Kuulin, että tässä on tuki 4K:lle, jona kotimainen kiekko lähetetään, kunhan kevät koittaa, ja tuki muillekin operaattoreille. En ole myöskään Technicolor-palvelureitittimen suuri ystävä, joten mahdollisuus kaivaa kaapin perältä Ubiquitin vempain takaisin käyttöön houkutteli, kun multicastia ei tarvittaisi.

Ensin tietysti kokeilin kytkeä vain uuden boksin vanhan reitittimen perään, mutta sain softan latausvaiheessa errorin monien uudelleenkäynnistyksienkin jälkeen. No, ajattelin tämän johtuvan siitä, että tämä boksi ei tukisi lainkaan multicastia, kun on suunniteltu myös muiden operaattoreiden verkossa käytettäväksi. Tuumin siis, että pääsenpähän Technicolorista eroon, vaikka kanavien kuvanlaatu kenties hieman heikkenee, ja niin totta vie tekeekin, ainakin siihen asti, kunnes bittivirta kasvaa, mutta tässä on usein huomattava viive. Tätä käytin kuitenkin ihan mielellään, kunnes luin, että myös muut laajakaista- Telia TV:n käyttäjät ovat ottaneet tuota käyttöön ja katsovat entisiä kanavia ongelmitta. Siispä kaivoin Technicolorin kaapista testatakseni uudelleen. Ajoin ohjelmisto-resetin IPTV-boksiin, ja minua tervehti ihan uudenlainen kirjautumisruutu. Se kirjautumisruutu, joka hyväksyi laajakaista-TV:n tunnukset eikä Telia TV:n mobiilitunnuksia, joita olin aiemmin käyttänyt.

Siispä määritin NÄIDEN ohjeiden mukaan Ubiquitille IPTV VLANin siinä toivossa, että saisin multicastin toimimaan myös Edgerouterilla. Koneella kanavat näkyvätkin iloisesti, mutta boksi pakottaa silti itsensä tuolle mobiilipuolelle, jonne eivät ne kunnon tunnukset kelpaa.

Siispä nyt kaipaisin apua, arvon palstaveljet: mikä mahtaa olla tekninen keino, jolla tuo IPTV-boksi tunnistaa sen, että nyt on Telian reititin käytössä ja antaa käyttää multicastia boksilla? MACin kloonausta kokeilin sekä internet- että IPTV-puolelle, mutta tämä ei ollut ratkaisu ongelmaan. Koska olen niin sanottu videofiili, olen taas pakotettu käyttämään Technicolorin ei niin hyvää reititintä, koska parempi kuvanlaatu. :)

Tästä päästäänkin alkukaneettiini, eli onko tässä nyt sama tilanne, joka oli Arris VIP 4302W:lläkin, että ei ole keksitty keinoa saada tuota oikeaa ohjelmistoa millään muulla reitittimellä, mutta tässä erona on vain se, että fataalin virheen sijasta käyttöön tulee tuo AIPTV-firmis, joka toimii kaikissa liittymissä?

Toivottavasti joku jakaa kanssani tämän tuskan ja löydämme yhdessä keinon käyttää kunnollista reititintä ja katsoa multicast-lähetyksiä boksilta!

EDIT: Valitettavasti nelosportin siltaaminen ja siihen Edgerouterin kytkeminen ei ole vaihtoehto, koska sähkökaapista lopppuu tila.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Täysi mutu: olisiko että technicolor antaa jonkun erin dhcp option kun tunnistaa kyselijäksi iptv boksin. Kyttäämällä boksin ja reitittimen (ja tekniikasta riippuen operaattorin ja reitittimen) välistä liikennettä esim wiresharkilla tuo voisi selvitä.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Elisa Viihteen kuukauden bonuskanava syyskuussa 2018 on Stingray iConcerts. Onko tuossa kanavassa todellakin huono äänenlaatu vai kuvittelenko vain? Juuri nyt esim. tulee Garbage keikka ja volumen saa ruuvata asentoon 11 että edes kuulisi jotain Ihan sama käyttääkö television kaiuttimia vai kotiteatteri järjestelmää. Onko muut huomanneet saman?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 470
Viestejä
4 163 201
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom