Ei poliittinen keskustelu taloudellisen riippumattomuuden(FI) ja aikaisen eläköitymisen(RE) tavoittelusta

Sanotaan nyt vaikka näin että jos on ostanut esim. Nokiaa alle 4€ hintaan ja nyt myy sitten päälle 10€ hintaan tulee siitä ainakin buustia salkkuun. Kunhan onnistuu päättämään mitä ottaa sen "Suomen valtionosakkeen" tilalle.

Toki henkilö joka osaa veikata koska AI kupla puhkeaa ja siihen saakka panttaa (ehkä jopa ostaa lisää) osakkeitaan kyseisiltä yhtiöiltä saa sen parhaan potin...

Eli uskot että jatkossa vaaditaan ajoitusta ja osakepoimintaa indeksisijoittamisen sijaan?
Tämä on lähinnä se mitä itsekin pohdin, mutta mihin perustuen olisi mielenkiintoista kuulla näkemyksiä.
Jos taas 5-6% tuotto-odotus indekseille inflaation jälkeen on edelleen realistinen, on nykyiset kurssit auttaneet monen fire hankkeita huikeasti.
 
En ymmärrä miksi ei toimisi. Siellä indeksissä ne voittajayhtiöt aina on, joista käytännössä koko indeksin

Ajatukset liittyy siihen että indekseissä on vain pörssilistatut kohteet, ei yksityistä sijoitusmarkkinaa. Tuottavuuskasvu, työttömyys, inflaatio jne. saattaa johtaa vaihtoehtoisiin kulkuihin joissa voitot eivät päädy pörssiomistajille (ja siten valtaosalle säästähistä) ja inflaatio syö näiden reaalituoton. Melkoisia dystopioita kyllä, mutta poikkeuksellinen on murroskin.
Suuret instituutiot toki ennustaa n. 5% tuottoja pääindekseille tulevaisuuteen, joka lienee jonkinlainen konsensus.
 
Onnistuuko pörssi-indekseihin perustuva FIRE enää nyt AI-vallankumouksen kynnyksellä? Vai irtautuuko kehitys amatöörisijoittajan saavutettavissa olevista markkinoista eikä ostovoima säily tulevaisuudessa?
Eiköhän tuo onnistu. AI firmat listautunevat pörssiin. Vahvasti näyttää siltä, että ennen vuoden loppua on spacex(xai), openai, anthropic ja muutama muu listautuneet. Toki ai jätit kuten google, microsoft, amazon, meta, tesla, nvidia, amd, broadcom, marvell jne. ovat jo listautuneet.

Toki parhaat voitot on saanut jos oli ennen pörssilistautumista liikenteessä, mutta se on oma taiteenlajinsa minkä pariin pääsee suomessa esim. lifeline venturesin kautta. Jos maha kestää niin riskialtein ja todennäköisesti paras kasvu löytyy startupeista joiden tekeminen ja skaalaaminen AI:n aikakaudella on helpompaa kuin koskaan ennen.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
306 470
Viestejä
5 191 167
Jäsenet
82 885
Uusin jäsen
Tohina

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom