Doctor Who (BBC)

Liittynyt
30.10.2022
Viestejä
136
Ehdin jo innostua, mutta nuo tuleekin vasta marraskuussa. Ei ollutkaan mitään spessua 22/23 vaihteessa.
 
Liittynyt
30.10.2022
Viestejä
136
Uudet erikoisjaksot ilmestyy Disney+ viikoittain tästä illasta alkaen, joten niitä lienee turha odotella Yleltä.
Doctor Who on maailman pisimpään jatkunut sci-fi-televisiosarja. 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kolme uutta erikoisjaksoa julkaistaan Disney+ -palvelussa. Jaksot ovat nimeltään The Star Beast, Wild Blue Yonder ja The Giggle, ja ne julkaistaan 25. marraskuuta, 2. joulukuuta ja 9. joulukuuta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
327
Olihan tuo ihan katsottava jakso ja seuraavaa jää odottamaan, vaikkei tullut edes traileria heti jakson perään. Aiemmin päivällä kertasin muutamat jaksot neloskaudelta, että mitäs tuolle Donnalle kävikään.

Tykkäsin siis. Vaikea sanoa miksi, mutta ehkä se oli Tennant ja vanhan kumppanuuden herättely. Kritiikit itseltä kohdistuu söpöily-alieniin, liikaan aseiden paukkeeseen ja wokeen, jota oli onneksi vain muutama sekunti siellä täällä mutta se vähä oli häpeilemättömän läpinäkyvää.
 

The Oath

R&T-jäsen #240
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
527
Olihan tuo ihan katsottava jakso ja seuraavaa jää odottamaan, vaikkei tullut edes traileria heti jakson perään. Aiemmin päivällä kertasin muutamat jaksot neloskaudelta, että mitäs tuolle Donnalle kävikään.

Tykkäsin siis. Vaikea sanoa miksi, mutta ehkä se oli Tennant ja vanhan kumppanuuden herättely. Kritiikit itseltä kohdistuu söpöily-alieniin, liikaan aseiden paukkeeseen ja wokeen, jota oli onneksi vain muutama sekunti siellä täällä mutta se vähä oli häpeilemättömän läpinäkyvää.
Alienin pronominien kysyminen sekä naisten ja "naisten" ylivertaisuuden naamaan hierominen menee jo yli. Lisäksi, jos Donnan lapsi ei olisi ollut muunsukupuolinen, niin koko Lontoo olisi tuhoutunut. Tardiksen uudessa konsolissa on kahvinkeitin, mutta itse konsoli ei kestä kahvia. :facepalm: Uusi konsolihuone on kuitenkin hienompi kuin edellinen.

Viimeisin jakso käytännössä sivuutti kaiken 15 vuoden aikana tapahtuneen pl. sen, että Tohtorin edellinen inkarnaatio oli nainen. Tuomarinperuukkikohtaus oli hämmentävä viittaus 4. Tohtorin aikaan.

Kaikkine puutteineenkin parempi kuin yksikään Chibnallin ajan jaksoista.
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 771
Mulla on näköjään jäänyt viimeiset puolitoista kautta katsomatta. Jotenkin vaan jossain kohtaa unohdin koko sarjan olemassaolon.
On sitten menny ohi viimeiset kolme kautta. Missasinko mitään? =P

Hmph. Jotenkin oletin että tuolta Disneyltä olisi jo näkynyt vanhemmat episoditkin :(
Justwatchin mukaan tulossa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 828
Täytyy kyllä sanoa että itselläkin jotenkin jäi tuo Doctor Who siinä 2017. En tiedä ihan että miksi mutta toisaalta en muista näytettiinkö tuota edes Ylellä tuon jälkeen. Nyt Disney+ sekaantuminen sarjaan ei ainakaan lisää enää kiinnostusta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
121
No olihan tää nyt ku öö ja päivä verrattuna tuohon edellisen woke riemujuhlaan, olihan tässäkin pari väkisin väänetty kohtausta, mutta se oli melko pienta. Ja ei se woke niin häiritsevä ole, kun on loistavat näyttelijät. Tennant ja Tate yhtä loistavia kun ennenkin, onhan Doctor ja Donna aivan loistava pari, en varmaan nauranut koko Whittaker/Chibnallin 3 vuoten ripulin aikana yhtä paljon ku tän jakson aikana. Hiemän haikea olo tuli ku Wilfist oli puhetta, yksi mun lempi sivuhahmoista, RIP Bernard Cribbins. Kaiken kaikkea loistava jakso. Kun pitää odotukset alhaisina nii ei sitä usein pääse pettymä.
 
Liittynyt
30.10.2022
Viestejä
136
Täytyy kyllä sanoa että itselläkin jotenkin jäi tuo Doctor Who siinä 2017. En tiedä ihan että miksi mutta toisaalta en muista näytettiinkö tuota edes Ylellä tuon jälkeen. Nyt Disney+ sekaantuminen sarjaan ei ainakaan lisää enää kiinnostusta.
On tullut Yleltä kaikki aiemmat jaksot, mutta viime vuosina on aika nihkeästi saanut ennakkoon tietoa aikataulusta. Viime vuoden erikoisjaksoista en huomannut mitään mainostusta tai uutisointia.

Laitoin Areenaan ohjelmatoiveena kyselyn, josko tulisi sinnekin. On kuitenkin yhä BBC:n ohjelma, joten voisi tulla hetkeksi Ylellekin vaikka Disneyllä onkin ensiesitys.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 090
Kunhan sitten Disni laittaa koko hoidon myös sinne näkyville. Tuonkohan takia muuten sitten Whon kaudet hävisi Primen puolelta(?)
 
Liittynyt
30.10.2022
Viestejä
136
Kunhan sitten Disni laittaa koko hoidon myös sinne näkyville. Tuonkohan takia muuten sitten Whon kaudet hävisi Primen puolelta(?)
BBC:n nettipalvelussa nämä uusimmat jaksot näkyy eri sarjana kuin 2005-2022. Voi siis olla ettei Disney viitsinyt maksaa vanhoista, mutta nimen takia onnistui blokkaamaan ne silti muilta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 090
Tuo on kyllä nykyajan epäkohta että jotkut firmat hautovat oikeuksia mutta eivät sitten saata materiaalia tarjolle. Pitäisi saada joku klausuuli joka tuollaisen estäisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
121
HBO MAXis jenkkien puolella oli ennen 13 kautta, kai on nytki viellä, mutta nyt ku se on siellä muuttunut taas, että Discovery on tullut mukaan, niin ei meinaa päästä sisälle vanhoilla tunnuksilla. Dr Who on itselle ainakin aina ollut sellainen mitä katso yhä uuesta ja uuesta vaikka jo vuorosanat muista ulkoa. Primes tosni oli 10 kautta, mutta nuo viimmeiset 3 oli kyllä sellaista, ettei noita oikein huvittaa uuesta kattao, joten ei haittaa. Nyt ku katos Primest, ei kai sitä sitten voi täällä mistään katsoa. Ennen ku Disney laittaa sen valikkoima, jos laittaa. Nyt sitten Speciaalin 2 jakso, en ymmärrä sitä ulina mitä netis tuntu olevan, että paskaa, omasta mielestä oikein hyvä, ainakin verratuna minkä tahansa jakson kanssa viimeiselta 3lta kauelta. Doctor ja Donna toimii, ei ollut pahemmin mitään isompa "VIESTI" tällä kertaa, vaan vanha hyvä Dr Who meininki.
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
129
Mietin, että jaksaako näitä spesiaaleja kattoa vaikka katselu jäi kesken Capaldin viimeisen kauden alussa. Mutta kommenttien perusteella voi ilmeisesti huoletta katsoa. Kiinnostaisi kyllä katsoa toi Capaldin kaari loppuun jossain välissä, mutta näemmä tehty asia erittäin hankalaks joten pitäkööt tunkkinsa. Katselis nämä spesiaalit ja antaisi olla koko sarjan olla.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
327
Toinen spesiaali oli omasta mielestäni aivan loistava! Tosin katsoin sen aamuyöllä humalassa :D
Odotukset korkealla viimeisen suhteen.

Iteltä löytyy 10 uutta kautta Blu-Rayna, ja ne on tullut katsottua kahteen kertaan. Ensimmäiset kerrat Netflixistä huomioiden siis jo kolme kertaa. En kyllä muita sarjoja ole juuri uusiksi katsellut.

Huomasin Donna-jaksoja kerratessa että multa puuttui Tennantin spesiaalit ja tilasin ne (ja samalla Jodien kaudet kokoelman täydennykseksi vaikka ne nyt oli mitä oli) Amazon UK:sta. Eka kerta sitten Brexitin, katotaan mitä noista lopulta joutuu maksamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
561
Viimeksihän tämä taisi olla oikeasti hyvä Matt Smithin aikana. Sen jälkeen on ollut aika aika unohdettavaa juttua joitain Capaldi-tohtorin jaksoja lukuunottamatta.
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
1 841
Kolmas spesiaali tuossa kohta lähtemässä pyörimään. Kaksi edellistä olleet kyllä ihan hyviä, tuo kakkosjakso mielestäni parempi kuin ensimmäinen meep-söpistely.

Mukava myös ettei näissä taas ole Cybermenit jne tunnetut "pääpahiksina".

Tiedä sitten mitä odottaa tulevalta kun tohtori taas vaihtuu ja uusi näyttelijä oli jo Se Educationissa ärsyttäviä henkilöitä, vaikka rooli nyt täysin erilainen.

Oliko jo jotain tietoa koska uusi kausi pyörähtää eetteriin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
121
Olihan se special3 myös hyvä. Heikoin tais olla omasta mielestä eka special. Saa nähä mitä tuleivasuus tuo tullessaan, uusi tohtori vaikutti ihan hyvältä ja että heitä onki nyt kaksi samassa aikajanassa ja Donna ei sitten kuollutkaan, antaa toivoa, että ehkä nähään Tennant/Tate vielläkin. Trailerista kyllä näki, että Davros oli menty pilamaa, mutta riippu vähen miten se on selitetty. Jos vaikka onkin aikaa ennen Dalekeja jossain keskellä Kaled/Thal sota. Pitkästä aikaa oikeasti hyvää Dr.Who-da. Tykkäsin kovasti kaikista 3sta jaksosta.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 893
Keskitasoa nämä kolme. Ei lähellekään samaa mitä aiemmat Tennantit, ei edes Capaldin tasoa.
 
Liittynyt
30.10.2022
Viestejä
136
Oliko jo jotain tietoa koska uusi kausi pyörähtää eetteriin?
Heti joulun jälkeen ainakin ensimmäinen jakso.

Keskitasoa nämä kolme. Ei lähellekään samaa mitä aiemmat Tennantit, ei edes Capaldin tasoa.
Brittien katsojaluvut oli ihan ok, mutta voi olla että David Tennant paluu kiinnosti.

Pääasia että sarja saa jatkua, eikä näytä toistaiseksi olevan lopetusuhan alla.
 
Liittynyt
29.07.2017
Viestejä
525
Special 4. Jahas, LGBTIQA kulttuuri on saapunut Tohtori Kuka sarjaan.

Taitaa olla nyt niin ettei tule katsottua jaksoakaan uudesta kaudesta. BBC voisi antaa kenkää käsikirjoittajille ja lähettä takaisin Hollywoodiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 090
Ai näitä tuli vielä osa 4:kin. Mutta nyt selvisi että miksi tuosta MIllie Gibsonista puhutaan fappening- yms sivuilla että Dr who-näyttelijä ja sitä ja tätä. En nimttäinen todellekaan ollut ennen muijaa näissä ympyröissä nähnyt.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 893
Special 4. Jahas, LGBTIQA kulttuuri on saapunut Tohtori Kuka sarjaan.

Taitaa olla nyt niin ettei tule katsottua jaksoakaan uudesta kaudesta. BBC voisi antaa kenkää käsikirjoittajille ja lähettä takaisin Hollywoodiin.
Mitä tuossa oli LGBTQA:ta? Ihan hyvä jakso, skotitkin huomioitiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
121
Olihan tuo nyt oikein kiva jakso. Uusi Tohtori vaikuttaa ihan OKlta. Ruby on jo ensimetreillä heittämällä parempi ku mikä Ryan tai Yasmin. Itseä jäi oikein kunnolla vaivamaan kukakohan Mrs Flood vois olla. Rani? Kunnon pahis Masterin kuoleman jälkeen? Toki Master ei oikein oo koskan kovin kauan kuoleena pysynyt. River Song on päässyt pois kirjastosta? Tai Amyn ja Roryn tytär kun he siirtyivät ajassa takaisin 1938. Nimi vähen viitais siihen. Amy POND, RIVER Song, Mrs. FLOOD? Tai jopa Susan. Tuskin. Toivottavasti hän on joku ja ei vaan naapuri. Tuntui ainakin tunnistavan TARTISen. Tykkäsin.
 
Liittynyt
04.01.2024
Viestejä
14
Tuli tosiaan yllätyksenä jouluerikoinen uudella tohtorilla. Aiemmista kolmesta Tennantin jaksosta puhuttiin yleisesti 2023 erikoisina, joten oletin uuden aloittavan vasta ensivuoden puolella.
Ne kolme ei olleet kummosia mutta jouluspesiaali oli ihan ok. Kantsii katsoa jollei ole ehtinyt. Pitkään oli vähän kehnoja mutta toivon mukaan nyt paranee.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
234 578
Viestejä
4 124 644
Jäsenet
69 951
Uusin jäsen
Delfiini16

Hinta.fi

Ylös Bottom