DIY DIY ylikellotuspöytä ja vesijäähdytys.

Liittynyt
06.12.2021
Viestejä
1
Tervehdys kaikille.

Tavoistani poiketen päätin luoda foorumi tunnuksen ja tulla esittelemään kaikelle kansalle vähän erikoisempaa ylikellotus setuppia, joka tuli äskettäin kasailtua.
Idea kokoonpanoon, eli helposti siirrettävään ylikellotuspöytään ja vesijäähdytykseen, heräsi muutama viikko sitten firman tyky päivien yhteydessä järjestetyillä laneilla, joilla muutama old-timer ''kuten allekirjoittanut'', leikki kalliilla osilla todeten tämän olevan aika hauskaa. Eikä aikaakaan ''ja muutamaa euroa myöhemmin'' kun jo kasailin visioni mukaista setuppia.
Kaikki siis lähti ideasta, jonka mukaan ulkona pakkasella kellottaessa päästään luonnollisesti parempiin ylikellotus tuloksiin. Kovalla pakkasella ulos on kuitenkin ikävä mennä mitään kasamaan ja varsinkin isomman jäähdytyksen siirtely sinne kokonaisena on melko vaikeaa. Samaan settiin pöydän kanssa piti tietysti rakentaa custom water loop, koska prosessorilla tuntui olevan menohaluja enemmän kuin Noctuan NH-D15 jaksoi jäähdyttää. Samalla sain toteutettua ''ainakin osittain'' noin 15 vuotta haaveilemani putkituksen prosessiteollisuudessa käytetyllä haponkestävällä teräsputkella ja liittimillä, joita käytetään esimerkiksi Nesteen jalostamoilla. Voin näin jälkikäteen todeta, että olisi voinut olla viisaampaa käyttää jotain vähemmän jäykkää putkea, koska taivutusten piti todellakin osua liittimiinsä, etteivät pleksi- ja kupariosat vain haljenneet asennusvaiheessa. Myös huomattavan paljon suuremmille paineille suunnitellut liittimet vaativat kierteiden lyhentämistä ennen kuin ne oli mahdollista asentaa paikoilleen.

Kokoonpanossa tällä hetkellä olevat osat:

Pääkone:
- Emolevy: WS X299 Sage/10G
- Prosessori: Core i9-10980XE
- Näytönohjaimet: 2x GeForce RTX 3090 ROG Strix
- Muisti: 32GB Corsair 3000 MHz CL15 (4x8GB kampaa)
- Virtalähteet: Phanteks Revolt X 1200W ja Seasonic Prime TX-1000
- NVLINK: Gigabyte AORUS GeForce RTX NVLINK (ASUS fanboy kun olen, niin pidän tätä melkoisena kauneusvirheenä.)
- Kotelo: Koottu vanhan Antec skeleton kotelon rungon päälle

Apukone:
- Emolevy: Asrock H81m-ITX
- Prosessori: i3-4130
- Muisti: 4GB DDR3 1600 MHz
- Virtalähde: Joku vanha nurkissa pyörinyt romu.

Vesijäähdytys:
- Putket: 12x1,5mm AISI316 saumaton teräsputki
- Liittimet: Swagelok 1/4'' G suorat lähtöliittimet ja teräs vahvisteiset O-rengas tiivisteet.
- Jäähdytin: EK-CoolStream Rad XE 480
- Blokki: EK-Quantum Magnitude D-RGB
- Pumppu: EK-Quantum Inertia D5 PWM D-RGB
- Tuulettimet: 8x Noctua NF-F12 industrialPPC-3000 PWM tuuletinta.
- Aqua Computer OCTO-tuuletinkontrolleri (Liitetty apukoneeseen, joten voi säätä kesken testien. Osoittautui jo hyödylliseksi ominaisuudeksi, koska -18 astetta pakkasta onnistui kertaalleen jäädyttämään jäähdyttimen tukkoon tuulettimien täysillä kierroksilla.)


Itsellä oli niin kiire päästä käyttämään viikonlopun pakkasia hyödyksi, että setupin viimeistely ja monet ideoidut funktiot vielä puuttuvat, mutta tarkoitus olisi niitä toteuttaa ja päivitellä tänne kunhan aika sen vain sallii. Kokoonpano onnistui jo näineen parin tunnin sessiolla pyöräyttämään itsensä Time Spy Extreme listan sijalle 27. ja kellotus varaa tuntuisi vielä löytyvän. Tavoitteena olisi puristaa viimeisetkin mehut ja ajella testejä laajemmalla kirjolla kunhan sopiva ajankohta löytyy.

Niin ja alla sitten niitä kuvia:

IMG_0525.jpg
IMG_0526.jpg
IMG_0527.jpg
IMG_0528.jpg
IMG_0529.jpg
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 289
Viestejä
4 213 609
Jäsenet
71 030
Uusin jäsen
Juho I

Hinta.fi

Ylös Bottom